Onko JT:ssa yksinäisyyttä?

theos

Olen saanut joistain kirjoituksista ja keskusteluista sen käsityksen, että JT:t ovat kuitenkin suurelta osin yksinään joukossa.
On suhteellisen paljon aikuisia ilman parisuhdetta eläviä sekä parisuhteessa olevatkin ovat monet kuitenkin yksinäisiä. Viikottaiset kokouksissa tapahtuvat tapaamiset ovat enemmänkin muodollisia eikä vapaa-aikana tapahtuvaa yhdessä oloa ole kovinkaan paljoa.

Olenko ymmärtänyt asian oikein?
(Toivon rehellisiä näkemyksiä eikä muodollista periaatteellisella tasolla tapahtuvaa meillä on kaikki hyvin/huonosti julistusta.)

30

2811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksinäinen

      En käytä nyt tunnettua rekistöröityä nimimerkkiä. Olen ollut kastettuna julistajana kymmeniä vuosia.Kaikkina aikoina olen tuntenut yksinäisyyttä. Tunne on nyt voimakkaimmillaan kun on tullut ikää lisää. Asun yksin ja en jaksa tehdä paljoa julistustyötä.Nyt ei juurikaan enään kukkaan ota yhteyttä. Nyt kun juuri tarvitsisi ystäviä niin ei niitä löydy.Olen väsynyt. Sanotaan että hyvä kun sinua ei vielä ole erotettu kun en jaksa käydä kokouksissa ja kentällä. Meitä minun kaltaisiani on varmasti paljon. Pitäisi olla nuori,tehokas ,hoikka ja kaunis. Yksinäisyys on kamalaa. Yksinäisyys ajaa moniin vääriin asioihin kun kukaan ei ole kaverina järjestöstä.Minua ei ole eroitettu koska en ole kuin yksinäinen ja väsynyt.Väsynyt siis totuuteen. Anteeksi kirjoitusvirheeni.

      • Chentsu

        Kiitos rehellisyydestäsi. Itse arvostan enemmän rehellistä vastausta ilman tunnettua rekisteröitynyttä nimimerkkiä kun tunnetun nimimerkin epärehellistä vastausta.

        Tätä vastausta arvostan suuresti!

        Jatkossakin jos ei pysty rehelliseen vastaukseen oman nimimerkkinsä puitteissa niin vastatkoon sitten ilman nimimerkkiä rehellisesti. Rehellisyys on kuitenkin se tie ainoa joka valmistaa ihmistä parannukseen, ja rohkaisee muita.

        KIITOS


      • non

        sitä tykätään jauhaa p****a. Todennäköisesti et edes ole mikään jt. Tai sitten et usko aidosti Jehovaan ja rakasta häntä, sillä se joka niin tekee ei tunne koskaan olevansa yksin. Mutta minä veikkaan tota ensimmäistä.


      • nasir

        Jaksamista ,sinulle yksinäinen. Jumala näkee sisällesi.Tiedät itse mitä olet tehnyt ja se riittää Herralle ,niin sen täytyy riittää meille ihmisillekin.


      • Ajapulla
        non kirjoitti:

        sitä tykätään jauhaa p****a. Todennäköisesti et edes ole mikään jt. Tai sitten et usko aidosti Jehovaan ja rakasta häntä, sillä se joka niin tekee ei tunne koskaan olevansa yksin. Mutta minä veikkaan tota ensimmäistä.

        Eihän, hyvänen aika, jehovantodistajissa ole mitään raakaa, piittaamatonta tai pahaa! Uskokaa kaikki vaan Jehovaan niin maailma pelastuu.


    • ex. avustava palvelija

      Lapsuudessani ja nuoruusvuosina oli tietty kaveripiiri, jonka kanssa joskus tavattiin myös vapaa-ajalla. Aikuiseksi tultaessa alkoi muodostumaan pieniä ryhmiä, jotka kaveerasivat keskenään. Joillain noita kavereita oli, joiden kanssa oltiin tekemisissä joskus vapaa-aikanakin. Jotkut olivat kuitenkin selvästi yksinään. Tuohon yksinäisten joukkoon kuului yleensä sellaiset seurakuntalaiset, jotka muutenkin olivat yksineläjiä. Joko ei olleet onnistuneet löytämään puolisoa tai olivat jääneet leskeksi. Yleensä seurakunnissa oli kaksi sosiaalista ryhmää. Nuoret ja niin kutsuttu seurakunnan kerma. Heidänkin sosiaalisuutensa rajoittui siis vain tuohon omaan lähipiiriinsä.

      Silloin kun seurakuntalainen on tehokas, aktiivinen osallistumaan seurakunnan toimintaan ja on esillä monessa asiassa, niin hänellä riittää jonkinlaisia kavereita. Mutta heti jos tuo näkyvä innokkuus lakkaa, katoaa myös kaverit. Kaikessa on jotenkin taustalla sellainen tunne, ettei niiden kanssa, jotka ovat alkaneet hiipumaan, pidä kuluttaa aikaa. Huono seura turmelee hyödylliset tavat. On syy mikä hyvänsä, työttömyys, sairaus, vanhuus, henkinen väsymys tai muuten vain usko on alkanut rapisemaan, niin tukea, ystävyyttä tai ymmärrystä on seurakunnasta vaikea saada.

      Tuollaisessa tilanteessa on pahinta se selän takana tapahtuva toisen henkilön asioiden vatvominen ja juoruilu. Juoruilemiseen tuntuu aina olevan aikaa ja innokkuutta.
      Hyvänpäivän tuttuja on Jehovantodistajalla paljon. Moni voi pitää konventtituttavuutta kaveruutenakin, mutta minusta se ei todellisuudessa sitä ole. Sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi asioita puida niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina, on varmaankin vähän kaikilla ihmisillä. Luulen kuitenkin, että Jehovantodistajilla niitä on vieläkin vähemmän, sillä se varteenotettava pelko luottamuksellisten asioiden leviämisestä koko seurakunnan käytäväpuheenaiheeksi on niin suuri ja todellinen, ettei tuollaista riskiä kovin helposti kukaan halua ottaa.

      Ainakin itse koin silloin, kun pikkuhiljaa vuosien kuluessa aloin näkemään jatkuvasti selvemmin ja selvemmin sen suuren teatterin, jota järjestön sisällä kaiken aikaa esitettiin, että minun on parempi pitää etäisyyttä muihin ja sen toteuttamisessa ei ollut mitään vaikeuksia. Vaikka olinkin ollut nuorena paljon kaikessa toiminnassa mukana sekä liikuin porukoissa ja avioiduttuani olimme toimeliaita ja suosittuja seurakuntalaisia, niin tuo etääntyminen muista onnistui yllättävän helposti.

      Kuukausin ja vuosien kuluessa totesin sen, ettei peräämme kukaan todellisuudessa kysellyt eikä pahemmin kaipaillut. Työkiireet olivat aina hyvä syy, miksi en pystynyt osallistumaan aktiivisesti seurakunnan toimintaan "juuri tällä hetkellä". Vanhimmat koittivat muutaman kerran urkkia, että missä mennään siinä vaiheessa, kun jäimme kummatkin toimettomiksi. Mutta käytävien kuiskutteluissa huomasimme saavamme huomiota. Erilaiset juorut kiinnostivat monia seurakuntalaisia paljon enemmän, kuin me itse henkilöinä ja seurakunnan jäseninä. Ystävinä.

      Syvällinen henkinen kylmyys ja kyräily ovat ainoat silmiinpistävät ominaisuudet Jehovantodistajissa. Ne piilotetaan teeskentelyn ja teatterin taakse.
      Vaikka asiat eivät olisi keskimärin paremmat yleensäkään suomalaisten keskuudessa tai kirkon parissa, niin sillä ei ole merkitystä. Jos Jehovantodistajat oikeasti uskoisivat siihen, mitä itse opettavat, näkyisi se käytöksessä. Muiden seurakuntalaisten aidosta ja oikeasta välittämisestä. Niin ei kuitenkaan todellisuudessa asiat ole. Aidot oikeat ystävyyssuhteet ovat harvinaisia ja siksi moni seurakuntalainen tuntee sisimmissään yksinäisyyttä.

      Vielä lopuksi kommentti kaikille erimieltä oleville aktiivitodistajille. Pakon edessä tehtävä yhteinen kenttäpalvelus ei ole samaa kuin ystävyys. Vain oikea aito ystävyys estää yksinäisyyden syntymisen seurakunnassa.

      • vtl

        tosiaan olit joskus jt niin tiedät mikä on totuus. Nyt kun haluat elää ilman jumalan laatimia sääntöjä yrität vakuuttaa itseäsi siitä että jt oppi on väärä. Kyllä sä sisimmässäsi tiedät ettei se oo. Joten jos vaikka saatkin vakuutettua toiset jt olevan väärässä, niin itteäs onkin sitten vähän vaikeampi. Mutta jauha vaan paskaa.


      • Chentsu
        vtl kirjoitti:

        tosiaan olit joskus jt niin tiedät mikä on totuus. Nyt kun haluat elää ilman jumalan laatimia sääntöjä yrität vakuuttaa itseäsi siitä että jt oppi on väärä. Kyllä sä sisimmässäsi tiedät ettei se oo. Joten jos vaikka saatkin vakuutettua toiset jt olevan väärässä, niin itteäs onkin sitten vähän vaikeampi. Mutta jauha vaan paskaa.

        >> Mutta jauha vaan paskaa.


      • Lähimmäinen
        Chentsu kirjoitti:

        >> Mutta jauha vaan paskaa.

        Tyypillistä että aina yleistetään kaikki asiat!
        Asun Ruotsissa ja olen Suomalaisessa JT seurakunnassa.Yksi vanha veli joutui vanhainkotiin, vanhimmat järjestivät heti niin että kaikki vuorollaan seurakunnasta käyvät katsomassa häntä.Samassa talossa missä asun asuu myös iäkäs Ruotsalainen JT veli kohta 100v, käymme säännöllisesti hänen luonaan,siivoamme, korjasin hänen pesukoneen ja tiskikoneen, myös Ruotsalaiset nuoret JT käyvät ahkerasti tämän veljen luona ja auttavat eri asioissa.


      • vtl
        Chentsu kirjoitti:

        >> Mutta jauha vaan paskaa.

        Mistä sinäkin rakas lapsi mitään ymmärät. Mä oon käynyt katsomassa sun profiiliäsi ja vaikutat musta aika luuserilta ja yksinäiseltä, joten kai sä tiedät paremmin mistä noi puhuu. Jos olisit normaali ihminen nii sinulla olisi jotain muutakin elämää kuin roikkua tietokoneen edessä kaikki päivät. Säälin sua raukkaa ihmistä jolla ei oo mitään muuta maailmassa kuin suomi24 keskutelut jehovantodistajista. Hankkisit sinäkin jotain aitoja ystäviä eikä pelkästään nettikavereita. Ja turha suuttua tästä viestistä ja alkaa väittää että sulla on ELÄMÄÄ. Jos näin olisi niin et olisi täällä 24/7. Älä yritä loukata mua kirjoittelemalla jotain vastauksia mun viestiin sillä en aio lukea niitä. Itse asiassa en aio tulla enää koko suomi24 sivuille, sillä en jaksa tämmöisiä luusereita niin kuin sinä oot. Toivottavasti sunkin elämään tulee joskus jotain muutakin kuin netti ja jt haukkuminen. Toivon sulle koko sydämestäni hyvää jatkoa.


      • Chentsu
        vtl kirjoitti:

        Mistä sinäkin rakas lapsi mitään ymmärät. Mä oon käynyt katsomassa sun profiiliäsi ja vaikutat musta aika luuserilta ja yksinäiseltä, joten kai sä tiedät paremmin mistä noi puhuu. Jos olisit normaali ihminen nii sinulla olisi jotain muutakin elämää kuin roikkua tietokoneen edessä kaikki päivät. Säälin sua raukkaa ihmistä jolla ei oo mitään muuta maailmassa kuin suomi24 keskutelut jehovantodistajista. Hankkisit sinäkin jotain aitoja ystäviä eikä pelkästään nettikavereita. Ja turha suuttua tästä viestistä ja alkaa väittää että sulla on ELÄMÄÄ. Jos näin olisi niin et olisi täällä 24/7. Älä yritä loukata mua kirjoittelemalla jotain vastauksia mun viestiin sillä en aio lukea niitä. Itse asiassa en aio tulla enää koko suomi24 sivuille, sillä en jaksa tämmöisiä luusereita niin kuin sinä oot. Toivottavasti sunkin elämään tulee joskus jotain muutakin kuin netti ja jt haukkuminen. Toivon sulle koko sydämestäni hyvää jatkoa.

        ja teen työtä kotona. Aina töiden lomassa ehtii kirjoittelemaan koska tämä on erittäin mielenkiintoista ja yksi lisäsyy perehtyä Raamatun sanomaan. Luuseriksi en tunnustaudu koska se mielestäni ei ole totta. Yksinäinenkään en ole. Olen pannut alulle 8 lasta ja vaimokin on vielä tallella. Tämän lisäksi minulla on muutama hyvä ystävä jopa vuosien takaa jäljellä puhumattakaan niistä monista ystävistä jotka olen saanut ympäri maata kilpatanssin piiriistä. Sanon tämän kaiken siksi, kun yrität vähätellä minut pois.

        Mutta kuten jo sanoinkin niin hengen hedelmäsi on nähtävissä näistä kirjoituksistasi.

        Olisitko niin ystävällinen, j aosoittaisit minulle ne kohdat jossa haukun Jehovan Todistajia.


      • nasir

        kirjoitettu.Yksinäisyys tietenkin on laajemman keskustelun paikka.
        esim onko jt: keskimäärin yksinäisempiä kuin suomalaiset yleensä.


      • kuin minun kynästä!

        Aloin lukea tätä viestiketjua ylhäältä ja tämän pitemmällepä ei tartte mennäkään, varsinkaan jos ja KUN tulee joku joka väittää toista.

        Totta joka ainoa sana. Mutta tottakai, SINUT nyt tuomitaan katkeraksi.

        Kaikkihan johtuu vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi:
        - odotat liikaa "ystäviltä" >>

        Ei, ei ja ei. Ei näin! Ei niiltä ole lupa mitään sen parempaa ja enemmän (kuin "maailman" ihmisiltä) odottaa!! Ei, vaikka me OLEMME - toki! - muita parempia ihmisiä kyllä.. Ja vaikka hedelmistään puu tunnetaan (??).
        Me olemme täydellisiä vasta paratiisissa. Siihen asti teeskennellään olevamme hengellisessä paratiisissa, jossa kummasti kylmät tuulet puhaltaa...

        - et ole avartunut ITSE (vaikka luultavasti oletkin jossain vaiheessa..)

        - sinulla on väärä asenne. Odota jehovaa-asenne (ja tyydy osaasi-asenne) on oikea.

        - olet jättänyt kokoukset (ja kentän, tutkimisen, rukoilun jne jne) joten > syy SINUN

        - olet itse eristäytynyt > syy sinun

        Pidä aina mielessäsi että syy on sinun, ja ystävissä ei ole MITÄÄN vikaa. Ja, "jos" nyt jotain pientä vikaa vain olisikin, syy on sinussa kuitenkin.


      • kasvain

        "Pakon edessä tehtävä yhteinen kenttäpalvelus"

        Ei kenttäpalvelusta tarvii tehdä pakon edessä, se on kokolailla viratonta palvelusta. Kyllä sen täytyy tapahtua vapaaehtoisesti!

        "Syvällinen henkinen kylmyys ja kyräily ovat ainoat silmiinpistävät ominaisuudet Jehovantodistajissa"

        Sanotaan että varas luulee kaikkien muidenkin varastavan, sen yhtälön mukaan kyräilijä luulee kaikkien muidenkin kyräilevän, oma negatiivinen ominaisuus näkyykin omasta mielestä selvästi muissa. Minulla ei ole tuollaista kokemusta pian yli 40 vuoden ajalta ja kymmenistä eri seurakunnista niin Suomessa kuin muissakin maissa!

        "etääntyminen muista onnistui yllättävän helposti."

        Tuonko siis ex avustava ajattelee olevan lääkkeen yksinäisyyteen, etääntymisen muista?

        Onhan silti selvää että Jt:t, niinkuin muutkin ihmiset, ovat alttiita niin yksinäisyydelle kuin muillekin maailman sivutuotteille. Kokemukseni perusteella kuitenkin löytyy siihenkin apu seurakunnasta, sieltä missä sellainen on. Joka paikassa ei ole seurakuntia vaan julistajat ovat yksin, harvoin silti valittavat yksinäisyyttä!


      • PGentleman

        vaikea sanoa kirjoittamatta pitkää romaania, yleispätevästi ja tyhjentävästi miten yksinäistä jt:n keskuudessa ollaan? Joskus yksinolo ei ole samaa kuin yksinäisyys, eikä esim, vastikään puolisonsa menettänyt ystävä välttämättä koe oloaan edes parhaimpien kavereidensa seurassa kotoisaksi. Tyhjä olo kaihertaa sielua, vaikka muilla olisi miten hauskaa tahansa.

        Kokemukseni ja ymmärrykseni mukaan jokainen kirjoittaja, on tuonut esiin,merkittäviä ja huomioitavia näkökohtia.mikään niistä ei edusta kuitenkaan autenttista totuutta, ei myönteiseltä sen enempää kuin kielteiseltä näkökulmalta katsottuna. Ei edes tietyssä seurakunnassa,sillä totuus siitä muuttuu, sen mukaan kuin meidän ihmisten toimintatavat muuttuvat.


      • Markku_Meilo
        Chentsu kirjoitti:

        ja teen työtä kotona. Aina töiden lomassa ehtii kirjoittelemaan koska tämä on erittäin mielenkiintoista ja yksi lisäsyy perehtyä Raamatun sanomaan. Luuseriksi en tunnustaudu koska se mielestäni ei ole totta. Yksinäinenkään en ole. Olen pannut alulle 8 lasta ja vaimokin on vielä tallella. Tämän lisäksi minulla on muutama hyvä ystävä jopa vuosien takaa jäljellä puhumattakaan niistä monista ystävistä jotka olen saanut ympäri maata kilpatanssin piiriistä. Sanon tämän kaiken siksi, kun yrität vähätellä minut pois.

        Mutta kuten jo sanoinkin niin hengen hedelmäsi on nähtävissä näistä kirjoituksistasi.

        Olisitko niin ystävällinen, j aosoittaisit minulle ne kohdat jossa haukun Jehovan Todistajia.

        Netissä on se positiivinen puoli, että se saa vaivihkaa henkilön ajattelemaan (aluksi vahingossa) omilla aivoillaan. En nimittäin usko, että salilla on neuvottu keskustelemaan helluntailaisen kanssa hänen vapaa-ajankäytöstä.

        Omaehtoista ajattelua ilmentää mielestäni nimenomaan tunnettu helluntailaisuutesi.

        Salilla on kyllä aivan tarkaan selitetty meidän moraalittomien, valehtelevien alkoholistien, huumeidenkäyttäjien ja Saatanan kätyrien käyttävän kaiken aikame ainoastaan jehovantodistajien vainoamiseen. On näemmä selitetty sekin, että me kaikki tiedämme sisimmässämme Vartiotorniseuran opettavan ainoata oikeata ja vilpitöntä totuutta, mutta ylpeytemme ei anna periksi nöyrtyä ja palata.


      • UskoToivo

        Kiitokset kirjoittajalle elämän makuisesta kirjoituksesta.

        >>On syy mikä hyvänsä, työttömyys, sairaus, vanhuus, henkinen väsymys tai muuten vain usko on alkanut rapisemaan, niin tukea, ystävyyttä tai ymmärrystä on seurakunnasta vaikea saada.

        Näin se todellakin on. Kun ihminen ei enää mahdu siihen standardimuottiin, mikä on Brooklynissa suunniteltu, alkaa tuo muotti puristaa sielua. Koska rakkaus keskuudessamme on ehdollista, vain muottiin sopivat ovat virallisesti "hyvää seuraa". On kiinnostavaa, että Jeesus opetti rakkaudesta aivan toisin. Lainaan tähän muutaman sanan:

        *** 43 Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun on rakastettava lähimmäistäsi ja vihattava vihollistasi.’ 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, 45 jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne pojiksi, koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille. 46 Sillä jos rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mikä palkka teillä on? Eivätkö veronkantajatkin tee samoin? 47 Ja jos tervehditte ainoastaan veljiänne, mitä poikkeuksellista teette? Eivätkö kansakuntien ihmisetkin tee samoin? 48 Teidän on siis oltava täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matteus 5:43-48)

        Jeesuksen sanojen mukaan meidän oli rakastettava myös vihollisiamme, joten eikö meidän tulisi rakastaa myös niitä, jotka ovat seurakuntiemme jäseniä, vaikka heistä joku ymmärtämätön vanhin sanoisikin valtakunnansalin lavalta, että jotkut ovat huonoa seuraa. Ainakin, jos väitämme Seuraavamme Jeesuksen askelissa, meidän olisi rakastettava ehdoitta, ei ehdollisesti. Ketään ei saisi hylätä olemaan yksin.

        >>Sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi asioita puida niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina, on varmaankin vähän kaikilla ihmisillä. Luulen kuitenkin, että Jehovantodistajilla niitä on vieläkin vähemmän, sillä se varteenotettava pelko luottamuksellisten asioiden leviämisestä koko seurakunnan käytäväpuheenaiheeksi on niin suuri ja todellinen, ettei tuollaista riskiä kovin helposti kukaan halua ottaa.

        Tämä on valitettavan totta. Mitään syvällistä keskustelua ei voi jehovantodistajien keskuudessa käydä, jos on vähänkin epäilystä, että joku tekee sen jälkeen "ilmiannon" esim. "luopioajatuksista". Kuka silloin uskaltaa ottaa riskiä ja keskustella mistään muusta kuin ilmoista, autoista ja kesälomasuunnitelmista.

        >>Ainakin itse koin silloin, kun pikkuhiljaa vuosien kuluessa aloin näkemään jatkuvasti selvemmin ja selvemmin sen suuren teatterin, jota järjestön sisällä kaiken aikaa esitettiin, että minun on parempi pitää etäisyyttä muihin ja sen toteuttamisessa ei ollut mitään vaikeuksia.

        Varsinkin kierrosvalvojan vierailuviikot ovat teatteria parhaasta päästä. Ehkä sen takia yleisömäärä onkin sillä viikolla tavallista suurempi, kun ilmaiseksi pääsee seuraamaan huippuesitystä. Mitkä ammattilaiset teatterikoulu menettääkään, kun se ei tule etsimään uusia oppilaita valtakunnansaleilta.

        >>Syvällinen henkinen kylmyys ja kyräily ovat ainoat silmiinpistävät ominaisuudet Jehovantodistajissa. Ne piilotetaan teeskentelyn ja teatterin taakse.

        Näin on. On ihankuin kaikilla olisi irroitettavat naamiot, jotka laitetaan kokouksen ajaksi naulakosta päähän ja ne riisuttaisiin taas kotiin lähdettäessä. Valmis kestohymy on liimattu naamioihin. Vaikka hymyn takana kyyneleet etsisivät tilaisuutta tulla esiin.

        Miksi me jehovantodistajat emme voi olla aitoja ihmisiä? Mitä pelkäämme? Toisiammeko? Vartiotorniseuraa? Vanhimpia? Jehovan pitäisi olla meille kuin Isä, jolle lapset voivat kertoa kaiken ilman pelkoa, että isä suuttuu. Jos näin on, meidän pitäisi pystyä olemaan aitoja rehellisiä ihmisiä. Meidän pitäisi voittaa pelkomme. Siitäkin huolimatta, että joutuisimme joidenkin inkvisiittorien hampaisiin seurakunnissa.

        >>Vielä lopuksi kommentti kaikille erimieltä oleville aktiivitodistajille. Pakon edessä tehtävä yhteinen kenttäpalvelus ei ole samaa kuin ystävyys. Vain oikea aito ystävyys estää yksinäisyyden syntymisen seurakunnassa.

        Näin on. Väittäisin, että tuntiraportointi ja siihen liittyvä "pakkopulla" ovat viiden viikottaisen kokouksen uuvuttavan tahdin ohella niitä elementtejä, jotka vääristävät jehovantodistajien elämän sellaiseksi, että se on luonnotonta puurtamista syyllisyydentuntoineen ja riittämättömyydentuntoineen. Niin ei pitänyt olla. Lainaan lopuksi otteen raamatusta:

        *** 31 Ja niin Jeesus sanoi edelleen juutalaisille, jotka olivat alkaneet uskoa häntä: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te olette todella minun opetuslapsiani, 32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät. (Johannes 8:31,32)

        Meidät on "vapautettu". Sen pitäisi myös näkyä elämässämme.


      • UskoToivo
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Netissä on se positiivinen puoli, että se saa vaivihkaa henkilön ajattelemaan (aluksi vahingossa) omilla aivoillaan. En nimittäin usko, että salilla on neuvottu keskustelemaan helluntailaisen kanssa hänen vapaa-ajankäytöstä.

        Omaehtoista ajattelua ilmentää mielestäni nimenomaan tunnettu helluntailaisuutesi.

        Salilla on kyllä aivan tarkaan selitetty meidän moraalittomien, valehtelevien alkoholistien, huumeidenkäyttäjien ja Saatanan kätyrien käyttävän kaiken aikame ainoastaan jehovantodistajien vainoamiseen. On näemmä selitetty sekin, että me kaikki tiedämme sisimmässämme Vartiotorniseuran opettavan ainoata oikeata ja vilpitöntä totuutta, mutta ylpeytemme ei anna periksi nöyrtyä ja palata.

        >>Netissä on se positiivinen puoli, että se saa vaivihkaa henkilön ajattelemaan (aluksi vahingossa) omilla aivoillaan.

        Tänään tuli televisiosta joku keskusteluohjelma, jossa eläkkellä oleva pappi sanoi jotenkin näin:

        *** Kun joku alkaa ajatella omilla aivoillaan, hänen ymmärretään olevan heti "toisinajattelija".

        Näinkö harvinaista "ajattelu" nykyään on?


      • Markku_Meilo
        UskoToivo kirjoitti:

        >>Netissä on se positiivinen puoli, että se saa vaivihkaa henkilön ajattelemaan (aluksi vahingossa) omilla aivoillaan.

        Tänään tuli televisiosta joku keskusteluohjelma, jossa eläkkellä oleva pappi sanoi jotenkin näin:

        *** Kun joku alkaa ajatella omilla aivoillaan, hänen ymmärretään olevan heti "toisinajattelija".

        Näinkö harvinaista "ajattelu" nykyään on?

        >>Näinkö harvinaista "ajattelu" nykyään on?

        Tuskin ajattelua sinänsä on "kriminalisoitu" monessakaan yhteisössä. Ääneen ajattelu on sitten jo asia sinänsä. Tuntemistani yhteisöistä ja heidän direktiiveistään, tiedän ainoastaan Vartiotorniseuran katsovan jäsenensä luopioksi sillä perusteella, että jäsen ajattelee poikkeavasti. Poikkeavan ajattelun toteennäyttö on tietysti oma sarkansa, mutta sehän onkin Vartiotorniseuran ongelma.

        Pahimmillaan tuota ongelmaa ratkottiin jälkikäteen sorvatulla direktiivillä.


    • Lähimmäinen

      Asun Ruotsissa ja olen Suomalaisessa JT seurakunnassa.Yksi vanha veli joutui vanhainkotiin, vanhimmat järjestivät heti niin että kaikki vuorollaan seurakunnasta käyvät katsomassa häntä.Samassa talossa missä asun asuu myös iäkäs Ruotsalainen JT veli kohta 100v, käymme säännöllisesti hänen luonaan,siivoamme, korjasin hänen pesukoneen ja tiskikoneen, myös Ruotsalaiset nuoret JT käyvät ahkerasti tämän veljen luona ja auttavat eri asioissa.

      • Mennä

        Mitä? Kyllä nyt tuli sellaista puppua, ettei paremmasta väliä!!!!

        Itse olen ollut Farsta finska seurakunnassa ja voin sanoa, etten koskaan ole juoruilevampaa ja ylimielisempää JT sakkia nähnyt kuin siellä.

        Tukholman suomenkieleiset JT:eet ovat kyllä pohjasakkia, mitä tulee ystävällisyyteen ja välittämiseen.


      • Markku_Meilo
        Mennä kirjoitti:

        Mitä? Kyllä nyt tuli sellaista puppua, ettei paremmasta väliä!!!!

        Itse olen ollut Farsta finska seurakunnassa ja voin sanoa, etten koskaan ole juoruilevampaa ja ylimielisempää JT sakkia nähnyt kuin siellä.

        Tukholman suomenkieleiset JT:eet ovat kyllä pohjasakkia, mitä tulee ystävällisyyteen ja välittämiseen.

        >>Tukholman suomenkieleiset JT:eet ovat kyllä pohjasakkia, mitä tulee ystävällisyyteen ja välittämiseen.

        Olen kerran aiemmin lukenut Tukholmassa asuneen (ja Suomeen palanneen) jt:n käyttäneen suunnilleen samoja sanoja samasta aiheesta, silloin oikein esimerkkien kera.

        Ja jos vaikka eivät olisi muita "huonompia", niin karisee ainakin ajatus siitä, että olisivat muita "parempia". Kyllähän yleistämisessäkin on tietysti omat sudenkuoppansa.


    • nasir

      ,Ymmärtääkseni he vain seurustelevat omassa porukassaan, myös vapaa-ajalla.
      Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä ja minuakin on rientoihin mukaan pyydetty.

    • kokemus

      Kyllähän minua joskus yksinäistä ihmistä pyydettiin kylään etenki tutkistelu vaiheessa käytettiin lähes jokaisen seurakuntalaisen luona. Mutta olo oli silti hieman vaivaantunut ja tuppautuvan oloinen ja tunsin kuin, että se olisi ollut vain kosiskelua. Kun lopulta menin kasteelle niin kummasti väheni nämä ystävät ja kylään kutsut ja olin aivan yksikseni.

      Jt:t ovat erittäin perhekeskeisiä ja sukurakkaita miksei myös maailmallisetkin, mutta jotenki tällaisessa pienessä yhteisössä se korostuu hyvin etenki tällaisen yksinäisen näkökulmasta. En viitsinyt enää kutsua itseäni kylään kun huomasin, että moni ei siitä oikein pitänyt joten odotin yleensä niitä kylä kutsuja ja muita illanistujaisia, mutta niitä ei enää kuulunut kun olin kasteelle asti päässyt.

      Kokouksissa käydessäni kyllä osa tervehti ja joku juttelikin tosin harvemmin enkä tuntenut itseäni oikeastaan joukkoon kuuluvaksi vaan täysin ulkopuoliseksi. Kenttälauantaina kun menin kenttäkokoukseen näin kuinka sisaret kahmivat satoja lehtiä syliinsä, itse en ottanut kuin muutaman lehtisen tietäen, että niitä ei mene kumminkaan hyvä jos ne muutamatkaan kädessäni olevat. Kentälle lähtiessään he olivat kuin olisivat lähteneet jotain suuryritystä valloittamaan olivat kuin jotain suuryrityksen myyntijohtajia mahtipontisia ja itsevarmoja. Minua puhttelivat vähän kuin pikkulasta.

      Rakkaus oli oudon kylmää enkä koskaan tuntenut sitä "aitoa" rakkautta heidän keskuudessaan vaan se oli kaikki jotenki teennäistä ja ehdollista. Perheet olivat erittäin arvostettuja seurakunnassa vaikkeivat kaikki olleet välttämättä niin hengellisiäkään. Oma panostukseni kenttäilyyn oli sen mukaista mihin itse pystyin, mutta aina annettiin ymmärtää, että en tehnyt tarpeeksi vaan pitäisi pyrkiä enemmän kaikkeen ja monesti melkeinpä uhattiin, että voin tuhoutua Hrmagedonissa ja sanottiin, että Jehova näkee sydämeen olenko aidosti kiinostunut jne. Syyllisyys oli raskasta kun en tuntenut tehneeni aivan kaikkea. Olin työtön joten jouduin linja-autolla kulkea pitemmät kenttämatkat koska minulla ei ollut omaa autoa, monesti tietenki olin jonku auton omistavan kanssa kentällä. Pahinta oli, että eräskin ihminen kentällä morkkasi julistus taitojani ja antoi ymmärtää, että olen jotenki jälkeen jäänyt, että kyllä se korjaantuu sitten uudessa asiainjärjestelmässä.

      Lopulta sain tarpeeksi rohkeutta lähteä siitä kaikesta, vaikka vieläkin omatunto kalvaa ja pelkään Jehovan suurta kostonpäivää.

      • joka sana

        Minua ei joka paikkaa roudattu ees tutkisteluaikana. Sittemmin olen pyytänyt kylään, mutta turhaa monesti. Itse olen kutsunut itseni kylään, ei käy milloin mistäkin syystä. Jne...

        Rakkaus on ehdollista. Jos syystä tai toisesta olet vähemmän esillä, olet huonoa seuraa, ja sinussa on jotain vikaa. Eli, "rakkaus" pannaan säännöstelyyn.

        Eikä muutenkaan tarvitse osoittaa niin paljoa mitään välittämistä enää sitten kun on kasteelle asti saatu. Joku täällä totesi niin, joku aika sitten.


      • vaikkei myönnetä

        Yhdyn kirjoitukseen, paitsi että minua ei viljalti pyydetty edes tutkisteluaikana moniin paikkoihin.

        Rakkaus on ehdollista, jos ei johonkin aikaan näy, niin syyllistetään kyllä. Ei riennetä apuun. Itse pitäis ryhdistäytyä. Juoruilu on kivaa. Siitä kyllä muistutetaan jatkuvasti, mutta missä on yhtä suurta kyyräilyä ja juoruilua ?

        Joo, ei tosiaan kuulu joukkoon. Jos tosi tosi ahkera olet ja hymyilet vaan ongelmattomana, niin muuan kaveri sulla on - ei ne mitään ystäviä ole, sanokoon lähimmäinen mitä tahansa.


      • fger

        >>>Kenttälauantaina kun menin kenttäkokoukseen näin kuinka sisaret kahmivat satoja lehtiä syliinsä>En viitsinyt enää kutsua itseäni kylään kun huomasin, että moni ei siitä oikein pitänyt joten odotin yleensä niitä kylä kutsuja ja muita illanistujaisia, mutta niitä ei enää kuulunut kun olin kasteelle asti päässyt.


      • vastauksessa hälle
        fger kirjoitti:

        >>>Kenttälauantaina kun menin kenttäkokoukseen näin kuinka sisaret kahmivat satoja lehtiä syliinsä>En viitsinyt enää kutsua itseäni kylään kun huomasin, että moni ei siitä oikein pitänyt joten odotin yleensä niitä kylä kutsuja ja muita illanistujaisia, mutta niitä ei enää kuulunut kun olin kasteelle asti päässyt.

        oli siitäkin puolesta mainittu, ja ei tultu ei.

        milloin mikäkin veruke löytyi. monet kerrat kun köyhä ihminen leipoo paakelsit ja sitten perutaan tms niin eipä se loputtomiin kiinnosta.

        ja nyt enää ei ole väliksikään, olen jo kyllästynyt koko ihmisiin. nyt he sitten varmaan odottavat erottamisilmoitusta tahoillaan supisten.?

        vaan, sitäpä ei tapahdukaan :)

        itse asiaan uskon omalla laillani loppuikäni.


      • fger
        vastauksessa hälle kirjoitti:

        oli siitäkin puolesta mainittu, ja ei tultu ei.

        milloin mikäkin veruke löytyi. monet kerrat kun köyhä ihminen leipoo paakelsit ja sitten perutaan tms niin eipä se loputtomiin kiinnosta.

        ja nyt enää ei ole väliksikään, olen jo kyllästynyt koko ihmisiin. nyt he sitten varmaan odottavat erottamisilmoitusta tahoillaan supisten.?

        vaan, sitäpä ei tapahdukaan :)

        itse asiaan uskon omalla laillani loppuikäni.

        >>>milloin mikäkin veruke löytyi


    • theos

      ...näiden tietojen pohjalta voisi yhteenvetona sanoa, että ilmeisesti JT:t ainakin monissa isompien kaupunkien seurakunnissa kärsivät jonkinlaisesta yksinäisyydestä enemmän, kuin pienempien maalaiskuntien seurakuntalaiset.
      Se on oikeastaan selviö jo senkin vuoksi, että ihmiset yleensäkin ovat suuremmissa kaupungeissa varauksellisempia toisia kohtaan.

      Se, miksi asiaa oikeastaan lähdin ylipäätään kysymään on oma arvioini niistä odotuksista ja ennenkaikkea niitä koskevista seuraamuksista, joita JT:t oman keskinäisen toimintansa ylle lataavat.
      JT:t käyttävät usein termejä 'keskinäinen rakkaus' ja 'veljesseurakunta', jonka johteena he puhuttelevat toisiaan veljinä ja sisarina. En tiedä, onko noiden termien, etenkin veli tai sisar-sanojen, merkitys todistajuudessa väljähtynyt ja menettänyt jopa merkitystäänkin, mutta niiden pitäisi kuitenkin merkitä ja tuoda kuvaa erityisen läheisestä, perhemäisestä yhteisöstä.

      Lämmin, rakkaudellinen ja aidosti toisistaan välittävä yhteisö, jollaiseksi JT:t pyrkivät yhteisönsä mielikuvaa luomaan, tuo kovat odotukset myös heille itselleen.
      Kun tuo odotus ei täyty, niin arvelen sen kaivertavan lähes jokaisen JT:n sisimmässä. Avaukseeni tulleet parit kommentit ja niiden rivien välinen lukeminen todistaa lisäksi sen, että tuota asiaa/ongelmaa ei kaikki JT:t halua myöntää ja ovat siksi valmiita joipa 'valkoisiin valheisiin' pitääkseen tuota utopista kulissia ja mielikuvaa yllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe