Erilainen lesta???

Olen v-lestadiolainen, vaikka en sulatakkaan kaikkia "sääntöjä", mitä on vuosien saatossa tähän liikkeeseen tullut. Suuri osa uskonveljistä kieltäisit minun uskoni, jos kertoisin heille kohtia, missä toimin eritavalla kuin valtaosa. Se on kuitenkin tärkein ,että omassa sydämessä on omakohtainen usko.

Esim.
-Kuuntelen kaikenlaista musiikkia.
-Kun syön ravintolassa saatan juoda myös alkoholia
(en kuitenkaan juopumiseen aasti)
-Perhesuunnittelu, en käytä varsinaisesti ehkäisyä, koska kortsu ei ollut hyvä ja vaimo ei halua suoraan ehkäistä. Toteutetaan rakastelu muilla tavoilla kriittisinä päivinä. mm. masturbointi(yhdesä tai yksin).

Eihän tämmönen voi olla VL? Eihän???? Mutta niinpä vaan oon ja tunnustan. Ja luulen, että on monia muitakin.

"Sydämen uskolla autuaaksi tulemme, emme teoilla"
262301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Onko tosi kans, että teidän keskuudessanne usko tunnustetaan tai kielletään toisen suulla?

Minä kun luulin, että usko on vain ja ainoastaan yksilön henkilökohtainen kokemus.

Äänestä

"Eihän tämmönen voi olla VL? Eihän???? Mutta niinpä vaan oon ja tunnustan. Ja luulen, että on monia muitakin."

Rupeaahan niitä tunnustuksia tulemaan. Tästä juuri olen puhunut lentokentässä ja täälläkin. Siinä näette! JA kyse EI ole vain nuorista. Mitä minä sanoin... Erityisesti "ja luulen, että niitä on muitakin". Niinpä! Ja onhan niitä.

En toki siitä ole iloinen, että asiat on näin, mutta siitä olen, että kun monet epäilee mun puhuvan puuta heinää niin, onpahan ainakin yks todiste etten puhu!

Äänestä
  • Pätevä mies=) Hyviä jatkoja sulle=)blääh

    Äänestä

"Sydämen uskolla autuaaksi tulemme, emme teoilla"

Aivan, mutta kun meillä on usko käsitettynä oikein, haluamme MYÖS TEHDÄ niinkuin raamattu opettaa.

Mielestäni tuo teidän perhesuunnittelunne on myös ehkäisyä. Ihan samalla tavalla kuin muutkin keinot. Voisihan vaimosi ottaa kierukan tai vaikka strerilisoida itsensä. Tuon viimeksi mainitun voit tehdä itsellesikin. Ei ne ole sen kummempaa ehkäisyä kuin tuo teidänkin harrastamanne.

Kun mä harrastin itse vastaavan tyyppistä puuhastelua kuin sinä nippa, mulla ei ollut hyvä omatunto - ei minulla ollut rauhaa sydämelläni.

Vaikka kuinka yritin perustella itselleni, että voinhan mä ny, ku ei se ees oo syntiä ni miks en tekis... siitä se vaan sitten lähti tuo omatuntoni paatumaan.

Lopulta en enää kuullut omantuntoni ääntä oikein missään asiassa, tai ainakin kykenin olemaan kuuntelematta sitä, kunnes Jumala antoi minulle etsikonaikani ja sain parannuksen armon.

Mutta en minä sinua tuomitse. Jumala on se joka meidät sitten viimeisellä tuomiolla tuomitsee... Jumala on ainut kuka näkee toisen sydämeen...

Äänestä
  • Voi uskovainenki joutua mainittuihin synteihin mutta se myös haluaa tehä siitä parannuksen ja haluaa taistella sitä vastaan. Joskus yksinkertaisesti vain "viettelys on ylivoimainen" mutta minä oon kokenu että niitä syntejä ei voi koskaan tehä hyvällä omalla tunnolla. Ja niinku varmaan monet on minun kans kokeneet saman:"tunkion päältä on vaikea uskoa".
    Voihan juoppo lalliki, tai murhamies pitää itseään lestadiolaisena mutta sydämen tila on taas toinen juttu.
    Mutta sinulle, joka alotit tämän keskustelun haluan sanoa, että luottakaa siihen, että kaikki menee parhain päin ilman ehkäsyäki. Onhan meille annettu se lupaus, ettei anneta raskaampaa ristiä kuin jaksaa kantaa. Se on myös annettu niille, joille annetaan paljo lapsia...
    Tässä joitaki hajanaisia ajatuksia.

    Äänestä

  • paljo kokenu kirjoitti:

    Voi uskovainenki joutua mainittuihin synteihin mutta se myös haluaa tehä siitä parannuksen ja haluaa taistella sitä vastaan. Joskus yksinkertaisesti vain "viettelys on ylivoimainen" mutta minä oon kokenu että niitä syntejä ei voi koskaan tehä hyvällä omalla tunnolla. Ja niinku varmaan monet on minun kans kokeneet saman:"tunkion päältä on vaikea uskoa".
    Voihan juoppo lalliki, tai murhamies pitää itseään lestadiolaisena mutta sydämen tila on taas toinen juttu.
    Mutta sinulle, joka alotit tämän keskustelun haluan sanoa, että luottakaa siihen, että kaikki menee parhain päin ilman ehkäsyäki. Onhan meille annettu se lupaus, ettei anneta raskaampaa ristiä kuin jaksaa kantaa. Se on myös annettu niille, joille annetaan paljo lapsia...
    Tässä joitaki hajanaisia ajatuksia.

    ...ei anneta suurempaa ristiä,mitä jaksaa kantaa... Taas yksi näitä iänikuisia hokemia.
    Miksi ihmiset sitten tekevät itsemurhia,myös lestaadiolaiset? Eikö risti silloin ole ollut liian raskas?

    Äänestä

  • Veli kirjoitti:

    "miksi ihmiset sitten tekevät itsemurhia, myös lestaadiolaiset..."

    itse sanoisin että ne ihmiset jotka tekevät itsareita, eivät niitä voi sanoa V-lestaadiolaisiksi.Ja että hän pääsisi taivaaseen, niin kuin me uskomme, meidän *skovaisten*pääsevän, sillä ei sydämenuskovainen halua tehdä itsaria, ei tuhota omaa elämäänsä.

    Me ihmiset emme voi uskoa toiseten puolesta. Emme voi tuomita...vain jumala viimeisellä tuomiolla erottelee jyvät akanoista, niin ku sanotaan... Mutta sekään ei ole todellakaan oikein, että ihmiset alkavat keksiä tavallaan omia oikeuksia, et kyl mää voin tehä tollasta ja tollasta, mut siltiki oon uskovainen, sillä se sydämen usko on tärkein... Jumala näkee kaikkien ihmisten sydämeen,mitään ei voi salata.

    aika sekoa tekstiä, mut koittakaa tajuta...

    Äänestä

  • Itse aiemmin ilmoitin myös katsovani tv:tä ja
    kuuntelevani mielestäni musikkia.
    Itse en pidä sitä syntinä,koska ne eivät ole minulle tärkeintä ainoastaan mauste. En tiedä ajattelenko asian oikein,mutta esim.jokin muu harrastus esim.kalastus voisi olla vl.uskovaiselle
    epäjumala jonka elämään ei mahdu kuin kalstus,
    Työ voi olla myös epäjumala ja näitähän hyviä
    harrastuksia löytyy paljon niihin ei vain kiinnitetä huomiota.Mielestäni myös vl.uskovainen voi tehdä ja harrastaa erilaisia asioita kunhan ne
    eivät muodostu epäjumalaksi ja tietysti ovat moraalisesti myös oikein.
    Sellainen ihminen joka on tullut uskovaiseksi
    myöhemmällä iällä alkuhuuman jälkeen ajattelee asioita hieman erilailla,koska on nähnyt asoiden toisenkin puolen ,ei voi unohtaa entistä elämäänsä
    kokonaan.Ihminen joka on ollut lapsesta asti uskovainen ei ymmärtää näitä asoita,koska aidan toisella puolellakin on hyviä ja mielestäni sallittuja asoita. Jokainen ihminen on oma persoona ja toinen haluaa hieman isomman liikkumatila kuin toinen.Mikäli sitä liikkumatilaa ei löydy tuntee olevansa kuin häkissä ja jokainenhan sieltä haluaa pois.
    Asiat eivät myöskään uskomisen asiat ole täysin musta/ valkoisia ja kyllä minulla ainakin olisi vaikeuksia olla vl.uskovaisena jos en voisi
    olla kuten olen sitä toteuttanut.Haluaisin,että
    jokainen ihminen otetaan huomioon omana persoonan
    olkoon hänen tekonsa sitten vaikka hieman erilaiset kuten perinteisesti on totuttu:Maailma muuttuu ja ihmiset sen myötä ja syntiä ja lankeemuksia voi tehdä ilman tv:täkin.

    Äänestä

  • joku vaa.. kirjoitti:

    Ajattelen kuvitteellista henkilöä, joka on henkisesti sairas. On ollut uskovainen ihminen, mutta jostain syystä mieli on järkkynyt - niin pahasti, että on päädytty itsemurhaan. Sairastaa jotain sairautta jossa itsetuhoisuutta esiintyy.

    Emme voi suoraan sanoa, että hän ei päässyt taivaaseen, tämänkin asian Jumala päättää... Emme tiedä itsemurhan tehneen tilaa... vain Jumala tietää sen.

    Uskon, että terve ja terveessä mielentilassa oleva ihminen ei tee itsemurhaa - Jumalan teitä ei voida tietää, joillekin Hän antaa sairauden ja joillekin terveyden. Sitä miksi Hän antaa toiselle sairauden, emme voi ymmärtää...

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Itse aiemmin ilmoitin myös katsovani tv:tä ja

    mut sehän on sanottu raamatussakin joteski näin, että vaikka maailma muutuu ei raamatun sana muutu. Se pysyy samana. Eli meillä uskovaisilla ns. rajat säilyvät. Se mikä oli vuosi sitten syntiä on se tänäänkin (omatunto!!!) muistammehan että synti tarttuu meihin helposti, mutta pyrimmehän taistelemaan syntiä vastaan. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä....(no meni vähän asian sivusta) jr.

    Veli tai sisko hyvä, tosi rankaa tekstiä sulta! Mitä tiedät lääketieteestä, siihen kuuluu myös psykiatria! Suisidaalisuus (itsemurhataipumus) liittyy aina todelliseen psyykkiseen tai somaattiseen sairauteen tai mielenterveyden vakavaan häiriintymiseen. Se ei koskaan ole ihmisen oma vapaan tahdon valinta!

    Siispä omaat itsellesi vallan tuomita kadotukseen tai ikuiseen elämään. Vallan, joka kuuluu vain ja ainoastaan Jumalallemme!

    Selvennykseksi muistutus, mitä Vapahtajamme sanoi syntisen naisen kivittämistä halunneille...

    Kukaan itsemurhaan päätyvä ihminen (kanssasisaresi tai veljesi!) ei takuulla mielihalustaan "keksi" omia oikeuksiaan...

    Onnittelen sinua, kun olet elämässäsi selviytynyt ilman todella vakavaa kriisiä!

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    No kuules, mitens mielestäsi Raamattu sanoo esim. näistä Internetjutuista? Eipä ollut tieotekniikaan perustuvaa kommunikaatiota tai muut vastaavaa noihin aikoihin.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Asiasta kirjoitit. Tässä meillä riittää työsarkaa,kun yritämme avartaa lestaadiolaisten suppeaa ajatusmaailmaa.

    Äänestä

  • borderline... :-) kirjoitti:

    No kuules, mitens mielestäsi Raamattu sanoo esim. näistä Internetjutuista? Eipä ollut tieotekniikaan perustuvaa kommunikaatiota tai muut vastaavaa noihin aikoihin.

    no eihän raamattu tietysti suoraa sano sitä, ku ei sillon tieotekniikka juttuja oo ollu... mut puhuuhan raamattu esim. lihallisista himoista, esim seksi yms. niitähän löytyy netistä...esim.jos ihminen pitää itseään uskovaisena ja on jossain porno sivuilla, ni ei musta sellanen voi uskovainen olla (tietenkään mää en voi alkaa tuomitsemaan, jumalahan se tuomitsee!) mutta mun omatunto sanoo että tollaset sivut ei uskovaiselle ole sopivaa. Eli internetti ei ole syntiä. Vaan sielä olevat "pahat" sivut. Jokaisella uskovaisella, omatunto sanoo mikä on oikein, mikä väärin. Millä sivuilla voi käydä, millä ei! Netissäkin on vaara joutua syntiin, mutta me taistelemme syntiä vastaan. Sama koskee tv.tä. itse laite ei ole syntiä vaan sieltä tuleva ohjelma..musiikki, kauhu ohjelmat yms. VL.kodeissa ei ole tv.tä koska sieltä tulee niin paljona paha (niiku sitä on yritetty selvittää) ja jos se olis vl. perheissä, olisi helppo joutua kiusauksii ja aatellaa et määpä katon ton ohjelman, ei se voi olla niin paha jos katon. kun antaa pikkusormen se voi viedä koko käden (tai jotenki noin)....et sellasta. meni taas vähän asian vierestä mut....korjatkaa muut vl.ttä jos on menny jotain vikaan.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Veli tai sisko hyvä, tosi rankaa tekstiä sulta! Mitä tiedät lääketieteestä, siihen kuuluu myös psykiatria! Suisidaalisuus (itsemurhataipumus) liittyy aina todelliseen psyykkiseen tai somaattiseen sairauteen tai mielenterveyden vakavaan häiriintymiseen. Se ei koskaan ole ihmisen oma vapaan tahdon valinta!

    Siispä omaat itsellesi vallan tuomita kadotukseen tai ikuiseen elämään. Vallan, joka kuuluu vain ja ainoastaan Jumalallemme!

    Selvennykseksi muistutus, mitä Vapahtajamme sanoi syntisen naisen kivittämistä halunneille...

    Kukaan itsemurhaan päätyvä ihminen (kanssasisaresi tai veljesi!) ei takuulla mielihalustaan "keksi" omia oikeuksiaan...

    Onnittelen sinua, kun olet elämässäsi selviytynyt ilman todella vakavaa kriisiä!

    sori, ei ollu tarkotus loukata ketään eikä muutakaan pahaa... en vaa tullu ajateellleeksi esim. sairautta, syynä itsemurhaan. mut kyllä varmasti sellanen on mahdollista. tai voiko ketään itsemurhan tehnyttä sanoa aivan täysin järkipäiseksi?
    Nii... emme me voi ihmisenä tietää pääsikö joku ihminen kuollessaan taivaaseeen vai ei.. ainoastaan Jumalan sen tietää..

    Kiitos kun korjasitte! erheitä sattuu.. =)

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    Ajattelen kuvitteellista henkilöä, joka on henkisesti sairas. On ollut uskovainen ihminen, mutta jostain syystä mieli on järkkynyt - niin pahasti, että on päädytty itsemurhaan. Sairastaa jotain sairautta jossa itsetuhoisuutta esiintyy.

    Emme voi suoraan sanoa, että hän ei päässyt taivaaseen, tämänkin asian Jumala päättää... Emme tiedä itsemurhan tehneen tilaa... vain Jumala tietää sen.

    Uskon, että terve ja terveessä mielentilassa oleva ihminen ei tee itsemurhaa - Jumalan teitä ei voida tietää, joillekin Hän antaa sairauden ja joillekin terveyden. Sitä miksi Hän antaa toiselle sairauden, emme voi ymmärtää...

    Kymmenessä käskyssäkin on tuosta tappamisesta juttua. "Älä tapa". Erittäin selvää, eikö vain!
    Nyt kyllä on kyseessä itsemurha mutta tuon jutun voi tulkita että älä tapa itseäsi.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    mut sehän on sanottu raamatussakin joteski näin, että vaikka maailma muutuu ei raamatun sana muutu. Se pysyy samana. Eli meillä uskovaisilla ns. rajat säilyvät. Se mikä oli vuosi sitten syntiä on se tänäänkin (omatunto!!!) muistammehan että synti tarttuu meihin helposti, mutta pyrimmehän taistelemaan syntiä vastaan. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä....(no meni vähän asian sivusta) jr.

    Asiallinen ja oikea vastaus kysymykseen, mutta voitaisko tehä niin että käytät jotain toista nimimerkkiä koskapa mie oon tätä "mietä" jo käyttäny pitkän aikaa.. ettei menis sekaisin.. ;D

    Äänestä

  • mie(true) kirjoitti:

    Asiallinen ja oikea vastaus kysymykseen, mutta voitaisko tehä niin että käytät jotain toista nimimerkkiä koskapa mie oon tätä "mietä" jo käyttäny pitkän aikaa.. ettei menis sekaisin.. ;D

    ei kai sillä oo mittää väliä. ku en mie ossaa käyttää muuta nimimerkkiä...en ees oo hksannu et tääl joku käyttää nimimerkkiä mie...no sori kuitski...ens kerralla käytän nimimerkkiä sie :)

    Äänestä

  • miepä kirjoitti:

    Tehään niin :) kaks kauhukakaraa, sie ja mie ;D

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    no eihän raamattu tietysti suoraa sano sitä, ku ei sillon tieotekniikka juttuja oo ollu... mut puhuuhan raamattu esim. lihallisista himoista, esim seksi yms. niitähän löytyy netistä...esim.jos ihminen pitää itseään uskovaisena ja on jossain porno sivuilla, ni ei musta sellanen voi uskovainen olla (tietenkään mää en voi alkaa tuomitsemaan, jumalahan se tuomitsee!) mutta mun omatunto sanoo että tollaset sivut ei uskovaiselle ole sopivaa. Eli internetti ei ole syntiä. Vaan sielä olevat "pahat" sivut. Jokaisella uskovaisella, omatunto sanoo mikä on oikein, mikä väärin. Millä sivuilla voi käydä, millä ei! Netissäkin on vaara joutua syntiin, mutta me taistelemme syntiä vastaan. Sama koskee tv.tä. itse laite ei ole syntiä vaan sieltä tuleva ohjelma..musiikki, kauhu ohjelmat yms. VL.kodeissa ei ole tv.tä koska sieltä tulee niin paljona paha (niiku sitä on yritetty selvittää) ja jos se olis vl. perheissä, olisi helppo joutua kiusauksii ja aatellaa et määpä katon ton ohjelman, ei se voi olla niin paha jos katon. kun antaa pikkusormen se voi viedä koko käden (tai jotenki noin)....et sellasta. meni taas vähän asian vierestä mut....korjatkaa muut vl.ttä jos on menny jotain vikaan.

    Niin siitä ohjelmasta, hyvä vai paha. Siihen vois lisätä vielä yhden kategorian: turha. Se lokero olis aika täys.. ilman salkkareitakin nimittäin pärjää. Salkkarit ei oo "paha" eikä "hyvä" vaan ihan turha huvitus laiskoille työpäivänsä päättäneille ihmisille.

    Jos "hyvät" ohjelmat on uutiset ja luonto-ohjemat, niin en todellekaan halua nurkkiini mitään toosaa, jonka mukaan pitää kalustaa kämppä! Radiosta tulee kans mm. uutiset.

    Äänestä

mina en ole lestaadiolainen, mutta olen uskovainen, aivan jopa sillain OIKEALLA TAVALLA. :)
no, minun mielestani musiikin kuuntelu ei ole vaarin. miksi olisi? se voi olla vaikka harrastus niinkuin minulla. ei ainakaan jumala ole sanonut etta se olisi vaarin.

toiseksi, en koe alkoholin juomista syntina, mutta juovuksiin asti juominen on syntia, sen raamattu tekee hyvin selvaksi. eli raamattu ei kiella viinin juontia, mutta sanoo, ettei siita pida juopua.

samaa patee ehkaisyyn. en koe sita syntina. en tieda missa kohtaa raamattua lestaadiolaisten mielesta kielletaan ehkaisyn kaytto. eli jos joku tietaa, kertokaa minullekin.

eli jos joku (etenkin lestaadiolainen) epailee, etten VOI OLLA uskovainen koska en ajattele kaikesta samalla tavalla kuin he, voisin sanoa, etta kuulen erittain hyvin pyhan hengen aanta. jumala myos antaa minulle melko usein profetaalisia unia. etta silleen...

Äänestä

Hyviä kommentteja asiaan on tullut, sallinette minunkin jakaa ajatukseni, vaikka olenkin toistaiseksi ulkopuolinen tarkkailija.

Nähdäkseni yhteisön keksimätkin säännöt ovat tarpeen, jotta vältyttäisiin turhilta lankeemuksista - pienet, harmittoman tuntuiset teot voivat johtaa salakavalasti omantunnon paatumiseen, niinkuin toukka kuvaili.

Mutta monet reagoivat käskyihin ajatuksella "lait ovat rikkomista varten". Jos vapaus evätään, häivytetään myös vastuu. Paljonko ihminen sitten voi itse kantaa vastuuta ja paljonko yhteisön on sitä kannettava, sen kun tietäis. Epävarmuuden alla ei liene väärin kulkea niin, että heikommatkin pysyvät matkassa. Heikompien eteen myös vahvempien on tehtävä uhrauksia.

Vastuusta ei silti saa luopua. Kuten nimim. minä sanoi, langeta voi sellaiseenkin, jota ei ole selvästi kielletty. Tämä on helppo unohtaa, jos liikaa luottaa yhteisöön! Uskovan elämä on aina jatkuvaa, yksinäistä kilvoittelua. Ja menestymme tai emme, olemme lopussakin täysin Jumalan armon varassa. Täydellisyyteen on ihmisyydestä niin pitkä matka, etteivät tähtitieteilijätkään sitä käsitä.

Äänestä
  • Siis jälleen kerran: ei ole olemassa SÄÄNTÖJÄ, vaan jokainen toimii omantuntonsa opastamana. Oamatunto pitää pitää puhtaana kaikelta maailman turhalta menolta, niin välttyy "sokean" oppaan harhateiltä, minne Pohdiskelijakin on selvästi katoamassa. Sinulle Pohdiskelija: jätä tai pidä kaikki mitä sinulla on.

    Äänestä

Juuri em. mainituista asioista johtuen lähdin systeemistä. Mitä järkeä on elää kaksinaismoralistista elämää. Siitä ei tulekuin paha olo.

Voin verrata elämääsi esim. jos aviopuoliso on uskoton aviopuolisolleen. Sellaista valehtelua, kulissit ok elämää ja omantunnon rääkkiä tuskin kukaan voi sietää! Elä joko tai systeemissä tai hakekaa muutosta ahdasmielisiin sääntöihinne!

Äänestä
  • Ex-lepen kanssa samaa mieltä. Kaksinaismoralismi on pahinta mahdollista. Muidenkien samassa tilanteessa olevien tulisi tehdä ex-lepen tavoin sama ratkaisu. Ja omin silmin nähtynä; teitä riittää.

    Äänestä

Mietippä vielä!Voitko puuttua mitenkään Jumalan työhön. Sä et halua lapsia selvästi, mutta haluat iloita. Anna lasten tulla, lasten on taivasten valtakunta.. Ei sitten ajan rajan tuolla puolen kysytä mitään muuta kuin uskoa. Ei ole merkitystä sillä miten monta lasta huolsit! Ei millään muullakaan asialla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nippa kirjoitti:

Olen v-lestadiolainen, vaikka en sulatakkaan kaikkia "sääntöjä", mitä on vuosien saatossa tähän liikkeeseen tullut. Suuri osa uskonveljistä kieltäisit minun uskoni, jos kertoisin heille kohtia, missä toimin eritavalla kuin valtaosa. Se on kuitenkin tärkein ,että omassa sydämessä on omakohtainen usko.

Esim.
-Kuuntelen kaikenlaista musiikkia.
-Kun syön ravintolassa saatan juoda myös alkoholia
(en kuitenkaan juopumiseen aasti)
-Perhesuunnittelu, en käytä varsinaisesti ehkäisyä, koska kortsu ei ollut hyvä ja vaimo ei halua suoraan ehkäistä. Toteutetaan rakastelu muilla tavoilla kriittisinä päivinä. mm. masturbointi(yhdesä tai yksin).

Eihän tämmönen voi olla VL? Eihän???? Mutta niinpä vaan oon ja tunnustan. Ja luulen, että on monia muitakin.

"Sydämen uskolla autuaaksi tulemme, emme teoilla"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu