Parta

Onko se totta että jt miehillä ei saa olla partaa?
522866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ketään ei eroteta siitä, jos on parta. Mutta, jos jonkun veljen naama Suomessa alkaa olla enemmän karvan peittämä, eikä se siitä millään häviä, loppuu "tehtävät" seurakunnassa. Puheita ei enää anneta, lehti- tai kirjallisuuspöytää ei enää voi hoitaa eikä tietenkään yleisönpalvelijan tehtäviä voi hoitaa partaisena. Konventissa ei saa toimia vapaaehtoisessa palveluksessa, jos on parta.

Kun erästä veljeä yritettiin saada luopumaan parrasta, häneen vedottiin siten, että pitäisi seurata Betelin veljien esimerkkiä, siellähän parta on ankarasti kielletty. Mutta tämä veli sanoi: "Seuraan mieluummin Jeesuksen esimerkkiä". Sillä kertaa se tehosi. :)

Partadirektiiviä ei ole kaikissa maissa, vaikka se täällä Suomessa onkin voimassa. Esimerkiksi Tanskassa oli pari vuotta sitten kuulemma paljon komeita "partaveljiä" konventissa. Näin kertovat suomalaiset sisaret, jotka vierailivat tuossa kansainvälisessä konventissa. Ja sisarten puheeseen täytyy aina luottaa. Varsinkin, jos he puhuvat miehistä.

Äänestä
  • Muhkeat viikset saavat ainakin meilläpäin tehtäviä surakunnassa.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Muhkeat viikset saavat ainakin meilläpäin tehtäviä surakunnassa.

    Se onkin eri asia. Viikset kasvavat suun yläpuolella. Suun alapuolen karvoitus on epäsuosiossa. Vaikka samaa Luojan luomaa karvaa nuo molemmat ovat.

    Jokin ihmeellinen logiikka tuossakin on, mitä en henkilökohtaisesti ymmärrä.

    Äänestä

  • UskoToivo kirjoitti:

    >>>Jokin ihmeellinen logiikka tuossakin on, mitä en henkilökohtaisesti ymmärrä.

    Sellaisen selityksen olen ainakin kuullut, että jos joku partainen mies on kenttäpalveluksessa, niin ovenavaajan huomio saattaa kiinnittyä uutisen sijasta sen uutisen tuojan ulkonäköön. Pätee nähtävästi myös moniin muihin ulkoisiin seikkoihin, esim. korvikset ja hiusten värjäys jollain räikeällä värillä.

    Äänestä

  • Kahden vaiheilla kirjoitti:

    >>Sellaisen selityksen olen ainakin kuullut, että jos joku partainen mies on kenttäpalveluksessa, niin ovenavaajan huomio saattaa kiinnittyä uutisen sijasta sen uutisen tuojan ulkonäköön.

    Vartiotorniseuran vaihtuvaisselittelyjen mukaan Jehova ei ollut tuota samaa mieltä tai sitten välillä on tai ei.

    Ei ollut jos otetaan todesta Vartiotorniseuran väite siitä, että Jehova paljasti suunnitelmansa raamatuntutkijoille, joilla monilla oli Jeesuksen oletetun mallin mukainen, lakiliiton säädöksen mukainen pehko. Toki epävarmuustekijänä on se, että parrakkaan Russelin mukaan evankeliumin saarnaaminen oli jo loppuun suoritettu 1800-luvulla, joten ihmisiä ei tarvinnut järkyttää kotiovillaan.

    Ja sitten taas oli jos otetaan todesta Vartiotorniseuraa yksinvaltiaana hallinneen Rutherfordin saaneen, kymmenisen vuotta Russelin kuoleman jälkeen, partakieltodirektiivi-ilmoituksen Jehovalta. Toki moni aikalainen oli sitä mieltä, että partakielto oli eräs pieni pala siinä pelissä, jossa pelattiin russell-mielisiä pois Vartiotorniseurasta vuosina 1917-1937.

    Rutherfordin mahdollisesti Jehovalta (Jeesuksen ja enkelten välityksellä tietysti) saama partakieltodirektiivi oli ensimmäisessä versiossa niin kattava, että Vartiotorniseuran kirjallisuudessa Jeesukseltakin vietiin lakiliiton edellyttämä parta. Jehova ilmeisesti kiinnitti joitakin kymmeniä vuosia myöhemmin huomiota tähän epäloogisuuteen ja ja Vartiotorniseura ennallisti Jeesukselle parran, muistaakseni 1960-luvun lopulla.

    Hilpeintä on havaita, että Vartiotorniseura puolusteli Jeesuksen parrattomuutta jossain kipossa olleella kuvalla, kipon oletettiin olevan ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan loppupuolelta. Raamatun ilmaisema lakiliiton edellytys ei siis ollut mitään muinaismuiston rinnalla.

    Äänestä

  • Kahden vaiheilla kirjoitti:

    >>>Jokin ihmeellinen logiikka tuossakin on, mitä en henkilökohtaisesti ymmärrä.

    Sellaisen selityksen olen ainakin kuullut, että jos joku partainen mies on kenttäpalveluksessa, niin ovenavaajan huomio saattaa kiinnittyä uutisen sijasta sen uutisen tuojan ulkonäköön. Pätee nähtävästi myös moniin muihin ulkoisiin seikkoihin, esim. korvikset ja hiusten värjäys jollain räikeällä värillä.

    Parta -kysymys on ytimessään samanlainen kysymys kuin mikä tahansa pukeutumiseen ja ulkoasuun liittyvä kysymys. Ja koska ulkoasukysymys kulkee aika pitkälle kulttuurin ja aikakauden mukaan, tässä on vaihteluita.

    Mikä on siis asian ydin? Se, että hyvän uutisen julistajat ja seurakunnassa tehtäviä hoitavat ovat EDUSTUSTEHTÄVISSÄ. Tälläisissä edustustehtävissä voidaan odottaa siistiä ja sopivaa ulkoasua. Mikä sitten on siistiä ja sopivaa. Tämä pyritään miettimään aluekohtaisesti. Se on sopivaa, ettei kukaan pidä "edustajan" ulkoasua sopimattomana.

    Täydellisen ratkaisun löytämistä ei näissä kysymyksissä saavuteta. Parempi kuitenkin, että Jehovaa ja Hänen järjestöään edustavat ihmiset heijastavat pikemminkin todellista siisteyttä ja huoliteltua pukeutumista kuin toisin päin.

    Liikemaailmassa sama koodi. Monet liikeyrityksissä toimivat edustajat ja myyjät saavat niin ikään ohjeita pukeutumien suhteen. Tällaiset ohjeet koskevat joskus myös partaa. Omassa työssänikin minulta edellytetään sopivaa pukeutumista asiakkaiden edessä. Tilanteen mukaan jopa pukua, solmiota ja pään alueen karvoitus pitää olla tarkasti huoliteltua. Tämä siis työnantajan velvoitteena.

    Jeesuksella oli parta. Joku voisi sanoa "jäljittelevänsä Jeesusta" pitämällä parran. Hän jäljittelee silloin Jeesuksen ulkoisia puitteita. Sisäiset ovat kuitenkin tärkeämpiä. Koska parta on kulttuurisidonnainen ja juutalaisessa kulttuurissa "must", niin Jeesushan olisi ollut kielteisessä mielessä radikaali tai kapinallinen jos hän olisi leikannut partansa. Jos Jeesus olisi leikannut partansa, se olisi silloin epälemättä noussut kiistakysymykseksi! Silloin päähuomio sanomasta olisi kiinnittynyt vääriin asioihin. Jeesus ei tehnyt siten.

    Jos joku nyt haluaisi jäljitellä sitä, mitä Jeesus on sisäisesti, hän toisimis varmasti samoin: harkitsisi sitä, olisiko paikkakunnalla eduksi jos minulla olisi parta vai olisiko parempi ajaa se pois. Länsimainen kulttuuri pitää nykyään parran ajamista kokonaan pois yhtenä huolitellun ulkoasun elementeistä. Jos Uuden testamentin tapahtumat olisivat nyt Suomessa, Jeesus epäilemättä leikkaisi partansa. Hänen sisäinen ihmisensä toimisi varmasti sen idean mukaan, että sanoma on tärkeä - ulkonäkö ei. (Huom! Jeesuksen ulkonäöstä ei puhuta Raamatussa kovinkaan paljoa. Jeesus osasi tämän asian: hän pukeutui tavalla, joka ei vienyt lainkaan huomiota sanomasta.)

    Jos joku haluaa tietää nästä asioista lisää, suosittelen kirjeenvahtoa Mr. Raamatun kanssa. Hänen kotisivunsa löytyvät osoitteesta:

    http://www.biblelexicon.info

    t. julistaja ;-)

    Äänestä

  • julistaja ;-) kirjoitti:

    Varsin asiapitoinen ja tyhjentävä vastaus. Kiitos siitä!

    Kyse on siis siitä, mitä vähän aavistelinkin, eli tarkoitus on pukeutua ja näyttää muutenkin ulkoisesti niin, ettei se herätä turhaa huomiota.

    Toki jos kaksi siististi pukeutunutta salkkumiestä kiertää ovelta ovelle saarnaamassa, niin se omalla tavallaan herättää huomiota, mutta päällimmäisenä ajatuksena ihmisille tulee silloin se, että "siinä ne taas on jakamassa niitä lehtiään yms", mutta silloin se huomio on kiinnittynyt siihen, mihin sen pitääkin, eikä ulkoisiin seikkoihin.

    Mormoneilla on sama peruste ja mielestäni järkeenkäyvä. Voihan valtaväestön mieltymykset muuttua eikä partaa ehkä tarvitisi vierastaa, silloin Vartiotorniseuran ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon suhtautuminen tulee muuttumaan suvaitsevammaksi.

    Parta EI OLE synonyymi sanalle epäsiisti. Päinvastoin joidenkin naamaan se kertakaikkiaan sopii ja kuuluu.

    Tiedän heti useampiakin jotka on aivan eri ihmisiä (negatiivisessa mielessä) kun parta otetaan veks.

    Ja systerit vois kans ajatella ( mutta toivotonta olettaa niin käy ikinä?!) että esim joku tuntikausien työtä vaatinut kestolettikampaus, ne pidennys ja tekosellaiset, vie niin totaalisesti ovenavaajan huomion että se on kyllä siinä.

    Aika kummallisia tapauksia kulkee ovilla, ja vaikkei niitä ole suurin osa, niin sen perusteella sitten arvostellaan.

    Näitten naisten "tyylien" rinnalla miesrievut ei sais ees pikkupartaa pitää suojanaan, se on väärin.

    Äänestä

  • julistaja ;-) kirjoitti:

    Parta -kysymys on ytimessään samanlainen kysymys kuin mikä tahansa pukeutumiseen ja ulkoasuun liittyvä kysymys. Ja koska ulkoasukysymys kulkee aika pitkälle kulttuurin ja aikakauden mukaan, tässä on vaihteluita.

    Mikä on siis asian ydin? Se, että hyvän uutisen julistajat ja seurakunnassa tehtäviä hoitavat ovat EDUSTUSTEHTÄVISSÄ. Tälläisissä edustustehtävissä voidaan odottaa siistiä ja sopivaa ulkoasua. Mikä sitten on siistiä ja sopivaa. Tämä pyritään miettimään aluekohtaisesti. Se on sopivaa, ettei kukaan pidä "edustajan" ulkoasua sopimattomana.

    Täydellisen ratkaisun löytämistä ei näissä kysymyksissä saavuteta. Parempi kuitenkin, että Jehovaa ja Hänen järjestöään edustavat ihmiset heijastavat pikemminkin todellista siisteyttä ja huoliteltua pukeutumista kuin toisin päin.

    Liikemaailmassa sama koodi. Monet liikeyrityksissä toimivat edustajat ja myyjät saavat niin ikään ohjeita pukeutumien suhteen. Tällaiset ohjeet koskevat joskus myös partaa. Omassa työssänikin minulta edellytetään sopivaa pukeutumista asiakkaiden edessä. Tilanteen mukaan jopa pukua, solmiota ja pään alueen karvoitus pitää olla tarkasti huoliteltua. Tämä siis työnantajan velvoitteena.

    Jeesuksella oli parta. Joku voisi sanoa "jäljittelevänsä Jeesusta" pitämällä parran. Hän jäljittelee silloin Jeesuksen ulkoisia puitteita. Sisäiset ovat kuitenkin tärkeämpiä. Koska parta on kulttuurisidonnainen ja juutalaisessa kulttuurissa "must", niin Jeesushan olisi ollut kielteisessä mielessä radikaali tai kapinallinen jos hän olisi leikannut partansa. Jos Jeesus olisi leikannut partansa, se olisi silloin epälemättä noussut kiistakysymykseksi! Silloin päähuomio sanomasta olisi kiinnittynyt vääriin asioihin. Jeesus ei tehnyt siten.

    Jos joku nyt haluaisi jäljitellä sitä, mitä Jeesus on sisäisesti, hän toisimis varmasti samoin: harkitsisi sitä, olisiko paikkakunnalla eduksi jos minulla olisi parta vai olisiko parempi ajaa se pois. Länsimainen kulttuuri pitää nykyään parran ajamista kokonaan pois yhtenä huolitellun ulkoasun elementeistä. Jos Uuden testamentin tapahtumat olisivat nyt Suomessa, Jeesus epäilemättä leikkaisi partansa. Hänen sisäinen ihmisensä toimisi varmasti sen idean mukaan, että sanoma on tärkeä - ulkonäkö ei. (Huom! Jeesuksen ulkonäöstä ei puhuta Raamatussa kovinkaan paljoa. Jeesus osasi tämän asian: hän pukeutui tavalla, joka ei vienyt lainkaan huomiota sanomasta.)

    Jos joku haluaa tietää nästä asioista lisää, suosittelen kirjeenvahtoa Mr. Raamatun kanssa. Hänen kotisivunsa löytyvät osoitteesta:

    http://www.biblelexicon.info

    t. julistaja ;-)

    >>Länsimainen kulttuuri pitää nykyään parran ajamista kokonaan pois yhtenä huolitellun ulkoasun elementeistä.

    Väität siis, että esim. muutamat ministerit ja tasavallan presidentin puoliso eivät olisi "huoliteltuja". Ehkä nyt hiukan asetat toisille sellaisia tavoitteita, mitä ei edes nykyisessä Suomessa ole. Muodit vaihtelevat ja muuttuvat, mutta ei yhteiskunnassa millään tavalla paheksuta partaa. Se on jokaisen henkilökohtainen asia. Sitä ei yhdistetä enää mihinkään "radikalismiin". Näin saattoi olla vielä 1960-luvulla, mutta ei enää.

    Oletko ajatellut asiaa toiselta näkökannalta? Jos ja kun joskus kiinnostunut ihminen tulee ensimmäistä kertaa valtakunnansalille "partasuuna", hän voi tuntea itsensä vaivautuneeksi, koska on ainoa, joka ei ole "siloposki". Tuskin tämäkään on tarkoitus, siis että kiinnostunut nolostuu omasta ulkonäöstään niin paljon, että salilla käynti jää viimeiseksi. Paljon luonnollisempaa ja aidompaa olisi, jos salissa olisi muitakin parralla varustettuja ihmisiä, jolloin tälle kiinnostuneellekin tulisi kotoisampi olo.

    Paavali muistaakseni viittasi jotain siihen suuntaan, että hän halusi olla kaikkea kaikenlaisille ihmisille, jotta ei asettaisi turhia esteitä kenellekään kristityksi tulemisessa.

    Äänestä

  • outolintuja riittää niitäki kirjoitti:

    Parta EI OLE synonyymi sanalle epäsiisti. Päinvastoin joidenkin naamaan se kertakaikkiaan sopii ja kuuluu.

    Tiedän heti useampiakin jotka on aivan eri ihmisiä (negatiivisessa mielessä) kun parta otetaan veks.

    Ja systerit vois kans ajatella ( mutta toivotonta olettaa niin käy ikinä?!) että esim joku tuntikausien työtä vaatinut kestolettikampaus, ne pidennys ja tekosellaiset, vie niin totaalisesti ovenavaajan huomion että se on kyllä siinä.

    Aika kummallisia tapauksia kulkee ovilla, ja vaikkei niitä ole suurin osa, niin sen perusteella sitten arvostellaan.

    Näitten naisten "tyylien" rinnalla miesrievut ei sais ees pikkupartaa pitää suojanaan, se on väärin.

    On sekä siistejä, että epäsiistejä partoja. Siistiin partaan tuskin kukaan juuri huomiota kiinnittää. Ei minustakaan siistissä parrassa mitään vikaa ole, mutta ilmeisesti rajan vetäminen on vaikeaa.

    Äänestä

  • Kahden vaiheilla kirjoitti:

    On sekä siistejä, että epäsiistejä partoja. Siistiin partaan tuskin kukaan juuri huomiota kiinnittää. Ei minustakaan siistissä parrassa mitään vikaa ole, mutta ilmeisesti rajan vetäminen on vaikeaa.

    >>Ei minustakaan siistissä parrassa mitään vikaa ole, mutta ilmeisesti rajan vetäminen on vaikeaa.

    No ei se rajanveto ole yhtään sen vaikeampaa kuin ryppyisen pikkutakin ja sileän pikkutakin välillä. Tarvitsee vain välillä vilkaista peiliin.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Mormoneilla on sama peruste ja mielestäni järkeenkäyvä. Voihan valtaväestön mieltymykset muuttua eikä partaa ehkä tarvitisi vierastaa, silloin Vartiotorniseuran ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon suhtautuminen tulee muuttumaan suvaitsevammaksi.

    >>Mormoneilla on sama peruste ja mielestäni järkeenkäyvä.

    Oltiin yleisestä partakarsastuksesta nyt mitä mieltä tahansa, niin Rutherford loi käytännölle pohjan jo kauan sitten. Se tapahtui aikana, jolloin käsittääkseni parta oli yleisemmin hyväksytty uskonnollisissa piireissä.

    Jos sitten taas ajatellaan sitä millaisen kuvan jehovantodistajat antavat itsestään ovelta-ovelle työllä, niin luulisin parran olevan mitätön seikka siinä kokonaisuudessa. Etenkin jos ajattelen käytäntöä, jossa kielteisen asenteensa ääneen ilmaisseelta saatetaan kysellään vuoden välein, onko asenne edelleen sama. Siinä tuskin ovenavaaja kiinnittää partaan tai parrattomuuteen kovinkaan paljon huomiota.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Muhkeat viikset saavat ainakin meilläpäin tehtäviä surakunnassa.

    Luulen attä viikset sallitaan siksi että aika monet naisetkin kasvattavat niitä. Kuka vanhin tai muuten huomattava veli kehtaisi paristaa vaimoaan viiksien poistoon? Silloin on parempi kun antaa miestenkin kasvattaa karvojaan rauhassa.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Mormoneilla on sama peruste ja mielestäni järkeenkäyvä.

    Oltiin yleisestä partakarsastuksesta nyt mitä mieltä tahansa, niin Rutherford loi käytännölle pohjan jo kauan sitten. Se tapahtui aikana, jolloin käsittääkseni parta oli yleisemmin hyväksytty uskonnollisissa piireissä.

    Jos sitten taas ajatellaan sitä millaisen kuvan jehovantodistajat antavat itsestään ovelta-ovelle työllä, niin luulisin parran olevan mitätön seikka siinä kokonaisuudessa. Etenkin jos ajattelen käytäntöä, jossa kielteisen asenteensa ääneen ilmaisseelta saatetaan kysellään vuoden välein, onko asenne edelleen sama. Siinä tuskin ovenavaaja kiinnittää partaan tai parrattomuuteen kovinkaan paljon huomiota.

    kenellekään ovelta-ovelle julistajalle. itselläni oli sellainen tyyliin a'la russel ja kerran se jäi oven väliin, kun kiukustunut ihminen vetäisi oven kiinni nenäni edestä. arvatkaapa sattuiko.

    Äänestä

  • partaa kirjoitti:

    >>...kun kiukustunut ihminen vetäisi oven kiinni nenäni edestä.

    Nenän työntäminen väärään paikkaan on selvästikin riskitekijä.

    Äänestä

  • Kahden vaiheilla kirjoitti:

    >>>Jokin ihmeellinen logiikka tuossakin on, mitä en henkilökohtaisesti ymmärrä.

    Sellaisen selityksen olen ainakin kuullut, että jos joku partainen mies on kenttäpalveluksessa, niin ovenavaajan huomio saattaa kiinnittyä uutisen sijasta sen uutisen tuojan ulkonäköön. Pätee nähtävästi myös moniin muihin ulkoisiin seikkoihin, esim. korvikset ja hiusten värjäys jollain räikeällä värillä.

    Itselläni (olen se oven avaaja) huomio keskittyy pukuun ja kravaattiin enkä ota sanantuojaa vakavasti kun hämmästyn moista hääjuhlapukua.

    Joku nahkatakkinen partaäijä olis paljon uskottavampi kuin pukumies.

    Naisille sopii aina hieman juhlavampikin.
    Laittautuminen on naisten juttu enemmän.

    Kaikki ovat olleet aina siistejä - sitä en moiti, mut ottaisin rennommin jos tultaisiin rennoissa vetimissä puhelemaan mukavia kuin se että tullaan "jäykät" kaulassa puhumaan Saatanasta ja tuhosta.

    Äänestä

  • julistaja ;-) kirjoitti:

    Parta -kysymys on ytimessään samanlainen kysymys kuin mikä tahansa pukeutumiseen ja ulkoasuun liittyvä kysymys. Ja koska ulkoasukysymys kulkee aika pitkälle kulttuurin ja aikakauden mukaan, tässä on vaihteluita.

    Mikä on siis asian ydin? Se, että hyvän uutisen julistajat ja seurakunnassa tehtäviä hoitavat ovat EDUSTUSTEHTÄVISSÄ. Tälläisissä edustustehtävissä voidaan odottaa siistiä ja sopivaa ulkoasua. Mikä sitten on siistiä ja sopivaa. Tämä pyritään miettimään aluekohtaisesti. Se on sopivaa, ettei kukaan pidä "edustajan" ulkoasua sopimattomana.

    Täydellisen ratkaisun löytämistä ei näissä kysymyksissä saavuteta. Parempi kuitenkin, että Jehovaa ja Hänen järjestöään edustavat ihmiset heijastavat pikemminkin todellista siisteyttä ja huoliteltua pukeutumista kuin toisin päin.

    Liikemaailmassa sama koodi. Monet liikeyrityksissä toimivat edustajat ja myyjät saavat niin ikään ohjeita pukeutumien suhteen. Tällaiset ohjeet koskevat joskus myös partaa. Omassa työssänikin minulta edellytetään sopivaa pukeutumista asiakkaiden edessä. Tilanteen mukaan jopa pukua, solmiota ja pään alueen karvoitus pitää olla tarkasti huoliteltua. Tämä siis työnantajan velvoitteena.

    Jeesuksella oli parta. Joku voisi sanoa "jäljittelevänsä Jeesusta" pitämällä parran. Hän jäljittelee silloin Jeesuksen ulkoisia puitteita. Sisäiset ovat kuitenkin tärkeämpiä. Koska parta on kulttuurisidonnainen ja juutalaisessa kulttuurissa "must", niin Jeesushan olisi ollut kielteisessä mielessä radikaali tai kapinallinen jos hän olisi leikannut partansa. Jos Jeesus olisi leikannut partansa, se olisi silloin epälemättä noussut kiistakysymykseksi! Silloin päähuomio sanomasta olisi kiinnittynyt vääriin asioihin. Jeesus ei tehnyt siten.

    Jos joku nyt haluaisi jäljitellä sitä, mitä Jeesus on sisäisesti, hän toisimis varmasti samoin: harkitsisi sitä, olisiko paikkakunnalla eduksi jos minulla olisi parta vai olisiko parempi ajaa se pois. Länsimainen kulttuuri pitää nykyään parran ajamista kokonaan pois yhtenä huolitellun ulkoasun elementeistä. Jos Uuden testamentin tapahtumat olisivat nyt Suomessa, Jeesus epäilemättä leikkaisi partansa. Hänen sisäinen ihmisensä toimisi varmasti sen idean mukaan, että sanoma on tärkeä - ulkonäkö ei. (Huom! Jeesuksen ulkonäöstä ei puhuta Raamatussa kovinkaan paljoa. Jeesus osasi tämän asian: hän pukeutui tavalla, joka ei vienyt lainkaan huomiota sanomasta.)

    Jos joku haluaa tietää nästä asioista lisää, suosittelen kirjeenvahtoa Mr. Raamatun kanssa. Hänen kotisivunsa löytyvät osoitteesta:

    http://www.biblelexicon.info

    t. julistaja ;-)

    >>Jeesus osasi tämän asian: hän pukeutui tavalla, joka ei vienyt lainkaan huomiota sanomasta

    Äänestä

  • "Mutta, jos jonkun veljen naama Suomessa alkaa olla enemmän karvan peittämä, eikä se siitä millään häviä, loppuu "tehtävät" seurakunnassa."

    Tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Täysipartaisia on kyllä niitäkin puheiden pitäjinä jne

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Mutta, jos jonkun veljen naama Suomessa alkaa olla enemmän karvan peittämä, eikä se siitä millään häviä, loppuu "tehtävät" seurakunnassa."

    Tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Täysipartaisia on kyllä niitäkin puheiden pitäjinä jne

    Ei ollut vuonna 2005, jolta vastaamasi kommentti oli.

    Äänestä

  • outolintuja riittää niitäki kirjoitti:

    Parta EI OLE synonyymi sanalle epäsiisti. Päinvastoin joidenkin naamaan se kertakaikkiaan sopii ja kuuluu.

    Tiedän heti useampiakin jotka on aivan eri ihmisiä (negatiivisessa mielessä) kun parta otetaan veks.

    Ja systerit vois kans ajatella ( mutta toivotonta olettaa niin käy ikinä?!) että esim joku tuntikausien työtä vaatinut kestolettikampaus, ne pidennys ja tekosellaiset, vie niin totaalisesti ovenavaajan huomion että se on kyllä siinä.

    Aika kummallisia tapauksia kulkee ovilla, ja vaikkei niitä ole suurin osa, niin sen perusteella sitten arvostellaan.

    Näitten naisten "tyylien" rinnalla miesrievut ei sais ees pikkupartaa pitää suojanaan, se on väärin.

    Raamattu kieltää palmikoidut hiukset.

    Liike-elämässä ei hyväksytä partaa ja viiksiä. Malli o tehtaan sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Raamattu kieltää palmikoidut hiukset.

    I. Pietarin kirje 3:3 Ei palmikoituja hiuksia eikä helmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    I. Pietarin kirje 3:3 Ei palmikoituja hiuksia eikä helmiä.

    Tätä raamatunkohtaa ei todistajissa oteta vakavasti, kuten ei montaa muutakaan. Järjestö kertoo, mikä Raamatussa pitää ottaa vakavasti ja mitä ei.

    Äänestä

  • Kahden vaiheilla kirjoitti:

    >>>Jokin ihmeellinen logiikka tuossakin on, mitä en henkilökohtaisesti ymmärrä.

    Sellaisen selityksen olen ainakin kuullut, että jos joku partainen mies on kenttäpalveluksessa, niin ovenavaajan huomio saattaa kiinnittyä uutisen sijasta sen uutisen tuojan ulkonäköön. Pätee nähtävästi myös moniin muihin ulkoisiin seikkoihin, esim. korvikset ja hiusten värjäys jollain räikeällä värillä.

    Ennen kaikkea liikemiehiä täytyy miellyttää.

    Äänestä

Ainakaan v.2012 ei tässä kaupungissa ole
todistajamiehiltä parta kielletty.
olettaen että se on siisti ja hyvinhoidettu.

Äänestä

Aloitus vuodelta 2005.
Kestoaihe siis.

Äänestä

Ajattelepa asiaa sillai että olisit talossa joka on syttynyt tuleen. Ajattelisitko että kyllä parta täytyy saada kasvattaa ja sitten voin keskittyä itseni ja muiden auttamiseen ulos palavasta talosta?

Vastaavasti nykyisen maailma on tulessa siinä mielessä, että Harmagedon on lähellä ja ihmisiä täyty varoittaa. Mutta ei, kyllä parta täytyy saada kasvattaa. Se on tärkeintä 🤣🤣🤣

Äänestä
  • Tai jos olisit järjestö, ja olisi kiire saarnata, miksi askartelisit pikkuasioiden kuten partakiellon parissa? Niin järjestö on kuitenkin tehnyt. Tärkeintä on kontrolli.

    Äänestä

  • Miten parta haittaa Harmagedonin tulemista?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Miten parta haittaa Harmagedonin tulemista?

    Saatana ei uskalla nousta aseisiin jos vastapuolella on karvapeitteisiä karpaasin näköisiä könsikkäitä uskonsotureita vastassa, eikä mitään rillipäitä kynäniskoja. 😈 🥵

    Äänestä

Jo kestoaihe. Nyt v 2024 parta onkin yees…

Äänestä
  • Kiinnostava lähes 20 vuotta vanha ketju manattu kuolleista. Partakieltoa jotkut Jt-mieliset tuolloin puolustivat vakioargumentein, joita kuuli seurakunnassakin. Nyt kielto on kuitenkin kumottu. Melko turhaa oli puolustajien työ, mutta ehkä siitä sai kenttätunteja? Nyt niitäkään ei kerätä, paitsi tienraivaajilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kiinnostava lähes 20 vuotta vanha ketju manattu kuolleista. Partakieltoa jotkut Jt-mieliset tuolloin puolustivat vakioargumentein, joita kuuli seurakunnassakin. Nyt kielto on kuitenkin kumottu. Melko turhaa oli puolustajien työ, mutta ehkä siitä sai kenttätunteja? Nyt niitäkään ei kerätä, paitsi tienraivaajilta.

    Vartiotornin myyntiniksit on soviteltu kauppakorkean kulkukauppiaan ohjeisiin.

    Ja kun USA:ssa parta on, niin, esim. dekkarifilmeistä sanottiin ennen että syyllisen saattoi tunnistaa filmin alussa siitä, että hän oli se parrakas. Siksi ei kulkukauppiaalle partaa.

    Eikä vartiotornikaupittelussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Että siinä parranajokäskyn perusteet.

    Äänestä

Voi että kun te ette ymmärrä

Äänestä

Voi teitä kovasydämisiä, ymmärtämättömiä!!!

Äänestä

Vanha sanonta:”Ei parta pahoille kasva, ei turpajouhet joutaville”

Äänestä

Miten Herra vanhinten omatunto nyt sanoo? Kun nuoria miehiä on ilkuttu parran ja viiksien kasvusta, osa heistä häpäisty niin että ovat seurauksena jättäneet järjestön.

Äänestä
  • Nou nou, poju! Ei heitä ole ilkuttu eikä pilkattu. He itse ovat pilkanneet ja ilkkuneet ja ilmaisseet kapinallisen asenteensa niitä kohtaan, jotka ovat halunneet noudattaa sitä linjausta, mikä kussakin tilanteessa suojelee tosi kristittyjen hyvää mainetta tässä kapinahenkisessä jumalattomassa ja tuhoon menevässä maailmassa.

    Etkö näe metsää puista?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Nou nou, poju! Ei heitä ole ilkuttu eikä pilkattu. He itse ovat pilkanneet ja ilkkuneet ja ilmaisseet kapinallisen asenteensa niitä kohtaan, jotka ovat halunneet noudattaa sitä linjausta, mikä kussakin tilanteessa suojelee tosi kristittyjen hyvää mainetta tässä kapinahenkisessä jumalattomassa ja tuhoon menevässä maailmassa.

    Etkö näe metsää puista?

    "kussakin tilanteessa suojelee tosi kristittyjen hyvää mainetta"

    Partadirektiivin alkuperä on Rutherfordin halu erottautua Russellille uskollisista. Russellilla oli komea parta, eikä se "tosi kristillisyyttä" haitannut. Uusi presidentti Rutherford halusi tehdä pesäeron vanhaan myös ulkoisesti.

    Siisti parta on aina ollut sopiva Suomessakin, eikä se ole kenenkään kristityn mainetta haitannut. Jehovan todistajissa kyllä on ollut kaikenlaisia sääntöjä, joita vallastaan huumaantuneet ihmiset ovat hierarkiassa alempana oleville keksineet.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Nou nou, poju! Ei heitä ole ilkuttu eikä pilkattu. He itse ovat pilkanneet ja ilkkuneet ja ilmaisseet kapinallisen asenteensa niitä kohtaan, jotka ovat halunneet noudattaa sitä linjausta, mikä kussakin tilanteessa suojelee tosi kristittyjen hyvää mainetta tässä kapinahenkisessä jumalattomassa ja tuhoon menevässä maailmassa.

    Etkö näe metsää puista?

    Eli Jehovissa kun halusi noudattaa Raamattua olikin kapinallinen?

    Äänestä

Niin..🤔..parta oli ja ristille naulattiin....😵‍💫

Äänestä
  • Ei naulattu ristille

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei naulattu ristille

    Kyllä mielikuvitusolennoille voi kuvitella ihan mitä itse haluaa!

    Äänestä

Jos parrankasvu on luotu miehille niin kuka sen kieltää?on kyllä tyhjänpäivästä tuo jatkuva parran ajelu.

Äänestä
  • Eihän sitä ole kukaan kieltänyt milloinkaan

    Äänestä

" Russellilla oli komea parta, "

-Tuuhea ainakin. Netissä näin filmin jossa hän parta väpättäen puhui pyramidin puolesta. (pyramidin mitat todistivat että 1914 on maailmanloppu)
Missähän tiedostossa se filmi muuten nyt olisi ?

Äänestä
  • Ei sellaista näkemystä esitetty

    Äänestä

" pyramidin mitat todistivat että 1914 on maailmanloppu "

-Noin oli vartiotornissa. Ja jos epäili, niin mökötettiin.

Sitten kuitenkin teologia muuttui.

Matt. 24:45 -jakeeseen viitaten " Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? "

Niin, tuohon viitaten vartiotorni tunnusti että pyramidi on saatanan raamattu, määräsi vielä, että siihen ei saanut uskoa.

Ethän sinäkään usko ?

Tärkeämpää uskoa kirjan Lapset (painov. 1942) ohjeeseen hankkia lapset vasta Harmageddonin jälkeen.
Ohje on annettu Matt. 24:45 jakeeseen nojautuen.

Äänestä
  • Noinkin, eiköhän me siirrytä nyt jo ajassa tänne meidän päiviin ja yritetään olla aikuisia

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Noinkin, eiköhän me siirrytä nyt jo ajassa tänne meidän päiviin ja yritetään olla aikuisia

    Joo
    Minäkin olen ajatellut hankkia valokopioita noista lahkon painotuotteista kuten edellä olevassa viestissä ja toimittaa niitä sitten todistajain postiluukkuun.

    Kun se vähän ravistelee, tarjoaa se lopulta aikuistumisen mahdollisuuttakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jt:stä kiinnostunut kirjoitti:

Onko se totta että jt miehillä ei saa olla partaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu