1/5

Viidennes ryöstöistä ja pahoinpitelyistä somalien tekemiä
03.10.2005
YLE:n Uudenmaan uutiset kertoi 3.10. lähetyksessään poliisin epäilevän joka viidennestä Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä tai pahoinpitelystä somalia. Rikosaalto huipentui sunnuntaina suomalaismiehen pahoinpitelyyn ja tappoon.

Somalinuoret toimivat monikulttuuristen nuorisojoukkioiden "nyrkkeinä". Poliisi kertoo, että somalit ovat väkivaltaisia ja raakoja ja heidän käyttämänsä väkivalta suhteetonta anastetun omaisuuden arvoon nähden. Helsingin nuorisotoimi arvelee somalien pönkittävän itsetuntoaan raa'alla väkivallalla sekä hamuavan valtaa nuorisojoukkojen keskuudessa.

Vuoden 2005 aikana Helsingissä on tapahtunut 500 ryöstöä tai pahoinpitelyä, joissa 119:sta on somali epäiltynä.

YLEn mukaan asian ratkaisemista vaikeuttaa se, että osa Suomen somaliyhteisöstä tuomitsee työssäkäynnin ja yhteistyön valtaväestön kanssa. Työntekoa pidetään petturuutena. Poliisi tarjoaa ratkaisuksi neuvottelua ja näkyvämpää valvontaa. Karkoituksista ei puhuttu mitään.


www.uudenmaanuutiset.fi
0127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


FIN kirjoitti:

Viidennes ryöstöistä ja pahoinpitelyistä somalien tekemiä
03.10.2005
YLE:n Uudenmaan uutiset kertoi 3.10. lähetyksessään poliisin epäilevän joka viidennestä Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä tai pahoinpitelystä somalia. Rikosaalto huipentui sunnuntaina suomalaismiehen pahoinpitelyyn ja tappoon.

Somalinuoret toimivat monikulttuuristen nuorisojoukkioiden "nyrkkeinä". Poliisi kertoo, että somalit ovat väkivaltaisia ja raakoja ja heidän käyttämänsä väkivalta suhteetonta anastetun omaisuuden arvoon nähden. Helsingin nuorisotoimi arvelee somalien pönkittävän itsetuntoaan raa'alla väkivallalla sekä hamuavan valtaa nuorisojoukkojen keskuudessa.

Vuoden 2005 aikana Helsingissä on tapahtunut 500 ryöstöä tai pahoinpitelyä, joissa 119:sta on somali epäiltynä.

YLEn mukaan asian ratkaisemista vaikeuttaa se, että osa Suomen somaliyhteisöstä tuomitsee työssäkäynnin ja yhteistyön valtaväestön kanssa. Työntekoa pidetään petturuutena. Poliisi tarjoaa ratkaisuksi neuvottelua ja näkyvämpää valvontaa. Karkoituksista ei puhuttu mitään.


www.uudenmaanuutiset.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu