Jotkut ovat näillä palstoilla maininneet että tutkimukset ovat osoittaneet että uskonnottomat ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskovaiset.
Sanon suoraan ettei minulla ole mitään vaikeuksia uskoa tuota.
Katsokaas Jeesuksen vastaanottaminen, Jumalan asettamisen sijalle 1 elämässään,siihen tarvitaan jonkin verran kuuliaisuutta ja tervettä nöyryyttä.
Älykkäiden,lahjakkaiden,voimakkaiden ja menestyneiden joukossa on huomattavasti enemmän porukkaa joka on itseään täynnä kuin keskiverto kaduntallaajien joukossa.
Tästä syystä he eivät pysty vastaanottamaan Jeesusta koska he valitettavasti ovat itseään täynnä.Tämä on kolikon toinen puoli.
Mainittakoon ettei minulla ole mitään edellämainittuja vastaan.Älykkyys on hieno asia kun sitä käytetään oikein.Enkä myöskään väitä että kaikki he ovat tuollaisia itseään täynnä olevia p#¤%#" on heidän joukossaan paljon myös hienoja ihmisiä.
Eli tämän tekstin kirjoituksessa ei ole kyse mistään kateuden vuodatuksesta.
Mainittakoon vielä lopuksi että millään tee se itse-menetelmällä ei pelastusta tule.Yksikään ihminen ei tule pelastumaan korkean älykkyytensä tai muunkaan hyvän ominaisuutensa ansiosta.
Ainoastaan Jeesus voi tuoda pelastuksen.
Älykkyyseroista
6
424
Vastaukset 6
- Häpeä!
Sanoit että uskovaiset ovat tyhmmiä! Mitä me olemme sinulle tehneet, että meitä noin haukut!? Kvitteletko olevasi fiksukin kun tuollaista täällä lauot????
- kun ateisti
leikkii uskovaista
- Mirka ..... *
""Sanoit että uskovaiset ovat tyhmmiä!""
Tutkimukset kyllä vahvitaa tämän.
http://www.stabu.net/uskojaao.html
PUAAHHHHH ... HEH HEH HEH ... - Liisa
Mirka ..... * kirjoitti:
""Sanoit että uskovaiset ovat tyhmmiä!""
Tutkimukset kyllä vahvitaa tämän.
http://www.stabu.net/uskojaao.html
PUAAHHHHH ... HEH HEH HEH ...mutta tutkimuksia ei ole tehty meistä tänne kirjoittavista. Meistä ei tule yhtään sen älykkäämpiä, vaikka huomenna eroaisimme kirkosta tai tyhmempiä, vaikka liittyisimme ylihuomenna kirkkoon. Älykkyyttämme emme pysty täällä osoittamaan mitenkään, paitsi ehkä sillä, miten ja mistä kirjoitamme. Siksi voisi varmuuden vuoksi olla viisasta jättää puahit pois ja olla tarkkana siitä, millaista jälkeä saa aikaiseksi.
- sanoit
Järkeilyllä ei pääse tässä asiassa eteenpäin.
Kaippa siinä hommassa kuitenkin jää niin paljon jälkeen vihollisen kanssa, että se vie vaan ojasta allikkon.
Matt. 18:3
ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. [Matt. 19:14]
Matt. 19:14
mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." [Matt. 18:3]
Matt. 21:15
Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat
Matt. 21:16
ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" [Ps. 8:3]
1. Kor. 2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 281245
- 851098
- 42907
- 67845
- 92814
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151649- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512