Adventisteille Paavalilla asiaa

Pastori

(Gal. 4:)
9. Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
10. Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.

(Kol.2:)
16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämis

(Hebr.8:)
6. Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
10. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
11. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
12. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
13. Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

15

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jolla sanottavaa

      (Fil.3:)
      3. Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,
      4. vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
      5. joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
      6. intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
      7. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
      8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
      9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
      10. tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
      11. jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
      12. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
      13. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
      14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
      15. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.

    • pauttia

      Hebr.8:8 ja jae 10 välillä kun on tarkkana.

      • nousee esille

        8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
        9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
        10. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Huomaan että uusi on erillainen kuin vanha. Joka ei enää perustu enää vanhaan ulkoiseen annettuun vaan sisäisesti annettuun, jonka johtoon olemme nyt antautuneet eli Jeesuksen. Uskoon tultuamme.

      • pauttia
        nousee esille kirjoitti:

        Herra lupaa uuden liiton Israelin ja Juudan heimoille molemmille mutta kirjoittaa se vain Israelin mieleen.
        Jeesusta taas sanotaan Jaakobiksi ja Israeliksi Jesajan pr:ssa. joten Jeesus seuraajineen on se Israel jolle kirjoitus tulee sisimpään.Mutta liitto on myös Juudalle.

    • Eerik

      kristillisyyteen. uutena liittona. To mitä kirjoitat. sopii hyvin todellisuutta tajuattomille henkilöille. Totuushan on toinen luonto. Pienellä tiedollapa ole pastoriksi päässyt. olisit ottanut edes hieman selvää historian perusteella mistä asioista on kysymys.

      Kauniisti kirjoitettu: Kuitenkin asioiden tuntemus puuttuu siitä voi pudottaa pisteitä,
      Jopa Lutherilaisetkin tietävät tämän kohdan
      olen lukenut näitä eri kirkkojen ilmaisuja tästä
      asiasta. Joten totuuskin lienee aivan käden ulottuvuudella

      • kuin piru raamattua

        Kirjoitit ''''' To mitä kirjoitat. sopii hyvin todellisuutta tajuattomille henkilöille. Totuushan on toinen luonto.'''

        Tuohan on suoraa lainattua raamatun tekstiä. Sinä haukut nyt paavalia ja Jumalan apostolin sanomaa ja kirjoitusta.

    • jarlau

      Mukavaa saada oikein pastorilta postia.

      Kiitoksia paljon, ja kiitos myös mieluisen Raamatuntekstin lähettämisestä.
      Me adventtikirkossa olemme innokkaita Raamatuntutkijoita yleensä jokainen rivijäsenkin, ja tunnemme Raamatun vähintäänkin kuin koulutetut ihmiset ikään, jos nyt seurakuntavuosia on ehtinyt kertyä.

      Tässä Paavali ihanasti varoittaa ettei tarvitse riippua ihmisten asetamissa paastopäivissä ja juhlissa!

      Tuohon aikaan oli valtava määrä erilaisia fariseusten asettamia paastomääräyksiä, sekä juhlamenoja. Oli uudenkuun juhlaa, yms. mitä Jumala ei koskaan ollut asettanut.
      Samoin kuin esim. meillä nykyisin erilaisia
      kirkollisia juhlia, joilla ei ole Jumalan asetusta, vaan ovat ihmisten asettamia juhlia.
      Katsopas kalenteriisi, ja vertaa sitä Raamattuun.

      Hebr 8 luvussa oli ihanaa tekstiä uudesta liitosta, miten Jumala lupaa olla ihmisen kanssa Henkensä kanssa ja antaa lakinsa ihmisen sydämeen, jos ihminen vain lain huolii noudattaa.
      Sama löytyy Jer 31:31-34 ja Hes 36:26-27.
      Jumalan kansalle Jumalan laki, (10 käskyn siveyslaki) on mieluinen sydämen asia. (Ilm 14:12)
      Tämä Jumalan tahto on adventikirkossa kunniassa, uskossa Jeesukseen yksin uskosta vanhurskautumisen kautta Herralle kuuliaisina.

      Uudessa liitossa on RAAMATUN MUKAAN vietettäviä juhlia vain ja ainoastaan pääsiäinen, ehtoollinen ja sapatti. Ei muuta.
      Joulun me tahdomme yleensä viettää jokainen oman tapamme mukaan, ja joulutilaisuuksia kirkoissa aina yleensä on.

      Ravintokysymyksessä annamme terveysneuvontaa ja valistusta, ja opetamme niitä Jumalan antamia terveysneuvoja joita Raamatussa on.
      Syöminen ei muuta suhdetta seurakuntaan mitenkään.
      Ne ovat henkilökohtaisia asioita.
      Kuitenkin yleensä jokainen tahtoo huolehtia hyvin
      Pyhän Hengen temppelinsä ymmärryksensä mukaan.

      Alla vielä tekemäni opetuskirjeet tarkempaa tutkimusta varten.

      Toivotan Korkeimman Siunausta Sinulle, ja kaikille Jumalan kansan jäsenille joita Sinun edustamassasi kirkossa on, ja herätystä niille joiden on tehtävä vilpittömyydessään vielä parannusta

      Ystävällisyydellä ja rakkaudella
      Jari Laurila

      • jarlau

        Tässä vastauksessani lupaamani opetuskirjeet asiassa tarkempaa tutkimusta varten:

        MIKSI SUOSITTELEMME TERVEYSNEUVOINA KASVISRAVINTOA ?

        Jumala loi ihmisen ja koko eläinkunnankin alunperin vegaaneiksi. (1 Moos 29-30) Vasta vedenpaisumuksen jälkeen Jumala antoi ihmiselle myös eläinkunnan ravinnoksi. (1 Moos 9:2-4)

        Israelilaisten arkipäivän ravinto koostui ensin leivästä ja maidosta, sitten vihannekset ja hedelmät. Linssit, pavut, kurkut, melonit, sekä oliivit, rypäleet, taatelit ja omenat. Kuivattuja rypäleitä ja viikunoita käytettiin myös paljon. Kalaa syötiin, jos sitä oli saatavilla. Punaista teuraskarjan lihaa syötiin vain juhlapäivinä. Rasva oli oliiviöljyä johon kastettiin leipää. Mausteita ja suolaa käytettiin, hunajaa leivonnassa. Jumalan terveysneuvot ja säädökset on annettu 3 Moos 11 ja 5 Moos 14:3-21. Puhtaat eläimet olivat kasvissyöjiä ja märehtijöitä. Niiden liha on parasta ihmiselle, kun taas raadonsyöjät ja tunkioiden tonkijat oli rajattu kelvollisen ravinnon ulkopuolelle. Epäpuhtaiden eläinten mukana levisivät trikiinit, bakteerit ja virukset. Eläimet eivät ole miksikään muuttuneet noista päivistä.

        Länsimaalainen ihminen tekee sen virheen, että ajattelee lihan kuuluvan jokapäiväiseen ruokavalioon. Näin hän kasaa lautaselleen yleensä päivittäin runsaan määrän tyydyttyneitä eli kovia rasvoja, joita ihminen ei käytä ravinnokseen. Tämä ihmiselle haitallinen ja tarpeeton rasva kerääntyy kolesterolina verisuonistoon, ja yleimpiä kuolinsyitämme onkin sydän ja verisuonitaudit. On myös todistettu nyt, että punainen liha sulaa niin hitaasti että se muodostaa haitallisia yhdisteitä ja karsinogeenejä, jotka aiheuttavat syöpää. Ellen G White näki tämän asian jo yli vuosisata sitten ja suositteli käyttämään kasviksia. Profetian Hengen kautta on myös sanottu, että eläintaudit tulevat olemaan lopun aikana niin yleisiä, ettei lihan syöminen ole järkevää, ja muutkin kuin Jumalan kansa luopuvat lihan käytöstä. Kasvit keräävät ympäristömyrkkyjä, mutta ihminen syö niitä vain vähän. Teuraseläin syö rehua tonneittain, ja siksi liha on myös runsas ympäristömyrkkyjen lähde, ja syöpäriski myös tässä. Onkin voitu tutkimuksilla todeta että kasvissyöjät elävät muita pidempään. Valkoinen liha kuten kala, kana ja kalkkuna sisältävät tyydyttymättömiä rasvoja eli hyviä rasvoja, ja sulavat helpommin. Ne ovatkin siksi suositeltavimpia.

        Kasvissyöjiä on erilaisia. Vegaani karttaa kaikkea missä on eläinkunnan tuotteita mukana. Tällä ruokavaliolla joka sisältää vain raakaravintoa, sekä pähkinöitä, ja vähän jos ollenkaan kypsennettyä, on parannettu paljon sairauksia. Tämä kertoo jotain miten tärkeä ja suora yhteys ravinnolla on ihmisen terveyteen. Lakto-ovo-vegetaristi valmistaa ruokansa kasviksista, mutta käyttää myös maitotuotteita, sekä munia. Tämä on ehkä yleisin kasvissyönnin muoto. Semivegetaristi käyttää myös joskus hiukan valkoista lihaa, kalaa ja kanaa.

        On paljon kiistelty Ellen G Whiten profetian Hengen lahjan vuoksi, kun hän suositti Jumalan kansalle kasviruokavaliota. EGW oli kasvissyönnin uranuurtajia, ja antoi terveyssuosituksia ruoan suhteen. On huomattava ettei hän määrännyt lakeja. Hän antoi terveysohjeita ja -neuvontaa. Hänen pyrkimyksensä oli saada Jumalan kansa vähitellen siirtymään kasvisruokavalioon sen vuoksi, ettei lihan syöminen ole lopun aikana vaaratonta, ja että lihan runsas käyttö aihauttaa sairauksia. Ruokaremontti ei ole kovin nopea asia, eikä ruokailutottumuksien muuttaminen onnistu yleensä hetkessä. Jumalan kansan tottumuksien muuttaminen tässä on vielä pidempi prosessi. EGW vaikuttimena oli myös valmistaa Jumalan kansa uuteen maahan jossa ihminen on jälleen vegaani. (Jes 65:17-25, Ilm 21) Ruoka ei kuitenkaan vaikuta ihmisen seurakuntasuhteeseen millään tavalla. Jokaisen kristityn velvollisuus on pitää Pyhän Hengen temppelistä mahdollisimman hyvää huolta. Terveysasioissakin jokainen edistyy ymmärryksensä mukaan. (1 Kor 3:16-17, 6:19-20)

        EGW kirjoitti: "Tulee aika jolloin meidän kenties on hylättävä joitakin niistä ruokatarvikkeista joita nyt käytämme, sellaiset kuin maito, kerma ja munat, mutta meidän ei ole välttämätöntä saattaa itseämme vaikeuksiin ennenaikaisilla ja liiallisilla rajoituksilla. Odottakaa kunnes olosuhteet vaativat sitä, ja Herra järjestää siihen mahdollisuuden." Eri osissa maailmaa ovat ruokatarvikkeet erilaatuisia.

        Ellen G. White jonka kautta Jumalan profetian Hengen lahja toimi (Ilm 19:10, Room 12:6, 1 Tess 5:20-21, 2 Piet 1:21, 1 Kor 12:10) oli itse lakto-ovo- tai semivegetaristi.

        RAAMATUN ONGELMAKOHDAT RAVINTOKYSYMYKSESSÄ

        Mark 7:14-23.
        Jeesus sanoi ettei ruoka saastuta ihmistä.
        Tarkoittiko Jeesus tässä sitä että kaikki mikä eläinkunnassa liikkuu ja käy pyydykseen on ihmiselle sopivaa ravintoa?
        - Juutalaisilla oli suuri määrä erilaisia ruokaan liittyviä sääntöjä. Kielto syödä pesemättömin käsin oli yksi säännöistä. Tämä sääntö oli varmasti hyvä ja terveellinen. Kuitenkin olisi varmasti sopivampaa ollut jos säännön sijasta olisi ollut suositus käsien pesusta ennen ruokailua, kuten nykyisin. Asiayhteys kertoo tässä että Mark 7:19 Raamatunkohdassa oli kyse pesemättömin käsin syömisestä. Ei siitä mikä on ihmiselle sopivaa ravintoa.
        Kysymys oli varmasti sellaisesta ravinnosta jota juutalaiset käyttivät. Juutalaiset noudattivat 3 Moos 11 (5 Moos 14:3-21, 1 Moos 1:29, 3:18) annettuja Jumalan ravintosuosituksia ja terveysneuvoja.

        1 Kor 10:31
        "Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi."
        Ruoka ei tee ihmistä saastaiseksi. Eläin josta ruoka on valmistettu voi olla saastainen.
        (Mark 7:18-19) Synti saastuttaa ihmisen ja aiheuttaa, että ihminen on syyllinen, kun ihminen on jatkuvasti lakia rikkonut. Ravinto voi olla ihmiselle epäterveellistä ja aiheuttaa sairastumista ja ennenaikaisen kuoleman.

        1 Kor 10:25
        Paavali sanoi: "Syökää kaikkea mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnon syistä."
        Tämä kysymys on askarruttanut tutkijoita. Varsin yksimielinen käsitys Raamatunselittäjien keskuudessa on että tässä on kysymys epäjumalille uhratusta lihasta. Raamattua tutkittaessa on aina huomoitava missä asiayhteytessä lainattava jae esiintyy. Kun luemme jakeet 19-20,28 havaitsemme että kysymys on epäjumalille uhratusta lihasta, jota lihakaupoissa myytiin. Liha oli siis jonkunlaisella riitillä ja palvontamenolla uhrattu epäjumalille. Apostolit eivät syöneet saastaiseksi (3 Moos 11) luokiteltua lihaa. (Apt 10:14)
        Apostolien kokous otti epäjumalille uhrattuun lihaan kielteisen kannan. (Apt 15:20,29) Paavali oli myöhemmin sallivampi ja päätteli että koska epäjumalia ei ole olemassakaan lihan syöminen ei voinut vahingoittaa, eivätkä apostolit osallistuneet tietenkään pakanamenoihin.
        Epäjumalaille uhrattua lihaa ei voinut erottaakaan mitenkään muun myytävänä olevan lihan joukosta. (1 Kor 8:1-13)

        Apt 10:10-15
        Tässä on kysymys Jumalan näystä Pietarille. Pietari näki taivaan avoinna, ja taivaasta laskeutui alas kuin suuri purjekangas, jossa oli kaikenlaisia eläimiä. Taivaasta kului ääni joka sanoi: "Nouse Pietari. Teurasta ja syö!" Pietari vastasi ettei ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta ja kiellettyä. Ääni sanoi uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, älä sano sitä epäpuhtaaksi." Näyssä oli mukana saastaiseksi luokiteltuja eläimiä ja Pietari oli hämmentynyt. (17) Pietaria varmasti inhotti ajatus käyttää etanoita, korppikotkia, sikoja ja myrkyllisä käärmeitä ruuaksi?! Kun tutkimme asiayhteyden, tässä ei ole kysymys siitä että Jumala olisi puhdistanut eläimiä ravinnoksi paremmin kelpaaviksi, vaan aivan muusta asiasta. Vertauskuvallisessa näyssään Pietarille ilmoitettin taivaasta että pakanakansatkin kuuluvat Jumalan pelastussuunnitelman piiriin, ja ovat Jumalan armon alla, ja potentiaalisia Jumalan omia ja Jeesuksen seuraajia. Kaduttuaan syntinsä ja hylättyään tahalliset lain rikkomukset Jeesuksen veri pesisi puhtaaksi heidätkin, ja liittäisi Jumalan kansan jäseniksi alkukuperäisen Israelin joukkoon. (17-20, 22, 28-33, 34-48)
        3 Moos 11, 5 Moos 14:3-21
        Monet tietysti kysyvät, eikö kyse tässä ole ns. "Mooseksen laieista" jotka kumoutuivat ristillä? (Ef 2:15-16)
        On huomattava että seremonialliset "Mooseksen lait" olivat vertauskuvallisia tulevasta. Ne vertauskuvasivat uuden liiton uhripalvelusjärjstelmää, jossa Jeesus oli ainutkertainen uhri syntien sovittajana, ja Ylipappina taivaassa, taivaallisessa pyhäkössä jota ei ole pystyttänyt ihminen, vaan Herra itse. (Hebr 8-9)
        Näin ristillä kumoutuivat tietysti kaikki ja vain uhripalvelusjärjestelmään kuuluvat asetukset ja lait. Jumalan terveysneuvot eivät ole VT:n seremoniallisia lakeja, vaan ihmisen hyväksi muulla tavalla. Saastaiset eläimet eivät ole muuttunet puhtaammaksi, joskin sian rehu on puhtaampaa kuin jätteiden syöminen. (Jes 66:16-18) Saastaiset eläimet ovat edelleen ravintoketjun loppupäässä ja raadonsyöjiä, keräten kaikki jäämät itseensä. Puhtaat eläimet ovat edelleen kasvissyöjiä. Puhtaita eläimiä ja kasviksia ihmisen on hyvä käyttää, jos niitä vain on saatavilla.

        MIKSI LEPOPÄIVÄN (SAPATIN) VIETTO ON TÄRKEÄTÄ?
        Lepopäivän vietto perustuu luomiseen ja on siten luomisen muisto. (1 Moos 2:1-3, 2 Moos 20:8-11) Sapatti on myös "merkki" ihmisen ja Jumalan välillä ikuisesti. (2 Moos 31:13-17) Sapattia onkin vietetty kaikkina maailmanaikoina. Käsitys että sapatti oli vain "juutalaisten juhla" ei siten pidä paikkaansa. Sapattia vietettiin jo vuosisatoja ennen kuin oli ensimmäistäkään juutalaista olemassa.

        Ihminen tarvitsee lepopäivän. Levättyään seitsemäntenä päivänä Jumala erotti ja pyhitti lepopäivän ihmiselle jolloin ihmisen lepäisi ja mietiskelisi luomistekoja ja luodut näkisivät Luojan hyvyyden ja rakkaus Luojaan vahvistuisi. Lepopäivä annettiin koko ihmiskunnalle. Jumalan tarkoitus on että ihminen panisi sivuun kaikki omat harrastuksensa, työnsä ja pyrkimyksensä voidakseen vapaammin ajatella ja palvella Jumalaa.

        Lepopäivää ei pidä sekoittaa fariseusten arvottomiin ihmiskäskyihin. Jumala on antanut ohjeensa sapatin viettoon: "Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta." (Jes 58:13-14) VKR: "Etkä puhu joutavia", tarkoittaa ettei sapattiin sopimattomista asioista edes puhuta. Ajatuksia ei sapattina tule pitää maallisissa asioissa.

        Sapatti on sopiva päivä tavata omaisia ja tehdä evankeliumin työssä hyvää. Vaikka kristitty vaeltaakin Hengessä päivittäin ovat monet työn ja perheiden vuoksi kiireisiä. Ihminen tarvitsee sapatin virkistyäkseen henkisesti, hengellisesti ja ruumiillisesti. Sapattia vietetään koska se on Jumalan käsky: "Muista pyhittää lepopäiväsi." (2 Moos 20:8-11, 5 Moos 5:12-15) Sapatti vahvistettiin Siinailla, mutta sitä ei silloin tehty tunnetuksi. Sapatti oli Israelin kansalle myös synnistä vapautumisen muisto kun Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta.

        Luomisessa säädetty päivä on edelleen voimassa koska Jumalan lakikin on voimassa.(Jes 66:23, Luuk 16:17) Joka yhtäkin käskyä rikkoo, rikkoo koko lain. Sapatti koetteleekin kuuliaisuutta ja rakkautta (Jaak 2:10-12, 1 Joh 5:3, 1 Joh 2:4) Sapatti viittaa Jumalaan Luojana ja siksi sapatti erottaa oikean Jumalan epäjumalista. Kaikki seitsemännen päivän viettäjät osoittavat sapatin vietollaan olevansa taivaan ja maan Luojan palvelijoita. Näin sapatti pysyy merkkinä ihmisen kuuliaisuudesta ja liitosta Luojansa kanssa ikuisesti. Lepopäiväkäskystä selviää Lain- antajan nimi ja arvo.

        Jeesuksen Kristuksen omat sanat kertovat ettei Hän muuttanut sapattia. (Matt 5:17-19) Hän puhui Jerusalemin hävityksestä joka tapahtui vuonna 70 jkr "Rukoilkaa että ette joutuisi pakomatkalle sapattina." (Matt 24:20) Apostoli Johanneskin vietti sapattia (Ilm 1:10)

        Raamatullinen viikon seitsemäs päivä (jonka Jumala itse sääti luomisessa ja laissaan) on lauantai. Suomessa muutettiin viikon päiväjärjestystä 1.1.1973 siten että ensimmäisestä päivästä (sunnuntai) tehtiin seitsemäs päivä ihmisasetuksella lainsäädännön keinoin. Monissa maissa lauantai on edelleen viikon seitsemäs päivä.Sapatin muuttamiselle ei ole Raamatullisia perusteita. Siksi sapatin viettäjiä Herralle uskollisia on ollut kaikkina maailman aikoina. Sapattia vietetään uudessa maassakin. (Jes 66:22-23)

        SAPATIN HERRA? KUMOSIKO JEESUS LEPOPÄIVÄN?
        Jeesus julisti olevansa "sapatin Herra" ja kaiken ihmisten epäilyn ja lakien yläpuolella. (Matt 12:1-8)

        Jeesuksen ajan uskonnolliset opettajat olivat tehneet sapattimääräyksiä jotka olivat ihmiskäskyjä. Sapatti oli niin vääristelty että se ei kuvannut enää Jumalan luonnetta. Erilaisia sapattimääräyksiä oli noin 660 kpl. Nämä rabbiinit etsivät jatkuvasti syitä mistä voisivat Jeesusta syyttää. Kun sitten Jeesuksen opetuslapset poimivat viljanjyviä, oli se heidän mielestään sadonkorjuuta ja kun opetuslapset hieroivat kuoria irti jyvistä kämmenissään, oli se sitten puimista uskonnollisten opettajien mielestä.

        Jeesus puolustautui selittämällä että Hän oli Jumalan Poika ja sapatinkin Herra. Jeesus kertoi miten Daavid nälissään söi näkyleivät jotka olivat tarkoitettuja pyhään käyttöön. Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Papit myös "rikkoivat" sapatin tekemällä työtään temppelissä, mutta olivat silti syyttömät. (Mark 2: 27-28, Luuk 6:3-5) Tottakai opetuslapset olivat oikeutettuja syömään nälkäänsä kun Daavidkin oli syytön syötyään näkyleivät.

        Jumalan palveleminen on aina ensimmäinen asia. Jumalan työn tarkoitus maailmassa on ihmisten lunastaminen, siksi kaikki työ mikä on välttämätöntä tehdä sapattina tämän työn suorittamiseksi on sopusoinnussa lepopäiväkäskyn kanssa. Opetuslasten ja pappien työ oli Jumalan palvelemista. Jeesus julisti "armahtavaisuutta minä tahdon, enkä uhria, niin te ette tuomitsisi syyttömiä." (jae7) Heidän muotomenonsa ilman rakkautta eivät olleet oikeaa palvelusta.

        Jeesus opetti että uhrit itsessään olivat arvottomia. Ne olivat vain palveluksen välikappale, eivät tarkoitus. Uhrien tarkoitus oli johtaa ihmiset Jumalan luo. Jumalan ja ihmisen välinen rakkaus- sekä ihmisestä ulospäin lähimmäisiin suuntautuva rakkaus oli ja on kaiken palveluksen päätarkoitus. Arvoa on vain rakkaudessa tehdyllä palveluksella. Pelkkä muotomenojen noudattaminen on väärin ja niin on sapatinkin laita.

        Lepopäivän tarkoitus on johtaa ihmiset Jumalan luo yhteyteen rakkaudessa. Silloin ihminen panee syrjään työn sekä omat arkiset asiansa ja harrastuksensa. Hän ei käy kauppaa eikä puhu joutavia. (asioista joiden suorittaminen ei ole sapattina sopivaa) Lepopäivänä käydään kirkossa ja mahdollisesti muistetaan omaisiakin ja sairaita evankeliumin tarkoituksessa. Sapatti on Jumalan itselleen varaama päivä. Kaikkina maailman aikoina on ollut niitä jotka tahtovat noudattaa Jumalan itsensä antamaa käskyä. (Apt 5:29) Sapattia vietetään uudessa maassakin. (Jes 66:22-23)

        Kristitylle sapatti on ilon päivä Herrassa, vaikka hän toki elää Herran yhteydessä viikon jokaisena päivänä. (Jes 58:13-14) ("Minun pyhänä päivänäni.") Ihminen tarvitsee lepoa. Jumala teki sapatin ihmisen levoksi ja luomistyönsä muistoksi. Sapattina tehdään hyvää. (Matt 12:12)

        Kaikki Jumalan antamat säädökset ovat tarkoitettuja ihmiskunnan siunaukseksi. Jumala antoi 10 käskyn lain josta sapatti on yksi osa. Sapatti on Herran päivä koska se tehtiin ihmistä varten ja kaikki kuuluu Kristukselle. (Joh 1:3) Herran päivä on liiton merkki Jumalan, Kristuksen ja ihmisen välillä kaikille jotka vastaanottavat Kristuksen ja liittyvät Jumalan Israeliin. (Hes 20:12)

        Raamatullinen viikon seitsemäs päivä, Herran oma päivä, on meidän lauantai. Sunnuntaimme muutettiin maassamme lainsäädännöllä viikon seitsemänneksi päiväksi 1973. Tämä on ihmisen asettama seitsemäs päivä, ei Jumalan asettama. Alunperin Keisari Konstantinus Suuri ja paavi muuttivat viikkojärjestystä kun liittivät Herran päivän auringonjumalan päivään 7.3.321 ja tekivät sapatista pakanallisen juhlan. Taustalla oli Konstantinuksen kristillisyys ja hän halusi tehdä kädenojennuksen pakanoille muuttamalla Jumalan lakia. (Dan 7:25)

        Jeesus ei siis purkanut sapattia, koska ei muuttanut lakiakaan. Omilla sanoillaan Jeesus vahvisti lain olemaan voimassa kaikkina maailman aikoina. (Matt 5:17-18, Luuk 16:17, Jaak 2:10-12) Lainmuutoksen teki aivan toinen valta ihmiskäskyin. Raamattu ei valtuuta sapatin muuttamiseen missään yhdelläkään sanalla.

        Monet ovat kuitenkin tahtoneet kumota sapatin vetoamalla "Jeesus on sapatin Herra." Tässä Jeesus kuitenkin tahtoi opettaa oikeata sapatin viettoa, -ei kumota sapattia.

      • MOI
        jarlau kirjoitti:

        Tässä sinä kerroit selvääkin selvemmin mitkä uskot olevan Jeesuksen poistamat lainkohdat.
        Ihmisten jälkeenpäin lisäämät kohdat!!
        Ne kohdat joita Jumala ei koskaan ollut liittoon säätänytkään.
        Niiden poistamiseen ei olisi Jeesusta tarvittu Jumalan edessä lakia luettaessa.
        Eihän Jumalan lukema laki ole ihmisiltä tullut laki!!
        __________________
        HUOM! TÄSTÄ EROSTA ON KYSYMYS J:n opissa ja Uudessa liitossa Jeesuksen kautta annettuna.
        Ja allaoleva kohta puhuu Jumalan suulla toisin kuin jarlaun väittämä.
        Jumala puhuu siinä omista säätämistään lainkohdista, jotka tullaan muuttamaan;

        31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
        32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
        33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
        34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.

        Mistään muusta ei ole koko aikana edes yritetty puhua kuin siitä erosta mikä jarlaun ja Jumalan Uuden liiton lainmuutoksessa ovat erona.
        Jarlau puhuu ihmisten lisäysten poistosta Vanhasta liitosta ja Jumala kokonaan Uudesta liitosta.

        Mikäli tämä oli epäselvästi kerrottu niin myönnän olevani epäilyttävän huono asian selittäjä.
        Parempaan en valitettavasti ole pystynyt.

        Asia on tärkeä juuri sen merkityksen suuruuden vuoksi joka vaati toteutettaessa sitä meidän Vapahtajamme raskaan ristinkuoleman.
        Juuri sillä teollahan meidän Pelastuksemme perusta tuli voimaan.

      • jarlau
        MOI kirjoitti:

        Koska asia ei valkene aikaisemmat keskustelut huomioiden, on turha jatkaa.

        Minä en tulkitse asiaa tavallasi, ja minulla ei ole lisättävää. (Huom Raamattuhotelli. http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli)

        Laki kuuluu uuteen liitton olennaisena osana.
        Se on ihmissydämissä, eikä kivitauluissa.
        Laeista poistivat uhripalvelusjärjstelmän lait ristillä.

        Päivät ja juhlat olivat ihmisasetuksia ja paastopäiviä.

        Kieroon voi yrittää vetää niin paljon kuin haluaa itse kukin.
        Jumalan Henki valaiskoon totuuden.

        Siunausta
        jari laurila

      • sivustalukija

        Keskusteluissanne tulee selvästi yhteen törmäys esille. Nim."jarlaun" puolelta tulee adventisminen näkemys ja sen puolustaminen ja "Moi" tai "pautti" nim. edustaa riippumatonta ajattelua suoraa raamatusta pohdittuna. Minulle on antoisaa lukeaa näitä edesottamuksia joista omatkin käsitykset tulevat punnituksi. Mielestäni keskusteluissa hyvin tullut ilmi mitä adventistit edustaa ja mihin pyrkivät ja minua ne eivät vakuuta lainkaan.

      • jarlau
        sivustalukija kirjoitti:

        Kyllä minun ja A-kirkon linja on Raamatusta suoraan.
        En minäkään näitä hatusta kehitä.

        Siunausta
        jari

      • sivustalukija
        jarlau kirjoitti:

        Kyllä minun ja A-kirkon linja on Raamatusta suoraan.
        En minäkään näitä hatusta kehitä.

        Siunausta
        jari

        Sama asia jos joku helluntailainen, babtisti taikka luterilainen tulisi sanomaan että "edustan tämän kirkon linjaa raamatusta suoraa sanottuna ja meillä on hallussamme totuus ja tule siksi meidän pariin".

        Oikeaa seurakuntaa ei ole maan päällä sen vuoksi koska ei yhtään oikeaa ja täydellistä ihmistäkään ole maanpäällä.
        Yksilöinä olemme kukin Jumalan edessä. Kaikki uudestisyntyneet yksilöt on Jumalan edessä yhtä ja samaa oikeaa Kristuksen seurakuntaa.

        Minä puhun aina vilpittömyydestä. Siinä kulkee raja joka on Jumalan kansan jäsenyyden ehto.
        Luuk 12:47-48.

        Lue myös:

        MIKÄ ON OIKEA USKONTO?

        Kaikissa kristillisissä piireissä ja kirkoissa on vilpittömiä sieluja jotka ovat uskollisia Jumalalle korottaen Kristusta sen ymmärryksen mukaan minkä omistavat.
        Näin mikään yksittäinen seurakunta ei omista yksin oikeuksia kristinuskoon.
        Uskonpuhdistus on synnyttänyt monia seurakuntia jotka ovat pyrkineet yhä lähemmäksi Raamatun alkuperäistä totuutta, mistä alkuseurakunta joskus lankesi pois, ja syntyi pääasiassa ihmisen ympärille ja palvontaan keskittynyt yhteisö.(2 Tess 2:3-4)
        Jumala on siunannut uskonpuhdistuksen synnyttämiä seurakuntia ja niiden parista löytyy Jumalan kansan jäseniä yksilöinä.
        Ihmisellä on oikea usko kun hän seuraa ehdottoman vilpittömästi Raamatun opetusta ja uskoo Jeesukseen.

        Raamatun profetiat kuitenkin kertovat, että viimeisinä päivinä tulee selvästi erottumaan kaksi joukkoa. Ne jotka kumartavat petovaltaa (Ilm 13 luku) ja ne jotka ovat "pyhiä" uskoen Jeesukseen ja noudattavat kaikkia Jumalan käskyjä. (Ilm 12:17; 14:12, Matt 5:17-18, Luuk 16:17, 2 Moos 20:1-17, 5 Moos5:1-21) Jumala tahtookin kutsua kansansa jäseniä pois babylonista (Ilm 18:4) sinne missä on Jeesuksen usko ja profetian Henki. (Ilm 19:10) Profetian Hengen armolahja on toiminut Adventtikirkossa Ellen G. Whiten välityksellä. Jumala antoi hänen kauttaan profetiat lopun aikoja varten. EGW opetti vain ja yksin Raamattua, lisäämättä ja pois ottamatta Raamatusta sanaakaan. Hän täsmensi, opetti ja selvensi Raamatun opetuksia sekä menneeltä että tulevalta ajalta.

        Eksytyksestä on sanottava, että se antaa ymmärtää olevansa ainoa oikea. (Matt 24:4-5,11-12) Eksytyksessä on mukana täysin oikeata opetusta, mutta se ei kestä kokonaisvaltaista Raamatulla tutkimista. Muuten se ei olisikaan eksytystä.
        Kuitenkaan eksytys ei omista lopun ajan seurakunnan tuntomerkkejä Jeesuksen uskosta ja lain noudattamisesta. (Ilm 14:12)
        Se tunnustaa uskoa, armoa ja Kristusta kuten pitääkin, mutta kieltää Jumalan lain ja pyhityksen. Jumalan laki opettaa mikä on syntiä, eikä Raamattu tunne sellaista armoa joka kattaisi jatkuvan ja tahallisen kapinan Jumalan tahtoa vastaan ilman katumusta ja kääntymystä. (Room 6:23, Room 3:20, Joh 15:10, 1 Joh 2:4) Kukaan ei näe elämää ilman pyhitystä. (Hepr 12:14)
        Evankeliumi ei syrjäytä ja korvaa lakia, eikä laki evankeliumia. Molempia on saarnattava rinnakkain.

        Herran seurakunta huolehtii tietysti evankeliumin viemisestä koko maailmaan. Adventtikirkko toimii jo lähes kaikissa maailman valtioissa. (Matt 28:18-20)
        Kasvuvauhti oli vuonna 2004 miljoona uutta uskonratkaisun tehnyttä vuodessa.
        Adventtikirkko kehottaa myös kuuliaisuuteen kaikille Jumalan käskyille täsmällisen tarkasti huolehtien myös lepopäiväkäskyn kunnioituksesta. (Jaak 2:10-13)

        Herran kansaa ja Jumalan lapsia on kaikissa kristillisissä piireissä kuten Adventtikirkossakin yksilöinä ja muissa piireissä enemmän kun Adventtikirkossa. (v. 2005)
        Lopun ajan tapahtumat näyttävät tarkemmin miten Jumalan kansa liittyy yhteen laumaan erottuen petovallasta viimeisinä päivinä.
        Kerran on oleva "yksi lauma ja yksi paimen." (Joh 10:16)

        Sinun on oltava vilpitön valolle minkä saat.
        Jumalan siunausta
        jari laurila
        http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

    • asiaa meillekkin?

      http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts970224.htm

      Olemmeko kuinka puhtaat? riviuskovat, Vanhimmat, pastorit?
      Laki sydämessä? Riehuuko siellä sota? Teemmekö kompromisseja? Petolisija vaimojamme kohtaan? Epäjumalat? Onko tätä päivää, tarvitaanko tätä?
      Onko luonteemme muututtava? Korjaamme toisia ja mitä meissä on itsessämme? Onko armon tie kaita? Onko se lakihenkistä vai Jumalan tahdon mukaista elämää? Kuuluuko nuhteeton vaellus vain vanhaanliittoon, "vaatimuksena"?? UL "vapaa".
      Onko Jumalan tahto kivijumala meille, vai elävä Jumala, joka saa kirjoittaa sydämiimme Hänen tahtonsa? Muuttuuko Jumala? Oli jotain ennen, ja nyt meille toista? Eikö pelastus suunniteltukaan ennen maailman perustamista, jota VL.n uhripalvelus edusti, päättyi Golgataan, laki tästä muuttui, niinkuin on kirjoitetu, mutta Jumalan tahto on ikuinen ajassa?
      Mielestäni Jumala on sama, aina ja iankaikkiseti. Me vain hieman mutkikkaita, lihan takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2005
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1706
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1345
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1164
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1161
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      940
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      926
    Aihe