"Hänet äänestettiin sinne. Kansa on puhunut. Piste. Muu olisi demokratian päälle pissimistä." Näin kirjoitti nimim. "Ei näin" Satu Hassista tuossa alempana.
Kysymys: nythän on niin, että Pekka Haavistoa ei aikanaan (1995) äänestetty eduskuntaan. Tuliko Pekan uralle piste, kun demokratia oli puhunut?
Vastaus: Ehei. TYÖTTÖMÄSTÄ YLIOPPILAASTA TEHTIIN MINISTERI NELJÄKSI VUODEKSI. Vihreän liiton pikkuriikkinen sisäpiiri piti pilkkanaan paitsi vihreiden vastavalittuja kansanedustajia, myös koko Suomen kansaa.
Onko tämä sitten demokratian päälle pissimistä vai kakkimista, sen saa nimimerkki "Ei näin" itse päättää. Vai onko "vihreä demokratia" sellaista, jossa tavallinen kouluttamaton, työtön kadunmieskin voi päästä suoraan ministeriksi, jos tuntee vihreiden pomot?
Vihreät kakkivat demokratian
7
195
Vastaukset
- on tehtäviä
joihin valitaan äänestämällä, ja tehtäviä joihin ei valita äänestämällä. Europarlamentaarikot ja kansanedustajat valitaan äänestämällä. Ministerit valitaan sopimalla hallituspuolueiden sisällä.
Muistat varmaan, että Kansallisella Sekoomuksella on ollut ministeri, joka ei saanut vaaleissa ensimmäistäkään ääntä.- Ei näin
Olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että asiassa ei menetelty aivan parhaalla tavalla. Mutta jos tarkastelemme asiaa laajemmalti ei asia vaikuta niinkään kummalliselta.
Ministerinsalkut jaetaan puolueiden välisillä lehmikaupoilla , jotka ovat tässä ongelman ydin. Kansa kyllä äänestää ehdokkaita eduskuntaan, mutta äänimäärillä ei loppujen lopuksi ole paljonkaan merkitystä kun salkkuja jaetaan. Salkut annetaan sille, joilla on oman puolueen tuki takanaan ja joka sopii muille puolueille.
Ongelma on siis pohjimmiltaan tavassa jolla hallitukset muodostetaan Suomessa. Mutta on tässä puolensakin. Lentäisi kyllä tee nenästä jos kuulisin aamu-uutisia kuunnellessani "Opetusministeri Toni Halmen ehdotus..." - hyvä palkka
Ei näin kirjoitti:
Olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että asiassa ei menetelty aivan parhaalla tavalla. Mutta jos tarkastelemme asiaa laajemmalti ei asia vaikuta niinkään kummalliselta.
Ministerinsalkut jaetaan puolueiden välisillä lehmikaupoilla , jotka ovat tässä ongelman ydin. Kansa kyllä äänestää ehdokkaita eduskuntaan, mutta äänimäärillä ei loppujen lopuksi ole paljonkaan merkitystä kun salkkuja jaetaan. Salkut annetaan sille, joilla on oman puolueen tuki takanaan ja joka sopii muille puolueille.
Ongelma on siis pohjimmiltaan tavassa jolla hallitukset muodostetaan Suomessa. Mutta on tässä puolensakin. Lentäisi kyllä tee nenästä jos kuulisin aamu-uutisia kuunnellessani "Opetusministeri Toni Halmen ehdotus..."Muistettava kompromissitkin, vaikka ei hyvää olisikaan, vastapuoli mieluummin ottaa jonkin Osmo Soininvaaran oloisen, ainoa joka tapahtuu, on rään pyyhkiminen väliin suun ympäriltä
Tämmöisistä vastapelurit tykkää, eivät saa mitään konkreettista aikaan, ihan kuin Hassikin, moitti vain muiden tekemisiä, itsekkin kokeili, mutteipa tainnut mitään hyödyllistä jäädä historiaan
Tämmöisiä mitättömyyksiä sitten ministereinäkin, ihan sentakia kun sopivat isommille puolueille täytöksi, ja luonnollisesti omaa etuansa nämäkin kohensi, kukapa juuri saa 1-Brysselin reissulla, melko tarkasti 2000€ puhtaana käteensä, vain kun istuu lentokoneessa, ihan vain siitä ylimääräistä, yritäppä, tulee käräjäreissu, ja tuomio, on jo näyttöjä pienemmästäkin - vihdoin
Ei näin kirjoitti:
Olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että asiassa ei menetelty aivan parhaalla tavalla. Mutta jos tarkastelemme asiaa laajemmalti ei asia vaikuta niinkään kummalliselta.
Ministerinsalkut jaetaan puolueiden välisillä lehmikaupoilla , jotka ovat tässä ongelman ydin. Kansa kyllä äänestää ehdokkaita eduskuntaan, mutta äänimäärillä ei loppujen lopuksi ole paljonkaan merkitystä kun salkkuja jaetaan. Salkut annetaan sille, joilla on oman puolueen tuki takanaan ja joka sopii muille puolueille.
Ongelma on siis pohjimmiltaan tavassa jolla hallitukset muodostetaan Suomessa. Mutta on tässä puolensakin. Lentäisi kyllä tee nenästä jos kuulisin aamu-uutisia kuunnellessani "Opetusministeri Toni Halmen ehdotus..."En minä oikeasti Haavistoa vihaa, enkä muitakaan vihreitä. Mutta mielestäni olisi oikeasti hyvä, jos joku puolue olisi erilainen. Se ärsyttäisi muita tavattomasti. Jos joku kieltäytyisi esim. liian suurista palkankorotuksista ynnä muista eduista.
- paljasta
Pekka Haaviston perhe kuului ja edelleenkin kuuluu vapaamuurarimafiaan. Vain se selittää Haaviston maagisen menestyksen. Demokratian kanssa asialle ei ole mitään tekemistä.
- turhempi
Ikävää kun nämä omivat "Vihreä" nimen
Oliskin ihan aitoja vihreitä, ajatus olikin alunperin että vain kausi per naama
Mutta, mutta, ahneus taas iski
Eli, ihan turha puolue ja liike, vain joka uskonnon omaisesti heitä äänestää, taas edustajia ahnehtiin
MM. EU:ssa, ahneimpia olivat vihreät silloisen tutkimuksen mukaan - ja homoille kansan rahoilla
turhempi kirjoitti:
Ikävää kun nämä omivat "Vihreä" nimen
Oliskin ihan aitoja vihreitä, ajatus olikin alunperin että vain kausi per naama
Mutta, mutta, ahneus taas iski
Eli, ihan turha puolue ja liike, vain joka uskonnon omaisesti heitä äänestää, taas edustajia ahnehtiin
MM. EU:ssa, ahneimpia olivat vihreät silloisen tutkimuksen mukaanPekka Haavisto on homo ja homoilee kansalta rosvoamillaan rahoilla. Hän kannataa raakaa markkinataloutta eli sitä että kansalaisyhteiskunta tuhotaan ja tavalliset ihmiset jätetään markkinavoimien ryöstettäviksi. Niin on jo tapahtunut ja pakkoruotsi tuhoaa loputkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969