Tekonatokiimaa?

Herrasväki esiintyy nyt natokiimaisempana mitä se onkaan. TV uutiset lobbaa natoa oikein urakalla.
En väitä etteikö herrasväki olisi natokiimassa, mutta tämänkertainen esiintulo taitaa liittyä enempi presidentin vaaleihin. Keskustelu halutaan väen väkisin ohjata pois kotimaan asioista. Luultavasti se onnistuukin kun vielä media käskytetään sopivasti.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Lähes puolet tukisi presidentin Nato päätöstä/1101981304991
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomea valtion johtoryhmä ajaa Suomea Yhdysvaltain syliin natokorttia käyttäen. Muutama kymmenenvuotta sitten sama ryhmä ajoi Suomea Neuvostoliiton vallan alle. Sama kaiku on askelten mutta suunta on vaihtunut.

Äänestä

Presidentillä ei enää ole juurikaan muodollista valtaa mutta kansa ei sitä älyä. Niinpä presidentin sanomisilla on suuri vaikutus koska perässähiihtäjäkansa ei uskalla ajatella saati puhua muita kuin ylemmältä taholta hyväksyttyjä ajatuksia.

Suomen asiat ovat pahasti rempallaan. Tilastokikkailusta huolimatta työttömyys kasvaa, eriarvoisuus lisääntyy monestakin syystä ja kaiken kaikkiaan Suomen alasajo on sellaisessa vauhdissa että päätä huimaa. Vaalikeskustelu on ainoa tilaisuus tuoda näitä asioita julkisuuteen koska muuten sensuuri on melko aukoton.
Gallupdemokraattiset pääehdokkaat puhuisivat mieluiten juupas eipäs nato hyvää päivää kirvesvartta, joten ainoa mahdollisuus on, että muut ehdokkaat ottavat ne esille. Aiheista ei ole pulaa mutta niistä saattaa olla vaikea puhua tässäkään yhteydessä, koska natottajat sanovat tietysti ettei ne kuulu presidentin toimivaltaan.

En ole mitenkään innokas Halosfani, mutta kun muut Hesarin hyväksymät vaihtoehdot ovat Halostakin avoimemmin rosvokapitalismin kannalla ja arkkitehteja, niin mieluimmin sittenkin Halonen.
Itse asiassa Halonen taitaa olla Nokian tavoin enempi kallellaan kommunismiin päin, koskapa ihasteli Nokian väen säestyksellä Kiinan ihmisoikeuksien hyvää tasoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Herrasväki esiintyy nyt natokiimaisempana mitä se onkaan. TV uutiset lobbaa natoa oikein urakalla.
En väitä etteikö herrasväki olisi natokiimassa, mutta tämänkertainen esiintulo taitaa liittyä enempi presidentin vaaleihin. Keskustelu halutaan väen väkisin ohjata pois kotimaan asioista. Luultavasti se onnistuukin kun vielä media käskytetään sopivasti.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Lähes puolet tukisi presidentin Nato päätöstä/1101981304991

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu