ihana Roni

Ronin laulu soi vieläkin aamuyöllä aivokopassani. Olen vaipunut jonkinlaiseen ihmeelliseen transsiin, hänen laulunsa oli kuin tuhannet pienet enkelit olisivat kuorossa laulaneet minulle. Sieluni silmin näin kuinka ne laskeutuivat alas taivaasta ja heillä oli valkoiset kaavut ja pienet kynttilät käsissään ja laulu oli taivaallista. Ronin ihana, ihmeellinen lauluääni pelasti päiväni ja olen tässä haltioituneena tuntenut suurta huojentavaa kevennystä, kun huomasin, että tuon itämaisen laululintusen sulosoinnut kuultuani, ei maailmassa ole pienintäkään asiaa joka voisi enää estää onneani. Olen kiitollinen elämästäni kuultuani Ronin laulun. Ihanan virheetön ja puhdas lauluääni. Tunsin hänen ihanan laulunsa jälkeen kuinka rakkaus elämää kohti suorastaan virtasi suoniani pitkin. Siksipä kehittelinkin Ronia kunnioittaakseni kauniin runon, joka vaatimattomuudessaan jää rujoksi yritykseksi, kun sitä verrataan Roniin ja hänen taivaallisen ihanaan lauluunsa. Tällä runolla kunnioitan Ronia ja samalla myös koko iDols-hanketta:

Oi Roni
ota käteesi mikro-foni,
mut´
pane kiinni ovi
koska takana sen on
Ibbi Lovi



VAikkei Roni päässytkään jatkoon, hän on jo voittanut ja kiitän häntä.
2364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattas varmaan tossa tilassa jo harkita hoitoonhakeutumista taikka vaihtoehtoisesti syödä niitä lääkärinmääräämiä nappeja.. Sairasta.

Äänestä

Minusta sinä kirjoitit tosi ihanasti Ronin laulusta!
Ja kyllä pitää sanoa,ettei tuossa mitään liioiteltua tainnut kyllä olla.Ronilla on loistava lauluääni,sekä hän on
loistava tulkitsija.Hänen äänensä on myös kovin kansainvälinen!!! Vois pärjätä vaikka ulkomaillakin.=).
RONI on paras,ei siitä mihinkään päästä.Kyllä kaikki muut ovat jo jääneet hänen varjoonsa,oli hänen sijoituksensa sitten mikä tahansa!! =D
Jos kansa äänestää jonkun muun voittajaksi,se todistaa vain sen,että joukossahan se tyhmyys tunnetusti tiivistyy.;).Ei se Ronia lannista!

Runosi oli kiva,toivottavasti Ronikin näkisi sen!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


manoliito-orava kirjoitti:

Ronin laulu soi vieläkin aamuyöllä aivokopassani. Olen vaipunut jonkinlaiseen ihmeelliseen transsiin, hänen laulunsa oli kuin tuhannet pienet enkelit olisivat kuorossa laulaneet minulle. Sieluni silmin näin kuinka ne laskeutuivat alas taivaasta ja heillä oli valkoiset kaavut ja pienet kynttilät käsissään ja laulu oli taivaallista. Ronin ihana, ihmeellinen lauluääni pelasti päiväni ja olen tässä haltioituneena tuntenut suurta huojentavaa kevennystä, kun huomasin, että tuon itämaisen laululintusen sulosoinnut kuultuani, ei maailmassa ole pienintäkään asiaa joka voisi enää estää onneani. Olen kiitollinen elämästäni kuultuani Ronin laulun. Ihanan virheetön ja puhdas lauluääni. Tunsin hänen ihanan laulunsa jälkeen kuinka rakkaus elämää kohti suorastaan virtasi suoniani pitkin. Siksipä kehittelinkin Ronia kunnioittaakseni kauniin runon, joka vaatimattomuudessaan jää rujoksi yritykseksi, kun sitä verrataan Roniin ja hänen taivaallisen ihanaan lauluunsa. Tällä runolla kunnioitan Ronia ja samalla myös koko iDols-hanketta:

Oi Roni
ota käteesi mikro-foni,
mut´
pane kiinni ovi
koska takana sen on
Ibbi Lovi



VAikkei Roni päässytkään jatkoon, hän on jo voittanut ja kiitän häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu