viimeinen "aika" varattu

Trubaduuri

Aika on näkymätön, aika on kulumaton, aika on oikea ja väärä samalla kertaa, siitä huolimatta aika kuluu joskus hyvin näkyvästi ja sangen väärin, kuitenkin oikeanlaisesti. Ja tästä emme voi päätellä paljon muuta, kuin kaiken ajan suhteellisuuden olevan totta kaikille samaan aikaan, ajasta ja paikasta riippumatta. Mutta jotta ajalle ei syntyisi liian suurta merkitystä pelkästään ihmisen, tämän ehkä vähän harmaan arkisen toiminnan takia, on sen kattava rajallisuus ihmiselämän suhteen hyvä huomata tarpeeksi ajoissa. Ja siksi on osattava antaa runsaasti painoarvoa oikeille valinnoille,
siis ennen kuin on liian myöhäistä tehdä hyviä ja oikeita valintoja ja ratkaisuja oman elämän suhteen. Jos ihminen kokee olevansa vähän hukassa tässä kulutuskeskeisessä ja laatu-aikaa tuhlaavassa sekaisessa "ajasssa", on hänen syytä tietää yksi oivallinen keino päästä irti tuosta orjuuttavasta kierteestä, johon tämä nykyinen
"aika" on hänet mahdollisesti sitonut kiinne tiukasti. Ja tuo keino on 'rukous', eli ihmisen henkilökohtainen yhteyden-otto luomakunnan ja ihmiskunnan Luojaan, taivaalliseen Isään. Tämä
'rukous' on tietenkin melkein kaikkien oikea uskoisten hyvin tuntema ja ulkoaosaama "Isä meidän" rukous. Joten, ottakaa yhteys rohkeasti vaan jos siltä tuntuu. Kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse siitä koskaan saada tietää mitään, jos olette tehneet tuon erittäin rohkean valinnan ja yksin polvistuneena Luojanne eteen osoittaneet kunniaa vain Hänelle ja siinä ohessa sitten rukoilleet omissa oloissanne kaikilta salaa tuon
kauniin ja ytimekkään "Isä meidän" rukouksen.

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaina

      Kyllä ovat vähäisiä hengellisen elämän eväänne: kuuntelua ja rukoilemista.

      Eikä mitään muuta: kristillisen genren perinne pitää sisällään äärimmäistä taitamattomuutta koskettaa ihmisiä, mikä sinällään on osoitus vain ylimielisyydestä: kristinuskossahan on kysymys vain ja ainoastaan alistumisesta.

      • Trubaduuri

        Eikö tänä päivänä enää älykäs pakana-uskoinen nainenkaan osaa muuta kuin ylimielisellä tavalla
        alistaa itseään heikonpia ja huonosti ravittuja
        kristittyjä ylen taitamattomasti, kylmän kovilla ja sangen ankarilla, jopa vähän tuomitsevilla sanoillaan, oman yksioikoisen mielipteensä alle?

        Mutta siitäkin huolimatta. Oli vastaamaton vastaus, todennäköisesti, mitä tahansa. Jatkan.

        Asiaakin on, siis vähäsen, tämän runsaan ja monipuolisen tuumailun ohessa. Joten ota siitä, mutta älä sitten juopuen kiitä; Hän on kuitenkin suurin Rakkaus, joka tämänkin meidän oman pienen aurinkokunnan, siis tämän maallisen maailmankin
        , sallii olla olemassa.
        Onneksi sinäkään et ole Hänen veroisensa, eli Kristuksen ilmoittama "Rakkaus" ja hänen todistamansa Isä, koska huout ulospäin melko kyynistä ja pateettista sanomaa.
        Ja siksi, me oikeat ja aidot kristityt, emme myöskään alistu sinun sanasi valtaan. Tyydy myös tulevaisuudessa siihen.


      • mie

        Kristinuskossa on kysymys siitä, että niin paljon Jumala on maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä. Se on: pelastusvarmuus!


    • vielä aikaa

      tää on se ainut oikee rukous jonka Pelastaja Voideltu opetti kuulijoilleen vuorisaarnassaan .
      tosi hyvä jutska ja siks se toimii .

      • Trubaduuri

        Niin, tuo Isä meidän rukous on tosiaankin ainoa oikea rukous, jota on syytä käyttää jo ihmisen Pojan, Kristuksenkin kehoituksen ja opetuksen mukaan. Ja siksi se aina toimii, jos vain itse ihminen toimii oikein, noin yleensä ottaen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe