Varoittelevat ihan tosissaan, että pandemia lintuinfluenssassa voi toteutua.
Suomessa voisi sairastua miljoona ihmistä ja noin 10000 kuolla tautiin!
Suomessa voisi sairastua miljoona ihmistä ja noin 10000 kuolla tautiin!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pandemia ei enää ole "jos" vaan "kun" kysymys. Uhriluvut taas ovat pelkkää spekulaatiota koska ei ole olemassa mitään tietoa miten viruksen tappavuus muuttuu kun se mutatoituu tehokkaasti ihmiseen tarttuvaksi.
Edellinen todella tappava influenssaepidemia oli 1918-1920 paikkeilla raivonnut "Espanjan tauti". Linnuissa esiintynyt influenssa siirtyi sikojen kautta ihmiseen ensimmäisen maailmansodan rintamilla. Se tappoi maailmanlaajuisesti jälkitauteineen noin 30-50 miljoonaa ihmistä ja Suomessa noin 20 000.
Esimerkiksi Inarissa 2000 asukkaan pitäjästä kuoli tähän tautiin 10 %. Espanjan tauti muutti parissa kuukaudessa koko Inarin kunnan väestörakenteen. Viruksen ollessa ärjyimmillään noutaja tuli parissa päivässä.
Marssijärjestys rokotuksessa on sama kuin optioitten kanssa pelanneet,hyväveliverkon luonneet,avainrosvot 200"edustajaa"ja hännystelijät eli hovi.Näin on marjat tänään!Kyllä Suomenkansaa vedetään,kuin pässiä narussa.
Mikä sitten pitäisi olla järjestyksen? Sinäkö ensin, vai?
Tavalliset kansalaiset ja sen jälkeen 200 edustajaa hovi,optiohenkilöt.Olis jotain jaettavaa fortumin sotkuista,virhe tulisi korjaantuisi kertaheitolla."avainhenkilöt" olisivat aivan hukassa ei ole edes avainta taivaaseen.Mutta näin tässä ei nyt käy,hyväveli järjestelmä pitää siintä huolen ja kusetus saa tässä maassa vain jatkua.
Muistakaa ihmiset ihan PERUSpesut käsille niin huomaatte olevanne paljon terveempiä.
Taudinaiheuttajat kuitenkin tarvitsevat jonkun reitin kehoon, ja hygieniatasolla on aika suuri merkitys.
Juu ja päivän lehdessä luki että avainhenkilöt, ym tärkeissä viroissa olevat saavat ekat lääkkeet ja hoidot! Just joo, no onkohan työttömät sitten viimeisinä jos niille enää riittää. Näinpähän pääsee meistäkin eroon...!
ei ole, eikä tule ennen kuin virus on muuntunut sellaiseksi joka aiheuttaa pandemian eli tarttuu helposti ihmisestä toiseen. ongelmaksi tässä muodostuu se, että rokotteen valmistamiseen menee 6 kuukautta jona aikana tauti lienee suurimmat tuhonsa tehnyt. lööpeissä ei puhuta rokotteesta vaan tamiflu -lääkkeestä jota on varattu neljäsosalle suomen kansalaisista. tavallisilla pulliaisilla ei ole muuta keinoa välttyä taudilta kuin hyvä käsihygienia ja ihmisjoukkojen välttäminen... omasta puolesta ei niin pelota mutta ikävää jos paljon läheisiä lähtee.