ID-teoriaa

ID-teorian mukaan elämä, silmä, tai varsinkin ihminen ovat niin nerokkaita mekanismeja, että niiden synnyn selittämiseksi täytyy olla luova äly.
Kun kreationistien jumala on osoitettu höpötykseksi on luotu uusi teoria johon on evoluutionkin tunnustavan uskovaisen helppo yhtyä.
Kun ID-teoriaa vielä todistellaan tieteellisin perustein on sitä tavallisen ”pulliaisen” vaikea kumota, varsinkin kun useimmat olettavat maailmalle ja elämälle jonkinlaisen luovan alkulähteen ja tarkoituksen.
Siksi sitä vaaditaan liitettäväksi evoluutioteorioiden joukkoon.

Pitäisikö "litteän maailman teoria" liittää maantietoon, alkemia kemian opetukseen ja astrologia astronomian vaihtoehdoksi?

Tiede on tiedettä, humpuuki humpuukia, niiden tunnusmerkit on osattava tunnistaa.

Uskovaiset eivät ole käyneet tähtitieteen kimppuun samalla lailla kun evoluution kimppuun vaikka se osoittaa luomiskertomuksen alun vääräksi.
Se esitetään vain tulkinta kysymykseksi, kun kysymykseen tulee ihmisen alkuperä, ei enää puhuta tulkinnasta vaan älykkäästä luomisesta, tosin ei ihmisapinoiden kautta sentään vielä, mutta katsotaan miten teoria elää.

Mikään ei ole niin käytännöllinen kuin hyvä teoria.

”Psykologi ja yhteiskuntatieteilijä Kurt Lewin:”

Mikään ei ole niin vaarallinen kuin huono teoria, toteaa arvostettu johtamistutkija Sumantra Ghoshal, Lewiniin viitaten.

Ilmiötä kutsutaan itseään toteuttavaksi profetiaksi.
Toisin sanoen ihmisyhteisöt muokkaavat ympäristönsä ja itsensä esitettyjä väitteitä ja teorioita vastaavaksi.
Lopulta teoriasta tulee kaikkien todellisuutta, tilaa ei jää oppimiselle ja muutokselle, ja uskovaisille on käynyt juuri näin.

Tämän muuttamiseksi tarvitaan hyviä välineitä, paras niistä on "maalaisjärki", eli looginen ajattelu, tiedon jakaminen, sen oppiminen ja ymmärtäminen.
Eettinen pohdiskelu on paikallaan, mutta siihen ei tarvita jumalia eikä uskomuksia.

Lainauksia ja mietteitä H-S:sta/:pp.
651022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Uskovaisetko käyneet evoluutioparan kimppuun? ei se niin mene. Kristinuskovainen uskoo sen mitä Raamattu sanoo, eikä hyökkää kimppuun.

Äänestä
  • >

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >

    Koska uskovaiset uskovat Raamattuun, he uskovat, eikä se ole evoluution kimppuun hyökkäämistä. Usko sinä mihin itseäsi huvittaa.

    Äänestä

  • mie vastaan kirjoitti:

    Koska uskovaiset uskovat Raamattuun, he uskovat, eikä se ole evoluution kimppuun hyökkäämistä. Usko sinä mihin itseäsi huvittaa.

    Saattaahan se olla että olet älykkyydeltäsi erilainen kuin minä, mutta et voi todistaa että minä en ymmärtäisi yhtään mitään!

    Äänestä

  • mitä en ymmärrä? kirjoitti:

    Saattaahan se olla että olet älykkyydeltäsi erilainen kuin minä, mutta et voi todistaa että minä en ymmärtäisi yhtään mitään!

    sinähän todistat sen itse kirjoituksillasi, mutta et ymmärrä sitäkään.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    sinähän todistat sen itse kirjoituksillasi, mutta et ymmärrä sitäkään.

    ihmettelen miksi pilkkaat, onko sinulla ongelmia?

    Äänestä

  • jatka pois vaan kirjoitti:

    ihmettelen miksi pilkkaat, onko sinulla ongelmia?

    >>ihmettelen miksi pilkkaat, onko sinulla ongelmia?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>ihmettelen miksi pilkkaat, onko sinulla ongelmia?

    Eihän tässä mene edes yhtä minuuttia aikaa.

    Äänestä

  • mie vastaan kirjoitti:

    Eihän tässä mene edes yhtä minuuttia aikaa.

    enhän minä sitä aikaa kysynyt, vaan onko sinulla ongelmia kun kirjoittelet niitä typeyyksiä minulle, meni aikaa mitä meni.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    enhän minä sitä aikaa kysynyt, vaan onko sinulla ongelmia kun kirjoittelet niitä typeyyksiä minulle, meni aikaa mitä meni.

    Minulla ei nyt ole muuta tekemistä enkä jouda roikkumaan täällä koko iltaa.

    Äänestä

  • mie taaskin kirjoitti:

    Minulla ei nyt ole muuta tekemistä enkä jouda roikkumaan täällä koko iltaa.

    >>Minulla ei nyt ole muuta tekemistä enkä jouda roikkumaan täällä koko iltaa.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Minulla ei nyt ole muuta tekemistä enkä jouda roikkumaan täällä koko iltaa.

    En juossut noutamaan itselleni apua, vaan en tosiaan voi olla täällä koko iltaa. Nyt tulin taas vähäksi aikaa. Rauhoitu nyt jo!

    Äänestä

  • mie taas kirjoitti:

    En juossut noutamaan itselleni apua, vaan en tosiaan voi olla täällä koko iltaa. Nyt tulin taas vähäksi aikaa. Rauhoitu nyt jo!

    >>En juossut noutamaan itselleni apua, vaan en tosiaan voi olla täällä koko iltaa. Nyt tulin taas vähäksi aikaa. Rauhoitu nyt jo!

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>En juossut noutamaan itselleni apua, vaan en tosiaan voi olla täällä koko iltaa. Nyt tulin taas vähäksi aikaa. Rauhoitu nyt jo!

    Käytän lääkkeitä vain flunssaan: Flunssalääkkeitä, mutta suomessakin on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat mielialalääkkeitä, ja se ei kuulu sinulle eikä minulle.
    Joskus voi olla niin väsynyt tai masentunut, että niitäkin tarvitsee, jos rauta- ja b-vitamiinitabletit eivät auta.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    että käytät lääkkeitä kun olet sairas.

    Äänestä

Esimerkkinä: Aurinko nousee ja "litteän maailman teoria"

Sanoessamme Raamatun olevan erehtymättömän, tarkoitamme, että se on erehtymätön suhteessa siihen totuuteen, jota se kulloinkin esittää. Raamattu voi käyttää aikaan ja kulttuuriin sidottuja ilmaisuja, jotka ovat vanhentuneita meidän aikanamme. Mutta se, mitä se puhuu kyseisestä totuudesta noiden käsitteiden avulla, on aina erehtymätöntä.

Otetaanpa ei-hengellinen esimerkki jokapäiväisestä elämästä. Kun almanakassa on ilmoitettu minuutilleen, milloin aurinko nousee kunakin päivänä, voimme tarkistaa kellosta auringonnousun ajankohdan aivan tarkalleen. Toisin sanoen almanakan teksti on erehtymätön suhteessa auringonnousun ajankohtaan. Mutta jos me alamme katsoa asiaa sillä tavalla kuin jotkut lukevat Raamattua, niin voimme väittää, että almanakassahan on meille ujutettu vanhaa, maakeskeistä maailmankuvaa, joka väittää, että "aurinko nousee". Koululapsetkin tietävät sen, ettei aurinko nouse, vaan maapallo pyörii ja sen vuoksi näyttää siltä, että aurinko nousee horisontista. Kaikkihan me tiedämme, ettei aurinko nouse, vaan aurinko on paikallaan ja maapallo pyörii. Yrittääkö almanakka siis huijata meitä? Tuskin. Mutta tällä tavalla monet kuitenkin lukevat Raamattua.

Kun Raamatussa käytetään ilmaisuja, jotka ovat muinaiseen aikaan sidottuja ja puhekielessä vakiintuneita ilmaisuja, nämä ihmiset sanovat, että Raamattu puhuu palturia. Mutta samalla perusteella voi yhtä hyvin sanoa, että almanakan tekijät puhuvat palturia, kun he sanovat, että aurinko nousee. Kuitenkin se totuus, joka siinä ilmoitetaan, on tarkka. Aurinko todellakin nousee niin kuin almanakassa on ilmoitettu.

Niinpä Raamattuakin tutkittaessa on muistettava, että se voi käyttää vanhanaikaisia antiikin ajan ihmisten maailmankuvaan kuuluvia ilmaisuja. Mutta puhuessaan jostakin totuudesta, vaikka näilläkin ilmaisuilla, itse totuus on silti erehtymätön.

Äänestä
  • >>Mutta se, mitä se puhuu kyseisestä totuudesta noiden käsitteiden avulla, on aina erehtymätöntä.>Mutta samalla perusteella voi yhtä hyvin sanoa, että almanakan tekijät puhuvat palturia, kun he sanovat, että aurinko nousee. Kuitenkin se totuus, joka siinä ilmoitetaan, on tarkka. Aurinko todellakin nousee niin kuin almanakassa on ilmoitettu. >. Mutta puhuessaan jostakin totuudesta, vaikka näilläkin ilmaisuilla, itse totuus on silti erehtymätön.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Mutta se, mitä se puhuu kyseisestä totuudesta noiden käsitteiden avulla, on aina erehtymätöntä.>Mutta samalla perusteella voi yhtä hyvin sanoa, että almanakan tekijät puhuvat palturia, kun he sanovat, että aurinko nousee. Kuitenkin se totuus, joka siinä ilmoitetaan, on tarkka. Aurinko todellakin nousee niin kuin almanakassa on ilmoitettu. >. Mutta puhuessaan jostakin totuudesta, vaikka näilläkin ilmaisuilla, itse totuus on silti erehtymätön.

    Uskot yhden tutkimuksen perusteella ihan mitä tahansa, niinkö? Miten suhtaudut jos löytyy tämän teorian kumoavia todisteita? Olet uskomiseltasi niinkuin tuuliviiri joka kääntyy aina siihen suuntaan mihin se tuuli puhaltaa.

    Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. (Paav. 1.kirje korinttolaisille, luku3:18)

    Raamattu vasta nilkuuttaakin. Todistettu on, että ihmisen esiäiti oli afrikkalainen nainen.

    (Tampioille: enkä nyt tässä väitä, etteikö miehiäkin olisi tarvittu.)

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Raamattu vasta nilkuuttaakin. Todistettu on, että ihmisen esiäiti oli afrikkalainen nainen.

    (Tampioille: enkä nyt tässä väitä, etteikö miehiäkin olisi tarvittu.)

    Ennen afrikan tätiä ne väittivät että apina on esiäiti, vaikka ei ole löytynyt välimuotojakaan yhtään mistään. Nytkö se on sieltä Afrikasta.

    Äänestä

  • mie taas kirjoitti:

    Uskot yhden tutkimuksen perusteella ihan mitä tahansa, niinkö? Miten suhtaudut jos löytyy tämän teorian kumoavia todisteita? Olet uskomiseltasi niinkuin tuuliviiri joka kääntyy aina siihen suuntaan mihin se tuuli puhaltaa.

    >>Uskot yhden tutkimuksen perusteella ihan mitä tahansa, niinkö?>Miten suhtaudut jos löytyy tämän teorian kumoavia todisteita?> Olet uskomiseltasi niinkuin tuuliviiri joka kääntyy aina siihen suuntaan mihin se tuuli puhaltaa.

    Äänestä

  • vähäsen vai enemmän? kirjoitti:

    Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. (Paav. 1.kirje korinttolaisille, luku3:18)

    viisaaksi tule, vaikka itseäsi petätkin.

    Äänestä

  • entäs ennen sitä kirjoitti:

    Ennen afrikan tätiä ne väittivät että apina on esiäiti, vaikka ei ole löytynyt välimuotojakaan yhtään mistään. Nytkö se on sieltä Afrikasta.

    ne mitä viellä puuttuu korvaa nykyaikainen mikro- ja solubiologia, sekä geeni tutkimus, mutta siitäkään sinä et ymmärrä mitään.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    viisaaksi tule, vaikka itseäsi petätkin.

    toivoitko että sanoisin takaisin? ei kiitos.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Uskot yhden tutkimuksen perusteella ihan mitä tahansa, niinkö?>Miten suhtaudut jos löytyy tämän teorian kumoavia todisteita?> Olet uskomiseltasi niinkuin tuuliviiri joka kääntyy aina siihen suuntaan mihin se tuuli puhaltaa.

    Minä haluan pelastaa oman sieluni, ja minulla on pelastusvarmuus.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    ne mitä viellä puuttuu korvaa nykyaikainen mikro- ja solubiologia, sekä geeni tutkimus, mutta siitäkään sinä et ymmärrä mitään.

    Mistäs olet saanut päähäsi ettei sinulle tuntematon voi jotakin ymmärtää? Et voi tietää...!

    Äänestä

  • vaikka pilkkaatkin kirjoitti:

    Minä haluan pelastaa oman sieluni, ja minulla on pelastusvarmuus.

    sinun varmuus on uskosi, ja on samaa luokkaa kun entisellä pojalla kun uskoi, ettei tyttö tule raskaaksi, mutta tuli kuitenkin.
    Sillä ei ollut "kumia" ja sinulla ei ole "pelastusrengasta", mutta et taida ymmärtää näitäkään vertauskuvia.

    Toisekseen, ethän sinä edes tiedä mikä se sielusi on, jonka haluaat pelastaa, se ei ole se haju joka kuolemasi jälkeen sinusta irtoaa.

    Äänestä

  • senkin pilkkaaja kirjoitti:

    Mistäs olet saanut päähäsi ettei sinulle tuntematon voi jotakin ymmärtää? Et voi tietää...!

    siitä mitä kirjoittelet, ja mitä sie aattelet tänne, mutta sitäkään sinä et ymmärrä.
    Kerros nyt jotain mitä sie ymmärrät sitten?

    Äänestä

  • lopeta naljailu kirjoitti:

    toivoitko että sanoisin takaisin? ei kiitos.

    en piruuttanikaan kun sinä kerran typeryksiä tänne latelet minulle.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    siitä mitä kirjoittelet, ja mitä sie aattelet tänne, mutta sitäkään sinä et ymmärrä.
    Kerros nyt jotain mitä sie ymmärrät sitten?

    Ihminen on syntinen ja vajavainen, mutta Jumala ei ole.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    sinun varmuus on uskosi, ja on samaa luokkaa kun entisellä pojalla kun uskoi, ettei tyttö tule raskaaksi, mutta tuli kuitenkin.
    Sillä ei ollut "kumia" ja sinulla ei ole "pelastusrengasta", mutta et taida ymmärtää näitäkään vertauskuvia.

    Toisekseen, ethän sinä edes tiedä mikä se sielusi on, jonka haluaat pelastaa, se ei ole se haju joka kuolemasi jälkeen sinusta irtoaa.

    Sielu on ihmisessä oleva näkymätön osa, joka jää kun ruumis kuolee.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    en piruuttanikaan kun sinä kerran typeryksiä tänne latelet minulle.

    Jokainen pitää erilaisita asioista, sinulla se taitaa olla toisten pilkkaaminen. Ei se kuitenkaan tässä voi sattua muihin kuin sinuun itseesi kaikkein kipeimmin, koska ethän sinä tiedä minusta yhtään mitään.

    Äänestä

  • mie ihmettelen taas kirjoitti:

    Jokainen pitää erilaisita asioista, sinulla se taitaa olla toisten pilkkaaminen. Ei se kuitenkaan tässä voi sattua muihin kuin sinuun itseesi kaikkein kipeimmin, koska ethän sinä tiedä minusta yhtään mitään.

    >>Jokainen pitää erilaisita asioista, sinulla se taitaa olla toisten pilkkaaminen. Ei se kuitenkaan tässä voi sattua muihin kuin sinuun itseesi kaikkein kipeimmin, koska ethän sinä tiedä minusta yhtään mitään.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Jokainen pitää erilaisita asioista, sinulla se taitaa olla toisten pilkkaaminen. Ei se kuitenkaan tässä voi sattua muihin kuin sinuun itseesi kaikkein kipeimmin, koska ethän sinä tiedä minusta yhtään mitään.

    en, se on ihan liian tylsää!

    Äänestä

  • mie vastaan kirjoitti:

    en, se on ihan liian tylsää!

    sinä sitten kirjoittelet niitä, jos se on tylsää?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    sinä sitten kirjoittelet niitä, jos se on tylsää?

    En viitsi kirjoitella sellaista, jollei jokin asiassa ole herättänyt huumorintajuani, eikä se tarkoita mitään pahaa.

    Äänestä

  • mie taas kirjoitti:

    Sielu on ihmisessä oleva näkymätön osa, joka jää kun ruumis kuolee.

    mikä ihmeen näkymätön osa, perusteleppa tarkemmin, ihmiseen jää paljonkin paljain silmin näkymätöntä?
    Sinä olet ilmeisesti kuullut tuon sanan, mutta et tiedä yhtään mitä se merkitsee?

    Äänestä

  • mie vastaan taas kirjoitti:

    En viitsi kirjoitella sellaista, jollei jokin asiassa ole herättänyt huumorintajuani, eikä se tarkoita mitään pahaa.

    kirjoittelet typeryyksiä minulle?

    Äänestä

  • mie ihmettelen kirjoitti:

    Ihminen on syntinen ja vajavainen, mutta Jumala ei ole.

    selittää kaiken, olet todella vajavainen ja siksi et ymmärrä mitään, uskot vaan mitä kerrotaan.

    Äänestä

  • entäs ennen sitä kirjoitti:

    Ennen afrikan tätiä ne väittivät että apina on esiäiti, vaikka ei ole löytynyt välimuotojakaan yhtään mistään. Nytkö se on sieltä Afrikasta.

    Ihmisen mitokondriot perityvät vain äidiltä ja näiden DNA tietoja (eri ihmisiltä eri puolilta maailmaa) vertaillessa on päädytty pienimpään yhteiseen nimittäjään, joka löytyy Afrikasta.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    kirjoittelet typeryyksiä minulle?

    En tiedä kuka olet, enkä mitään sinusta, sinäkään et tiedä mitään minusta.
    Älä puhu typeryyksistä koska en aio sellaisia kanssasi jauhaa.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    mikä ihmeen näkymätön osa, perusteleppa tarkemmin, ihmiseen jää paljonkin paljain silmin näkymätöntä?
    Sinä olet ilmeisesti kuullut tuon sanan, mutta et tiedä yhtään mitä se merkitsee?

    Sait jo vastauksen, en osaa enkä halua selitellä tätä enää enempää.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    selittää kaiken, olet todella vajavainen ja siksi et ymmärrä mitään, uskot vaan mitä kerrotaan.

    Et tiedä mitään minusta, enkä halua tuollaiselle pilkkajalle mitään itsestäni esitelläkään.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Ihmisen mitokondriot perityvät vain äidiltä ja näiden DNA tietoja (eri ihmisiltä eri puolilta maailmaa) vertaillessa on päädytty pienimpään yhteiseen nimittäjään, joka löytyy Afrikasta.

    Tutkimuksissa ei ole mitään pahaa, hyvä kun saavat tuloksia. Tiede ei yleensä kuitenkaan sano mitään varmaksi.

    Äänestä

  • mie mietin kirjoitti:

    En tiedä kuka olet, enkä mitään sinusta, sinäkään et tiedä mitään minusta.
    Älä puhu typeryyksistä koska en aio sellaisia kanssasi jauhaa.

    >>Älä puhu typeryyksistä koska en aio sellaisia kanssasi jauhaa.

    Äänestä

  • mie jälleen kirjoitti:

    Sait jo vastauksen, en osaa enkä halua selitellä tätä enää enempää.

    vastausta ei kannatakaan selitellä, ja kun et edes siis tiedä mistä esität väitteitä, niin miksi edes esität niitä, typeryyttäsikö.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    vastausta ei kannatakaan selitellä, ja kun et edes siis tiedä mistä esität väitteitä, niin miksi edes esität niitä, typeryyttäsikö.

    Kerro mikä väite jäi askarruttamaan sinun mieltäsi, niin minä kerron sinulle mistä sen otin.

    Äänestä

  • mie ihmettelen kirjoitti:

    Kerro mikä väite jäi askarruttamaan sinun mieltäsi, niin minä kerron sinulle mistä sen otin.

    >>Kerro mikä väite jäi askarruttamaan sinun mieltäsi, niin minä kerron sinulle mistä sen otin.

    Äänestä

  • mie taas kirjoitti:

    Et tiedä mitään minusta, enkä halua tuollaiselle pilkkajalle mitään itsestäni esitelläkään.

    välitäkään tietää sinusta mitään, typeryytesi näkyy muutenkin.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Kerro mikä väite jäi askarruttamaan sinun mieltäsi, niin minä kerron sinulle mistä sen otin.

    siinäpä sinulle onkin miettimistä.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    välitäkään tietää sinusta mitään, typeryytesi näkyy muutenkin.

    Etkö ole jo väsynyt keksimään erilaisia pilkkasanoja, kun tuo typerä on tullut jo monta kertaa?

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Etkö ole jo väsynyt keksimään erilaisia pilkkasanoja, kun tuo typerä on tullut jo monta kertaa?

    nukkuu hyvin niin ei väsytä, typerys.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    siinäpä sinulle onkin miettimistä.

    mitään miettimistä ole, selvässä asiassa.
    Suomalaisen kouluopetuksen nykyinen taso vaan hämmästyttää kum se tuottaa tuollaisia typeryksiä, mutta ehkä hekään eivät voinneet sinulle mitään, typerys mikä typerys.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    mitään miettimistä ole, selvässä asiassa.
    Suomalaisen kouluopetuksen nykyinen taso vaan hämmästyttää kum se tuottaa tuollaisia typeryksiä, mutta ehkä hekään eivät voinneet sinulle mitään, typerys mikä typerys.

    Pilkkasi osuu kuitenkin vain sinun omaan nilkkaasi.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    nukkuu hyvin niin ei väsytä, typerys.

    Hyviä unia!

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Pilkkasi osuu kuitenkin vain sinun omaan nilkkaasi.

    typeryytesi omaan mieleesi.

    Äänestä

Tällä planeetalla on tälläkin hetkellä pilvin pimein erilaisia teoreetikkoja ja heidän tuottamiaan teorioita, ja näin on aina ollut, ja näin aina tulee olemaan tämän planeetan elinkelvottomaksi tuloon asti.

Mitä näinin teorioihin tulee, joku tosi huonokin saattaa saada jalansijaa ja joku tosi hyväkin saattaa jäädä pimentoon pitkiksikin ajoiksi.
Näin tieteemme historiassa sitten 1700-luvun.

Teorioiden suhteen pitäisi aina esittää kysymys kuka on rahoittaja, eli mitä tarkoitusperiä se mahdollisesti on luotu palvelemaan ja onko teorian perusasetelmat jo täyttä hömppää ikivanhan tiedon valossa.
Ja jos on hömppää, kaikki se mitä siitä seuraa, menee taatusti pieleen.
Näin puhuu maalaisjärki.

Mitä evoluutikoihin ja ID:läisiin tulee siinähän tappelevat keskenään kuten muutkin tieteentekijät teorioistaan.

Mitä tuohon evo-oppiin tulee, kuinka joku evo-oppinut voi väittää tonkiessaan maailmankaikkeuden neliprosenttista atomitasoa, että tämänkaltainen tonkiminen kumoaa Jumalan olemassaolon aina hänen suunnittelu- ja luomistöitään myöten?

Kun nämä evo-oppineet vielä väittävät, että elämän toi tälle steriilille vauvaplaneetallemme joku asteroidin tuoma bakteeri, ja sitten tämä bakteeri SATTUMALTA näki hyväksi muodostaa niin kivi-, kasvi- kuin eläinkunnankin aina ihmista myöten, niin ymmärrät varmaan, että tämänkaltaiset tarinat tiedetyyppiemme esittamänä kuulostavat Jumal`uskovan korvaan lähinnä samankaltaiselta rupattelulta kuin, että kaunis ilma tänään.

Mitäs muuten tarkoitat olettamuksellasi, että uskovaiselle ei jää tilaa oppimiselle eikä muutokselle?

Mitä oppimiseen tulee, johtavat viranomaisemme pitävät luomansa ja aina muutosvaiheessa olevan koulutusjärjestelmämme kautta huolta siitä opetuksesta mitä he katsovat tämän yhteiskunnan tarvitsevan tässä globaalissa markkinataloudessa (talousteoria) selviytyäksemme.
He puhuvat opetuksen kautta saavutetusta huippuammattitaidosta/-taidoista, jota tulee soveltaa tämän yhteiskunnan ylläpitämiseen ja rakentamiseen yhä edelleen ja edelleen, eli välttämätön edellytys on jatkuva talouskasvu.

Ja mitä muutokseen tulee, markkinatalouskriteerithän vaativat itse kultakin uudenoppimista, joustavuutta ja muutossopeutuvuutta jatkuvana kehänä.

Henkilötasolla viranomaisemme käyttävät nimitystä syrjäytyneet, ihmisistä, jotka eivät sopeudu tähän käynnissä olevaan markkinatalousprosessiin syystä tai toisesta.

Kuinka paljon tämän markkinatalousprosessin takia syrjäytyneiden joukossa on mielestäsi prosentuaalisesti heitä, jotka todella uskovat Jumalaan ja elävät hänen ohjeittensa mukaan?

Äänestä
  • >>Mitä evoluutikoihin ja ID:läisiin tulee siinähän tappelevat keskenään kuten muutkin tieteentekijät teorioistaan>Mitä tuohon evo-oppiin tulee, kuinka joku evo-oppinut voi väittää tonkiessaan maailmankaikkeuden neliprosenttista atomitasoa, että tämänkaltainen tonkiminen kumoaa Jumalan olemassaolon aina hänen suunnittelu- ja luomistöitään myöten?>Kun nämä evo-oppineet vielä väittävät, että elämän toi tälle steriilille vauvaplaneetallemme joku asteroidin tuoma bakteeri, ja sitten tämä bakteeri SATTUMALTA näki hyväksi muodostaa niin kivi-, kasvi- kuin eläinkunnankin aina ihmista myöten, niin ymmärrät varmaan, että tämänkaltaiset tarinat tiedetyyppiemme esittamänä kuulostavat Jumal`uskovan korvaan lähinnä samankaltaiselta rupattelulta kuin, että kaunis ilma tänään.>Mitäs muuten tarkoitat olettamuksellasi, että uskovaiselle ei jää tilaa oppimiselle eikä muutokselle? >Mitä oppimiseen tulee, johtavat viranomaisemme pitävät luomansa ja aina muutosvaiheessa olevan koulutusjärjestelmämme kautta huolta siitä opetuksesta mitä he katsovat tämän yhteiskunnan tarvitsevan tässä globaalissa markkinataloudessa (talousteoria) selviytyäksemme.>Ja mitä muutokseen tulee, markkinatalouskriteerithän vaativat itse kultakin uudenoppimista, joustavuutta ja muutossopeutuvuutta jatkuvana kehänä.>Henkilötasolla viranomaisemme käyttävät nimitystä syrjäytyneet, ihmisistä, jotka eivät sopeudu tähän käynnissä olevaan markkinatalousprosessiin syystä tai toisesta.>Kuinka paljon tämän markkinatalousprosessin takia syrjäytyneiden joukossa on mielestäsi prosentuaalisesti heitä, jotka todella uskovat Jumalaan ja elävät hänen ohjeittensa mukaan?

    Äänestä

jäi kesken kertausharjoitusten takia.

Mutta edelleen jatkat täällä samalla linjalla. Tuntuu lähinnä nyt että perustelet kristinuskon "huuhaaksi" vain luomiskertomuksesta heijastuvan maailmankuvan takia.

Luomiskertomuksesta heijastuva maailmankuva ei kuitenkaan todellakaan ole ainoa Raamatussa, heijastumia löytyy myös muunlaisesta maailmankuvasta. Esimerkiksi Jobin ja Sananlaskujen kirjasta löytyy merkkejä Pythagoralaisesta maailmankuvasta, jossa maailma käsitetään pyöreäksi. Tämä osoittaa sen että Raamatussa ei ole olemassa YHTÄ AINOAA maailmankuvaa. Vanha luomiskertomus heijastelee babylonialaista maailmankuvaa, uudemmassa on jo luonnontieteellisestikin poikkeamia verrattuna vanhempaan. Myös UT:ssa apostolien kirjeissä on heijastumia muunlaisesta maailmakuvasta kuin luomiskertomus antaa ymmärtää.

Outoa onkin se jos Raamatun kirjoittajilla olisi ollut olemassa vain yksi totuus, tällaisia ristiriitoja Raamatusta tuskin löytyisi. Kirjoitusten uudelleentulkitsijoilla olisi ollut hyvä mahdollisuus korjailla näkemyksiä yhtenäisemmiksi.

Maailmankuvan muuttuminen ei siis voi olla perustelu kristinuskon kumoamiselle, vaikka niin luulet.

Huomioi myös se, että edes keskiajalla ei maailmaa käsitetty kristittyjen oppineiden joukossa litteäksi. Ainoastaan maallikot käsittivät maailman rakenteen niin. Kristittyjen oppineiden joukossa maailma oli jo pitkään käsitetty pyöreäksi. Kiistaa olikin lähinnä siitä, kiersikö maa aurinkoa vai päivastoin.

Et siis vieläkään ole pystynyt osoittamaan, miten evouutioteoria tai tähtitiede on voinut osoittaa kristinuskon perusdogmit vääriksi.

Äänestä
  • >>Mutta edelleen jatkat täällä samalla linjalla. Tuntuu lähinnä nyt että perustelet kristinuskon "huuhaaksi" vain luomiskertomuksesta heijastuvan maailmankuvan takia.>Luomiskertomuksesta heijastuva maailmankuva ei kuitenkaan todellakaan ole ainoa Raamatussa, heijastumia löytyy myös muunlaisesta maailmankuvasta. >Esimerkiksi Jobin ja Sananlaskujen kirjasta löytyy merkkejä Pythagoralaisesta maailmankuvasta, jossa maailma käsitetään pyöreäksi.>Tämä osoittaa sen että Raamatussa ei ole olemassa YHTÄ AINOAA maailmankuvaa. >Outoa onkin se jos Raamatun kirjoittajilla olisi ollut olemassa vain yksi totuus,>Kirjoitusten uudelleentulkitsijoilla olisi ollut hyvä mahdollisuus korjailla näkemyksiä yhtenäisemmiksi.>Maailmankuvan muuttuminen ei siis voi olla perustelu kristinuskon kumoamiselle, vaikka niin luulet.>Huomioi myös se, että edes keskiajalla ei maailmaa käsitetty kristittyjen oppineiden joukossa litteäksi. Ainoastaan maallikot käsittivät maailman rakenteen niin. >Et siis vieläkään ole pystynyt osoittamaan, miten evouutioteoria tai tähtitiede on voinut osoittaa kristinuskon perusdogmit vääriksi.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Mutta edelleen jatkat täällä samalla linjalla. Tuntuu lähinnä nyt että perustelet kristinuskon "huuhaaksi" vain luomiskertomuksesta heijastuvan maailmankuvan takia.>Luomiskertomuksesta heijastuva maailmankuva ei kuitenkaan todellakaan ole ainoa Raamatussa, heijastumia löytyy myös muunlaisesta maailmankuvasta. >Esimerkiksi Jobin ja Sananlaskujen kirjasta löytyy merkkejä Pythagoralaisesta maailmankuvasta, jossa maailma käsitetään pyöreäksi.>Tämä osoittaa sen että Raamatussa ei ole olemassa YHTÄ AINOAA maailmankuvaa. >Outoa onkin se jos Raamatun kirjoittajilla olisi ollut olemassa vain yksi totuus,>Kirjoitusten uudelleentulkitsijoilla olisi ollut hyvä mahdollisuus korjailla näkemyksiä yhtenäisemmiksi.>Maailmankuvan muuttuminen ei siis voi olla perustelu kristinuskon kumoamiselle, vaikka niin luulet.>Huomioi myös se, että edes keskiajalla ei maailmaa käsitetty kristittyjen oppineiden joukossa litteäksi. Ainoastaan maallikot käsittivät maailman rakenteen niin. >Et siis vieläkään ole pystynyt osoittamaan, miten evouutioteoria tai tähtitiede on voinut osoittaa kristinuskon perusdogmit vääriksi.

    >>Eikö se ole kaiken sen uskonnon perusta, että Jumala loi, tai että koko oliota on yleensä olemassakaan, vai missä välissä Jumalasi astui kuvaan mukaan?>Raamattu onkin kokoelma lainauksia eri uskonnoista.>Entä sitten, parantaako se jotenkin raamatun uskottavuutta?>siksi ihmettelenkin kun sitä kutsutaan "Jumalan sanaksi".>tulkitsijoita on ilmeisesti riittänyt liiankin kanssa, ja siksi ei myöskään ole päästy yhteiymmärykseen mikä olisi oikea tulkinta.>Mikä on sinun maailmankuvasi jos ei Raamatun antama?>Mistä siis ja kuinka maailmankaikkeus, elämä ja ihminen on saannut alkuunsa sinun mielestä?>koska ne "oppineet" niin opettivat, minä olen varsin hyvin tietoinen siitä, että uskontoa pidettiin yllä tarkoituksella, koska sillä hallittiin kansanjoukkoja.
    Elliitti tiesi asian jo ennen kuin Kristinusko sai edes alkuunsakaan.>Siis mitä niistä tarkoitat?

    Äänestä

  • Tyo kirjoitti:

    >>tuhoisaa vaikka Jumala ei luonutkaan maailmaa kirjaimellisesti samalla tavalla kuin luomiskertomuksessa lukee? Oliko luomiskertomuksen tarkoitus olla kirjaimellisesti otettava historiallinen raportti?>Se, että Raamattu ja erityisesti VT on osa muinaista Lähi-Idän kirjallisuutta ei osoita sitä, että kyseessä olisi pelkkä kopio.> Miten sinun mielestäsi esimerkiksi deuteromistien teologia VT:ssa on suora kopio aikaisemmista uskomuksista?>Juutalaisuushan (tai heprealaisten uskonto) tiettävästi alkoi ensimmäisenä maailmassa kehittyä kirjauskonnoksi>Jotkut pitävät Raamattua uskottavana, jotkut eivät. Mutta et voi kumota kristinuskoa kuitenkaan pelkän luomiskertomuksesta heijastuvan maailmakuvan takia.>Sinulla ateistina on tietysti omat "kriteerisi" milloin Raamattua voisi sanoa Jumalan sanaksi.>Et nyt oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin. Ennen VT:n kanonisointia tekstejä tulkittiin ja muokattiin usein sen ajan kulttuuritaustasta käsin. Eli tekstejä ns. ajankohtaistettiin. Ristiriitojahan maailmankuvasta ei huomioitu, ehkä niitä asioita kun ei nähty niin tärkeinä, jos oltaisiin, Raamatun maailmankuva olisi kaiken järjen mukaan paljon yhtenäisempi.>Enköhän minäkin usko tieteelliseen maailmankuvaan. Niin uskoi Raamatun kirjoittajatkin. Sen ajan "tieteelliseen" maailmankuvaan.>Jumalan luomistyöstä tietenkin.>Uskontoahan jossain määrin on tottakai käytetty kautta historian poliittisesti hyväksi, mutta et silti voi väittää että kaikki kristinuskon "oppineet" olisivat koko ajan tienneet että kristinusko olisi ollut tai on pelkkää satua. Silloinhan kyse olisi katolisen kirkon salaliitosta, johon kukaan järkevä ihminen ei nykyään usko. >Ja mitä tulee Platoniin tai muihin muinaisiin filosofeihin, he uskoivat Jumalaan, eivät olleet täysiä ateisteja. Platonin tai muinaisen Kreikan suurimman filosofin Aristoteleen filosofiasta on haettu runsaasti vaikutteita myös kristinuskoon, kuten esimerkiksi käsite sielusta, joka on Platonin filosofiasta kristinuskoon eksynyt, eikä sillä siksi oikein paljoa ole tekemistä kristinuskon kanssa. >Täysin ateistista ajattelua filosofien piirissä alkoi esiintyä vasta 1800-luvulla.>Siis ylipäänsä. >

    >>Mistä minä tiedän miksi se oli tarkoitettu, kauan se ainakin oli uskottavaksi tarkoitettu, koska sitä sellaisena opetettiin, eikö?>Mutta jos se ei ole tarkoitettu tuollaisena uskottavaksi, miksi se sellaiseksi kirjoitettiin ja opetettiin sitten?>Ei ehkä pelkkä kopio, mutta paljon on kopioitu pakanauskonnoistakin.>En tiedä mitä tuolla tarkoitat.>Kokonaisuus tietysti ratkaisee, mutta kun et pysty esittämään Jeesuksestakaan juurikaan faktoja, ja kun alku uskonnolle on epäuskottava, ja loppukin mitä on, ei siitä paljon "villoja" käteen jää.>Mihin väliin sijoitat "Jumalan ja Jumalan Pojan" tieteellisessä maailmankuvassasi, ja millä perusteella?>Miten se tapahtui?>Historian kirjat kertovat paljonkin henkilöistä jotka korostivat sen (uskonnon) salaamisen tarpeellisuudesta jo ennen ajanlaskun alkua aina 1900-luvulle asti.>Ja kuten tuossa itsekin toteat, vaikutteita on otettu monelta tahoilta.>Valehtelet, lue Thomas Moren kirja Utopia vuodelta 1516, siinä hän pohtii voidaanko sosiallista järjestystä tukea sepitteiden hallinnan avulla, sepitteellä hän tarkoitti juuri uskontoa.>ylipäänsä se ei kestä kriittistä tarkastelua, oikeastaan missään kohdassa.

    >>Olet tietenkin tietyllä tavalla oikeassa. Mutta totta on myös se, että esimerkiksi keskiajalla maailmankuva otettiin antiikin ajan oppineilta "tiedemiehiltä", ja oltiin varmoja että totuus on jo heidän suustaan kerrottu. Siksi esimerkiksi Galilein näkemyksiä ei voitu hyväksyä>Ennenhän ei kirjoitettu historiaa samalla tavalla kuin nykyään, Ennenhän ei kirjoitettu historiaa samalla tavalla kuin nykyään, historialliskriittistä tutkimusta ei tunnettu. >Pääasia ei ollutkaan siinä, onko tarina kirjaimellisesti totta vaan siinä onko kertomus on viihdyttävä.>Siksi ei voi olettaakaan että jos osoitetaan Jeesuksen ihmetekojen tai puheiden olevan liioiteltuja, että tämä olisi todistus siitä että Jeesusta ei koskaan elänyt tai hän ei olisi minkäänlaisia ihmetekoja koskaan tehnyt.>Minulle ei koskaan ole ollut ongelma myöntää että kristinusko kehittyi suhteessa muihiin uskontoihin. Onhan silloin myös itsestään selvää että vaikutteita toisista uskonnoista kristinuskoon tuli. Mutta en kuitenkaan usko että kristinusko olisi kopio muista uskonnoista. Sen osoittamiseen ei pelkkä VT Aaltosen teksti riitä. Muutenkin Aaltonen oli Suomen yksi merkittävimpiä vapaa-ajattelijoita 1900-luvulla, ja siksi en usko että hän voisikaan kovin puolueettomasti asiaan suhtautua.>Aaltonenhan ei ollut yksin verratessaan kristinuskoa pakanauskontoihin. Tämä oli aika yleistä 1800-1900 luvulla. Nykyään tämän suhteen ollaan kuitenkin huomattavasti varovaisempia.>Mutta jos kristinuskoa verrataan esimerkiksi mysteeriuskontoihin, yhtenevyyksiä oli, mutta oli myös selviä eroja.>Deuteronomistithan olivat kirjanoppineita joiden aikaansaannosta on varsinkin pakkosiirtolaisuuden ajan teologian kehittyminen.>Ja oletko miettinyt sitä, kun puhut Raamatusta paimentolaisten kansalliseepoksena, että kun esimerkiksi VT:llä on liittymäkohtia ympäröiviin kulttuureihin, on se osoitus siitä että kirjoittajan on täytynyt tuntea myös se kulttuuri johon liittymäkohtia on. Johtopäätöksenä on siis pakko olla se, että tekstin kirjoittajan on pakko ollut olla oppinut.>Kristinuskon synnystä puhutaessa puhutaan yleensä ns. "alkuräjähdyksestä". Me kristityt pidämme "alkuräjähdyksenä" Jeesuksen ylösnousemusta.>Selvää ainakin on että kristinusko syntyi ainakin uskosta Jeesuksen ylösnousemukseen. Kristinuskossa uskotaan nimenomaan konkreettiseen historialliseen henkilöön. Tuntuisi oudolta jos koko henkilö olisi jälkikäteen keksitty.>Tiedehän ei ota kantaa puoleen eikä toiseen Jumalan olemassaoloon liittyvissä kysymyksissä.>Olen jo vastannut tuohon kysymykseen.>Itse olen tuollaisesta lukenut lähinnä Da Vinci-koodista>Itse en purematta nielekään käsitystä sielusta. Jos sielu on oikeasti olemassa, täytyy sen tehdä yhteistyötä aivojen kanssa. >Raamatussahan ei puhuta sielusta oikeastaan mitään, vaan korostetaan nimenomaan ruumiin ylösnousemusta. Kuollessaan ihminen siis vaipuu ns. välitilaan ennen maailmanloppua, jolloin he taas herätetään henkiin. Siis kristinuskon mukaan.>Mutta vaikka sielun käsitys olisi otettukin muualta, ei se osoita mitään muuta kuin sen että sielun käsite on otettu muualta. Ei se sodi kristinuskoa vastaan.>Thomas Morehan oli harras katolilainen, eli ei todellakaan ateisti.>Hänethän korotettiin pyhimykseksikin jos en väärin muista.>Uskonnonkritiikki alkoi voimistua vasta valistusajalla. Tästä mm. David Hume oli hyvä esimerkki. Hänkään ei kuitenkaan tunnustautunut ateistiksi vaan agnostikoksi. >Joko et tunne kristinuskon dogmeja tai sitten et millään keksi miten evoluutio-oppi tai tähtitiede ovat ristiriidassa nimenomaan perusdogmien kanssa. Kierrämme siis kehää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

:pp. kirjoitti:

ID-teorian mukaan elämä, silmä, tai varsinkin ihminen ovat niin nerokkaita mekanismeja, että niiden synnyn selittämiseksi täytyy olla luova äly.
Kun kreationistien jumala on osoitettu höpötykseksi on luotu uusi teoria johon on evoluutionkin tunnustavan uskovaisen helppo yhtyä.
Kun ID-teoriaa vielä todistellaan tieteellisin perustein on sitä tavallisen ”pulliaisen” vaikea kumota, varsinkin kun useimmat olettavat maailmalle ja elämälle jonkinlaisen luovan alkulähteen ja tarkoituksen.
Siksi sitä vaaditaan liitettäväksi evoluutioteorioiden joukkoon.

Pitäisikö "litteän maailman teoria" liittää maantietoon, alkemia kemian opetukseen ja astrologia astronomian vaihtoehdoksi?

Tiede on tiedettä, humpuuki humpuukia, niiden tunnusmerkit on osattava tunnistaa.

Uskovaiset eivät ole käyneet tähtitieteen kimppuun samalla lailla kun evoluution kimppuun vaikka se osoittaa luomiskertomuksen alun vääräksi.
Se esitetään vain tulkinta kysymykseksi, kun kysymykseen tulee ihmisen alkuperä, ei enää puhuta tulkinnasta vaan älykkäästä luomisesta, tosin ei ihmisapinoiden kautta sentään vielä, mutta katsotaan miten teoria elää.

Mikään ei ole niin käytännöllinen kuin hyvä teoria.

”Psykologi ja yhteiskuntatieteilijä Kurt Lewin:”

Mikään ei ole niin vaarallinen kuin huono teoria, toteaa arvostettu johtamistutkija Sumantra Ghoshal, Lewiniin viitaten.

Ilmiötä kutsutaan itseään toteuttavaksi profetiaksi.
Toisin sanoen ihmisyhteisöt muokkaavat ympäristönsä ja itsensä esitettyjä väitteitä ja teorioita vastaavaksi.
Lopulta teoriasta tulee kaikkien todellisuutta, tilaa ei jää oppimiselle ja muutokselle, ja uskovaisille on käynyt juuri näin.

Tämän muuttamiseksi tarvitaan hyviä välineitä, paras niistä on "maalaisjärki", eli looginen ajattelu, tiedon jakaminen, sen oppiminen ja ymmärtäminen.
Eettinen pohdiskelu on paikallaan, mutta siihen ei tarvita jumalia eikä uskomuksia.

Lainauksia ja mietteitä H-S:sta/:pp.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu