Kun toinen puoliso on kuolemassa,
kannattaisiko rahavarat siirtää eloon jääneen omille tileille.
On avioehto ja kummallakin on oma omaisuus, johon ei ole puolisolla oikeutta.
(Oma omaisuus, "tavalla tai toisella hankittua")
Meneekö silloin lainkaan veroja, jos kuolleella ei ole mitään, kuolinpäivänä.
Ei kai tasinkoa määrätä jos on avioehto.
Avioehto kuolemassa
7
619
Vastaukset
- pts
Kannataako, riippuu vähän siitä mihin sillä lahjoituksella pyritään. Lahjasta menee lahjavero, perinnöstä perintövero. En oikein ymmärrä mihin pyritte.
Kysymyksestä ei käy ilmi, onko puoliso perijä. Mikäli puoliso on perijä, niin halvin tapa siirtää omaisuutta hänelle on purkaa kiireesti se avioehto.
Jos kuolevalla on lapsia, niin kaavailemallanne siirrolla ei ole verovaikutuksia vaan haluatte vain vaikuttaa siihen, minne kuolevan omaisuus menee. - joku vaan
Jos teillä on lapsia ja lapsenlapsia tai jopa lapsenlapsenlapsia, kannattaa testamentata omaisuus mahdollisimman nuorille ja antaa käyttö- ja hallintaoikeus ensin puolisolle ja hänen jälkeensä väliinjätetyille sukupolville.
Näin omaisuuden arvo noin puolittuu verottajan mielestä, lisäksi säästyy yhdet tai kahdet perintöverot.
Ja tietenkin kaikille asianosaisille kannattaa testamentata ainakin se 3399 euroa josta ei mene veroja.
Pitkällä aikavälillä näillä jutuilla on tosi suuri merkitys, omaisuudesta voii hävitä puoletkin perintöveroihin ellei ole varovainen.- harkitseva65v
Ajattelimme jos sairastuu esim. syöpään, ehtii siirtää kuolevalta rahat pois,
eloonjääneen puolison omille tileille.
Ajattelin kun on avioehto, kummallakaan ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen,
jos silloin ei tehtäisi tasinkoa.
Sitten eloonjäänyt voi ostaa omiin nimiinsä autoja ja
antaa niitä lasten ja lastenlasten käyttöön.
Ja eloonjäänyt puoliso yleensä voisi antaa lapsille.
(ei sitä rahaa nyt niin paljon ole kuin em. voi ymmärtää, mutta suunnitelmia on) - maiju.
harkitseva65v kirjoitti:
Ajattelimme jos sairastuu esim. syöpään, ehtii siirtää kuolevalta rahat pois,
eloonjääneen puolison omille tileille.
Ajattelin kun on avioehto, kummallakaan ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen,
jos silloin ei tehtäisi tasinkoa.
Sitten eloonjäänyt voi ostaa omiin nimiinsä autoja ja
antaa niitä lasten ja lastenlasten käyttöön.
Ja eloonjäänyt puoliso yleensä voisi antaa lapsille.
(ei sitä rahaa nyt niin paljon ole kuin em. voi ymmärtää, mutta suunnitelmia on)Vai lahjoitatko ne autot, jos ne tulevat lasten käyttöön, ne voidaan KHO:n päätöksen mukaan aivan oikeutetusti verottaa lahjana.
- joku vaan
harkitseva65v kirjoitti:
Ajattelimme jos sairastuu esim. syöpään, ehtii siirtää kuolevalta rahat pois,
eloonjääneen puolison omille tileille.
Ajattelin kun on avioehto, kummallakaan ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen,
jos silloin ei tehtäisi tasinkoa.
Sitten eloonjäänyt voi ostaa omiin nimiinsä autoja ja
antaa niitä lasten ja lastenlasten käyttöön.
Ja eloonjäänyt puoliso yleensä voisi antaa lapsille.
(ei sitä rahaa nyt niin paljon ole kuin em. voi ymmärtää, mutta suunnitelmia on)Luulin että olisi isommista summista kysymys, jos esimerkiksi omistaa rivitalonpätkän pääkaupunkiseudulta niin alkaa olla ongelmia.
Jos ikää on vasta 65 vuotta niin melko isojakin summia saa siirrettyä verottomasti.
Aluksi kumpikin puoliso lahjoittaa kaikille lapsille ja lapsenlapsille sen verottoman 3399 euroa joka kolmas vuosi, mieluiten vielä senkokoisen osuuden yhteisestä asunnosta. Kun pidättää itselle ja puolisolle elinikäisen asumisoikeuden niin voi lahjoittaa melkein tuplasti tuon summan.
Temppuilu ei tuollaisessa tilanteessa vaan kannata, asiat voi järjestää täysin laillisesti ja verottomasti. Järjestelyt on aloitettava riittävän nuorena, siinä koko juju.
- skldflksjf
Tuolla avioehdolla ei ole kuoleman jälkeen perinnönjaossa mitään merkitystä - se vaikuttaa vain avioerotilanteessa.
- onylyynää
Tuonaikaiset avioehdot on tehty yleensä ikuiseksi.
Nykyään tehdään vain elämänaikaiseksi.
Sanamuodoilla on ratkaiseva merkitys.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770