"Ollessamme näin rukoilemassa ja Herraa avuksemme huutamassa taivaasta astui alas sanansaattaja valopilvessä ja pantuaan kätensä päällemme hän asetti meidät sanoen:
Teille, kanssapalvelijoilleni, minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin ja syntien anteeksisaamiseksi tapahtuvan upotuskasteen avaimia; eikä sitä oteta enää milloinkaan pois maan päältä, niin että vihdoin Leevin pojat uhraavat jälleen uhrin Herralle vanhurskaudessa.
Hän sanoi, ettei tällä Aaronin pappeudella ollut valtuutta kätten päällepanemiseen Pyhän Hengen lahjan antamiseksi, mutta että tämä valtuus annettaisiin meille vastedes; ja hän käski meidän mennä ja antaa kastaa itsemme sekä määräsi, että minun oli kastettava Oliver Cowdery ja että sen jälkeen hänen oli kastettava minut.
Sen mukaisesti me menimme ja annoimme kastaa itsemme. Minä kastoin ensin hänet ja hän kastoi sen jälkeen minut - minkä jälkeen minä panin käteni hänen päänsä päälle ja asetin hänet Aaronin pappeuteen, ja sen jälkeen hän pani kätensä minun päälleni ja asetti minut tähän samaan pappeuteen - sillä niin meitä oli käsketty.
Tykönämme tällöin käynyt ja meille pappeuden antanut sanansaattaja sanoi, että hänen nimensä oli Johannes, se, jota Uudessa Testamentissa kutsutaan Johannes Kastajaksi, ja että hän toimi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen määräyksestä, joilla oli hallussaan Melkisedekin pappeuden avaimet, mikä pappeus, niin hän sanoi, aikanansa annettaisiin meille, sekä että minua oli kutsuttava kirkon ensimmäiseksi vanhimmaksi ja häntä (Oliver Cowderya) toiseksi. Asettamisemme tämän sanansaattajan käden alla ja kastamisemme tapahtuivat toukokuun viidentenätoista päivänä 1829."
Ote Joseph Smithin kertomuksesta
Turust
Pappeus
8
279
Vastaukset
- Pyhä Henki eli Gabriel
Tiesittekö muuten,että ennen kuin tuo sanansaatta-ja,jota Uudessa Testamentissa sanotaan Johannes
Kastajaksi,ilmestyi Joseph Smithille ja Oliwer
Cowderylle,hän oli elänyt Amerikassa nimellä John
Morton,yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoitta-
jista.Ei ollut pitkä matka Chesterin (Delawaren) hautausmaalta ainakaan saapua tuonne asettamispai-kalle!- Turust
teksti tekee Aaronin pappeuden asettamisen täysin selväksi, jota tuo teidän mainitsemanne lyhyt matka entisestään tukee.
Sen sijaan luettaessa huolellisesti MAP-kirkon omia julkaisuja Melkisedekin pappeuden palauttaminen muuttuu yllättäen täysin sekavaksi erityisesti ajan, paikan ja palauttajan suhteen.
Turust - Pyhä Henki eli Gabriel
Turust kirjoitti:

TurustTuolloin 1820-vuodesta alkaenhan aina vuoteen
1844 asti vallitsi kiihtymyksen tila ja tuolloin asioita kirjoitettiin ylös vasta vuosienkin päästä.Silloin sattui myös ajanmäärityksissä virheitä jotka antoivat vihollisille valtaa. - Pyhä Henki eli Gabriel
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Tuolloin 1820-vuodesta alkaenhan aina vuoteen
1844 asti vallitsi kiihtymyksen tila ja tuolloin asioita kirjoitettiin ylös vasta vuosienkin päästä.Silloin sattui myös ajanmäärityksissä virheitä jotka antoivat vihollisille valtaa.Myös persoonien suhteen tapahtui väärinkäsityksiä,
kuka kukin on,ja myös tuo lisäsi vihollisen val-taa. - Turust
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Myös persoonien suhteen tapahtui väärinkäsityksiä,
kuka kukin on,ja myös tuo lisäsi vihollisen val-taa.pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Uusi testamentti kertoo sen selvästi koskevan vain Kristusta, joka on pappi iankaikkisesti.
– Hebr 5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"
6. niin kuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Omiessaan Mekisedekin pappeuden itselleen MAP-kirkolla on tapahtunut erehdys. Mormonien omien kirjoitusten mukaan Johannes Kastaja palautti ainoastaan Aaronin pappeuden ja lupasi palauttaa Melkisedekin pappeuden myöhemmin. Siis LUPASI. Tuon lupauksen toteutuminen ei kuitenkaan käy ilmi mistään MAP-kirkon kirjoituksista.
Joseph Smith kyllä alkaa puhua Aaronin pappeuden palautuksen jälkeen myös palautetusta Melkisedekin pappeudesta. Smith ei kuitenkaan missään yhteydessä kerro koska ja kuinka Melkisedekin pappeus on palautettu.
Minä taas alan hermostumaan kun kukaan mormoni ei edes yritä vastata tähän mormoniuskon kannalta aivan keskeiseen kysymykseen. Yritetäänkö minuakin jotenkin huijata tässä kysymyksessä?
Turust - Pyhä Henki eli Gabriel
Turust kirjoitti:
pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Uusi testamentti kertoo sen selvästi koskevan vain Kristusta, joka on pappi iankaikkisesti.
– Hebr 5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"
6. niin kuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Omiessaan Mekisedekin pappeuden itselleen MAP-kirkolla on tapahtunut erehdys. Mormonien omien kirjoitusten mukaan Johannes Kastaja palautti ainoastaan Aaronin pappeuden ja lupasi palauttaa Melkisedekin pappeuden myöhemmin. Siis LUPASI. Tuon lupauksen toteutuminen ei kuitenkaan käy ilmi mistään MAP-kirkon kirjoituksista.
Joseph Smith kyllä alkaa puhua Aaronin pappeuden palautuksen jälkeen myös palautetusta Melkisedekin pappeudesta. Smith ei kuitenkaan missään yhteydessä kerro koska ja kuinka Melkisedekin pappeus on palautettu.
Minä taas alan hermostumaan kun kukaan mormoni ei edes yritä vastata tähän mormoniuskon kannalta aivan keskeiseen kysymykseen. Yritetäänkö minuakin jotenkin huijata tässä kysymyksessä?
TurustMelkisedekin pappeuteen asettaminen tapahtui joskus 15.toukokuun 1829 (oppi ja liitot 13 luku)
ja elokuun 1830 välissä (oppi ja liitot 27 luku
12 jae).En itsekään löytänyt tarkempaa tietoa tuosta Melkisedekin pappeuteen asettamisesta enkä
tarkkaa aikaa,kuin että asettaminen tapahtui en-nen elokuuta 1830. - Vanhin
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Melkisedekin pappeuteen asettaminen tapahtui joskus 15.toukokuun 1829 (oppi ja liitot 13 luku)
ja elokuun 1830 välissä (oppi ja liitot 27 luku
12 jae).En itsekään löytänyt tarkempaa tietoa tuosta Melkisedekin pappeuteen asettamisesta enkä
tarkkaa aikaa,kuin että asettaminen tapahtui en-nen elokuuta 1830.Melkisedekin pappeuden palauttaminen tapahtui noin pari viikkoa Aaronin pappeuden palauttamisen jälkeen! Tarkkaa päivämäärää ei ole merkitty muistiin.
- Nuorin...
Vanhin kirjoitti:
Melkisedekin pappeuden palauttaminen tapahtui noin pari viikkoa Aaronin pappeuden palauttamisen jälkeen! Tarkkaa päivämäärää ei ole merkitty muistiin.
aivan selvästi. Mormonioppi kehittyi ajan kanssa, kun Smith huomasi miten kätevää on lisäillä häntä itseään hyödyttäviä juttuja "Jumalan ilmoituksina".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 875439
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804722Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113027Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv882955Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232564Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251976- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851328