Olen seurannut muutaman sukulaisvanhukseni laitoshoitojaksoja ja vaihtanut kokemuksia tuttavien kanssa muualle Suomeen. Ensisijainen kokemus on se, että vanhustenlaitoshoidon taso vaihtelee todella paljon eri puolilla Suomea.
Toinen havaintoni on se, että vanhus on enemmänkuin helppoa unohtaa laitokseen omaisten taholta. Jos vielä aivan lähiomaiset käyvätkin niin muut eivät jaksa, ennätä tai uskalla. Sairauden ja heikkouden kohtaaminen pelottaa monia.
Olen myös havainnut, että hoitajat kohtelevat monesti näitä liki 90 vuotta eläneitä ja tämän maan rakentaneita ja huom! meidät kasvattaneita pitkään eläneitä ihmisiä kuin vähäjärkisiä olentoja. Surullista miten sinun ihmisarvosi ja arvokkuutesi häviää samalla kun vaipat tulevat uudelleen tarpeelliseksi.
Millaista sitten on kroonikko-osastolla vanhuksen päivä. Pitkää on aika, sen voin taata. Jos päivän lehteä ei hänelle ennätetä tuoda vaikka lukea pystyisi niin antaa se jotain kuvaa hoitajien kiireestä?
VANHUSTEN INHIMILLINEN LAITOSHOITO KUNNIAAN! Tekisi mieli perustaa kansalaisliike.
Kunnioitusta ja arvostusta heille, joilta olemme elämämme saaneet!
Vanhukset lähipiirissäni
2
1612
Vastaukset
- Realisti
Vähäjärkisiä? Siis vaikka dementoituneita tai muutoin aivoiltaan vaurioituneita? Onko se ihmisarvon mitta että pidetään kädestä, kuunnellaan dementikon sekavaa puhetta ja suhtaudutaan häneen kuin ihan kehen tahansa aikuiseen ihmiseen?
Aikuisten tuloksellinen kehittävä, virkistävä ja henkisesti rakentava ja antoisa vuorovaikutus pohjautuu samanarvoisuuteen ja samalla tasolla liikkumiseen. Dementikon tai hyvin vanhan ihmisen vuorovaikutus hoitajaan ei voi olla samanlaista
kuin kahden aikuisen, samanikäisen tai edes jotenkin samaa ikäluokka olevan vuorovaikutus.
Puhutaanhan lapsille ja vauvoille ihan eri tavalla kuin aikuiselle. Ei se että ikää on 90-vuotta ole tae yhtään mistään, eikä ihmisarvoa ansaita eletyllä elämällä ja eletyillä
vuosilla.
Ihmisarvoa ei ansaita millään lailla se on vain
kirjoittamaton sääntö että meidän tulee kohdella toisiamme ihmisarvoa kunnioittaen, se mitä sillä oikeasti sitten tarkoitetaan jää kyllä hämärän peittoon. Jotkut kun katsovat omaavansa suuremman ihmisarvon koska ovat käyneet enemmän kouluja, ovat varakkaampia jne. Eli ihmisarvo on kytketty ihmisen kykyyn maksimoida oman olemassaolonsa hyöty niin yhteiskunnalle kuin yhteisöille tai muille ihmisille. Vai voiko joku hyvällä omallatunnolla väittää että pelkkä syntyminen ihmisolennoksi takaisi vielä yhtään mitään. Ihmisenä olemiseen kuuluu yhteisöllisyys ja kyky tuoda muulle yhteisölle jotain, hyödyntää yhteisöä, eikä vain viedä ja nakertaa yhteisön sisustaa, kykyä tulla toimeen jne.
Kun hyvän ja hyödyn tuottaminen lakkaa tulee ihmisestä rasite..tämä on totta. Rasite joka kuluttaa yhteisöä monella tavalla. Siksi vapaaehtoinen poistuminen on lojaalimpaa muuta yhteisöä kohtaan kuin jatkuva hoivan vaatiminen itselleen . Sitä ei voi vaatia edes sillä perusteella että
olisi se jotenkin työllään ansannut, koska esim.
kehitysvammaiset eivät ole tehneet koskaan mitään yhteiskuntaa hyödyntävää ja heitäkin "pitää auttaa ja hoitaa"?
Käsite ihmisarvo on perin hämärä se lykätään mihin tahansa asiaan alkaen vammaisista päätyen laitosvanhuksiin tai asunnottomiin.
Jos otetaan esim. päihdeongelmaiset asunnottomat jotka valittavat sitä että on ihmisarvon vastaista se että he joutuvat asumaan ulkosalla. Kuitenkin heille on tarjottu mahdollisuuksia asua myös tuettuna missä tahansa asuntolassa tai parantolassa. Mutta he ovat joutuneet ulos sosiaalisesti sietämättömän käytöksen tai juopottelun vuoksi. On siis asetettu vastakkain yhteisön käytösnormit, ihmisarvo ja oma sopeutumattomuus.
Jos minä ryyppään ja rellestän siten että aiheutan ongelmia muulle yhteisölle ja se sen vuoksi joutuu minut heittämään ulos onko se ihmisarvoloukkaus? Ja jos minun sallitaan rellestää ja ryypätä ja aiheuttaa ympäristölleni monia ongelmia niin onko se siloin muun yhteisön ihmisarvon loukkausta?
Minusta on ihmisarvon loukkaus se että muut ihmiset jotka eivät ole millään lailla edes sukua hoidettavalle joutuvat toimimaan omaisten sijaisina koska omaiset eivät halua hoitaa vanhuksiaaan esim. itse kotonaan vaan pitävät tärkeämpänä omaa nousujohteista uraa ja järjestelmänsä kautta ja avulla velvoittavat muut ihmiset pienelllä palkalla toimimaan kuten omaiset toimisivat jos vain haluaisivat tai viitsisivät. Kyse on siitä että toisen oikeus polkee aina jonkun muun tahon oikeuksia.
Jos vanhusten hoito olisi niin palkitsevaa ja antoisaa tai ratkiriemukasta miksi yhteiskunnassaamme on tällainen
järjestelmä kuin nyt on?
Se on siksi että
vain aniharvat haluavat oikeasti kokea hoivaamisen tai hoitamisen turhauttavuuden, raskauden ja sisällöttömyyyden ja siksi se on annettu "ammatti-ihmisten" tehtäväksi jotta
yhteisön muut jäsenet
pääsisivät helpommin toteuttamaan arvokkaampaa ja hyödyllisempää työtä kuin mitä on esim. pitkäaikaispuolen vanhusten hoitotyö.
Jo itse järjestelmän olemassaolo on selkeä osoitus siitä että itse työ ei ole palkitsevaa ja yhteiskunnan harteille se on siirretty juuri siksi että kansalaisten taidot ja lahjakkuudet voisivat hyödyntää yhteisön muita jäseniä enemmän. Vanhusten huolto ei ole palkitsevaa pitkällä aikavälillä, muta sen ei tarvitse merkitä itse vanhusten ihmisarvon menetystä. Heidän ihmisarvonsa on jo toteutunut siinä työssä mitä he ovat tehneet, sen jälkeen ihmisestä jää vain ranka jota keinotekoisesti pidetään pystyssä.
Ei mikään yhteiskunta pysy pystyssä pelkän ihmisarvo-käsitteen varassa. Jos enin osa ihmisistä olisi
ihmisarvon ansaitsevia kehitysvammaisia tätä
yhteiskuntaa tällaisena kuin se nyt
on ei olisi olemassa, ei olisi tieteitä, taiteita ei mitään
pelkkiä mongertavia olentoja joita vähemmistö hoitaisi. Kuinka yhteisöä rakentavaa, kehittävää ja hyödyntävää se sitten olisi? Jäisi vain ihmisarvo jolla ei oikeasti olisi mitään merkitystä..ei veisi yhtään mihinkään, se olisi vain tyhjä sana joka ei saisi edes merkitystään mistään.- aikuinen
Pyritäänhän lapsiakin kohtelemaan hyvin vaikkeivät he ole samantasoisia aikuisten kanssa, mikseikä sitten dementoituneita vanhuksia.
En minä jaksa ymmärtää sinun rasistista otetta tähän asiaan.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770