En ole vielä koskaan lukenut riviäkään sen nimisestä teoksesta kuin raamattu, sellainen kyllä kirjahyllystä löytyy (vaimon). Mietin tuossa että onko lukemisen arvoinen kirja? Voi tuottaa kyllä suuria vaikeuksia tuon opuksen läpikahlaaminen, on meinaan niin vaikea lukea mitään mikä liittyy uskontoon.
En ole koskaan kuulunut mihinkään uskontoon liittyvään, peruskoulussa en ollut edes uskonnon tunneilla. Olen siis pesunkestävä ateisti, tai oikeastaan en halua olla ateisti kun tuntuvat olevan niin huonoja ihmisiä ainakin uskovaisten mielestä.
En tiedä mistä johtuu mutta tunnen jonkinasteista vihaa uskontoja kohtaan, mutta en siis uskovaisia kohtaan (ainakaan kaikkia). Mutta en kylläkään pidä uskovaisia ihmisiä niin järkevinä kuin ateisteja, siksi en koskaan ota työntekijää joka on hivenenkään uskovainen. No vaimonihan on jokseenkin uskis kun kuuluu kirkkoon mutta naisethan ovat muutenkin tyhmempiä kuin me miehet (evoluution tulos).
Mutta nyt täytyy lähteä työhön raatamaan ja repimään rahaa toisten selkänahoista, eli puhaltamaan omaan pussiin.
...
En ole koskaan kuulunut mihinkään uskontoon liittyvään, peruskoulussa en ollut edes uskonnon tunneilla. Olen siis pesunkestävä ateisti, tai oikeastaan en halua olla ateisti kun tuntuvat olevan niin huonoja ihmisiä ainakin uskovaisten mielestä.
En tiedä mistä johtuu mutta tunnen jonkinasteista vihaa uskontoja kohtaan, mutta en siis uskovaisia kohtaan (ainakaan kaikkia). Mutta en kylläkään pidä uskovaisia ihmisiä niin järkevinä kuin ateisteja, siksi en koskaan ota työntekijää joka on hivenenkään uskovainen. No vaimonihan on jokseenkin uskis kun kuuluu kirkkoon mutta naisethan ovat muutenkin tyhmempiä kuin me miehet (evoluution tulos).
Mutta nyt täytyy lähteä työhön raatamaan ja repimään rahaa toisten selkänahoista, eli puhaltamaan omaan pussiin.
...
Vastaukset 37
Vanhimmat
jotta pystyt puhumaan, ja ottamaan kantaa asioista, jotka varmaan jossain elamasi vaiheessa tulevat esiin Raamatusta.Aloita Uudesta Testamentista se aukeaa helpoimmin kokemattomalle..
ps. atet ei ole sen huonompia [tai parempia] kuin uskisihmiset-- samalla viivalla olemme kaikki..
kelvottomia taivaaseen [omin voimin].
mutta kuten kipling sanoi...sehan taas on toinen juttu..hyvia lukuhetkia..l-h...
"ps. atet ei ole sen huonompia [tai parempia] kuin uskisihmiset-- samalla viivalla olemme kaikki..
kelvottomia taivaaseen [omin voimin]. "
- Mitäs sinä horiset? Mikä taivas?
ihmisryhmän satumaa.
"Aloita Uudesta Testamentista se aukeaa helpoimmin kokemattomalle.."
Ja hevon paskat, tässä loistava esimerkki kuinka uskovainen yrittää tahallaan harhaanjohtaa sinua. Totuus on, että VT on aika verinen, julma ja väkivaltainen. He yrittävät saada sinut lukemaan rajoitetusti. Jokainen kirja alkaa etukannesta ja loppuu takakanteen.
Jokainen kirja alkaa etukannesta ja loppuu takakanteen./////olet ihan oikeassa..minulla on kirja jonka nimi on Uusi Testamentti,ja siina ei VT ta.olekkaan.sen voi aloittelijakin lukea --etu kannesta takakanteen.suosittelen sinullekkin..
mutta VT.n ymmarrat paremmin kun olet lukenut UT.n. ensinna.
ettei sinulla j.d. olisi vain motiivina pelko..pelko siita ,etta jos tama hlo. luettuaan Kirjan ,vaihtaisikin 'leiria'...missa on vapaus??
Ja hevon paskat,///// tassako on sinun vapautesi??
"olet ihan oikeassa..minulla on kirja jonka nimi on Uusi Testamentti,ja siina ei VT ta."
Lue aloitusviesti uudelleen. Kyse oli Raamatusta, ei UT:sta, vaan Raamatusta. Raamattu alkaa VT:sta. Halusit sinä sitä tai et.
"sen voi aloittelijakin lukea..."
Aloittelija? Aloittelija voi myös lukea VT:n. VT:ssä ei ole mitään tekijää, joka estäisi aloittelijaa lukemasta sitä.
"mutta VT.n ymmarrat paremmin kun olet lukenut UT.n. ensinna."
Miksi sitten UT:ä palvovat uskovat eivät kykene selittämään, miksi 42 lapsen tappaminen ei tee jumalasta murhaajaa?
"ettei sinulla j.d. olisi vain motiivina pelko..pelko siita ,etta jos tama hlo. luettuaan Kirjan ,vaihtaisikin 'leiria'"
Minulla on pelko, että joku epärehellinen uskova (kuten lannenhunttari) johdattelisi lukijaa saamaan täysin väärän ja johdatellun kuvan Raamatusta.
Sinä taas pelkäät, että VT:n lukenut henkilö on todella vaikeasti käännytettävä, koska se laittaa sinun uskontosi ja uskontosi jumalan todella huonoon valoon.
Kun kerran pidät Raamatun Jumalaa murhaajana, niin minkä roolin varaat Raamatun saatanalle?
Saatana vaikuttaa siltä hahmolta, jota syytetään aina Jumalan töppäyksistä ja aiheuttamasta kärsimyksestä, kuolemasta jne.
attehulien taholta selittamalla ,vaikka maailman pelastaja ja hyvantekija.ilmeisesti on vain vaarinymmarretty musta enkeli??
mita silla on valia etta mukanaan helvetin syovereihin suistuttuaan tulee viemaan mukaansa erinaisen maaran uskomattomia.sehan on vain pieni 'kauneusvirhe' koko asiassa..eiko?
Saatanaa on yhtä todellinen kuin Jumala. Ja Saatanaa ei ole olemassa. Täten...
Toki Raamatun saa lukea alusta loppuun, mutta itsekkin suosittelen aloittamaan UTsta ja sen jälkeen lukemaan VTa, koska kun aloittaa VTstä useimmat ihmiset säikähtävät "sokaistuen" ja se estää ymmärtämästä koko juonta ja käy pahimmillaan niin, että lopettaa kesken.
Jasonillekkin on tainut käydä niin, että on vauhdilla lukenut pari kohtaa ja kun ei niitä heti ymmärrä, luopuu koko hommasta ja jää ihmettelemään yksityis kohtia, jotka voisivat aueta, kun hahmottaisi kokonaisuuden.
Jumala sitten lähtti poikansa kertomaan asiat niinkuin ne pitää käsittää.
olla vaarassa?? turhaanko ne keskiyolla moyryaa hautausmailla,ja kumoaa hautakivia?
mene ja kerro niille ,etta vaarassa reppanat olette'
voi olla etteivat sinua uskoisi...
saattaisivat viela 'keklulla' keuhkoosi huitaista..
Olet onnellisessa asemassa. Jotkut pakotetaan lukemaan sitä, huonoin seurauksin.
No ei sitä ehkä läpi asti kannata kahlata; sen ajan voi käyttää paljon hyödyllisempienkin kirjojen lukemiseen. Yleissivistyksen kannalta olisi kuitenkin ihan hyvä jotain Raamatustakin tuntea. Kyllähän Kalevalankin sisätöä olisi ainakin sen verran hyvä tuntea, että tietää kuka on Väinämöinen ja mitä tarkoitetaan kalevalaisella runomitalla.
"naisethan ovat muutenkin tyhmempiä kuin me miehet (evoluution tulos). "
Kerropa hieman tarkemmin tälläisestä evoluutiosta.
"Mutta nyt täytyy lähteä työhön raatamaan ja repimään rahaa toisten selkänahoista, eli puhaltamaan omaan pussiin. "
Todellisen Johtajan ei tarvitse aamulla kuudelta olla lähdössä yhtään minnekään.
Vinkki: esim. Kristillisistä kirjakaupoista löytyy lastenraamattuja, joissa on värikuvia ja helppotajuista tekstiä. Jos ostat englanninkielisen niin samalla saat harjoitettua kielitaitoasikin: kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mielenkiintoisia lukuhetkiä!
Jos päädyt tavalliseen raamattuun, niin aloita uudesta testamentista, vaikka Johanneksen evankeliumista.
Sitten kun on lukenut ensimmäisen kirjan kaksi ensimmäistä lukua, voikin miettiä miten Jumala loi kasvit ja eläimet ennen ihmistä, mutta kuitenkin ihmisen ennen kasveja ja eläimiä.
Tämän jälkeen voikin hypätä 3.Mooseksen kirjaan lukemaan märehtivistä jäniksistä ja nelijalkaisista siivekkäistä pikkuotuksista. (Mitähän nekin ovat? Hyönteisillä on kyllä kuusi jalkaa.)
Sitten voi lukea kaikkien evankeliumien loput ja yrittää päätellä mitä Jeesuksen kuoleman jälkeen tapahtui. Kuka tuli haudalle? Oliko ovi auki vai kiinni? Kenelle Jeesus ilmestyi ensin? jne.
Piti tietenkin vastata siihen alkuperäiseen viestiin.
Kun luet, tiedät enemmän ja luulet vähemmän! Tämä noin yleisesti lukemisesta.
Kyllä raamattu kannattaa mielestäni lukaista jo ihan yleissivistyksen takia.
Ja onhan se varsinkin vanhan testamentin ja ilmestyskirjan osalta ihan viihdyttävää fantasiaa.
Uskoontulemisen "pelosta" raamattua ei ainakaan tarvitse vältellä, jos luet sen ilman valmista uskonnollista vakaumusta (jeesuslaseja) niin tuskinpa pimahdat, ennemmin ihmetyttää miten joku voi moisen ottaa tosissaan
siitä syystä että hyvin paljon yhteikuntamme arvoista perustuu raamatun tulkintoihin. Siis yleissivistävää on hyödyllistä tietää.
Itse luin uuden uuden testamentin kannesta kanteen erään keskustelun jälkeen jonka kävin yhden työtoverini kanssa. Hän oli itse tullut uskoon vaikka en sitä voinut mitenkään huomata jos ei olisi kertonut. Mutta keskustelimme joskus ns. henkeviä ja hän kysyi minulta mikä on suhteeni jumalaan. Tähän vastasin hetken mietittyäni että "en tiedä". Meillä kotona asiasta ei koskaan puhuttu eikä koulussa luetut raamatun kertomukset tehneet minuun minkäänlaista vaikurusta.
Päätin siis lukea. Näin monta viisautta joilla nyt ei uskon kanssa ollut mitään tekemistä. En saanut mitään otetta ja usko jäi tulematta enkä halunnut valehdella itselleni.
Myöhemmin eräät asiat avautuivat minulle ihan muista syistä. Pidän niitä arvokkaina asioina joskaan en pyhinä jumalallisina julistuksiana.
En siis edelleenkään usko enkä kuulu kirkkoon enkä mihinkään muuhunkaan uskonnolliseen yhteisöön.
Siis jos olet utelias ja kiinnostunut elämänkatsomuksellisita asioista niin lue raamattua ei se sinua pahenna. Saatat jopa ymmärtää vaimoasi paremmin jossakin suhteessa.
Ei raamatun lukeminen välttämätöntä ole varsinkin suomessa missä siitä paasatan ihan tarpeeksi.
Aika tylsä ja raskaslukuinen romaanihan se on.
Mutta jos on historiasta kiinnostunut sitä kyllä suosittelen, saahan siitä jotain pointeja menneestä elämäntyylistä.
Samoin kuin mahabrathasta,koraanista, bhagavadgitasta,ramajanasta,
teachings on buddhasta ja muista uskonnollisista sielutieteellisistä teoksista.
Kannattaa se teos lukea,
Mutta jos ei ehdi,niin tiivistelmiä:
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/moraali1.htm
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/moraali2.htm
ja jos on OIKEIN kiire,niin lue tuolta tiivistelmä:
http://www.cs.helsinki.fi/u/nikander/kirjavaliot/
Jos kiinnostaa, niin kannattaa vilkaista. Lue sitten ihan alusta loppuun, äläkä vain niitä harvoja valittuja kohtia, joita käännyttäjät ehdottavat luettaviksi. Moinen lukutapa antaa väärän ja rajoittuneen kuvan.
Raamattu itsessään on mytologiankirja, samalla tapaa kuin esim. kreikkalaiset sadut. Paitsi, että opetus on aika köyhää ja tarinat tylsiä. Ei oikeastaan mikään hirveän viihteellinen opus. Maailmasta löytyy parempia ja opettavaisempia satuja kuin mitä Raamatusta löytyy.
Mielestäni Raamattu on maailman paras kirja ja suosittelen lukemaan sen, vaikka se voi olla aika turhaa jos ei halua ymmärtää lukemaansa.
rasistinen ja lisää ihmisten ennakkoluuloja entisestään.
Hei laitatko minulle kohdan, jossa Raamatussa on rasismia ?
Olen lukenut hyvin paljon, mutta en ole huomannut, että vaikka mustaihoisia vähätellään.
Tarkoitatko jotain samarialaisia ja ...
Laita kohta, niin tarkistan.
Miten edes viitsit kirjoittaa, että et ole lukenut maailman eniten myytyä ja luettua kirjaa, Raamattua. No olethan mies ja tyhmä.
Me naiset olemme älykkäämpiä kuin miehet. Todellakin säälin vaimoparkaasi, kun hänellä on sinun kaltaisesi tyhmyri miehenään.
Uskoon tulo ei riipu älykkyydestä!
Uskoontulo on Jumalan Lahja ! Vaimosi on saanut sen Lahjan. Tee parannus ja ota vastaan tuo Jumalan Lahja. Vaimosikin rukoilee uskoontuloasi.
Kun saat tuon lahjan, pyydä itsellesi viisautta. Sitä saavat uskovaiset Jumalalta anoa. Jumala vastaa tuohon rukoukseen.
Lue aluksi 2.Aikakirja 1:7-12
Mistä ateistit saisivat viisautta?
Tutustu Raamattuun!
Sieltä löydät vastauksen kaikkiin asioihin.
Voit jopa viisastua, mokomakin ukonkutale
"....t ole lukenut maailman eniten myytyä ja luettua kirjaa.."
-raamattua ei myydä vaan sitä tyrkytetään kaikille, jopa lukutaidottomille.
"Uskoon tulo ei riipu älykkyydestä! "
-osittain riippuu, mutta suurin syy uskon tuloon on tiedon puute
Jos kuitenkin erehdyt lukemaan sen niin tee se terveen järjen kanssa.
hullujenhuoneellakin tietokoneet--en tiennytkaan...?
ovat älykkäämpiä kuin miehet niin miksei se äly näy tällä miesvoittoisella palstalla?
Täällä lappaa toinen toistaan yksinkertaisempaa uskovaista naista selostamassa esimerkiksi "raamatusta löydät vastauksen kaikkiin asioihin".
Varmaan sieltä vastauksia löytyykin niille joille huuhaa-vastaukset menevät täydestä. Itsepetos ja tietämättömyys eivät vain ole ihan viisauden synonyymeja.
Älykkyys ja viisaus ei kulje käsikädessä.
Tunnen joitakin älykkäitä ihmisiä, jotka eivät todellakaan ole viisaita. Heillä ei kyllä ole diagnosoitu mitään ADHD:ta, mutta tyhmiä ovat.
Määrittelehän älykäs elli mitä tarkoittaa
älykkyys ?
viisaus?
millainen ihminen on älykäs ?
millainen ihminen on viisas ?
Yhdellä sukulaisnaisella oli kaikki numerot 9 ja 10 kansakoulun päättötodistuksessa. Hän asui maalla ja hänellä ei ollut mahdollista mennä oppikouluun. Sielläkin hän olisi varmasti pärjännyt. Vanhemmat olivat köyhiä ja heillä ei ollut varaa kouluttaa tytärtään.
mutta viisas ihminen ei ainakaan kehuskele omalla tai edustamansa ryhmän älykkyydellä ja viisaudella samassa viestissä joka muuten osoittaa kirjoittajalla esiintyvän yksinkertaisuutta.
Jotkut, varsin usein uskikset, esittelevät koulutustaan kuin todisteena että heillä on hyvä järjenjuoksu. Kuitenkin jopa akateemisesti koulutettujen suureen joukkoon mahtuu ilmettyjä tolvanoitakin, ja vähän koulutetullakin ihmisellä tavataan toisinaan sekä älyä että viisautta.
Tuskinpa kukaan voi määrätä itseään olemaan esimerkiksi matemaattisesti lahjakas, mutta onko ihmisen pakko olla niin henkisesti laiska, ettei viitsi edes kyseenalaistaa itselleen lapsena opetettua uskontoa vaan tyytyy tarinakokoelman "totuuteen" viitaten esimerkiksi miljardin kärpäsen argumenttiin, joka on jo sinänsä kelvoton, ja lisäksi miljardilla muulla kärpäsellä on erilainen totuus? En tiedä, ehkä tyhmemmät tai viisaammat tietävät.
Ku tiedät! Jos ei olis niin milläs säkään kirjottasit.
Enpä tiedä kannattaako. Itse luin raamatun kannesta kanteen heti opittuani lukemaan. Oli nääs tarve lukea jotain, eikä kotona ollut muuta lukemista. Silloin kiinnosti kaikki sotaisat jutut ja niitähän raamatussa riittää. Myöhemmin olen joskus huvikseni selaillut sitä.
Raamatun lisäksi kannattaa tutustua myös muuhun alan kirjallisuuteen. Käsiini on joskus osunut Mormonin kirja ja joku Krishna-liikkeen opus. Olivat mieltä ylentävää ja avartavaa luettavaa.
Paljon kuvia
http://www.thebricktestament.com/
Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa.
Taidolla tehty provo.
Ei suomessa ole lukutaitoista, joka "ei ole lukenut riviäkään raamattua"
mutta hyvän keskustelun sai aikaiseksi, kun heitti sopivia täkyjä kaikille osapuolille.
kateeksi käy.
Ai miten niin provo. No lisäperuste on, että avaaja ei palannut keskusteluun enää (ainakaan samalla nimimerkillä)