Nykyisen ahdistetun kansakuntamme yksi suurimmista tarpeista on löytää todellisia ratkaisuja elämän haasteisiin ja vastauksia mitä moninaisimpiin ongelmiin. Erityisen ajankohtaisia nämä tarpeet ovat nuorilla, joilla koko elämä kaikkine haasteineen on vielä edessäpäin. Samoin päivittäiset uutiskuvat nuorten pahenevista huume-ja alkoholiongelmista sekä pahenevasta ja raaistuvasta rikolisuudesta kertoo omaa kieltään siitä, että näiden ratkaisujen löytymisellä on jo kiire.
Merkillepantavaa nykyiselle ajalle on myös se, että uskontoja tyrkytetään kaikille mahdollisille, kaikista mahdollisista tuuteista ja ratkaisuksi kaikkiin mahdolisiin ongelmiin. Kuitenkin kansakuntamme pahenevat ongelmat osoittavat, että nykymuotoisesta kristillisyydestä ei vastauksia kaikkiin ajan haasteisiin löydy.
Merkillepantavaa on viimeaikoina ollut myös se, että entistä enemmän huomioidaan mm. niitä mahdolisuuksia, joita hypnoosin alueille liittyy ajan haasteiden ja ongelmien voittamisessa ja vapautumisessa alkoholi-, huume ym. riippuvuuksista. Samoin entistä enemmän käytetään hypnoosia koululääketiteen rinnalla erilaisissa terapioissa. Eli hypnoosi on tulevaisuutta niin lääketieten kuin uskontojenkin rinnalla.
Vaikeutena näiden uusien mahdollisuuksien ja näköalojen hyötykäytölle on se, että kristillisyytemme elää vielä noitavainojen aikaisessa inkvisitiopimeydessä ja suhtautuu torjuvasti kaikkiin uusiin mahdollisuuksiin ja yrittää estää ihmisiä löytämästä todellisia ratkaisuja elämäänsä.
Ilmeisesti yksi tällainen estäminen tapahtui tällä foorumilla tänä aamuna kun fysioterapiaan lähtiessäni heitin keskustelunaiheeksi uskon ja hypnoosin alueille liittyvät mahdollisuudet; mutta joka keskustelunavaus oli sittemmin häippässyt
Ainakin oma, ja ainut, motiivini tällä foorumilla surffailuun on se, että voin tarjota lähimmäisilleni erilaisia ratkaismahdollisuuksia ja palvella näin maatani ja kansaani ja koko ihmiskunnan humanistista kehitystä; ja jos foorumin sheriffi tämän mahdollisuden viisaudessaan jatkossa estää, tulen jättämään hyvästit koko foorumille alta aikayksikön.
Merkillepantavaa nykyiselle ajalle on myös se, että uskontoja tyrkytetään kaikille mahdollisille, kaikista mahdollisista tuuteista ja ratkaisuksi kaikkiin mahdolisiin ongelmiin. Kuitenkin kansakuntamme pahenevat ongelmat osoittavat, että nykymuotoisesta kristillisyydestä ei vastauksia kaikkiin ajan haasteisiin löydy.
Merkillepantavaa on viimeaikoina ollut myös se, että entistä enemmän huomioidaan mm. niitä mahdolisuuksia, joita hypnoosin alueille liittyy ajan haasteiden ja ongelmien voittamisessa ja vapautumisessa alkoholi-, huume ym. riippuvuuksista. Samoin entistä enemmän käytetään hypnoosia koululääketiteen rinnalla erilaisissa terapioissa. Eli hypnoosi on tulevaisuutta niin lääketieten kuin uskontojenkin rinnalla.
Vaikeutena näiden uusien mahdollisuuksien ja näköalojen hyötykäytölle on se, että kristillisyytemme elää vielä noitavainojen aikaisessa inkvisitiopimeydessä ja suhtautuu torjuvasti kaikkiin uusiin mahdollisuuksiin ja yrittää estää ihmisiä löytämästä todellisia ratkaisuja elämäänsä.
Ilmeisesti yksi tällainen estäminen tapahtui tällä foorumilla tänä aamuna kun fysioterapiaan lähtiessäni heitin keskustelunaiheeksi uskon ja hypnoosin alueille liittyvät mahdollisuudet; mutta joka keskustelunavaus oli sittemmin häippässyt
Ainakin oma, ja ainut, motiivini tällä foorumilla surffailuun on se, että voin tarjota lähimmäisilleni erilaisia ratkaismahdollisuuksia ja palvella näin maatani ja kansaani ja koko ihmiskunnan humanistista kehitystä; ja jos foorumin sheriffi tämän mahdollisuden viisaudessaan jatkossa estää, tulen jättämään hyvästit koko foorumille alta aikayksikön.
Vastaukset 14
Vanhimmat
se melko tyhmä se sun aamuinen.
Se oli lyhyesti ja ytimekkäästi ja kiireessä ilmaistu reaalitotuus - myös itsekin koettuna.
Siitä on jo aikaa kun makasin nelirajahalvauspotilaana vuoteessani kaikkien unohtamana ja hylkäämänä kaatopaikkatavarana ja olisin tosissani tarvinnut yhteyksiä kodin seinien ulkopulella oleviin ihmisiin jaksaakseni ylipäätään vielä elää. Rukoilin viikot ja kuukaudet, että Jumala lähettäisi jonkun, mutta kahteen talveen ei ketään Jumalan lähettämää.
Syksyllä 1990 lähdin etsimään tarkoitusta tälle elämälle ja yhteyksiä ihmisiin palaamalla 20 vuoden poissaolon jälkeen uudelleen hypnoosin pariin ja heti alkoi tapahtui. Löytyi tarkoitus elä,älle ja löytyi yhteyksiä ihmisiin, jotka ovat ollet kantavana voimana jo yli kymmenen vuotta.
Eli että. Rukolemalla en saavuttanut mitään, mutta onneksi on hypnoosi ja onneksi on Suomen Hypnoosiyhdistys.
"Rukolemalla en saavuttanut mitään"
vai et mitään! Löysithän hypnoosin ja Suomen Hypnoosiyhdistyksen.
Oletko kuullut vitsiä hurskaasta papista, joka istui tulvan saartaman talon katolla ja rukoili Jumalalta pelastusta kiperästä tilanteesta...
Mutta vasta viisi vuotta myöhemmin kun kristillisyyteen ja uskovaisiin totaalisesti pettyneenä etsin uutta tarkoitusta elämälleni. Tässä tilanteessa, lokakuulla 1990, oli kuin joku olisi sisälläni kehoittanut aloittamaan hypnoosikurssitoiminnan Lapissa ja kun pistin pari viikkoa myöhemmin Lapin Kansaan hypnoosikurssi-ilmoitukseni, niin johan alkoi tapahtumaan. Puhelin pärisi pitkin päivää ja soitettiin aina Yleisradiosta asti ja koko elämäni sai uutta tuulta purjeisiin.
Eli Jumala kyllä vastasi, mutta ei sillä tavalla (onneksi) kuin olin toivonut ja rukoillut.
kaikille muillekin rukouksen tilalle hypnoosia?
1)Tuskin kristillisyys sinua esti lähetystehtävässäsi, sillä seriffimme ei ole kristitty
2)osaatko esittää noin kolmella kappaleella, miten hypnoosi liittyy uskontokeskusteluun?
3)oletko tullut ajatelleeksi, että ei välttämättä ole ns. netiketin mukaista aloittaa joka kerta uutta keskusteluketjua, jos asia liittyy kiinteästi siihen, mistä on jo ketju aloitettuna - olkoon sitten vaikka itse aloitettu?
Hypnoosi liittyy uskontokeskusteluun siitä yksinkertaisesta syystä, että usko ja hypnoosi ovat pääpiirteiltään yksi ja sama asia; ja että kotoisessa kristillisyydessämme esiintyy enemmän hypnoosia kuin osataan edes kuvitella - joskin eri käsitteiden alla.
Tämän lisäksi, kuten yllä jo esitin, hypnoosi an merkittävä mahdollisuus monissa ajallisissa haasteissa ja ainakin itse ymmärrän siten, että tältäkin foorumilta monet etsivät nimenomaan ratkaisuja ongelmiinsa ja elämänsä haasteisiin. Mainittakoon vielä, että sähköpostiini tulee jatkuvasti yhteydenottoja ja eräskin kirjoittaja kertoi, että ellei olisi löytänyt foorumeilta tekstejäni ja kotisivujeni linkkejä, hän olisi päättänyt päivänsä. Tämäntyyppiset viestit ovat puolestaan niitä viestejä, jotka suorastaan velvoittavat jatkamaan esilläpitämieni asioiden esilläpitämistä, sillä jos yksikin elämä tällä toiminnalla pelastuu, tämä ei totisesti ole turhaa.
"motiivini tällä foorumilla surffailuun on palvella koko ihmiskunnan humanistista kehitystä"
Kas vain Leo, eipähän ole kovin vaatimattamattomat surffailumotiivit sinullakaan.
Tulipahan vain mieleeni Leo, vaikken hetkeäkään epäile, etteikö ihmiskunnan jokainen jäsen hypnoosijuttujasi iltapuhteikseen tavailisi, ettäpä kuinkapahan montapa prosenttia ihmiskunnasta osaa suomen kieltä?
itse vähän niin kuin mietin avauksesta, sekoileeko Salminen, vai oliko feikin tuotosta.
Poistin, koska etenkin aloituksissa noudatan ohjeita; sheriffi voi poistaa tyhjät, tai lähes tyhjät viestit. Aloitus ei sisältänyt kuin pari sanan, muistaakseni luki: Rukous ei auta. Hypnoosi auttaa. Eipä kummoinen aloitus keskustelun pohjaksi. Ja taisin jo kerran huomauttaa, että palstalla on tarkoitus puhua uskonnosta. Ei hypnoosista.
Sitten mielipiteeni näin yksityisesti.
” Merkillepantavaa nykyiselle ajalle on myös se, että uskontoja tyrkytetään kaikille mahdollisille, kaikista mahdollisista tuuteista ja ratkaisuksi kaikkiin mahdolisiin ongelmiin. Kuitenkin kansakuntamme pahenevat ongelmat osoittavat, että nykymuotoisesta kristillisyydestä ei vastauksia kaikkiin ajan haasteisiin löydy.”
No, en ole huomannut, että nyky-yhteiskunnassa tyrkyttäisin uskontoja ongelmiin. Vaikka aika paljon sentään seuraan sanomalehtiä ja yhteiskunnallista keskustelua.
Mutta sinun ratkaisuksi kaikkeen on hypnoosi. Hmm. Kaikki maailman ihmiset vaivutettaisiin hypnoosiin. No, joo.
”Ainakin oma, ja ainut, motiivini tällä foorumilla surffailuun on se, että voin tarjota lähimmäisilleni erilaisia ratkaismahdollisuuksia ja palvella näin maatani ja kansaani ja koko ihmiskunnan humanistista kehitystä; ja jos foorumin sheriffi tämän mahdollisuden viisaudessaan jatkossa estää, tulen jättämään hyvästit koko foorumille alta aikayksikön.”
Itse olen mieltänyt keskustelufoorumit tarkoitettu keskusteluun. Ei julistamiseen.
Ja jos haluat tarjota hypnoosiasi ongelmiin, niin hyvinvointipalstalla voisit tavoittaa oikean kohderyhmän. Luulen, että tällä palstalla keskustelevat ovat suht terveitä yksilöitä.
Kysymyksen ja ongelmien ydin ei nähdäkseni ole siinä, onko joku terve tai sairas; tai siinä, että kaikki maailman ihmiset vaivutettaisiin hypnoosiin. Kysymyksen ydin on ennenkaikkea siinä, että erilaisin yhteiskuntahypnoottisin keinoin ihmisiä johdatellaan milloin minkäkinlaisiin ja usein hyvinkin kieroutuneisiin, jopa sairaisiin aatteellisiin tai uskonnollisiin ilmioihin tai sitten psykologisen auktoriteetin hypnotisoimana tottelemaan joidenkin huume- rikollis- ym. jengien tahtoa. Ja hypnoosiasiantuntemus on paras mahdollinen keino vastustaa tällaisten atteiden, uskontojen tai jengien psykoligista tai henkistä yliotetta.
Me kaikki tiedämme mitä tapahtui 1930-luvun Saksassa, missä kokonainen kansakunta johdatettiin hypnoosin keinoin täysin hypnoottiseen, jopa psykoottiseen tilaan. Samoin saamme jatkuvasti uutiskuvia maailmalta mitä moninaisimpien uskonlahkojen hyvinkin oudoista edesottamuksista. On ollut Tokion sariini-iskut, on ollut mitä moninaisimpia itsemurhauskonlahkoja jne. Nyt kaikki nämä kielteiset ilmiöt niin aatteiden kuin uskontojenkin piirissä ovat mahdollisia sen vuoksi, että ihmiset ovat täysin tietämättömiä hypnoosiin liittyvistä lainalaisuuksista ja voidaan johdatella kuin lampaat milloin mihinkin. Sokeasti tottelemaan tiettyjä karismaattisia auktoriteetteja.
Kotisivuiltani löytyy sellainenkin kansio luin "Hypnoottinen pragmatiikka - ihmiskunnan toivo" ja täsä kansiossa korostan nimenomaan sitä, että kaikkien ihmisten kaikkialla maailmassa tulisi savuttaa sellainen henkisen kypsyyden ja tiedon taso, etteivät olisi enää johdateltavissa minkäänlaisiin kielteisiin aatteellisiin tai uskonnollisiin karsinoihin tai sitten jengien valtaan, taistelemaan toisia aatteita ja uskontoja ja jengejä vastaan ja näitä näkökohtia ajatellen hypnoottisten ilmiöiden tarkastelu kuuluu uskonto-foorumeille enemmän kuin kenties mihinkään muualle, sillä niin monet uskonlahkot maailmalla ja kotimaassa pitävät jäseniään täysin hypnoottisessa vallassa. Ja tästä hekisestä yliotteesta johtuu sekin, että niin monen on vaikeaerota omasta uskonnollisesta yhdyskunnastaan silloinkaan kun tajuaa tämän täysin huuhaaksi.
Sanomasi ei todella meinaa millään mahtua kaaliini, vaikka olet julistanut sitä kyllästymiseen asti.
Kaikki uskonnot ovat vaarallisia, koska pohjautuvat suggestioon ja hypnoosiin, tämähän on sanomasi.
Mutta kumma kyllä, ongelmien ratkaisu löytyy kuitenkin suggestiossa ja hypnoosissa. Siis se OIKEA, Leo Salmisen hypnoosi.
En ymmärrä. Kai olen tyhmä.
Asiasta toiseen. Kävin noin kuukausi takaperin vilkaisemassa Jippiin Usko ja elämä keskustelufoorumia. Silloin noin kolmasosa etusivun otsikoista oli sinun avaamiasi. Loput olivat näiltä, jotka olivat hermostunut sinuun. Toivon mukaan et aio aloittaa samaa täällä.
Koska olen ollut huomaavinani, että pääosa kyseisen nimimerkin tuotannosta keskittyy hypnoottiseen aretalogiaan ja avaamansa ketjut ovat keskimäärin ottaen lyhykäisiä, voisi samanaiheiset jutut niputtaa maksiketjutelmiksi (siis 200 viestiö kuhunkin, mikä lienee nykyinen raja) ja lisäksi vielä linkittää toisiinsa, niin että kiinnostuneet voisivat sujuvasti lukea kerralla kaiken, eivätkä eväät leviäisi pitkin maisemia.
Sheriffi vastasikin jo itse, mutta Valvoja muistuttaa että tuolla on aikaisemmassa keskustelussa "Tiede ja hengen ilmiöt" ainakin kolme, ellei neljä vastausta odottamassa jatkovastausta. Valvoja pahoittelee, jos on omasta puolestaan liian provosoiva, mutta huomauta vaan niin korjataan asiaa. Kun kontakti on saatu eikö ole järkevämpää jatkaa ideoidesi selvittämistä eteenpäin. Jos katsot palstan nimimerkkejä, niin näin kesäaikana täällä näyttää jylläävän samat nicit päivästä toiseen. Kyllä suurin osa nyt jo tietää että mikä on perusajatuksesi. Eikö siis siirryttäisi vaihteeksi testaamaan mitä ideasi tarkoittavat ja mitä hyötyä siitä voisi olla. Ja mistä on kyse käytännössä ?
Ettei vaan "Oma ja ainut" motiivisi täällä surffailuun (tarkemmin: viestiesi postailuun) ole narsisitinen pätemisen tarve... Teksisit palveluksen, jos vetäytyisit vaikka edes kuukauden kesälomalle sinne karhunpesällesi. Toivottavasti ilman seriffin myötävaikutusta! mutta jos seriffin otteita tarvitaan, niin lopputulos on sama. Hyvä niin.