Karjalaisten kyseenalaiseksi onneksi on vuodesta -39 lähtien riittänyt runsaasti niitä jotka ovat tietäneet mikä on karjalaisille parasta.
Hyvin on perinnettä pidetty voimassa, tälläkin palstalla riittää runsaasti niitä, jotka ovat ehdottomasti palautusta vastaan.
Heidän osansa on sikäli helpompi kuin esivanhempiensa, jotka eivät kovin kiihkeästi olleet luovuttamassa karjalaisille asuinpaikkoja vaikka sodan hävisi koko Suomi, ei ainoastaan karjalaiset.
Meidän on turha yrittää käännyttää näitä "winnereitä" jotka riemumielin antaisivat omat ja ystäviensä maat ja omaisuudet venäläisille jos nämä ymmärtäisivät ottaa vastaan.
Heidän näkemyksensä ei vie karjalaisten asialta oikeutusta.
Karjalaisten itsensä tulee nyt ryhdistäytyä jos he katsovat että vääryys on korjattava ja Karjala palautettava oikeille omistajilleen.
Turha yrittää käännyttää niitä joista aiemmin oli puhe.
Karjalaisten voima on heissä itsessään. Jos evakot aktivoivat lapsensa ja läheisryhmänsä, on siinä niin mahtava poliittinen voima, ettei sitä yhdelläkään riviedustajaa korkeampaan asemaan pyrkivällä poliitikolla ole vara sivuuttaa oli kyse sitten kunnallis-, eduskunta-, tai presidentin vaaleista.
Itse olen ajatellut äänestää presidentinvaaleissa Lahtea, miestä josta en tiedä juuri mitään. Hän on kuitenkin ensimmäisenä presidenttiehdokkaana Kekkosen jälkeen mies, joka ottaa Karjalan asian esille. Se onkin huomattavimpia asioita joita presidentti voi nykysuomessa asemassaan tehdä.
Kehoitan muitakin Karjalan asiaa ajavia tekemään samoin. En kannatuksesta Lahtea kohtaan vaan kannatuksesta Karjalan asiaa kohtaa. Nyky presidentti ei juuri vahinkoa voi tehdä, joten näen tämän ainoana merkitsevänä asiana ja erotuksena nykyisiin poliitikkoihin.
Joka nyt nukkuu on osansa valinnut.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, turha yrittää käännyttää palautuksen vastustajia. Sillä kun se päivä koittaa, että Suomella on todella mahdollisuus saada karjala takaisin, ei kukaan itseäänkunnioittava poliitikko tule mitään mielipidetiedusteluita katselemaan.
Karjalan palautuksen päivänä tulemme huomaamaan, että politikot ottavat riemumielin Karjalan takaisin Suomineidon helmaan.
Miksi meidän tarvitsee vieläkin riidellä Karjalasta, joka menetettiin toistamiseen jo 61-vuotta sitten ?
"Meidän on turha yrittää käännyttää näitä "winnereitä" jotka riemumielin antaisivat omat ja ystäviensä maat ja omaisuudet venäläisille jos nämä ymmärtäisivät ottaa vastaan."
Eipä ole valtaa antaa ystävien maita, enkä antaisi omianikaan Venäläisille. Totta, ihan turhaan ketään yritätte käännyttää. Minulla ei ole mitään tunnesiteitä tai muita intressejä Karjalaa kohtaan. Uskoisin että monet nuoremmasta polvesta ajattelee samalla tavoin.
"Heidän näkemyksensä ei vie karjalaisten asialta oikeutusta."
Karjalan palauttajat saavat puolestani ajaa asiaansa, kunhan pysyvät asialinjalla ja hyväksyvät mahdollisen tappion asiassa.
"Karjalaisten itsensä tulee nyt ryhdistäytyä jos he katsovat että vääryys on korjattava ja Karjala palautettava oikeille omistajilleen."
Viimeisin Helsingin sanomien gallup kertoi syntyperäisten ja heidän jälkeläistensä palautusinnon olevan hiipumassa.
"Itse olen ajatellut äänestää presidentinvaaleissa Lahtea, miestä josta en tiedä juuri mitään. Hän on kuitenkin ensimmäisenä presidenttiehdokkaana Kekkosen jälkeen mies, joka ottaa Karjalan asian esille."
Onnea vaan, vaikka tuskin nähdään Lahtea toisella kierroksella.
"Joka nyt nukkuu on osansa valinnut."
Suurin osa Suomen kansasta on välinpitämätön Karjalan asiaa kohtaan. Se ei kosketa riittävän monia henkilökohtaisesti. Liian kauan aikaa on kulunut ja suuri joukko alkuperäisiä asukkaita poistunut joukosta. Lisäksi yhteiskunta Suomessa on muuttunut 60:ssa vuodessa paljon.
Suomettumisen aika painaa lähimenneisyydessä ja ottaa aikaa ja vaatii sukupolven vaihdoksen ennen kuin suhteet Venäjään saadaan tuoreemmalle pohjalle. Sama koskee Venäjää.
Jään seuraamaan miten saatte joukkonne liikkeelle presidentinvaaleissa mutta itse en äänestä Lahtea.
"Eipä ole valtaa antaa ystävien maita, enkä antaisi omianikaan Venäläisille. "
Et antaisi ystävien ja omien maita venäläisille, mutta antaisit venäläisten pitää karjalaisten ja suomalaisten ei-ystäviesi maat?
Eli pelkkää itsekkyyttä ja omahyväisyyttä.
Puhut yli 60 vuotta vanhoista asioista. Minä olen puolet tuosta ikäinen. En edes osaa pitää Karjalaa suomalaisena alueena. Ei ole mitään siteitä sinne. Karjala on ollut uudelleen asutettu Venäläisten toimesta jo parin sukupolven ajan.
Kun puhutaan näin vanhoista asioista on kohtuutonta ja asiatonta nimitellä omahyväiseksi ja itsekkääksi. Minulla ei ole valtaa puuttua Venäläisten karjalaomistukseen. Enkä usko sinullakaan olevan.
"Puhut yli 60 vuotta vanhoista asioista. Minä olen puolet tuosta ikäinen. En edes osaa pitää Karjalaa suomalaisena alueena. Ei ole mitään siteitä sinne. Karjala on ollut uudelleen asutettu Venäläisten toimesta jo parin sukupolven ajan. "
Aivan, sen tähden onkin vaikea tuntea kiinnostusta oikeudenmukaisuuteen, silloin kun se ei koske itseä tai läheisiä. En tarkoittanut olla kohtuuton, sori.
"Kun puhutaan näin vanhoista asioista on kohtuutonta ja asiatonta nimitellä omahyväiseksi ja itsekkääksi. Minulla ei ole valtaa puuttua Venäläisten karjalaomistukseen. Enkä usko sinullakaan olevan."
Kaikilla meillä on valta, se valta on puhua asiasta. Mielestäni veteraanimme taistelivat kokonaisesta, laillisesta Suomesta. Meidän velvollisuus on yrittää muulla keinoin kuin taistelemalla saada totalitarismin vääryys Suomea ja meitä suomalaisia kohtaan joskus oikaistuksi ja osoittaa, että emme anna asian olla. Tämä on minun mielipiteeni.
"Et antaisi ystävien ja omien maita venäläisille, mutta antaisit venäläisten pitää karjalaisten ja suomalaisten ei-ystäviesi maat?
Eli pelkkää itsekkyyttä ja omahyväisyyttä."
Naurettavaa syyllistämistä asioista joihin nykysukupolvilla ei ole osaa eikä arpaa.
Jos ite tunnet noin syyllisyyttä, älä muita syyttele. Ei kukaan meistä ollu tona aikana vastaamassa karjalan menetyksestä.
Jos ite ex-karjalaiset ei kovi innokkaasti haluu alueita takas niin älä skitsoile.
Olisiko mitenkään mahdollista pitää tämä hyvin alkanut keskustelu asiallisena?
Pari lisäystä: Kirjoittaessani Karjalan palautuksesta, olen luonnollisesti tarkoittanut kaikkia luovutettuja= meiltä vietyjä alueita jotka täytyy saada takaisin.
Toisena ja tärkeämpänä asiana kehoittaisin kaikkia palstalla kävijöitä lukemaan "Tarton rauha 85 vuotta" otsikon alla olevan kirjoituksen "Hyvä ja huono rauha".
Tuleepa kerrattua faktoja ja ehkä opittua uuttakin.
Itselleni artikkeli oli niin vaikuttava, että tein jotakin mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni.
Lähetin sitä eteenpäin toivomuksella että vastaanottajat lähettäisivät sen eteenpäin vähintään neljälle henkilölle. Ketjukirjeen etunahan on sen leviäminen nopeasti ja laajalle.
Mistä löytyisi henkilö joka osaisi kääntää artikkelin ja pistää kansainväliseen levitykseen?