Kysymys...

Asumme Oulussa ja isäni on yksityisyrittäjä rakennusalalla. Olemme v-lestadiolaisia ja isäni hyvin vanhoillinen ja sen takia todella hyvä isä. Joskus hän kylläkin saarnaa ihan turhastakin mutta eniten minua harmittaa se että työasioissa ei hänellä ole minkäänlaista moraalia. Monesti hän sanoo että puhdas sydän ja omatunto on hänen voimanlähteensä, mutta valehteleeko hän kun työasioissa petkuttaminen ja huijaaminen on sallittua?
251322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No tuossa ei nyt kyllä ollu mitään järkeä! Joko koko juttu oli täys feikki tai sitten

a) isäsi huijaa ja siis valehtelee puhtaasta omasta tunnosta
b) isäsi huijaa ja on puhtaalla omalla tunnolla, mutta ei näin olen voi kutsua itseään enää uskovaiseksi
c) isäsi ei luulojesi mukaisesti huijaakkaan vaan on rehellinen ja puhtaalla omalla tunnolla

Äänestä
  • En ole kysynyt isältä asiasta, mutta c, vastaus se ei ainakaan ole sillä olen seurannut asiaa jo useamman vuoden työtä sivusta (olen kesätöissä isän firmassa).

    Joten kohta b olisi osuvin, mutta kyllä me uskovaisia ollaan varsinkin isäni, joten olisiko se sitten kohta a sillä pidän isän omatuntoa puhtaana.

    Isästä saa sen kuvan että kaikki on sallittua bisneksessä. Onko näin??

    Äänestä

  • M.E kirjoitti:

    En ole kysynyt isältä asiasta, mutta c, vastaus se ei ainakaan ole sillä olen seurannut asiaa jo useamman vuoden työtä sivusta (olen kesätöissä isän firmassa).

    Joten kohta b olisi osuvin, mutta kyllä me uskovaisia ollaan varsinkin isäni, joten olisiko se sitten kohta a sillä pidän isän omatuntoa puhtaana.

    Isästä saa sen kuvan että kaikki on sallittua bisneksessä. Onko näin??

    Olis ihan hauska tietää minkä ikäinen olet ;) Ihan noin vaan sen takia et tietäis miten tohon kysymykseen pitäs suhtautua...

    Bisnes on elämää...se on raakaa niinku elämäki... mut ei siellä bisnespuolella sen enempi oo oikeutta huijata ku muussakaan elämässä. Jos joku ajattelee noin niinku sä arvelet isäs tekevän, kaikki ei oo ihan kondiksessa...

    Älä sä vaan itte ota oppia... Mä oon huomannu, et loppujen lopuksi rehellisyys maan perii... oppinut kantapään kautta - valitettavasti

    Edelleen: ota puheeksi ja kysy isältäs minkälaisissa asioissa se huijaa ja miksi huijaa...uskooko hän tekevänsä oikein... miksi tekee oikein... onko ajatellut sitä vastapuolta ketä hän huijaa... miltä tuntuu tulla petetyksi... pyydä isääs asettumaan sen huijatun tilalle ja miettii uudestaan asioitten tärkeysjärjestys... neuvo rakkaudella, älä uhmamielellä...

    Äänestä

Kysyppä isältäsi asiaa... saa lapsikin kertoa isälleen mielipiteensä. Mä olen itse sellaisella alalla, jossa asiakkaita voisi huijata sen minkä kerkii. En kykene itse siihen vaikka monet työkaverini niin tekevät!!! Monesti asiakkaani ihmettelevätkin, että miksi kerroit ton asian, moni ei olis sanonu. Mä vastaan vaan, et ollaan molemmin puolin rehellisiä, niin on kaikkein parasta.

Nykyisin on yleisesti hyväksyttyä huijata ja pettää ihmisiä. Ihmisellä ei ole enää mitään arvoa ellei ihmistä tunne henkilökohtaisesti. Ihminen joka on oikein uskomassa ei tee tällaista!

Puhu isällesi - kerro mielipiteesi - neuvo häntä

Äänestä

Outoa on esim. se, mitä kuulin ystävältäni oululaisen nuoren naisen isältä. Hänen tyttärensä lestadiolainen pomo ahdisteli tyttöä seksuaalisesti, kun uskottomia saa kuulemma kohdella miten haluaa. Tämä näyttäisi sopivan isäsi käyttäytymiseen. Onkohan Oulun seudulla syntynyt uusi lestadiolaisuuden suunta; en oikein jaksa uskoa, että tämä ajattelu olisi levinnyt koko herätysliikkeeseen?

Äänestä
  • no en oo kuullu tollasesta, mut tosiaankaa tää tyyppi ei kyl oo enää "uskovainen", ainaki niin luulisin...

    nii... sit siitä tän aiheen alotttajalle: tosiaanki rehellisyys on kaiken aa ja oo.. eli keskustele isäs kanssa ja yritä saada järkeä... ei tietenkää petkuttaminen oo oikeutettua bisneksessä eikä missää muuallakaa...

    Äänestä

  • "Hänen tyttärensä lestadiolainen pomo ahdisteli tyttöä seksuaalisesti"

    Tämä on nähdäkseni aika tyypillistä lestadiolaisten käyttäytymistä, eikä ensimmäinen kuulemani tämän tyyppinen tarina.

    Äänestä

  • Asiaa seurannut kirjoitti:

    "Hänen tyttärensä lestadiolainen pomo ahdisteli tyttöä seksuaalisesti"

    Tämä on nähdäkseni aika tyypillistä lestadiolaisten käyttäytymistä, eikä ensimmäinen kuulemani tämän tyyppinen tarina.

    Hyvä "asiaa seurannut",

    viestillesi en pystynyt muuta kuin nauramaan...olethan sinä oikea asiantuntija ;)

    Huhupuheita kannattaa aina uskoa... ja vaikka tollaiset ahdistelupuheet olisivatkin totta ko. tyyppi ei olisi uskovainen ;)

    (en muuten naura tuolle ahdisteluasialle - vaan kommentillesi)

    Varmaan ajattelet, että minäkin ahdistelen työpakkani naisia ... ei tulis ikinä mieleenikään... sairasta sanon minä ;)

    asiaa lähempää seurannut
    toukka

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    toukka ilmeisesti ottanut asiakseen toimia lestaadiolaisten äänitorvena ja "totuuden" puolustajana. Jos hän ei ole johonkin väitettyyn asiaan törmännyt,ei sitä ole tapahtunut...

    Äänestä

  • Oopeli kirjoitti:

    "Jos hän ei ole johonkin väitettyyn asiaan törmännyt,ei sitä ole tapahtunut..."
    tohon vastaan:
    Empä ole Jumalaani törmännyt ja Hänen kuitenkin uskon...

    En ole sanonut ettei hiplailuja tapahtuis, mut sitä meinaan ettei ne oo uskovaisia tyyppejä todellakaan. Ehkä väittävät olevansa, mutta never ever... Tossa on aika vissi ero...

    Tää on vähä saman tyyppinen juttu ku sen Ahteen äijän kerrottiin hiplanneen niitä naisia...lehdet kertoivat tietty totuuksia ja taas totuuksia... Toikin on sellainen juttu et eihän sitä tiedetä mitä siellä tapahtu...Vain herra Ahde ja nää naiset tietää totuuden... Mut jos ton uskoo et se hiplas niitä ni huomaa -- ohops tais normaali ev.lut. (on muuten aika "uskovainen" tyyppi) sortuu pikkasen kähmii ;)

    Tollasiin huhuihin pitää suhtautuu aina pikkasella varauksella, mitäs jos mä väittäsin tässä että huomasin Oopelin menevän homobaariin eilen illalla ja oompa muuten kuullu hänen pikkasen muutaki siellä tehneen ku sidukkaa ottaneen - Pitäskö kaikkien uskoo toi?
    Fiksu ihminen kyllä miettii ennenku levittää huhuja totena joista ei voi olla varma...

    Tohon äänitorvena olemisesta...hauska nimi... mähän vaan kerron uskostani... ja kommentoin muutenki juttuihin omana itsenäni enkä minään Lars Leevi Lestadiuksena... etkö kestä kuunnella ;)

    Arvaa miks mä juttelen teidän kanssa... Siks et tää on kivaa ;) En mä teitä oo käännyttämässä, en paljo siitä kostu vaikka sata teistä kääntyis - tottakai olisin iloinen mut ei mulle sen parempaa taivaspaikkaa tarjottais...

    So...vaihdetaan ajatuksia hyvässä hengessä-eikö totta ;)

    Juu,heitit hyvän idean.Taidanpa mennäkki sinne homobaariin.Tuu messiin.Voitas keskustella uskonasioista ja tehhä vähän muutaki...

    Sä oot hauska tyyppi =D ,jos mennään kuitenki juttelee ehkä johki muualle ... vaikka ry:lle ehkä? Tai johki kahvilaan...

    hmmm...Toisaalta tuli kyllä tosta sun ehdotuksesta sellaiset kiusaukset ettei paremmasta väliä ...heh.. ;)

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    "Jos hän ei ole johonkin väitettyyn asiaan törmännyt,ei sitä ole tapahtunut..."
    tohon vastaan:
    Empä ole Jumalaani törmännyt ja Hänen kuitenkin uskon...

    En ole sanonut ettei hiplailuja tapahtuis, mut sitä meinaan ettei ne oo uskovaisia tyyppejä todellakaan. Ehkä väittävät olevansa, mutta never ever... Tossa on aika vissi ero...

    Tää on vähä saman tyyppinen juttu ku sen Ahteen äijän kerrottiin hiplanneen niitä naisia...lehdet kertoivat tietty totuuksia ja taas totuuksia... Toikin on sellainen juttu et eihän sitä tiedetä mitä siellä tapahtu...Vain herra Ahde ja nää naiset tietää totuuden... Mut jos ton uskoo et se hiplas niitä ni huomaa -- ohops tais normaali ev.lut. (on muuten aika "uskovainen" tyyppi) sortuu pikkasen kähmii ;)

    Tollasiin huhuihin pitää suhtautuu aina pikkasella varauksella, mitäs jos mä väittäsin tässä että huomasin Oopelin menevän homobaariin eilen illalla ja oompa muuten kuullu hänen pikkasen muutaki siellä tehneen ku sidukkaa ottaneen - Pitäskö kaikkien uskoo toi?
    Fiksu ihminen kyllä miettii ennenku levittää huhuja totena joista ei voi olla varma...

    Tohon äänitorvena olemisesta...hauska nimi... mähän vaan kerron uskostani... ja kommentoin muutenki juttuihin omana itsenäni enkä minään Lars Leevi Lestadiuksena... etkö kestä kuunnella ;)

    Arvaa miks mä juttelen teidän kanssa... Siks et tää on kivaa ;) En mä teitä oo käännyttämässä, en paljo siitä kostu vaikka sata teistä kääntyis - tottakai olisin iloinen mut ei mulle sen parempaa taivaspaikkaa tarjottais...

    So...vaihdetaan ajatuksia hyvässä hengessä-eikö totta ;)

    vähän minuunkin, kun annoit ymmärtää, ettei fiksu ihminen "levitä huhuja totena". Kertomani juttu ei ole varsinainen huhu, sillä tapahtumaketju on jäljitettävissä tekijään asti. Ahdistelun kohde oli ystäväni tytär, joten kyse ei ollut jostakusta tuntemattomasta.

    Ihmettelin ystävälleni, että miksi hän ei kertonut törkeilystä muille lestadiolaisille, mutta hänen mielestään siitä ei oli ollut apua, koska uskottomille saa sanoa ja tehdä mitä vaan - lestadiolaisten mielestä. Syntiä on vain se vääryys, mikä tehdään uskoville. Tästähän oli kyse liikemiehenkin tapauksessa, ja kun tapauksia on monta, yhteisö leimautuu.

    En tietenkään yleistä menettelyä kaikkiin lestadiolaisiin; poikkeuksistahan tietysti on kysymys. Mutta "en gång är ingen gång, två gånger är en vana".

    Äänestä

  • Rehellinen kirjoitti:

    Poliisillehan siitä ahdistelusta ensimmäiseksi pitäisi kertoa, eikä kenellekään muulle. Lisäksi jos kykenee puhumaan asiasta ehkä jonkun ulkopuolisen välityksellä teon tehneen kanssa. Tekijä on rikosoikeudellisessa vastuussa tekosistaan aivan niinkuin muutkin.

    Se tapahtuma vaikka olisikin tapahtunut ei liity esim. minuun millään tavalla vaikka olenkin lestadiolainen. Se ei tee minusta pedofiiliä, eikä se tee isästäni pedofiiliä. Se että jonkun tapahtuneen yhteydessä painotetaan vain sitä että tekijä oli lestadiolainen on väärin, koska kysyms ei ole todellakaan sellaisesta ihmisestä joka olisi oikein uskomassa.

    Toisekseen kaikille tehty vääryys on ihan samanlaista syntiä. Me kaikki ollaan samanarvoisia eikä me saada toisiamme kusettaa olipa kysymyksessä uskovainen tai uskoton henkilö. Ihmisarvo ei tule uskonnon mukaan. Se on meidän oppimme mukaista.

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    Hyvä "asiaa seurannut",

    viestillesi en pystynyt muuta kuin nauramaan...olethan sinä oikea asiantuntija ;)

    Huhupuheita kannattaa aina uskoa... ja vaikka tollaiset ahdistelupuheet olisivatkin totta ko. tyyppi ei olisi uskovainen ;)

    (en muuten naura tuolle ahdisteluasialle - vaan kommentillesi)

    Varmaan ajattelet, että minäkin ahdistelen työpakkani naisia ... ei tulis ikinä mieleenikään... sairasta sanon minä ;)

    asiaa lähempää seurannut
    toukka

    "Varmaan ajattelet, että minäkin ahdistelen työpakkani naisia ... ei tulis ikinä mieleenikään... sairasta sanon minä ;)"

    Toukka, etkö tosiaan ole koskaan kiksautellut työpaikkasi naisia? No hyvät hykkyrät. Koetapas vähän ryhdistäytyä. Pieni säpinä duunikaverien kanssa antaa kivasti potkua elämään. Vai ei tulis mieleesikään. Takaan että työpaikkas naiset katsoo kummeksuen tollaista tyyppiä, jolla ei ole edes mitään yritystä. Tarpeet ne on naisillakin. Ja ensimmmäiseksi vaihda tuo nimimerkkisi johonkin vähän miehekkäämpään.

    BatMan

    Äänestä

  • BatMan kirjoitti:

    Kiitti tosta vinkistä vaihtaa nimimerkki miehekkäämpään. Ei mulla oikeestaan oo siihen tarvetta. Mun nimimerkillä ei liene paljon merkitystä :)

    Puhuin tuossa jutussa ahdistelusta, enkä mistään kiksauttelusta.

    Pitää sitä päälläänkin ajatella eikä vaan sillä kuuluisalla jalkovälillä ;) Juttelin tosta sun vastauksestasi naispuolisen (epäuskoisen) työkaverini kanssa. Kysyin pelkästään hänen mielipidettään, en tuputtanut omaa mielipidettäni ollenkaan.

    Arvaa mitä hän vastasi?

    Aluksi nauroi hirveesti kysymykselleni, sitten sanoi, että ihan kivaa sellainen pikku flirttailu on mutta jos se menisi yhtään pidemmälle olisi työpaikan vaihto edessä. Sellainen mielipide naiselta.

    Hei Toukkis! Pohdiskelet siis naistyötovereidesi kanssa työaikana jalkoväliasioita. Kunnioitukseni sinulle. Olet kovempi jätkä kuin luulinkaan ja voit pitää nimimerkkisi.

    Tosin se mun vastaushan oli huumoria. Eli ei sitä nyt kaikkea tarvi ottaa niin vakavasti näin kesähelteillä.

    Kiitos, että saan pitää nimimerkkini... heh ;)

    Tää viesti minkä nyt viimeksi kirjoitit sai mut hyvälle mielelle, enkä malttanut jälleen olla kertomatta tätä työkavereilleni ;)

    Äänestä

  • Rehellinen kirjoitti:

    vähän minuunkin, kun annoit ymmärtää, ettei fiksu ihminen "levitä huhuja totena". Kertomani juttu ei ole varsinainen huhu, sillä tapahtumaketju on jäljitettävissä tekijään asti. Ahdistelun kohde oli ystäväni tytär, joten kyse ei ollut jostakusta tuntemattomasta.

    Ihmettelin ystävälleni, että miksi hän ei kertonut törkeilystä muille lestadiolaisille, mutta hänen mielestään siitä ei oli ollut apua, koska uskottomille saa sanoa ja tehdä mitä vaan - lestadiolaisten mielestä. Syntiä on vain se vääryys, mikä tehdään uskoville. Tästähän oli kyse liikemiehenkin tapauksessa, ja kun tapauksia on monta, yhteisö leimautuu.

    En tietenkään yleistä menettelyä kaikkiin lestadiolaisiin; poikkeuksistahan tietysti on kysymys. Mutta "en gång är ingen gång, två gånger är en vana".

    Jos sinulla on ensikäden tietoa asiasta, tapaus voi olla totta. (tai sitten ei, netissähän voi kirjoitella mitä vain :)

    En voi lestadiolaisena kuin ihmetellä ystäväsi vastausta "Syntiä on vain se vääryys, mikä tehdään uskoville". Enkä ole koskaan, ikinä kuullut tällaista ajatusta seuroissa tai muutenkaan, vaikka lestadiolaisyhteisö on lapsuudesta asti tuttu.

    Ahdistelija saattoi kantaa lestadiolaisen tai kristityn nimeä, mutta tuollaisesta synnistä voi jo epäillä, onko sieluntila ollut kunnossa. Ihmisiä voi pettää, Jumalaa ei.

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    Poliisillehan siitä ahdistelusta ensimmäiseksi pitäisi kertoa, eikä kenellekään muulle. Lisäksi jos kykenee puhumaan asiasta ehkä jonkun ulkopuolisen välityksellä teon tehneen kanssa. Tekijä on rikosoikeudellisessa vastuussa tekosistaan aivan niinkuin muutkin.

    Se tapahtuma vaikka olisikin tapahtunut ei liity esim. minuun millään tavalla vaikka olenkin lestadiolainen. Se ei tee minusta pedofiiliä, eikä se tee isästäni pedofiiliä. Se että jonkun tapahtuneen yhteydessä painotetaan vain sitä että tekijä oli lestadiolainen on väärin, koska kysyms ei ole todellakaan sellaisesta ihmisestä joka olisi oikein uskomassa.

    Toisekseen kaikille tehty vääryys on ihan samanlaista syntiä. Me kaikki ollaan samanarvoisia eikä me saada toisiamme kusettaa olipa kysymyksessä uskovainen tai uskoton henkilö. Ihmisarvo ei tule uskonnon mukaan. Se on meidän oppimme mukaista.

    Ei tämä ollut poliisiasia, eikä kyse ollut pedofiliasta. Enkö kertonut, että ahdistelija oli työnantaja, eli tyttö oli täysi-ikäinen? Kuinkas ahdistelun voi edes todistaa, vai olisiko taasen pantava Koskinen asialle.

    Asenteesi on alentuva. Kerroin tapahtuman niin kuin se on sattunut, eikä kyse ollut siitä, oliko se totta vai ei: tapaus on tosi. Oleellista on kuitenkin se, että ahdistelija oli julkilestikko; eihän siinä mitään muuta erikoista edes ollut. Jos ihminen esiintyy uskovaisena, häntä arvostellaan sitä taustaa vasten, eli häneltä voidaan vaatia enemmän moraalista selkärankaa.

    Työpaikallani eräs pomo oli saanut kenkää vuosi sitten ahdistellessaan alaistaan. Ei ollut kysymys lestadiolaisesta. Naista uskottiin. Onhan se vaikea tietty todistaa. Mutta se mikä oli mun pointti: ei pidä mustamaalata nimenomaan lestadiolaisia, vaan sitä tiettyä ihmistä.

    Ymmärräthän, että tuo ihminen ei ole ollut oikein uskomassa tai sitten hairahtui pahemman kerran, niin pahasti ettei paljon pahemmin voi. Sillä ei ole merkitystä oliko hän lest. vai ei - hän teki väärin joka tapauksessa ja ansaitsee mielestäni rangaistuksen. Myös maallisen.

    Mies teki väärin, se on selvää, mutta ei kuitenkaan alkuperäisen aiheen kannalta lainkaan tärkeää. Pointti on siinä, että myös lestadiolaisuudessa on paljon mielestään uskovaisia ja uskovaisina esiintyviä, jotka eivät täytä uskovaisen kriteerejä ulkopuolisen silmissä.

    Kyse on siis nimenomaan lestadiolaisuudesta eikä käpälöinnistä, joka on ongelma erikseen. Tai huijaamisesta, kuten ensimmäisessä viestissä.

    Ymmärrä ystävä hyvä, ettei se kuulu lestadiolaisuuteen. Joka porukkaan kuuluu ihan varmasti läpimätiä ihmisiä... sitä ei käy kieltäminen... mutta sillä ei pidä leimata kaikkia... eikö niin?

    Käpälöinti ei kuulu lestadiolaisuuteen (vaikka siitäkin on muitakin näkemyksiä). Lestadiolaisissa on silti myös käpälöitsijöitä. Ja huijareita, kuten alkuperäisessä viestissä todetaan.

    Äänestä

Olen itsekkin yrittäjä ja en voi sanoa tuntevani raamattua hyvin saatika tulkita sitä,mutta kyllä
puhdas maalaisjärki ja omatunto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin.Mikäli tuntee tekevänsä väärin se vaivaa omaatuntoa ja mielessä kokoajan.
Säännöt on tehty siksi,että on hyvä olla ja rehellisesti aina vastata teoistaan eikä tarvitse mietti selityksiä ja valheita asiohin joita on tehnyt. Minusta ainakin on hyvä olla jos tiedän etten ole tehnyt mitään sellaista minkä tiedän olevan väärin. Yrittäminen on muutenkin haasteellista saatika jos siihen vielä laitetaan
vaikeusasteita lisää.Teksti tuntuu ehkä liiankin
hurskaalta,mutta näiden periaatteiden mukaisesti
yritän kaikkeni tehdä. Raamatun säännöthän ei ole
tehty vain säännöiksi vaan ne on tehty ainoastaan
ihmistä varten. esim.lepopäivän pyhittämisestä
ihminen tarvitsee yhden lepopäivän viikossa ihmisen itsensä tähden ja miksi se ei voisi olla sunnuntai.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M.E kirjoitti:

Asumme Oulussa ja isäni on yksityisyrittäjä rakennusalalla. Olemme v-lestadiolaisia ja isäni hyvin vanhoillinen ja sen takia todella hyvä isä. Joskus hän kylläkin saarnaa ihan turhastakin mutta eniten minua harmittaa se että työasioissa ei hänellä ole minkäänlaista moraalia. Monesti hän sanoo että puhdas sydän ja omatunto on hänen voimanlähteensä, mutta valehteleeko hän kun työasioissa petkuttaminen ja huijaaminen on sallittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu