Taas on ihana päivä tulossa. Nyt säästetään pyykkiä, mennään ottamaan aurinkoa
ja uimaan sillä ihanimmalla tavalla eli alasti. Ei märkiä rättejä päällä uinnin
jälkeen, ei rusketusrajoja kuin sormuksen alla. Lapset nauttivat kun saavat olla
napasillaan. Viikonloppuna onkin jo sitten tunkoa kun molemmat siskoni tulevat
perheineen. Onneksi heistäkään kukaan ei käytä meilä käydessä vaatteita jos sää
sen vain sallii. Opimme aikoinaan jo omassa kodissamme olemaan alasti vanhempiemme
perässä ja tapa jatkuu. Aviopuolisot ovat sopeutuneet hyvin joukkoon.
Meitä on muitakin samoin ajattelevia ryhmässä http://groups.msn.com/naturisti Ryhmä
ei maksa mitään eikä velvoita mihkään. Siellä kaikki ovat nimimerkillä eli kenekään
henkilöllisyys ei tule julki Tulkaa mukaan. Täytä lomake huolella niin pääset sisään.
Haluamme pitää tirkistelijät ulkona siksi pidämme ryhmämme suljettuna ja otamme
mukaan vain lomakkeen täyttäneet
ja uimaan sillä ihanimmalla tavalla eli alasti. Ei märkiä rättejä päällä uinnin
jälkeen, ei rusketusrajoja kuin sormuksen alla. Lapset nauttivat kun saavat olla
napasillaan. Viikonloppuna onkin jo sitten tunkoa kun molemmat siskoni tulevat
perheineen. Onneksi heistäkään kukaan ei käytä meilä käydessä vaatteita jos sää
sen vain sallii. Opimme aikoinaan jo omassa kodissamme olemaan alasti vanhempiemme
perässä ja tapa jatkuu. Aviopuolisot ovat sopeutuneet hyvin joukkoon.
Meitä on muitakin samoin ajattelevia ryhmässä http://groups.msn.com/naturisti Ryhmä
ei maksa mitään eikä velvoita mihkään. Siellä kaikki ovat nimimerkillä eli kenekään
henkilöllisyys ei tule julki Tulkaa mukaan. Täytä lomake huolella niin pääset sisään.
Haluamme pitää tirkistelijät ulkona siksi pidämme ryhmämme suljettuna ja otamme
mukaan vain lomakkeen täyttäneet
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ihon liiallinen altistaminen auringonvalolle ei ole terveellistä. Jos itse haluat nakuna kekkaloida niin omapa on asiasi, mutta voisit kuitenkin suojata lapsesi.
Kannattaa aina suojautua auringolta ei olla
voideltunakaan auringossa kuin minuutteja vuorokaudessa.
ON SE KUMMA ETTÄ KAIKENKARVATTOMAT PERVOPYLLYT SAA TÄNNE ILMOITUKSIAAN ASENTAA.
JOS TODELLA ON NOIN KOVA HINKU MUIDEN PILLUJA JA PERSEITÄ KATSELLA, KÄY NETIN PIMPPISIVUILLA.
ALASTOMUUS ON OK, MUTTA ÄLÄ PERVERTTIPERTTI KASVATA LAPSIASI SAMAAN PASKAAN MITÄ ITSE OLET.
ANNA LASTESI AIKUISINA ITSE PÄÄTTÄÄ KELLE PERSETTÄNSÄ NÄYTTÄVÄT.
TOHON SUN KULLINHEILUTUS TAPAHTUMAAN JOSSA KAKARASIKIN VARMAAN OVAT ILKOSILLAAN ON VARMAAN TULOSSA TUHANNEN MILJOONAA NAMUSETÄÄ JA JAMMU SILTAVUORTA SILITTELEMÄÄN KAKAROIDESI POSKIA.
AJATTELE AIVOILLAS APINA.
hyvä nikki toi jumalauta. Käytä sitä aina!
En oikein ymmärtänyt huutamistasi. Se vain paljasti vaatimattoman ajattelusi.
Melanoomalle, että kyllä lapset on suojattu niinkuin ne on aina suojattu Suomessa. vaimo on onneksi ammattilainen. Suomessa olemme alasti vain tutussa seurassa, mutta ulkomailla käymme suljetuilla naturistialueilla, joilla ei ole pimpoja kanssa kansalaisia.
PARAHIN VINKUINTIAANI.
ET ILMEISESTI KÄSITÄ ETTÄ KUN KUTSUT TUNTEMATONTA SAKKIA HEILUTTELEMAAN TATTIAAN KEITTIÖÖSI, JOKU HEISTÄ SAATTAA OLLA JAMMU SILTAVUORELLE SUKUA JA PAMPUTTAA JÄLKIKASVUASI ANUKSEEN SAMALLA KUN ITSE LEIVOT LIHAPULLIA KÖÖKIN PUOLELLA KULLI TANASSA.
MIETIPPÄ NYT OIKEIN TODELLA PASKANAKKI MIKÄLI SINULLA AIVOT ON LUOJA SUONUT(EPÄILEN SYVÄSTI ÄSKEISTÄ).
On se nyt jumalauta kun tuollaisten hintsahtavien joulupiparien täytyy oikein täällä yleisesti kertoa siitä että tykkäävät heilua muna tanassa pitkin maita ja mantereita. Mainitsit tuossa"vaimosi" olevan ammattilainen, minkähän ammattikunnan edustaja hän mahtaa olla ? Jos olet sen kadulta löytänyt ja tarjonnut pitkäaikaista sopimusta vällyjesi alla niin se ei tee hänestä lasten hoidon ammattilaista. Meilläpäin sellaista kutsutaan huoraksi. Sinä taasen taidat olla pedofiliaan ja insestiin erikoistunut karvaton apina. Anna lapsiesi kasvaa rauhassa ilman että heidän täytyy juosta nakkipellenä. Kyllä täällä sivistyksen parissa lapset saavat juosta napa paljaana mutta housut jalassa. Hyi vittu että oikein pistää vituttamaan tuollaiset "vapaan ajattelun esikuvat" häpeä sinä homo.
kun seuraavan kerran mieleesi juolahtaa riisua lapsesi alasti, työnnä vaikka tunkinvarsi anaaliisi ja oikein syvälle.
Mutta kerro kuitenkin minkä merkiiset farkut sinulla oli jalassa kun synnyit. Toisekseen Hintit tekee harvemmin lapsia ja nemimityset joilla kutsut vaimonai näyttävät kotikasvatukseta päätellen sopivan äitiisi paremmin. Eli pane turpasi rullalle.
olet et saa tulla laittaan sulle kunnolla turpaan
Mikähän sinuakin riivaa, ei alastomuudessa ole mitään sinänsä pahaa, joidenkin mielikuvituksessa kylläkin!
"nemimityset"?
Synnyin tosiaan alastomana. Sen jälkeen olen varmasti kulkenut alastomana mutta ei minun "järkevällä ajattelukyvyllä" varustetut vanhempani ole antaneet minun juoskennella pitkin saaria perse vilkkuen (mikäli vieraita ihmisiä on ollut paikalla saatikka sitten kutsunut lisää väkeä paikalle taivastelemaan mun pakaroitani). Kutsuin vaimoasi ilmeisesti aiheellisesti maksullisen seksin välineeksi sillä eikös se vanha sananlaskukin sano "se koira älähtää kehen kalikka kalahtaa". Taidat olle sinisilmäinen maailman pahuutta vastaan ? Mikäli lapsesi haluavat aikuisina heilutella elimiään kaiken kansan pällisteltävänä voivat he sen varmasti tehdä mutta koita gay nyt pukea heidät sillä tämä ihmiskunta tietää niin paljon hirmutekoja mitä on lapsille tehty. Sinua haukun vain siksi ettet ilmesesti osaa oikein käsittää että nuo perverssit ihmisen irvikuvat saavat kiihokkeen nimenomaan näkemällä ja satuttamalla lapsia. Saatana kun täytyy isoa miestä opettaa vastuulliseksi. Yniset etteivät lapsesi ole alasti kuin tutussa seurassa (mitä sitten kun sinne seuraan ujuttautuu joku sellainen jota et tunne ?) kai sinä hänetkin sallit pian pääsevän naatiskelemaan riennoistasi.
Heiluta sitä nakkiasi missä haluat ja sema koskee "vaimoasi" mutta pidä lasilla vaatteita päällä. Ajattele järjelläsi äläkä pidä nyt pelkästään mielipiteestäsi kiinni sinä leimuava könsikäs.
Sateisia kelejä sinne missä ikinä kuljetkin.
on todella hieno tunne kun leppeä kesätuuli hyväilee alastonta vartaloa, kumpa olisi aina kesä
ei meidänkään perhe pitäisi vaatteita koskaan päällä
että me synnymme ilman vaatteita
käymme saunassa ilman vaatteita lapsiemme kera ja aviosiippojemme, joskus jopa ihan mies ja nais ystävienkin kesken suuremmalla joukolla ja ei siitä kukaan tommosta mekkalaa nosta.
Me rakastelemme alasti, toiset sängyssä neljän seinän sisällä, toiset luonnon helmassa kuka missäkin ja varmaan silloinkaan ei vaatteita päällä ole. Alastomuus on luonnollinen asia ei mikään tabu!
Mutta taitaa olla vielä valtaväestöllä suomessa aika paljon estoja alastomuuden suhteen.
Itse en kyllä tiedä, en ole ees koskaan miettinyt asiaa, menisinkö tuollaiseen joukkoon mukaan.
Mutta ehkäpä kokeilunhalu joskus ajaa minut siihen, ken tietää.
Elkää olko niin tiukkapipoisia vaan suvaitsevaisia toisia kohtaan. Ei ole yhtä ainoaa tapaa elää tässä elämässä.
Mikä ei käy minulle voi käydä toiselle ja päinvastoin.
...siitä, mihin yhteisössänne vedätte tietyt rajat?
Esim. mitä kaikkea lapset saavat nähdä/kokea?
Se tuntuu täällä ärsyttävän ihan aiheellisestikin.
Onpas täällä ahdasmielistä porukkaa kun noin Hannun viestistä suuttuvat.
Eikös alastomuus ole aivan normaalia.Vai oletteko nähneet kenenkään istuvan muurahaispesässä vaatteet päällä.
Naturismissa lapset saavat nähdä sen mitä muutenkin eli alastomia ihmisiä, kuten kotisaunassa ja kotona tai mökillä muutenkin. Seksiä ei harrasteta naturistirannoilla vaan se tehdään ihan niinkuin muutkin yksityisasiana. Lapsista välitetään ehkä keskimääräistä enemmän, mutta mitään seksuaalista he eivät saa kokea eikä sitä muutenkaan harjoiteta. Useimmille alueile pääsee vain pareittain eli siellä ei maleksi pedoja ja tai muita häirköitä, jotka liikkuvat yleensä yksin. Suurempi todennäköisyys löytää pedo on kunnan uimarannalta kuin kunnolliselta nudistirannalta.
Toivottavasti tämä auttoi. Eli kysymys on ihan pyhäkouluhommasta ja sellaisena se pyritään pitämmänkin.
älä pahastu muiden typeristä viesteistä! he ovat vain keskenkasvuisia ja ahdasmielisiä, eivätkä he osaa ajatella mitään asoita kuin vain yhdeltä kannalta. ja he kaiken lisäksi ovat perverssejä, kun kuvittelevat aina tuollaisia. vain pervessi ihminen liittää alastomuuden seksiin. miksi pitää aina ajatella munilla? häpeäisivät!
ihailen teitä joilla on rohkeutta olla alasti! se on maailman luonnollisin asia ja se on kaunista. loiko Jumala Aatamille ja Eevalle vaatteet? en tiedä, mutta uskoisin, että ei. oma poikaystäväni ei hyväksi tällaista vapaata ajattelua, joten en itsekkään voi olla mikään nudisti. ymmärrän häntä kyllä hyvin ja kunnioitan hänen mielipidettään. mutta haluan sanoa, että alastomuudessa ei ole mitään pahaa!
Mahdatko rupipimppa osata lukea?
mikäli lukisit muutaman viestin niin tajuaisit että nämä henkilöt ajattelevat aivoillaan.
he ovat huolissaan siitä että sekaan pääsee pervoja koska kenenkään henkkareita ei tutkita.
alastomuus on hienoa. mutta jammu siltavuoret ei.
jos järjestäisin itse samankaltaisen tilaisuuden,
katsoisin tarkkaan ketä sinne päästetään.
sinä varmasti laskisit kenet tahansa heiluttamaan kullia lastesi eteen.
kukakohan se pervo on....?
Sinä joka "kunnioittaa" miehensä periaatetta.
Jos kaksi ihmistä asuu yhdessä, niin silloin kummankin mielipiteellä on yhtä paljon painoarvoa. Sinä taasen uskallat täällä puolustella näitä pervoja jotka haluavat näytellä itseään, vaimoaan ja lapsiaan muille = täysin tuntemattomille sitä minä pidän perverssinä. alastomuus on paikassaan todella luonnollista. Sinä vertasit jumalan luomuksena Aatamia ja Eevaa ja heidän alastomuuttaan, kiinnititkö luomisketomuksen kuvaukseen ollenkaan huomiota ? Hehän pukeutuivat itse muistaakseni viikunanlehtiin.
Tässä sinulle hieman toimenpide ohjetta.
1. Juo lasi maitoa
2. Pese hampaasi
3. Pue tai ole pukematta yökkäri
4. Mene petiin
5. Sano miehellesi haluavasi pitää alastomuus kinkerit, johon kaikilla on vapaa pääsy.
6. Kerro miehesi kommenteista tänne kaunistelematta.
Ymmärrä kakara lopettaa jo.
Sinä koitat täällä todistaa olevasi mies. Kerron pienen pienen jutun sinulle pervohintti. Hajoa omaan surkeuteesi mene vaikka riihimäelle ongelmajätelaitokselle ja pyydä päästä uimaan akkuhappo tankkiin. Sinä vikisevä hompsuli ui vaikka "mielikuvaharjoittlu mielessä" ruotsiin, sinne mihin sinä kuulutkin = muiden homppojen seuraan.
Nimimerkistä päätellen olet itsekin kulkenut auringossa sepalus avoimena ja saanut vehkeellesi liikaa aurinkoa. Tai toinen vaihtoehto on että siinä on paha tauti ja se tippuu kohta pois.
Ymmärrä jo lopettaa.
Nimeni josta olet nerokkaasti päätellyt värin, on valittu vain ja ainoastaan potilaiden eli teidän iloksi. Vehkeeseeni ei ole välittynyt mitään tautia sillä kaikkihan me muistamme turvaseksin merkityksen. Sitten tämä sinun tarjoama toinen vaihtoehto kertoo taasen sinun ankeasta lapsuudestasi jolloin isäsi (kenties Marko) toimesta olet joutunut insestin uhriksi ja ainoa keino sinulle paeta todellisuutta on puollustella täällä muita perverssejä, näin ollen saat mielesi rauhalliseksi siitä mitä isäsi sinulle on tehnyt.
Elämän vinkkinä sinulle sanon hyväksy kohtalosi ja hakeudu ammattiapuun (vastaanottoni on suomi24.fi palstalla yleensä arkipäivisin.)
Jutuistasi päätellen iältäni sopisin äidiksesi?
Olette pahasti erehtyneet ikäni suhteen. Sillä mikäli haluaisitte olla äitini teidän tarvitsisi olla vähintään jo balsamoitu mikäli elävien kirjoissa riekkuisitte sen ikäisenä. En silti voi tälläisessa pikaisessa analyysissä kertoa osuvaa ikää teille varsinkin kun kirjoituksenne oli noin lyhyt. Analyysini on tuottanut seuraavaa.
1. Olette noin 68 pahasti eltaantunut nahkapussi.
2. Älykkyysosamääränne vastaa alkuameebaa (jakaantumatonta)
3. Ulkomuotonne lähentelee planeettaa (kenties jupiter?)
4. Henkisesti aliravittuna ihmisrauniona yritätte päteä täällä olemalla nuorekkaaalla nickillä josta päättelin teidän olevan myös henkisesti köyhä.
Pari ongelmakohtaa voimme parantaa suraavilla toimenpiteillä.
1. Syökää lautasellinen kuitupitoista puuroa(vähäkalorista)
2. Varatkaa hautapaikka
3. Soittakaa ruumisauto kotiovelle ja menkää siihen makaamaan (muistakaa varata makuupaikka)
4. Hakeutukaa lähimmälle geologiselle laitokselle ja pyytäkää heitä arvioimaan ikänne (muistakaa kuullessanne tuloksen saatatte ymmärtää että, teidän pitäisi olla ollut kuolleena jo pitkään ja tästä johtuvasta järkytyksestä sydämenne saattaa pysähtyä.)
5. Kuolkaa rauhassa
6. Pysykää kuolleena (älkää vahingossakaan syntykö uudestaan sillä teidän kerta olemisenne planeetallamme on jättänyt lähtemättömät jäljet evoluutioon = Sademetsien katoaminen, Napajäätiköiden sulaminen sekä nälänhätä.
Näin kun toimimme saattaa lapsiamme odottaa loistava tulevaisuus. Kiitos ja lasku tulee sitten suoraan kotiin.
minusta nakuilu on ihanaa koko perheen kera.
Minusta ihana asia.