Kumpaa Raamatun käännöstä luet, uutta vai vanhaa ? onko toinen käännös mielestäsi parempi, kuin toinen ? miksi ?
Itse luen kumpaakin ihan mielelläni. Uudessa on mielestäni selkokielellä Raamatun teksti, mutta joskus vanhan ja uuden käännöksen kohdat eroavat sanallisesti aika paljon toisistaan. Onko tässä ollut vaarana ,että sanoma on silloin muuttunut ?
Mielipiteitä !
Itse luen kumpaakin ihan mielelläni. Uudessa on mielestäni selkokielellä Raamatun teksti, mutta joskus vanhan ja uuden käännöksen kohdat eroavat sanallisesti aika paljon toisistaan. Onko tässä ollut vaarana ,että sanoma on silloin muuttunut ?
Mielipiteitä !
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Luen etupäässä uutta käännöstä suomeksi, mutta myös vanhaa, sekä kirkkoraamattua ja elävää uutista kotikielelläni. Eri kielillä on yksittäisten juttujen kerronta hieman erilainen, tosin perusasia on sama.
Anne
tekemä, en ole hankkinut uutta käännöstä ollenkaan, ehkä Raamattu Kansalle liikkeen käännös olisi parempi, on kai uusi testamentti valmiina jo.
kun menivät pilaamaan hyvän kirjan.
Panivat sinne omia muka oikeita käännöstulkintoja ja hylkäsivät vanhan hyväksi todetun käännöksen.
Sitten vielä menivät sekoittamaan hyvän virsikirjankin poistamalla ja muuntelemalla ison joukon kansalle tutuiksi tulleita virsiä.
Virsikirjaan otettiin yhden virsinikkarin teoksia joita nyt yritetään opetella kirkoissa.
Venäläisetkin tekivät samaa vanhalle hienolle kansallislaululle poistivat sen ja tilalle otettua kukaan ei oppinut ja niin palattiin sitten siihen vanhaan kunnon lauluun.
Suomessakin pitäisi ottaa tuon virsinikkarin teokset uudelleen käsittelyyn ja poistaa ne ikuisesti halventamasta virsiperinnettä.
Kun jouduin noita uusia virsiä opettelemaan ei siitä tullut mitään. No kaikessa hiljaisuudessa erosin kirkosta ja laulelen laulujani nyt muissa paikoissa. Kalliiksi se tulee kirkolle kun menettivät kaikki minulta tulevat verot tuon virsinikkarin takia.