onko tämä

Jos ajattelee että kaikilta väkivalta- ja seksuaalirikollisilta vietäisiin oikeus elää ihmisten parissa?
Kaikki laitettaisiin yhteen ja samaan paikkaan jonnekkin suljetulle saarelle jossa joutuisivat tekemään paskahommia ja selviytymään omin avuin ilman mitään turvaa? Tekisivät toisilleen niitä asioita mitä muut viattomat ovat joutuneet heidän takia kärsimään.
2278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ole, vaan rikoksen tehneiden heitteillejättöä ja karkottamista, kostoa.

Rikokset eivät ole vakio, vaan riippuvat yhteiskunnasta. Yhteiskunta tuottaa rikoksentekijänsä. Voi verrata vaikkapa Yhdysvaltain ja Suomen rikollisuutta.

Anarkismissa korostetaan sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia, keskinäisapua ja sopusointua. Luodaan olosuhteet, jotka todella vähentävät rikollisuutta merkittävästi.

Tietenkin ihminen voi aina hyökätä toisen kimppuun ja tappaa tämän. Me ihmiset kykenemme sellaiseen. Anarkiassa tehtyä rikosta joutuisi kuitenkin todella sovittelemaan, asia käsiteltäisiin asianosaisten kesken eikä niin, että jokin yläpuolinen taho (valtio) ottaa rankaisuvallan itselleen.

Väkivallantekijän pistäminen vankilaan ei auta ketään. Se ei auta rikoksen tehnyttä sovittelemaan asiaa, ei ohjaa häntä oikealle tielle, mutta ennenkaikkea se ei anna uhrille tai uhreille (kärsimyksen tai menetyksen kokeneille) mitään korvausta tai sovittelua, ei edes anteeksipyyntöä.

Äänestä
  • Ihminen on ajatteleva olento jolla on käsitys oikeasta ja väärästä ja valinnanvapaus.
    Vapaaehtoista pakkoa tehdä rikoksia ei ole.
    Jos riski hyötymisen ja kiinnijoutumisen välillä on merkityksetön on jossain vikaa.
    Vankila ei paranna ketään mutta pitää pahat pois.
    USA:ssa on kolmesta poikki käytäntö eli jos on pohjalla rötöksiä ja ehdonalaista niin voi saada älyttömän tuomion kuten tyyppi joka varasti jäätelön ja sai 45 vuotta. Texasissa of course.
    Maksaa yhteiskunnalle, mutta pelote toimii. 1000 muuta ammattijataparikollista miettii kannaatako ottaa kakku.
    Rikokset on vähentyneet, kansasta on enemmän kuin koskaan vankilassa. So what. Hyödyttömät.
    Stalin, vanha veikko, niksin taisi: Kolymaan lyijykaivoksiin.. jollei kuollut nälkään ja tauteihin niin nikkeliannokseen takaraivoon. Kyllä vangeistakin voi hyötyä. Pietarin metrokin on rakennettu pakkotyövoimalla.
    Historiasta voi oppia paljonkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anarkismia? kirjoitti:

Jos ajattelee että kaikilta väkivalta- ja seksuaalirikollisilta vietäisiin oikeus elää ihmisten parissa?
Kaikki laitettaisiin yhteen ja samaan paikkaan jonnekkin suljetulle saarelle jossa joutuisivat tekemään paskahommia ja selviytymään omin avuin ilman mitään turvaa? Tekisivät toisilleen niitä asioita mitä muut viattomat ovat joutuneet heidän takia kärsimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu