Vasemmistolaiset ovat LAINSÄÄDÄNNÖLLISIN KEINOIN ESTÄNEET yksityisyrittäjyyden, korkeiden työnantajamaksujen, palkkasäännöstelyn ja julkisten monopolien (mm terveydenhuolto, koulutus) avulla.
Sosialismi ei luo hyvinvointia, se luo sitä kurjistumista jota näemme ympärillämme.
Oikeistolaiset ovat köyhien ja vähäosaisten ainoa tuki ja turva nyky suomessa. Oikeisto ei pyri riistämään ihmisiltä OIKEUTTA OMISTAA JA OIKEUTTA TEHDÄ TYÖTÄ. Vasemmisto siihen pyrkii ahneuden sokaisemana. Köyhät ja vähäosaiset hyötyvät eniten matalista työnantajamaksuista ja esteettömistä, toimivista työmarkkinoista.
SOSIALISMI ON, JA ON AINA OLLUT VIRKAMIESLUOKAN LIIKE
Sosialismi on poliittinen liike joka toimii virkamiesten ja virkamiesluokan taloudellisten etujen ja rikkauksien lisäämiseksi. Sosialismi ei hyödytä rivikansalaista, vaan virkamiehiä, AY-aktiiveja ja muita pieniä etuoikeutettuja ryhmiä. Sosialismi ei siis ole lähtökohtaisesti "työväenluokan" liike, tai vähäosaisten etuja ajava liike, paitsi siinä tapauksessa että pienestä etuoikeutettujen työläisten ryhmästä (kuten paperi-työläiset) tehdään käytännöllisesti katsoen virkamiehiä. Suurimmalle osalle suomalaisista sosialismi voi tarjota vain työttömyyttä, nälkää, kursseihin liittyvää nöyryyttämistä ja viinaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
oikeistolaista hyvinvointia
http://www.bookcrossing.com/journal/2484161
http://www.skenet.fi/?menuid=370&aid=392
Unohtakaa koko oikeisto/vasemmisto-ajattelu. Unohtakaa myös puoluelaitoksen korruptoima parlamentarismi. Kommunismi ja Sosialidemokratia "toverille kanssa"-ajatusmaailmoineen on menneen talven lumia. Niiden talvien lumia, kun yhteiskunnassamme oli varaa sietää poliittisia varkaita veronmaksajien taskuilla. Nyt olemme uusien uhkien edessä. Globalisaatio tulee olemaan yhteiskuntamme ja väestöräjähdys planeettamme suurin uhka.
Korporatismi on vastaus tulevaisuuden haasteisiin.
Tätä aatetta on kehitetty myös suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sopivaksi. Edesmennyt Paavo Susitaival muotoili aikanaan 1930-luvulla korporatiivisen ohjelma , joka on hämmästyttävän toimiva vielä tänäänkin.
Suomalaisen korporatismin kolme tärkeää päämäärää ( joista osa on jo toteutunut )
ovat:
1. Vahva, suoraan kansan valitsema presidentti.
2. Korporatiivinen eduskunta, joka sisältää myös vahvan ammattiosaamisen virka-asioissa ja lainsäädäntötyöhön tarvittavassa asiantuntemuksessa. Eduskunta on edustuksellinen ja koostuu eri alojen ammattilaisista - " Kukin ammattimies alallaan ".
3. Yleinen sitova kansanäänestys on tehtävä yleisellä säännöksellä mahdolliseksi mahdolliseksi kansakunnan tai eduskunnan ja hallitusvallan välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi. Aloite äänestykseeen on a) presidentillä, korporaatioeduskunnalla, tai siihen on ryhdyttävä c) 100 000 kansalaisen kirjallisesta pyynnöstä.
Näiden tarkoituksena on luoda puolueet poistava yhteiskunta joka takaa suomalaisille yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden ja valtiollisen sekä kansallisen eheyden ja siitä johtuvan kyvyn esiintyä voimakkaasti sekä sisään- että ulospäin.
Korporatioihin perustuvan ajattelutavan henkisiksi esi-isiksi lasketaan yleensä esimerkiksi Hegelin, Carlylen ja Nietzschen kaltaisia ajattelijoita. Myös väkivallan ja vaistojen filosofista, Georges Sorelista löytyy oikeistolaisia kiinnostavia piirteitä. Hänen irrationalisminsa ja myyttiteoriansa olivat myös alkuperäisille korporatisteille huomattava inspiraation lähde.
Korporatismi on liike - ei puolue. Ja tässä mallissa käsitetty malli kattaa koko kansan ja sitä kautta yhteiskunnan. Tätä korporatismia ei saa missään nimessä sekoittaa marxilaiseen ammattiliitto-teoriaan.
Tämä vasemmistolaisten hellimä ideologia perustuu luokkakantaisuudelle ja on jo perusluonteeltaan kansankokonaisuuden eheyttä ja kansanyhteisöä rikkova.
Jokaisella on oma paikkansa korporatistisessa yhteiskunnassa. Voimakas kansanyhteisö on myös voimakas turva sekä sisäisiä, että ulkoisia haitta- ja uhkatekijöitä vastaan.
Ultraliberalismi globalisaatioineen takaa Sinulle paikan katuojassa ja vasemmistolainen yhteiskuntajärjestelmä pakkotyöleirissä.
Sitäkö haluat ?
F
olet työtön ,perusta oma firma ...siihen saa starttirahaa ja vapaita verovuosia....valtiolta!=veronmaksajilta=kaikki me!
Oikeistolaisessa yhteiskunnassa et näitä (varmaankaan) saisi vaan velkarahalla olisi sinun pelattava!!! Usassa jos olisit työtön olisit katuojassa eli vailla asuntoa!!!!
Mitä mielestäsi nämä paljon parjatut virkamiehet ajavat? Itse en keksinyt yhtään stereotypiaa taikka "juttua", jossa voisin edes avata näiden virkamiesten (eli byrokraattien, vai kuinka?) aatemaailmaa.
En väitä, että jokainen työväenliikkeen riveissä kulkeva henkilö on täysin pyytteetön ja eettisesti sivistynyt, mutta en uskaltaisi väittää, että he kaikki ovat mukana ajamassa työttömyyttä, alhaisia elinolosuhteita ja vapauden rajoittamista.
Meitä vasemmistolaisia on montaa sorttia. On marxisteja, leninistejä, stalinisteja, sosialidemokraatteja, liberaalisosialisteja, sosialisteja, kommunisteja jne. ja nämä kaikki ajavat omaa linjaansa omassa puolueessaan/ryhmittymässään niille ominaisella tavalla.