asunnottomien yö

Pääosa asunnottomista on hesassa, miksi? Voisivat mennä kehä kolmosen ulkopuolelle, josta asuntoja kyllä löytyy. Asunnottomilla ei työpaikatkaan ole muuton esteenä.
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siinä asunnoton kertoi, että "Kävinpä tekemässä Helsingin kaupungille taas vuokra-asuntohakemuksen. Kahdeksan vuotta olen hakenu kaupungilta asuntoa."

Siis mitä vittua. Mikä logiikka tollasessa on?

Meneehän ihminen toiseen kauppaankin ostamaan ruokaa jos edellisessä on hyllyt tyhjät.
Vai moniko ramppais joka aamu samassa kaupassa ja sit itkis että ei oo kotona yhtään ruokaa?

Sama kuin, että itse hakisin luksusasuntoa jostain kasvukeskuksesta ja sit syyllistäisin viranomaisia siitä, ettei mulle myönnetä sellaista.
Eihän helsingissä riitä muutenkaan asuntoja edes työtätekeville tai eihän siellä kaikilla työtätekevillä ole edes varaa maksaa niitä paikallisia vuokria. Sit työttömien tai päihdeongelmaisten pitäis muka saada ängettyä itsensä niihin asuntoihin joista jo muut tappelee.
Helsingissä on 4000 vva:ta. Miks kukaan niistä ei muuta pois? Kyllä täällä lääniä riittää perkele.

Kyllä se vaan niin on että sääli on sairautta.
Oikeudenmukaisuus taas viisautta. Mielestäni oikeudenmukaisuus ei ole koskaan ilmaista. Se on kompromissi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helppo ratkaisu! kirjoitti:

Pääosa asunnottomista on hesassa, miksi? Voisivat mennä kehä kolmosen ulkopuolelle, josta asuntoja kyllä löytyy. Asunnottomilla ei työpaikatkaan ole muuton esteenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu