Kuka muistaa koska Kepu/Maalaisliitto olisi ollut alkiolaisten arvojen mukaan toimiva puolue? Tasa-arvo, yritteliäisyys, oikeudenmukaisuus, laillisuus jne.
Pitää olla Oolannin sodan leski että sellaista muistaisi. Vuosikymmenet Keskusta on ollut MTK:n poliittinen siipi, jonka päätehtävä on ollut turvata maatalouden edut eli tuet. Vasta Vanhasen aikana on näkynyt pientä mutta ilahduttavaa liikahdusta yleispuolueen suuntaan. Toivottavasti kehitys jatkuu.
Alkiolaisuuden perintö
3
179
Vastaukset
- kepututkija
Onhan kepu tietysti ollut MTK:n siipi ja päinvastoin, mutta ennenkaikkea kepu oli NKP:n Suomen osasto. Jota johti KGB:n agentti.
Vielä 30-luvulla Maalaisliitto oli aito suomalainen aatteellinen puolue. Siten tuli sota ja Kekkosen käännökset. Siinä käännöksessä meni aate ja kunnia. Mainetta on tullut senkin edestä. Vaikkeikaan mainetekoja - oivahärkönen
... valistus, sosiaalisuus (köyhää ei jätetä), yrittäjyys ja isänmaallisuus. Ei tuo ole maalaisliitto/keskustalta koskaan unohtunut.
Vanhasen hallituksen aikanakin on noita asioita kohennettu Lipposen ja Niinistön jäljiltä. On lisätty kuntien valtionosuuksia, jotta koulutuksen ja sosiaalitoimen rahoitus oli turvatumpi. Yrittäjyyden edellytyksiä on parannettu uudella lainsäädännöllä ja verotuksen uudistamisella. Isänmaallisuus on ilmennyt siten, että halutaan säilyttää maan itsenäisyys lopettamalla EU:n rakentaminen liittovaltioksi ja pitämällä maa Naton ulkopuolella.- kepututkija
Mitenkäs sen isänmaallisuuden kanssa oli 60- ja 70-luvulla. Onko mielestäsi isänmaallista ottaa vaalirahoitusta kommunistiselta valtiolta? Onko isänmaallista päästää samainen valtio voimakkaasti vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan, ministerinimityksiin jne ?
Olisi silloin Alkio pyörinyt haudassaan jos olisi Kepun touhuja tarkkaillut.
Kyllä Kepulta aate ja Alkion perintö meni suomettumisen myötä eikä Aho taikka Jäätteenmäki ole sitä saanut palautetuksi. Vanhanenhan ei tee mitään joten häneltäkään se ei onnistu.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p555685Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "742834Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella192058No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401905Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611819- 181781
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5153881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy821145Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965