´Minkäs sille suomen nilkit tekivät, meinaan tuolle sotahommalle, kun asiat olivat pantu rullaamaan jo meitin puolesta.
Kyllä se vaan on niin, että suomea on kusetettu tullen ja männen, joten ei oikein asioista voi kiistellä.
Tärkeintä on kuitenkin, että saatanasti pistetään vastaan aina edelleenkin mikäli itsenäisyys on uhattuna.
Jonkinlainen häpy se pitäisi olla myöskin politiikassa, ettei meitä taas vietäisi tukasta, niinkuin Jukolan Jussia koulusta.
Muuten täällä on ihn hyvä elellä, kun olen kiertänyt muutakin kuin tahkoa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mannerheim oli aikanaan peluri siinä missä moni muukin, eikä pelannut mitenkään huonosti ...
????????????????????????