Jaan kanssanne erään ikävän, mutta toden kokemukseni elämäni matkalta. Tämän tosi tarinan nimi on ”Minän teekutsut”
Päätin järjestää eräänä iltapäivänä teekutsut. Ne olivat aivan vaatimattomat teekutsut. Paikalla olivat vain oma minä, minä itse ja vanha minä, mutta meillä oli oikein hauskaa yhdessä.
Oma minä kaatoi teen, minä itse tarjosi kakkua ja vanha minä nautti antimet asianmukaisella hartaudella. Oma minä pohdiskeli teekupin ääressä uskovaisten lakihenkisyyttä, minä itse kauhisteli uskovaisten saamattomuutta ja vanha minä muisteli saaneensa kylmää kohtelua heiltä kaikilta.
Teekutsut päätettiin rukoushetkellä. Oma minä rukoili, minä itse lauloi ja vanha minä säesti. Yhdessä ne pauhasivat kuin vanhanaikainen poljettava harmoni, mutta ne olivat oikein hyvät teekutsut! Oma minä tuli siunatuksi, minä itse rohkaistui ja vanha minä sai voimia.
Minä päätin järjestää teekutsut uudelleenkin.
Vihollinen on aivan lähellä !
16
647
Vastaukset
- käytit teetä
tuota kuravettä?
Kyllä kahvi olisi ollut poikaa kaikille kolmelle minällesi.
Olisit vielä voinut terästää kahviasi miestä väkevämmällä.
Siinä sitä olisi ollut puhetta ja pulinaa pöytäsi ääressä.
Mutta että teetä...kuravettä???- jukka.finland
Olisihan ne toki voineet olla kahvikutsutkin. Tuo tarinan tosi minä järjästelee sellaisiakin ja monenmoista muuta. Toivottavasti pääset varsinaista jutun juurta järsimään.
- modis
Siis, mikä on viestissäsi vihollinen? 8-[
- jukka.finland
Vihollinen on minä itse!
Uskovan pahin vihollinen ei ole Saatana eikä toiset ihmiset - eipä olosuhteetkaan joiden keskelle meidät on johdatettu elämään - vaan ”minä itse”.
”Minä itse” on kaikkien hengellisten siunauksien este, sillä se on päättänyt pysyä sydämen valtaistuimella ja puolustaa uskonnollisuuttaan ja opillisia näkemyksiään viimeiseen hengenvetoon kuin naarastiikeri pentujaan. - ekivaari
jukka.finland kirjoitti:
Vihollinen on minä itse!
Uskovan pahin vihollinen ei ole Saatana eikä toiset ihmiset - eipä olosuhteetkaan joiden keskelle meidät on johdatettu elämään - vaan ”minä itse”.
”Minä itse” on kaikkien hengellisten siunauksien este, sillä se on päättänyt pysyä sydämen valtaistuimella ja puolustaa uskonnollisuuttaan ja opillisia näkemyksiään viimeiseen hengenvetoon kuin naarastiikeri pentujaan.ajatuksesi ei voi olla yhtään enempää tai vähempää, vaan just so oikeassa kuin oikeassa olla voidaan!
- jukka.finland
ekivaari kirjoitti:
ajatuksesi ei voi olla yhtään enempää tai vähempää, vaan just so oikeassa kuin oikeassa olla voidaan!
Kiitokset kannanotostasi. Rohkaisevaa.
Aloitukseni tarkoitus on herättää meitä uskovaisia katselemaan arkielämämme ongelmia raamatun ilmoituksen valossa. Vasoinkäymisemme ja epäonnistumisemme syyt voivat olla lähempänä meitä itseämme kuin suostumme näkemään. Onhan helpompaa panna lankeemukset ja epäonnistumiset paholaisen, kanssamatkaajien tai seurakunnan lukuun kuin myöntää, että ongelmien ydin onkin minä itse.
Omassa elämässäni olen huomannut, että minä on minun suurin ongelmani. Ihmetellen tutkin raamatun ilmoitusta, että Jumala on Lunastuksessa puuttunut tähän ongelmaani perinpohjaisella tavalla. En osaa ilmaista tätä niinkuin tahtoisin sen veljieni ja siskojeni kanssa jakaa. Salli minun sanoa se vaikkapa näin, että asia on kohdallani ikäänkuin kesken vaikka se Ristillä on tullut lopulliesti jo hoidetuksi. - mamabeard
jukka.finland kirjoitti:
Vihollinen on minä itse!
Uskovan pahin vihollinen ei ole Saatana eikä toiset ihmiset - eipä olosuhteetkaan joiden keskelle meidät on johdatettu elämään - vaan ”minä itse”.
”Minä itse” on kaikkien hengellisten siunauksien este, sillä se on päättänyt pysyä sydämen valtaistuimella ja puolustaa uskonnollisuuttaan ja opillisia näkemyksiään viimeiseen hengenvetoon kuin naarastiikeri pentujaan.Jokaisen ihmisen pahin ja tietyssä mielessä ainoa vihollinen on tietysti Saatana. Eräs sen taktiikka on sitoa ihmisen vapaudenkaipuu illuusioihin ja kääntää asetelma päälaelleen, jolloin ihminen kuvittelee Jumalaa vapaudenriistäjäksi eli vihollisekseen.
Sellainen ihminen todellakin syntitilassaan elää vihollisuudessa Jumalaa kohtaan.
Mutta on olemassa eräs jossa Saatana on täysin voitettu, tuo eräs on Jeesus Kristus, joka sanoo vihollisestaan ja vihollisestamme:
"Minussa hänellä ei ole mitään."
Niinpä kaikki minkä kautta vihollisella on jotain meissä uskovissa, jotka olemme Kristuksessa, on ne elämän alueet joita emme ole antaneet Hänelle vaan joista pidämme kiinni itse. Niissä hallitsee oma minä.
Tätä kautta on ihan totta että uskovan pahin "vihollinen" on oma minä.
Siksi uskoville on annettu risti.
Huolestuttavaa on että tänä aikana yhä useammat uskovat ajattelee ristiä vain jonakin johon naulittuna Jeesus kuoli, mutta ristin teologista merkitystä oman elämän suhteen ei tajuta.
Toki meille on Raamatussa kerrottu että näin tulee kristikunnan keskellä käymään viimeisinä päivinä. Rakkaus kylmenee. Etsitään omaan korvasyyhyyn mieluisia opettajia välittämättä enää polvillaan kysyä Herran edessä mikä oikeasti on totta. Vastuu omasta hengellisyydestä sälytetään muiden harteille jne.
Vaikka tämä kehitys on ilmoitettu ja emme sille oikeastaan mitään voi, silti on loppuun asti pidettävä yllä Sanan totuuksia ja niin moni sellainen joka on eksymäisillään tai jo eksynyt lihallisen korvasyyhynsä tähden, voi vielä kokea totuuden piston sydämessään ja palata Kristuskeskeiseen armoon, tämän eksytyksen ajan keskellä.
Paljon on Jumala jättänyt ihmisen omaan päätäntävaltaan.
* *
Oma minä voi kiistellä opinkappaleista, mutta lienet kanssani yhtä mieltä että oma minä voi vetäytyä myös opittomuuteen, eräänlaiseen mystiikkaan ja esoterismiin, jossa tavoitellaan vain oppien tuolla puolen olevaa "kokemusta". Kumpikin ääripää on kristillisyydelle vieras ja johtaa harhoihin.
Edellisessä (opinkappaleet ja oma minä) meillä voi olla oikea muoto, mutta sisältö joko kokonaan puuttuu tai sitä ei osata elää todeksi, jonka seurauksena hyväkin asia voi olla vihollisen käytössä lihallisuutemme kautta kun toteutamme raamatullisia näkemyksiä, saaden aikaan epäraamatullisia tuloksia: puoluemielisyyttä, turhaa riitaa, oman itsen pönkittämistä, tietopuolista asennoitumista rakkauden kustannuksella.
Jälkimmäisessä (kokemuskeskeisyys ja oma minä) ihmisellä ei sitten ole kumpaakaan, ei muotoa eikä sisältöä, koska se sisältö joka on ei ole kristillinen. Esimerkiksi joogan ja meditaation harrastajat voi nimittää kokemustaan kaikkialliseen Kristushenkeen sulautumiseksi tai Pyhäksi Hengeksi, mutta kristillinen sanasto ei muuta asiaa miksikään. Vaikka ajatellaan että juuri tuossa kaikkiallisuuden kokemuksessa "oma minä" sulaa pois kosmiseen rakkauteen ja veljeyteen jne., tosiasia on että ihminen tätä kautta palvoo itseään ja Jumalasta erillistä itseyttään jumaluutena. Tuollaiseen "henkiseen kasvuun" ja "itsetietoisuuden kehittymiseen" liittyvät harjoitukset ja mahdollisesti askeettinen elämäntapa eivät missään määrin ole sitä ristin kautta tapahtuvaa ja Kristuksen sisälliseen tuntemiseen johtavaa kasvua josta Raamattu puhuu, vaan kyseessä on perkeleellinen harha.
Myös kristitty voi eksyä ns. kokemuskristillisyyteen ja ilmiöiden perässä juoksemiseen jossa on omat vaaransa. Siksi tarvitaan julistusta rististä. Oikeaa ja tasapainoista julistusta jonka seurauksena on dynaaminen, voimaperäinen kristillinen elämä, ei jokin sellainen "risti vain"-opillisuus jossa jälleen kerran on oppilauseita ja muotoja mutta ei intohimoa varsinaiseen sisältöön eli Kristukseen, joka merkitsee voittavaa elämää:
MINUSSA HÄNELLÄ EI OLE MITÄÄN.
Ylistys Jumalalle!
* *
Kristityn vaelluksen kirjoittaja Bunyan kuvaa teoksessaan "Pyhä sota" uskovaa hyvin varustettuna kaupunkina jota vihollinen piirittää.
Kaupunki on täysin suojattu eikä vihollisella ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä sen suojamuurien sisälle valloittamaan sitä. Tekeytyköön vihollinen kuinka mahtavaksi tahansa suojamuurit ovat moninkertaisesti mahtavammat ja pitävät sen loitolla.
Ainoa väylä mitä kautta vihollisen hallintavalta voi päästä kaupunkiin sisälle turmelemaan sitä ja lopulta anastamaan sen haltuunsa, ovat kaupungin portit!
Niitä ei voida avata ulkoapäin väkivalloin, ainoastaan sisältä käsin. Vain uskova itse voi avata sisimpänsä portit Saatanalle ja sen salakavalille hyökkäyksille.
Bunyanin mukaan nuo portit ovat silmäportti, kuuloportti ja suu-portti.
Mitä antaudumme katselemaan ja mitä kuuntelemaan, eli millaisilla asioilla itseämme ja sisäistä elämäämme ruokimme, sekä myöskin mitä antaudumme puhumaan.
"Yli kaiken varjeltavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee..." - merim.raimo
mamabeard kirjoitti:
Jokaisen ihmisen pahin ja tietyssä mielessä ainoa vihollinen on tietysti Saatana. Eräs sen taktiikka on sitoa ihmisen vapaudenkaipuu illuusioihin ja kääntää asetelma päälaelleen, jolloin ihminen kuvittelee Jumalaa vapaudenriistäjäksi eli vihollisekseen.

"Yli kaiken varjeltavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee..."vihollisen "varuskunta"varsinkin katolisessa maassa on sairaalan kappeli.Miksi?sairaalassa viettävät monet viimeset elon hetkensä,ja sielunvihollinen ei hellitä omistaan noin vain.Jos sinä nyt"henkeä täynnä"menet ja puhdistat kappelin ,niin siitä tulee siisti ja puhdas,mutta kohta se on vielä vahvempi vihollisen varuskunta.Miksi? Sillä samoinhan on Pyhän Hengen temppelin laita.
- lumpsis
"Jaan kanssanne erään ikävän, mutta toden kokemukseni elämäni matkalta. Tämän tosi tarinan nimi on ”Minän teekutsut” "
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru puoli surua.
Kiitos, kun sain osallistua kokemukseesi. Ei ole minullekaan oudot kutsut.- jukka.finland
Kiitos viestistäsi.
Olen seurannut kirjoitteluasi ja ymmärtäväisiä vastauksiasi. Meillä on yhteys keskenämme ja siitä iloitsen.
Jokaisella Jumalan lapsella on noiden "teekutsujen" aika ja kokemus elämässään.
Alkutaipaleella ne tuntuivat peräti siunatuilta kutsuilta. Miten hyvin näinkään maailman ihmisten ja uskovaisten viat ja puutteet?
Mutta matkan jatkuessa Pyhän Hengen armollinen työ ja valo paljasti minusta itsestäni sanoin kuvaamattoman järkyttävää; siihen malliin kuin Jumala sanoo kansastaan Israelista, kun vertaa sitä Sodoman ja Samarian tyttäriin:"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra: ei totisesti sisaresi Sodoma tyttärineen tehnyt sitä, mitä sinä...Ja Samaria ei tehnyt puoltakaan sinun syntiesi vertaa; mutta sinä olet tehnyt kauhistuksia paljon enemmän kuin he, niin että olet kaikilla kauhistuksillasi, joita olet tehnyt, saanut sisaresi näyttämään vanhurskailta." (Hes. 16:48a,51).
Jumalan Pojan evankeliumi ulottuu ongelmamme ytimeen, joka on minä itse. Tämä on oman minän kuolemantuomion paikka. Vanhan on kuoltava, koska sitä ei voi korjata eikä parantaa. Uusi elämä, jonka Hän armossaan meille antaa ei ole minäkeskeistä vaan Kristuskeskeistä elämää. Hän meissä ja me Hänessä.
Risti on Jumalan voima ja Jumalan viisaus! - jukka.finland

Risti on Jumalan voima ja Jumalan viisaus!M jäi pois, mutta hauska nimimerkki olisi tuo "lupsiskin"
- Uskossa
Rauhaa veljeni, ehkä on minunkin aika järjestää omat tee-kutsut.......siunausta Ola
- jukka.finland
Runsasta siunausta myös Sinulle Ola!
- RitariOlevainen
Mutta joku toinenkin on siinä,aivan lähelläsi,,siinä vierelläsi!
KATSO JEESUKSEEN,KATSO JEESUKSEEN!
Katso Jeesukseen,katso Jeesukseen,
Hän on sun vierelläs,
aivan siinä lähelläs.
Katso Jeesukseen,Hän on sun vierelläs!
Katso Jeesukseen Katso Jeesukseen,
Hän käy sulle avaamaan,
paikka pöytään varataan.
Katso Jeesukseen,Hän käy avaamaan!
Katso Jeesukseen katso Jeesukseen,
Hän on sun ystäväs,
kuka muu niin ymmärtäis.
Katso Jeesukseen,Hän on sun ystäväs!
Katso Jeesukseen katso Jeesukseen,
Hän vie sun kotihin,
taivaan juhla saleihin.
Katso Jeesukseen,Hän vie sun kotihin!
On allekirjoittaneen :Sanat/Sävel/Sovitus
"RitariOlevainen"!
Kotikäyttöön ja kokouksiin mielin määrin,vaan ei kaupalliseen tarkoitukseen,tekijän oikeudet kieltää sen!
Sävelenkin saa,joka tahtoo,niin lähetän! - ekivaari
RitariOlevainen!
Ps.119.
150. "Lähellä ovat ilkeät vainoojat, jotka ovat kaukana sinun laistasi.
151. Lähellä olet sinä, Herra, ja kaikki sinun käskysi ovat todet."
Tervehdys kaikille palstalaisille! Olan'-kin nimi siellä iloksemme vilahti pitkästä aikaa.- Uskossa
Ho hoi! juu täällä olen, ja tulen kun kerkiän töiltäni? Runsasta siunausta veljeni ekivaari...Ola
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951