Minä tulin ensin uskoon, ja samalla Pyhä Henki tuli sydämeeni asumaan, ja kasvattamaan ja opettamaan, kaikkeen totuuteen, Jumalan lapseksi, niin ettei minun itse tarvi yrittää, vaan Henki pitää minua kaidalla tiellä. En ollut sen jälkeen enää lihan himojen orja, vaan jopa vihasin kaikkea sen syntiä, mitä se tekee Isää vastaan. Sen jälkeen, en ole vaeltanut maailman mukana, vaan Hengen mukana. Sen jälkeen, en ole ottanut oppia ihmisiltä, vaan Isältä, joka meitä sanansa kautta opettaa, ja Hengessään tuo julki, mitä pitää ja mitä ei.
Tiedän, kuten jokainen uudestisyntynyt uskova, ettei ihminen voi tehdä Jumalan tahtoa, kuin Kristuksessa Jeesuksessa, jonka nimeen meidät on kastettu, jotta emme eläisi enää itsellemme, vaan Herralle; ja pitäisimme Herran käskyt, jotka eivät ole raskaat pitää, vaan ovat ilo ja autuus pitää, koska tietää minne niiden tietoiset rikkojat joutuvat, ilman totuutta, joka on Kristus.
Ei Jeesus tullut meidän syntejämme tyhjäksi tekemään, vaan todeksi, jotta jokainen joka uskoo ja ymmärtää, kääntyisi pois pahoilta teiltään, jotka kuolemaksi ovat. Herramme antoi kymmenen käskyä omalle seurakunnalleen, eikä siihen mitään lisännyt. Ne on meille pidettäväksi, ei hyljättäväksi; mutta silti kukaan ei voi niitä täydellisesti pitää, joten Kristus täydellisenä, on ne meidän vajavaisuudet sovittanut ristillä Golgatalla, koska tietää ettei kukaan muu ole täydellinen, kuin hän.
Minä en kiivaile, minkään muun puolesta, kuin Herran ja hänen vanhurskaiden käskyjensä, koska ne ovat sielulle rauhaa ja levollisuutta tuovia, ja ovat annettu meille pidettäväksi. Jeesus sanoi itsekin: Se joka pitää käskyni, rakastaa minua, mutta se joka sanoo rakastavansa, on valehtelija, eikä totuus hänessä ole.
Tiedätkö, mitkä käskyt ovat Herran käskyjä?. Ne käskyt, jotka hän Siinain vuorella kahteen kivitauluun kirjoitti sormellaan, sekä puhui ne sanat, eikä siihen mitään lisännyt; vaan säädökset ja muut ohjeet, annettiin Israelin kansalle, jotta he olisivat hänen pyhä seurakuntansa, mutta koska kukaan ei ole täydellinen, eikä niitä voi pitää, niin Kristus tuli tekemään uuden liiton, jossa tuli loppu uhrauksille, seremonioille ja sapateille, jotka olivat näille ihmisille tärkeämpiä, kuin nuhteettomasti vaeltaminen, koska nämä turvasivat loputtomaan anteeksi antoon uhrauksien kautta, ja pitämällä tarkasti sapatit ja muut seremoniat; vaikka Herra ei tahdo uhria, vaan tahtoo laupeutta. Herra ei tahdo haureutta ja irstautta, vaan tahtoo siveellisyyttä ja nuhteettomuutta. Herra ei tahdo tappamista, vaan armahtamista. Herra ei tahdo riivaajien rukoilemista, vaan että ihmiset häneen kaikessa turvaisivat. Herra ei tahdo, että ihmiset pitävät isiensä turhat tavat, vaan että ihmiset pitäisivät hänen käskynsä, jotka hän itse sormellaan kirjoitti ja puhui, eikä niihin mitään lisännyt.
Miehen mielestä monikin tie on oikea, mutta ei ole kuin yksi tie, ja se on Kristuksen sovitustyöhön uskominen, ja uskominen häneen Jumalan Poikana, sekä pahojen teiden hylkääminen, ja Herran käskyjen pitäminen, koska meistä on uskon kautta tullut hänen pyhiään, joten meidän tulee vaeltaa kuin pyhät, ja Herra sanoi: 'Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti, laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan'.
Ottakaa tai jättäkää, mutta tiedätte ja Herra tietää, että teille on tuotu varoituksia ja nuhteita; jokainen valitsee itse tiensä, en minä eikä Herrakaan, kenenkään puolesta valintoja tee, vaan jokainen ne itse tekee. Jokainen vaeltaa joko Hengen tiellä, tai vaeltaa lihan tiellä; Henki vaeltaa Isän tahdon mukaan ja pitää käskyt, mutta liha vaeltaa oman tahtonsa mukaan, eikä pidä käskyjä.
Oletko laiton?
9
318
Vastaukset
- tero-tapio_timonen
>>Jeesus sanoi itsekin: Se joka pitää käskyni, rakastaa minua, mutta se joka sanoo rakastavansa, on valehtelija, eikä totuus hänessä ole.
- uskovien parhaaksi
Hyvä kerroit näkökulmasi asioista tero-tapio.
***********************************
2Kor.3:14-16 Vanhan liiton laki ei voinut tehdä ketään täydelliseksi ja Kristus on purkanut sen ja pystyttänyt tilalle toisen lain, Kristuksen lain, joka teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen ja toi iankaikkisen lunastuksen synneistä kaikille, jotka uskovat Kristuksen vereen ja Herran Jeesuksen nimeen. Jeesus on tie, totuus ja elämä; ainut tie Isän tykö. Emme ole sidotut enää vanhan liiton järjestykseen, uhrijumalanpalvelukseen ja leeviläiseen pappeuteen vaan tuo laki on kumoutunut ja Kristuksen laki tullut sen sijalle. Jumala ei myöskään vaadi meiltä täydellistä kymmenen käskyn lain noudattamista ja siinä onnistumista, vaikka tuota lakia ei olekaan lakkautettu vaan se on edelleen meille voimassa vanhurskaan elämän ohjeena. Himoihin ei ole kenenkään lupa langeta, mutta lankeemukset saa anteeksi, kun katuu syntejään ja uskoo Jeesukseen sekä haluaa nousta ylös lankeemuksista vanhurskaaseen elämään. Syntien anteeksisaamisen ehto on aina se, että haluamme tehdä synneistä parannuksen ja hyljätä vääryyden elämästä. Uudelleen avioitumisen kannalta opetus vanhan liiton laista kertoo meille sen, että tuo seremonialaki on kokonaan kumottu ja uusi laki eli Kristuksen laki tullut tilalle. (Hepr.7-10 luvut; Gal.2:15-21; Ef.2:11-22; Kol.2:9-15) Me emme elä enää vanhassa liitossa vaan olemme uuden liiton kansalaisia ja Kristuksen kanssaperillisiä. Ensimmäinen liitto on vanhentunut ja vain uusi liitto on lainvoimainen. Samalla tavoin on käynyt niiden avioliiton, jotka ovat eronneet entisestä puolisosta ja menneet sen jälkeen uudelle. Me olemme kuolleet irti pois laista tullaksemme toisen eli Kristuksen omaksi. Room.7:1-6 Näin on uusi liitto lainvoimainen ja vanha liitto voimaton.
Siinailla annettu lakiliitto ei johda vapauteen ja pelastukseen vaan orjuuteen, lain alaisuuteen. Gal.4:21-5:4 Laki saa aikaan vihaa, jos sen täydellinen noudattaminen pannaan pelastumisen ehdoksi, sillä yksikään ihminen ei onnistu lakia täysin pitämään. Me saamme iloita siitä, että Jeesus on pitänyt kaiken lain ja täyttänyt sen meidän puolestamme. Tämä lain täyttäminen ja Jeesuksen kertakaikkinen uhri meidän edestämme sekä nouseminen ylös kuolleista toi meille sovituksen Isän Jumalan kanssa. Nyt kun olemme sovitetuiksi tulleet, pelastumme Kristuksen elämän kautta, kun hän vaikuttaa sydämissämme lain vanhurskauden täyttämistä ja käskyjen pitämistä. Tässä ei ole meillä mitään ansiota esitettävänä Jumalalle, sillä kaikki hyvä meissä on hänen vaikutustaan. Omalla voimalla emme voisi mitään hyvää tehdä vaan olemme kaikessa Jeesuksesta riippuvaiset. Joh.15:1-6,16 Jumala synnytti meidät uudesti ylhäältä ja olemme hänen tekoaan. Hänen tekoinaan me voimme sitten noudattaa hänen sanaansa ja totella Jumalaa - muuten se ei ole mahdollista. Kun elimme vielä synnin ja lihan vallassa, olimme ns. `vanha ihminen´ eikä liha voi alistua Jumalan lain alle. Room.8:1-13 Kun synnyimme uudesti ylhäältä Jumalan tekona, tuli meistä uusia luomuksia, joille on mahdollista Jumalan käskyjen pitäminen ja siihen meidät on kutsuttukin, noudattamaan Jumalan sanaa eikä sitä rikkomaan.
Laki tarkoittaa Raamatussa kaikkea tooran eli Vanhan Testamentin opetusta. Torah sanan tärkein merkitys on opetus ja neuvo ja vasta sitten laki. Kun Paavali kirjoittaa, että Kristus on lain loppu, voidaan se ymmärtää myös siten, että Kristus on lain päämäärä ja tarkoitus. Room.10:4 "Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta". 1Tim.2:5 Terve Kristuksen sanojen mukainen usko ei ole koskaan hedelmätöntä uskoa vaan meissä tulevat ilmi Kristuksen jalot luonteenpiirteet: rakkaus, ilo, rauha, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, ystävällisyys, itsensähillitseminen ja pitkämielisyys. Gal.5:22 Uusi luonto saa meidät tekemään uuden luonnon mukaisia hyviä uskon tekoja, jotka eivät ole lain tekoja vaan Jumalan vaikutusta meissä, jotka olemme Kristuksessa. Kristus elää meissä ja meidän kauttamme, niin että hyvät tekomme ovat Jumalan tekoja. Uusi luonto, Kristuksen mielenlaatu ja hyvät uskon teot ovat Jumalan vaikuttamaa Hengen pyhitystä ja hyvää hedelmää meidän elämässämme. On suurta Jumalan armoa, että Herra vapauttaa meidät palvelemaan häntä ja tottelemaan vanhurskautta sen sijaan, että jatkaisimme synnissä rypemistä ja vahingoittaisimme sillä tavalla itseämme sekä lähimmäisiä.
Petteri Haipolan kirjoitus
******************************
http://www.uskontie.net/petterihaipola/avioero/Uusivaivanhaliitto.htm- moi
Näköalaa on. Sen näköalan avautumisessa Herra meitä kaikkia auttakoon yhteiseksi rakentumiseksi ja uskon vahvistumiseksi.
Saakoon Herra meitä kaikkia opettaa oikea puhtaus joka ei perustu lain noudattamisen vahtimiseen vaan jalkojen sijojen etsimiseen Herramme jalanjälkiin.
Niiden sijat on jo kerran kokeiltu ja niiden osoite on laatuluokkaa.
Siinä yrityksessä jos vaatteet nuhraantuvatkin niin on kuitenkin apu varsin lähellä. - tero-tapio_timonen
Siunausta ja rauhaa Isässä Jumalassa ja Kristuksessa Jeesuksessa.
- jarlau
Korkeimman johdatusta Sinulle, vilpitön Jumalan lapsi!
Tv kristillisellä rakkaudella
jari laurila
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli- tero-tapio_timonen
joissakin asioissa olemme eri mieltä, mutta tärkeintä on, että Kristus kirkastuu maan päällä, seurakunnan kautta. Ja että totuus tulee julki.
Siunausta ja rauhaa - jarlau
tero-tapio_timonen kirjoitti:
joissakin asioissa olemme eri mieltä, mutta tärkeintä on, että Kristus kirkastuu maan päällä, seurakunnan kautta. Ja että totuus tulee julki.
Siunausta ja rauhaaVoimme olla yksimieliset Herrassa, vaikka emme olisi samaa mieltä kaikista asioista.
Siunausta'
jari laurila - tero-tapio_timonen
jarlau kirjoitti:
Voimme olla yksimieliset Herrassa, vaikka emme olisi samaa mieltä kaikista asioista.
Siunausta'
jari laurilaParempi ja tärkeämpi on keskittyä siihen, mikä todella on tärkeätä, ja jättää kiistat ja kinat, niille jotka lihan mukaan vaeltavat ja kiistoja synnyttävät; silti muistaen, ettemme ole täydellisiä kukaan, muu kuin Isä Jumalamme ja Herramme Jeesus Kristus.
- jarlau
tero-tapio_timonen kirjoitti:
Parempi ja tärkeämpi on keskittyä siihen, mikä todella on tärkeätä, ja jättää kiistat ja kinat, niille jotka lihan mukaan vaeltavat ja kiistoja synnyttävät; silti muistaen, ettemme ole täydellisiä kukaan, muu kuin Isä Jumalamme ja Herramme Jeesus Kristus.
nuoreksi mieheksi kertynyt.
Kyllä näin on tarkoitus tehdä, mutta aina on muutama räksyttämässä joita parhaan kykyni mukaan yritän väistellä.
On 10 tuhansia klikkauksia ollut kirjoituksillani, ja tyytyväisiä lukijoita, mutta muutaman olen saanut kimppuuni.
EI swe minua loukkaa.
Jos olisi aikaa, olisi mukavampi vastailla niillekin, mutta koetan etsiä aina rakentavaa ja hengellistä, ja sellaisiakin kävijöitä palstalla on.
Siunausta veljelle
jari laurila
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684