On äärettömän typeryyden ja vastuuttomuuden osoitus, että suomalaisnaiset kääntyvät islamin- uskoon. Jos tulee kriisi, niin islaminuskoiset laitetaan keskityslerille ja tuhotaan. Suomalaisten suuri enemmistö ei heitä silloin edes halua auttaa eikä välitä islaminuskoisten kohtalosta. Heille käännetään vain selkä. Traagista jutussa on se, että leirille joutuvat myös islaminuskoisten lapset. Tämän on 1900-luku meille opettanut. Juutalaisten kohtaloa kannattaa miettiä. Nyt islaminuskoiset ovat tekemässä samaa virhettä. Ei 2000-luvun ihmiset ole 1930-luvun ihmistä viisaampia tai suvaitsevaisempia. Väkivaltainen kaaos voi räjähtää käsiin myös Suomessa milloin tahansa. Yhteiskunnan suunnittelu ja mentaliteetti kertovat tämän tarinan. Turvavarustelu näkyy jo Suomessakin kaikkialla. Siihen on oltava joku syy. Se syy selviää aikanaan.
Suomalaisten ei pidä kääntyä islamilaisiksi
5
214
Vastaukset
- Laritsa Marmeladova
Ei suinkaan kukaan täyspäinen suomalainen ihminen käänny Islamiin. Kamelikin on heidän statuksessaan naista arvokkaampi.
- todella synkkä
ja väkivaltainen käsitys suomalaisista ja kristityistä.
Valitettavasti lienet kuitenkin tuskallisen oikeassa, kun epäilet kristittyjen olevan poikkeuksellisen väkivaltaisena uskontona uhka muille uskonnoille.- hirviöitä
Hirvittää jo alkulämmittelyt islamisteilla, jopa omia lapsiakin laitetaan itsemurha pommittajiksi, ja ei muuta kuin väkijoukkoon vain, ja pum!
Hirvittää!!, ylittää kaiken ymmärryksen
- vielä turha häl.
Turun lentoasemalla oli aamulla pommiuhka. Poliisin tiedotteen mukaan lentoasemalta tuli tieto hieman ennen kello seitsemää, että Kööpenhaminaan lähdössä olleen koneen turvatarkastuksen yhteydessä erään matkustajan matkatavaroiden joukossa oli pommiksi epäilty esine.
- huomioman
Suomessakin kaikki julkiset rakennukset suunnitellaan nykyisin amerikkalaiseen tyyliin. Täällä varaudutaan avoimesti terroristien hyökkäyksiin. Kampin bussiasema on tästä vain yksi esimerkki. Amerikkalaistyylinen yhteiskunnan rakentaminen kaventaa yksilönvapautta, luo väkivaltaista ilmiantoyhteiskuntaa. Tästä ei ole pitkä matka keskityslerimentaliteein hyväksymiselle. Olen varma, että niitä vielä EU:kin rahoilla tehdään ja kansalaisten suuri enemmistö on hankkeissa mukana. Tämän vuoksi on vaarallista suhtautua islaminuskoisiin leväperäisesti. Suomessakin on jo aina vain röyhkeämmin käyttäytyviä islamisteja. Miksi hyväksymme heidän meitä nöyryyttävät toimet. Eikö olisi parempi olla jo nyt varovaisempi ja laittaa kehitykselle suitset ennen kuin vakavia ongelmia ilmenee. Tämä sotaan valmistautuminen huonontaa merkittävästi myös meidän suomalaisten elämää. Ei suomalaisten tehtävä ole jatkuvasti alistua meihin vihamielisesti suhtautuvien maahanmuuttajien kiristyvien vaatimusten edessä. Nyt tarvitaan voimaksata identiteettiä ja älyä. Ikävä, että sitä ei nykysuomesta näytä löytyvän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934