Laitetaanpas päivän horoskooppi
heti aamusta luettavaksi, niin
tietää mitä päivä tuo tullessaan.
KAURIS 22.12. - 20.1.
Sulattelet erään sanoja. Niissä on sen verran voimakas lataus, ettei se käy käden käänteessä. Älä edes yritä ryhtyä sellaiseen projektiin.
VESIMIES 21.1. - 19.2.
Näet paremmin asioita kuin pitkiin aikoihin. Silmäsi ovat avautuneet, eikä yksin sen takia, että olet ottanut itse uudenlaisen asenteen asioihin.
KALAT 20.2. - 20.3.
Haluat tutustua tiettyyn ihmiseen. Pidä kynnys mahdollisimman matalalla, niin hän voi hypätä aidan yli sopivan tilaisuuden tullen.
OINAS 21.3. - 20.4.
Teet itsellesi ehdotuksen, josta ei voi kieltäytyä. Pääset huojentuneempana käymään asioita läpi. Nyt on aika olla tekijä, ei pelkkä sivustaseuraaja ja kokija.
HÄRKÄ 21.4. - 20.5.
Olet sydämestäsi iloinen, kun eräälle käy tänään hyvin. Hän pääsee tavoitteeseensa, joka ei ole missään määrin kurotellut taivaita tätä ennenkään.
KAKSOSET 21.5. - 21.6.
Ihmettelet, miten eräs jaksaa olla iloinen, vaikka asiat eivät suju suunnitelmien mukaan. Hän on osannut rentoutua, osin kiitos sinun.
RAPU 22.6. - 22.7.
Kuuntelet, mitä toisella on sanottavana, mutta ihan vielä et ole vakuuttunut hänen päämäärästään. Se vaatisi hiomista. Siinä sinä olet nyt parhaimmillasi.
LEIJONA 23.7. - 22.8.
Haluaisit nyt ymmärtää, miksi ohjaudut tietylle kiertoradalle aina samassa kohdassa. Etkö olekaan oppinut läksyjäsi? Punnertaako vanha minä liikaa esiin?
NEITSYT 23.8. - 23.9.
Saat kuulla olevasi oikeassa. Se ei hämmästytä sinua, vaan tapa, jolla toinen myöntää erheensä. Hän on keksinyt kiertotien asioiden sanomiseen.
VAAKA 24.9. - 23.10.
Teet itsellesi vahvaa pohjaa, mutta älä kuitenkaan ala rakentaa kokonaista kivijalkaa uudestaan. Siihen voimasi eivät nyt yksinkertaisesti riitä.
SKORPIONI 24.10. - 22.11.
Haluat neuvotella erään kanssa, jotta pääsisitte yhteisymmärrykseen. Vielä välillänne on vallihauta, jota kumpikaan ei halua ylittää ensimmäisenä.
JOUSIMIES 23.11. - 21.12.
Kuittaat yhden tiedon saaduksi. Se auttaa sinua etenemään ilman toista ihmistä. Tulossa on kuitenkin aika, jolloin tarvitset taas hänen apuaan.
* Päivän horoskooppi *
104
1059
Vastaukset
- AMR-52
...Uppis..))) kellehän kummalle mahtas tänään onni potkii,siis miu kaveril. ahaa,nyt tiedän, maksan vippini yhel kamul...))))))
- ysitypy evk
Vai meinaa vanha minä punnertaa esiin :=((((
Nyt on tultava muutos. Ei tuu muuten mitään. Yritän taistella sitä vastaan tänään :=)))))))))
Hyvät päivän jatkot. Lähden nyt hipsimään tänne tundran pakkaseen -6.- AMR-52
...kolme astetta tääl vähemmän,voip lunta hivauttaa tänään...))) Huomenet Siulle..)))
- TrueLady
jaha jaha.. joku muu rentoutuu mun ansiosta.. jaha jaha =)) Hyvä että joku =))
- Uppis
Kerrankin olin näin aikaisin
aamusta koneella. :))
Ja hetihän se piti katsella
horoskooppinsa miltä päivä näyttää,
vai menenkös takaisin peiton alle. :))- TrueLady
Me Antsan kans jo hörpitään tua alaalla. =))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
Me Antsan kans jo hörpitään tua alaalla. =))
Ihanaa saada tuoretta kaffeeta :))
Oma kahvi olikin jo pari tuntia
sitten keitettyä. Nuo pullat jätän
toisille. Kiitti vaan. :)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
Ihanaa saada tuoretta kaffeeta :))
Oma kahvi olikin jo pari tuntia
sitten keitettyä. Nuo pullat jätän
toisille. Kiitti vaan. :))Uppis.. kun mun on pitäny kysyä.. eihän me vaan hypitty sun varpaille tua Kaatiksella.. Kun sul o se baarikin ja mä sit ajattelemattomana laitoin sinne kotireseptejä... =)))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
Uppis.. kun mun on pitäny kysyä.. eihän me vaan hypitty sun varpaille tua Kaatiksella.. Kun sul o se baarikin ja mä sit ajattelemattomana laitoin sinne kotireseptejä... =)))
Sitä vartenhan ne laitettiin
että jokainen saa lisäillä sinne
mitä haluaa. Ihan kiva vaan :)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
Sitä vartenhan ne laitettiin
että jokainen saa lisäillä sinne
mitä haluaa. Ihan kiva vaan :))että täälki.. ku jostain asjasta oon innoissani, melki paasaan... siks se Lone sen sinne laittokin kai. =))) Minen ite ossaa täl koneel ku ettiä nää vastausruudut =)) ja tilata Ellokselta =)))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
että täälki.. ku jostain asjasta oon innoissani, melki paasaan... siks se Lone sen sinne laittokin kai. =))) Minen ite ossaa täl koneel ku ettiä nää vastausruudut =)) ja tilata Ellokselta =)))
Minun kun pitäis saada Lone kiinni
yhen jutskan takia, mut sitä ei oo
tainnu kuulua pariin päivään. Sille
kait tuli vierahia kylätteleen. :))
Mut horoskooppi kyl lupas että:
" Kuittaat yhden tiedon saaduksi. Se auttaa sinua etenemään ilman toista ihmistä. Tulossa on kuitenkin aika, jolloin tarvitset taas hänen apuaan ".
Tarkoitaskohan et tänään saan Lonen kii :)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
Minun kun pitäis saada Lone kiinni
yhen jutskan takia, mut sitä ei oo
tainnu kuulua pariin päivään. Sille
kait tuli vierahia kylätteleen. :))
Mut horoskooppi kyl lupas että:
" Kuittaat yhden tiedon saaduksi. Se auttaa sinua etenemään ilman toista ihmistä. Tulossa on kuitenkin aika, jolloin tarvitset taas hänen apuaan ".
Tarkoitaskohan et tänään saan Lonen kii :))tänään päivystää =)) Ja lukeehan tuo s.postinsa kuitenki =)) Pistä sinne vaik alustavasti. =)
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
tänään päivystää =)) Ja lukeehan tuo s.postinsa kuitenki =)) Pistä sinne vaik alustavasti. =)
Mese päälle, niin kuulee kun hän
avaa oman mesensä ja tuleepi linjoille. :)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
Mese päälle, niin kuulee kun hän
avaa oman mesensä ja tuleepi linjoille. :))minen oikein sitä ossaa =)) Täytyy pyytää likoilt oppitunti kunhan heräävät. LOMalomaloma oli eilisillan hoilotus ja ny koisivat varmaan kymppiin =))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
minen oikein sitä ossaa =)) Täytyy pyytää likoilt oppitunti kunhan heräävät. LOMalomaloma oli eilisillan hoilotus ja ny koisivat varmaan kymppiin =))
Olihan tuo Lone laittanu meilii
et tänään tulee huuhaileen. :))
oiskohan taasen uskomista....heh..... horoskooppiin....=:0)))
- AMR-52
..se ehottomast kannattaa...)) Huomenta,Brune..))) mie täst tuon hirmupakkaseen lähen lintsun kaa...)))) ajelin siu ikkunan alta illal,kävin fillarin hakeen pois. saakeli kun lainasin sen,ite joutu hakeen. aattelin et häviää sille tielleen.((
- Uppis
Mulla se jo osoittautui paikkansa
pitäväksi. :))
Sain jo viestin jota olen odotellut. :)) - TrueLady
ainakin pikkasen uskoo. =))) Sillon kun se lupaa hyvää =)) Muussa tapauksessa vaihdetaan lehtee =)) Kaunista keskiviikkoa =))
- Uppis
AMR-52 kirjoitti:
..se ehottomast kannattaa...)) Huomenta,Brune..))) mie täst tuon hirmupakkaseen lähen lintsun kaa...)))) ajelin siu ikkunan alta illal,kävin fillarin hakeen pois. saakeli kun lainasin sen,ite joutu hakeen. aattelin et häviää sille tielleen.((
Ei siel niin pakkanen oo kun
miltä akkunasta näyttäisi.
Mie kävin jo Ronikan kaa kävelyllä
ja oli niin raikas ilma että. :)) TrueLady kirjoitti:
ainakin pikkasen uskoo. =))) Sillon kun se lupaa hyvää =)) Muussa tapauksessa vaihdetaan lehtee =)) Kaunista keskiviikkoa =))
lupas vähän niinkö hyvää....=;0)))) jos nyt sit ainaskii tänään uskois....:0))
Uppis kirjoitti:
Mulla se jo osoittautui paikkansa
pitäväksi. :))
Sain jo viestin jota olen odotellut. :))hassua että joskus ne on niin osuvia....=:0))))
AMR-52 kirjoitti:
..se ehottomast kannattaa...)) Huomenta,Brune..))) mie täst tuon hirmupakkaseen lähen lintsun kaa...)))) ajelin siu ikkunan alta illal,kävin fillarin hakeen pois. saakeli kun lainasin sen,ite joutu hakeen. aattelin et häviää sille tielleen.((
niih ja lindalle halitus...
Et kai vaan oo ollu mun ikkunan alla.....=;0) senkin tirkistelijä.....=;0))))))))- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
lupas vähän niinkö hyvää....=;0)))) jos nyt sit ainaskii tänään uskois....:0))
ehdottomasti juu =))) Ai että osaa olla kauniita nuo vaaleanpunaset pilvet. Taitaa olla päivän kauneimmat hetket =))
- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
hassua että joskus ne on niin osuvia....=:0))))
Vai lukeeko ne sitten niin että
tuntuu osuvan paikalleen. :)) TrueLady kirjoitti:
ehdottomasti juu =))) Ai että osaa olla kauniita nuo vaaleanpunaset pilvet. Taitaa olla päivän kauneimmat hetket =))
viilee jo näin aamutuimaan....Mut pilviseltä viel näyttää....Mut voihan se tossa viel aurinkoiseks muuttua.....=:0)))))
- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
viilee jo näin aamutuimaan....Mut pilviseltä viel näyttää....Mut voihan se tossa viel aurinkoiseks muuttua.....=:0)))))
Taivaanranta hohtaa auringon
pilkettä. :)) Uppis kirjoitti:
Vai lukeeko ne sitten niin että
tuntuu osuvan paikalleen. :))nehän kirjoittaa sellaista mitä ihminen kenties haluais kuulla....Mut ainaskii mulla kans vähän niinkö kohilleen....=:0))))) eli tästä hyvä päivää jatkaa.....=:8)
Uppis kirjoitti:
Taivaanranta hohtaa auringon
pilkettä. :))tupakalla....niih hyvältä näyttää..... Luulisin jotta aurinko luvassa....=:0))))
- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
tupakalla....niih hyvältä näyttää..... Luulisin jotta aurinko luvassa....=:0))))
lupailtiin puolpilvist mut kuivaa. =)) Jospa oikeesti uskaltautus ulos asti tänään.. Tai no ainakin kauppaan. =)
TrueLady kirjoitti:
lupailtiin puolpilvist mut kuivaa. =)) Jospa oikeesti uskaltautus ulos asti tänään.. Tai no ainakin kauppaan. =)
ulos uskaltautua...... vaiks kuin kylmäis....=:0))))
- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
ulos uskaltautua...... vaiks kuin kylmäis....=:0))))
oikeesti alkaa, saan pakottaa itteni ulos =)) Vilukissa en vält oo mutta pakkasilma ahistaa =)) Siis henkisesti. *tahtoo kukkaseja aina vaa*
- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
ulos uskaltautua...... vaiks kuin kylmäis....=:0))))
kylmä oo. Minunki täytyy kolme kertaa
päivässä käydä lenkillä, kun on tuo
koiruus ja onneksi on, tuleepahan
nostettua persuksensa ylös. :)) TrueLady kirjoitti:
oikeesti alkaa, saan pakottaa itteni ulos =)) Vilukissa en vält oo mutta pakkasilma ahistaa =)) Siis henkisesti. *tahtoo kukkaseja aina vaa*
muksaa aikaa jos ei oo kovia pakkasia....Mie ootan et pääsee tytön kans pulkkamäkeen...heh.....=:0))))
Se on nyt toinen pannu kahvia keitettävä...- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
muksaa aikaa jos ei oo kovia pakkasia....Mie ootan et pääsee tytön kans pulkkamäkeen...heh.....=:0))))
Se on nyt toinen pannu kahvia keitettävä...tippumas =)) Mul ni isot mukulat ettei ne haluu mua mäkeen... Ja tonne laskettelurinteille en suastu =)) Ku ei toi tasapaino pysy. =)
Uppis kirjoitti:
kylmä oo. Minunki täytyy kolme kertaa
päivässä käydä lenkillä, kun on tuo
koiruus ja onneksi on, tuleepahan
nostettua persuksensa ylös. :))koiran antamaan ex ukolle kun se jo vanhus...Toi typy sitä välil kurmuutti eikä vanha koira niin jaksa..... Ihan ikävä sitä on....:0( Uuden otan ku tyttö vaan vähän kasvaa....=:0)
- AMR-52
Uppis kirjoitti:
Ei siel niin pakkanen oo kun
miltä akkunasta näyttäisi.
Mie kävin jo Ronikan kaa kävelyllä
ja oli niin raikas ilma että. :))...just,ei siel niiii pakkanen,hiukan lunta,olis jo talven tuntuu. 15-20 astetta,sopiva,ei kastu,ei palele.siis pakkasta. joskus metsätöitä teht,mukava olla metäs talvel,jos ei liikaa lunta...)) käyn useesti päiväs lenkil,ei pitkii reissui..
TrueLady kirjoitti:
tippumas =)) Mul ni isot mukulat ettei ne haluu mua mäkeen... Ja tonne laskettelurinteille en suastu =)) Ku ei toi tasapaino pysy. =)
laskettelemaan saa....Mut pulkka mäkeen saa......=:0))
- AMR-52
BBrunetti kirjoitti:
niih ja lindalle halitus...
Et kai vaan oo ollu mun ikkunan alla.....=;0) senkin tirkistelijä.....=;0))))))))..tulit juur suihkust...))) olin puhuvinnaa puhelimmee,itseasias kamera käynnis..))seuraavas huuhikses jymyjuttu..)))
AMR-52 kirjoitti:
..tulit juur suihkust...))) olin puhuvinnaa puhelimmee,itseasias kamera käynnis..))seuraavas huuhikses jymyjuttu..)))
sika.......
Pssst...paljon pitää niistä kuvista maksaa jottet niitä huuhikseen lähetä.......=:0))- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
laskettelemaan saa....Mut pulkka mäkeen saa......=:0))
kivaa aikaa kun likat viel pulkal laski munkin kans =)) Ja ku opetin ne luisteleen. =)
TrueLady kirjoitti:
kivaa aikaa kun likat viel pulkal laski munkin kans =)) Ja ku opetin ne luisteleen. =)
pitää kans varmaan sukset tänä talvena hommata...Luisteluun typy varmaan liian pien.....
Ite kyl hiihtoa inhoon....yök.... mut voin kai mie sit kans hiihdellä....=:0))- AMR-52
BBrunetti kirjoitti:
sika.......
Pssst...paljon pitää niistä kuvista maksaa jottet niitä huuhikseen lähetä.......=:0))...mie siuta kiristä.(( saat ne ko Hymy-lehti palauttaa...)))))) ei maksa mittäää..)))
AMR-52 kirjoitti:
...mie siuta kiristä.(( saat ne ko Hymy-lehti palauttaa...)))))) ei maksa mittäää..)))
mut seuraavan kerran ku tirkistelet tökkään sua tikulla silmään.....=:0)))))
- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
pitää kans varmaan sukset tänä talvena hommata...Luisteluun typy varmaan liian pien.....
Ite kyl hiihtoa inhoon....yök.... mut voin kai mie sit kans hiihdellä....=:0))en omiin jalkoihi laittanu.. en kyl luistimiakaan =)) Mut opetin muuten. Eipä se murtsikka noita teinejä kiinnosta. Mäkeen ne vaa hinkuu. =)) Onneks tääl o monta kertaa talves 2 euron päivät. Ja lainakamoja saavat=))
- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
koiran antamaan ex ukolle kun se jo vanhus...Toi typy sitä välil kurmuutti eikä vanha koira niin jaksa..... Ihan ikävä sitä on....:0( Uuden otan ku tyttö vaan vähän kasvaa....=:0)
yhtään kotieläintä, kun tosta
aika jättää. On ollu useampi
koira ja kissoja. Mut kaikkein
ihanin lemmikki mulla oli
kuningas boa, sellanen 4 metrinen
ja 20 kg painava, mutta kun ei selkä
kestäny terraarion siivoamista ja vesien
vaihteluja, eikä muut uskaltanu sitä
liikutella. Sit möin pois. Otto oli viel nimi. :)) - AMR-52
BBrunetti kirjoitti:
mut seuraavan kerran ku tirkistelet tökkään sua tikulla silmään.....=:0)))))
...maanantain...))))
Uppis kirjoitti:
yhtään kotieläintä, kun tosta
aika jättää. On ollu useampi
koira ja kissoja. Mut kaikkein
ihanin lemmikki mulla oli
kuningas boa, sellanen 4 metrinen
ja 20 kg painava, mutta kun ei selkä
kestäny terraarion siivoamista ja vesien
vaihteluja, eikä muut uskaltanu sitä
liikutella. Sit möin pois. Otto oli viel nimi. :))kuningas boa...hui...
Jäi mulle kissa....=:0))))AMR-52 kirjoitti:
...maanantain...))))
ai meinaat tulla maanantaina tirkisteleen....
*lähtee tikkua etsimään*....=:0))- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
kuningas boa...hui...
Jäi mulle kissa....=:0))))kun tykkään käärmeistä. :))
Tää Otto oli ainakin niin
hemmetin kiltin olonen ja ei sitten
käärmeet oo ollenkaa niljakkaita
kuten monet luulee. Monilta jäi käärme
kammo, kun näkivät meitin Oton. :)) TrueLady kirjoitti:
en omiin jalkoihi laittanu.. en kyl luistimiakaan =)) Mut opetin muuten. Eipä se murtsikka noita teinejä kiinnosta. Mäkeen ne vaa hinkuu. =)) Onneks tääl o monta kertaa talves 2 euron päivät. Ja lainakamoja saavat=))
pakko se on itekkii laittaa.... heh...Muuten typsy tuumaa"eihän äiskäkään hiihdä...." heh.....=:0))))
Uppis kirjoitti:
kun tykkään käärmeistä. :))
Tää Otto oli ainakin niin
hemmetin kiltin olonen ja ei sitten
käärmeet oo ollenkaa niljakkaita
kuten monet luulee. Monilta jäi käärme
kammo, kun näkivät meitin Oton. :))siis kiltti otus....
Käärmekammo taitaa olla aikas yleinen.... luulisin.... ei kai mulla niin kammoa...öööh luulisin...=:8))- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
siis kiltti otus....
Käärmekammo taitaa olla aikas yleinen.... luulisin.... ei kai mulla niin kammoa...öööh luulisin...=:8))Jee.. sellanen vois mulle sopia. Liikuntaa sais terraarion huollos. Ei tarvis lenkille mennä. Kiepille vaan käpertyy =)))
- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
pakko se on itekkii laittaa.... heh...Muuten typsy tuumaa"eihän äiskäkään hiihdä...." heh.....=:0))))
o iso tyttö ja tekee vaan sitä mitä äippäkin =)) Hyvähän se o et muksu osottaa itsenäisyyttä =) Paitti et juur sain karjasta ku 13w väitti lähtevänsä jonnekin möksälle. Kertomatta ees kenen möksä. Ei muuten lähe. =)))
- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
siis kiltti otus....
Käärmekammo taitaa olla aikas yleinen.... luulisin.... ei kai mulla niin kammoa...öööh luulisin...=:8))piti käydä näyttämässä sitä ja
monet oppilaat pelkäs ensin, mut kun
kerroin enempi käärmeistä oli oikein
kisa kuka saa kokeilla jaksaako nostella
ja ottaa syliin. :)) TrueLady kirjoitti:
Jee.. sellanen vois mulle sopia. Liikuntaa sais terraarion huollos. Ei tarvis lenkille mennä. Kiepille vaan käpertyy =)))
sellainen sillä oli..... hui.....=:0))))))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
Jee.. sellanen vois mulle sopia. Liikuntaa sais terraarion huollos. Ei tarvis lenkille mennä. Kiepille vaan käpertyy =)))
Pitää ettii kunnollinen kuva
siitä ja laittaa sit se tuonne
tekeillä oleville omille sivuille. :))
Oli tosi iihana. :))
Jäi oikein ikävä. :(( - TrueLady
Uppis kirjoitti:
piti käydä näyttämässä sitä ja
monet oppilaat pelkäs ensin, mut kun
kerroin enempi käärmeistä oli oikein
kisa kuka saa kokeilla jaksaako nostella
ja ottaa syliin. :))simmone ku ois ni avot =))) Velpojal oli 2 metrinen lisko mut musta se oli ruma... jotenki luihun näkönen. Kärmes o nätti =))) Paitti et 40 kg vois olla mulle liikaa... kai niit o pienempiäki... Täytyypä harkita joskus. Kallis harrastus vaan mikä tahansa lemmikki =))
Uppis kirjoitti:
piti käydä näyttämässä sitä ja
monet oppilaat pelkäs ensin, mut kun
kerroin enempi käärmeistä oli oikein
kisa kuka saa kokeilla jaksaako nostella
ja ottaa syliin. :))sitten miekin olisin uskaltanut siihen koskea....=:0)))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
simmone ku ois ni avot =))) Velpojal oli 2 metrinen lisko mut musta se oli ruma... jotenki luihun näkönen. Kärmes o nätti =))) Paitti et 40 kg vois olla mulle liikaa... kai niit o pienempiäki... Täytyypä harkita joskus. Kallis harrastus vaan mikä tahansa lemmikki =))
harrastus. Ainoostaan tietysti
sähkölasku kasvoi, kun täytyi olla
lämpöalusta ja -lamput, jotka oli
ajastettu. Kerran kuussa söi 3-4
rottaa ja ne ei paljon maksa. :)) - AMR-52
BBrunetti kirjoitti:
ai meinaat tulla maanantaina tirkisteleen....
*lähtee tikkua etsimään*....=:0))...ohimennes moikkaan sitten,siul perskuleen terävät tikut...)))) pitää kattoo,et en lyhtypylvääseen törmää moikates..)))
- Uppis
BBrunetti kirjoitti:
sitten miekin olisin uskaltanut siihen koskea....=:0)))
oli nahkoilla kysyntää, lapset ain kyselivät.Vaik se onkin niin
haperoo. Mut liimasivat
sitä kankaalle ja koristelivat milloin
mitäkin. :)) - hrrrr
Uppis kirjoitti:
kylmä oo. Minunki täytyy kolme kertaa
päivässä käydä lenkillä, kun on tuo
koiruus ja onneksi on, tuleepahan
nostettua persuksensa ylös. :))huurussa joka paikka
- quistis
Quun pitää madaltaa vielä kynnystä:o/ Huips....Sit kyllä täytyy varmasti kaivaa jo maata..:o/
- Uppis
Sitten kalat h-koopissa. :))
- quistis
Uppis kirjoitti:
Sitten kalat h-koopissa. :))
olen:o)) Ja viel sellainen tyypillinen tapaus>:o))
- varatartsan
Pitänee sitten edetä ilman toista ihmistä. :o| Nyt mä lähen etenemään kohti duunia:o) Päivää, hyvää sellaista...:o)
- quistis
hauskaa työpäivää...Ihmisellä tai ilman;o))
- TrueLady
hyvää huomenta. Kaunista keskiviikkoa. Ja työn iloa =)
- Uppis
vaan sulle. Hyvä kun toisilla
on ees duunia. :)) - varatartsan
quistis kirjoitti:
hauskaa työpäivää...Ihmisellä tai ilman;o))
onneksi täällä ja ympärillä. :o)))
- varatartsan
TrueLady kirjoitti:
hyvää huomenta. Kaunista keskiviikkoa. Ja työn iloa =)
ollakin samaa merkkiä. :o)))
- quistis
varatartsan kirjoitti:
onneksi täällä ja ympärillä. :o)))
et näin on:o)))))
- varatartsan
Uppis kirjoitti:
vaan sulle. Hyvä kun toisilla
on ees duunia. :))mutta jatkuva pelko pyrstössä...:o| No vielä ainakin... :o)))
- varatartsan
quistis kirjoitti:
et näin on:o)))))
he vastailevat! :o)))))))))
- TrueLady
varatartsan kirjoitti:
ollakin samaa merkkiä. :o)))
näinkö on? =)) Kaksosena o kiva olla.. ku sattuu tuuliviirikohtaus, voi aina syyttää horoskooppimerkkiä =)))
- quistis
varatartsan kirjoitti:
he vastailevat! :o)))))))))
Sinulla paljon ystäviä:o))))
- varatartsan
TrueLady kirjoitti:
näinkö on? =)) Kaksosena o kiva olla.. ku sattuu tuuliviirikohtaus, voi aina syyttää horoskooppimerkkiä =)))
harhaan osuin. :o|
- varatartsan
quistis kirjoitti:
Sinulla paljon ystäviä:o))))
ystäviä ei ole koskaan liikaa. :o))))))))
- TrueLady
varatartsan kirjoitti:
harhaan osuin. :o|
Ei kaik voi olla kaksosia =)) Kahvia? Olis ihan tuoretta. Imelää tai valkasuainetta sekaan ? =)))
- quistis
varatartsan kirjoitti:
ystäviä ei ole koskaan liikaa. :o))))))))
Quu onnellinen ihan jokaisesta ystävästä:o))) Nyt jost kohta pian Quu loikkaa fillarin satulaan ja töihiiiin...Hrrr ...maa ihan kuurassa:o))))))
- Uppis
varatartsan kirjoitti:
mutta jatkuva pelko pyrstössä...:o| No vielä ainakin... :o)))
ees toistai-seksi. :))
13v.... vitsi alkaa olla paha ikä...... Murrosikä.....=:0)))
- TrueLady
onse... meses boyfrendejä nii et silmis vilisee... hui =))) ja sit kerran eksyin sen kuvakansioon koneella =))) tuplahui =)) Mut onneks sen seurapiiri o sellast "hitsi ku me inhotaan viinaa ja tupakkaa"-porukkaa =)) Mutta jonnekin *muminaamuminaa*-nimisen möksälle ei mennä! Vissi o nii! =)) Ja koko ajan jäkättää tos vieres että mä oon tylsä. Nii oonkii.... *tirsk*
TrueLady kirjoitti:
onse... meses boyfrendejä nii et silmis vilisee... hui =))) ja sit kerran eksyin sen kuvakansioon koneella =))) tuplahui =)) Mut onneks sen seurapiiri o sellast "hitsi ku me inhotaan viinaa ja tupakkaa"-porukkaa =)) Mutta jonnekin *muminaamuminaa*-nimisen möksälle ei mennä! Vissi o nii! =)) Ja koko ajan jäkättää tos vieres että mä oon tylsä. Nii oonkii.... *tirsk*
ootan kauhulla ku mun tyttö murkkuiän saavuttaa....
*lähtee ostamaan haulikkoa....*poikaystävien varalle.... heh.....=:0))))- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
ootan kauhulla ku mun tyttö murkkuiän saavuttaa....
*lähtee ostamaan haulikkoa....*poikaystävien varalle.... heh.....=:0))))lataamine kannattaa opetella ajoissa =))) Jaaha.. ny si pienempiki haluu johki möksälle... noh. Se oli tuttu paikka. Het heltis lupa =))) Taitaa isompi esitellä möksäkaverit jos sit pääsis... Hih. Puhelin kuumana... =)))
TrueLady kirjoitti:
lataamine kannattaa opetella ajoissa =))) Jaaha.. ny si pienempiki haluu johki möksälle... noh. Se oli tuttu paikka. Het heltis lupa =))) Taitaa isompi esitellä möksäkaverit jos sit pääsis... Hih. Puhelin kuumana... =)))
on muuten puh kuumana......
jatkan puheluuuuu... niih ja muksaa päivää... ja palaillaan astialle....=:0)))))- TrueLady
BBrunetti kirjoitti:
on muuten puh kuumana......
jatkan puheluuuuu... niih ja muksaa päivää... ja palaillaan astialle....=:0)))))palaillaan =))
- TrueLady
kaikemaalima erikoislaitteita... Eikä terraarioka ny varmaa ilmane oo. Tosin maksaahan jotku tuhansia koiristaki =)) Exän suvus hurahdettu salukeihin... siin saa ostaa jaahelihhaa ku talos juoksee 4 kisoihin treenattua koiraa =)
- Uppis
ihan vaan itte tehty paneeleista
isohko laatikko,jossa oli lasiset
liukuovet. Sisällä sit iso kokonen
"muoviamme". - TrueLady
Uppis kirjoitti:
ihan vaan itte tehty paneeleista
isohko laatikko,jossa oli lasiset
liukuovet. Sisällä sit iso kokonen
"muoviamme".simmone korkee? Ja kiemurtelupuu? Velpojan liskol oli omenapuun känkkyrä. =)
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
simmone korkee? Ja kiemurtelupuu? Velpojan liskol oli omenapuun känkkyrä. =)
Siel se köllöttel ja välil
öllötteli oksalla. :)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
Siel se köllöttel ja välil
öllötteli oksalla. :))kui nopee? Siis sit ku oikein halus liikkeel ni kerkeskö kaapin taa karkuun?
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
kui nopee? Siis sit ku oikein halus liikkeel ni kerkeskö kaapin taa karkuun?
(kävin tossa välillä palastelemassa)
Kyllä se kerranki meni sohvan
käsinojan sisälle, etten ehtiny
saada otetta ja sit täyty purkaa
koko sohvan käsinoja et saatiin se pois.:)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
(kävin tossa välillä palastelemassa)
Kyllä se kerranki meni sohvan
käsinojan sisälle, etten ehtiny
saada otetta ja sit täyty purkaa
koko sohvan käsinoja et saatiin se pois.:))Huhheijaa.. Siin sitä oli varmaan naurussa pitelemistä... tai meinas herne eksyä nenuun =)) Juuh.. no kyl sitä sattuu ja tapahtuu niin lemmikkien ku muksujenki kans =)) Onneks. Ei käy elämä tylsäks =))
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
Huhheijaa.. Siin sitä oli varmaan naurussa pitelemistä... tai meinas herne eksyä nenuun =)) Juuh.. no kyl sitä sattuu ja tapahtuu niin lemmikkien ku muksujenki kans =)) Onneks. Ei käy elämä tylsäks =))
ei uskaltanu lähtee vetämään
väkisin sitä sieltä poies, kun
nojissa on niittejä ja muuta terävää
sisällä. Olihase aika huvittavaa.:)) - TrueLady
Uppis kirjoitti:
ei uskaltanu lähtee vetämään
väkisin sitä sieltä poies, kun
nojissa on niittejä ja muuta terävää
sisällä. Olihase aika huvittavaa.:))kerran lukitti ihtensä vessaan.. siin oli lukko rikki ja varsin oli kielletty. Noh.. isänsä asu viel meijän kans ja senhän tietää mitä siitä seuras.. Huuteli että mees likka sinne suihkun nurkkaan. Ja pamautti nyrkkinsä läpi ovesta. Sitä sit paikkaili ja paklaili viikon =)) Mutta vielkään ei likka laita ovee lukkoon =)) Vaik o eri kämppäki.
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
kerran lukitti ihtensä vessaan.. siin oli lukko rikki ja varsin oli kielletty. Noh.. isänsä asu viel meijän kans ja senhän tietää mitä siitä seuras.. Huuteli että mees likka sinne suihkun nurkkaan. Ja pamautti nyrkkinsä läpi ovesta. Sitä sit paikkaili ja paklaili viikon =)) Mutta vielkään ei likka laita ovee lukkoon =)) Vaik o eri kämppäki.
et mikä tunne on kun ei pääse
pois.Ihan hurjaa. Sama kun hissi
pysähtyy kerrosten väliin...
siinä paniikki iskee välittömästi. :| - TrueLady
Uppis kirjoitti:
et mikä tunne on kun ei pääse
pois.Ihan hurjaa. Sama kun hissi
pysähtyy kerrosten väliin...
siinä paniikki iskee välittömästi. :|tai no.. minnuu ei pelota ku vesi ja ukkonen. Mut niist saanki sit semmose paniikin että huh. =)) Mut sen hissi jumissa - paniikin näin kerran. Tuttu likka pyörty oitis ku hissi jumahti. :/ se ei ollu kivaa..
- Uppis
TrueLady kirjoitti:
tai no.. minnuu ei pelota ku vesi ja ukkonen. Mut niist saanki sit semmose paniikin että huh. =)) Mut sen hissi jumissa - paniikin näin kerran. Tuttu likka pyörty oitis ku hissi jumahti. :/ se ei ollu kivaa..
hissi kammo, kun sairaalassa
ollessain kävin tupakilla ja
isolla hissillä olin ylös menossa
yksin, hissi jumitti ykskaks, mut
lähti kuitenkii sit ylös. Sen jälkeen
käytin rappuja. Vielki oikein puistattaa. :( - TrueLady
Uppis kirjoitti:
hissi kammo, kun sairaalassa
ollessain kävin tupakilla ja
isolla hissillä olin ylös menossa
yksin, hissi jumitti ykskaks, mut
lähti kuitenkii sit ylös. Sen jälkeen
käytin rappuja. Vielki oikein puistattaa. :(ainakin ylivarovaisuus sellasista kokemuksista :/ Mutta nyt täytyy tehä jottain muuta ku huuhailla =)) Palaillaan taas myöhemmin.
- Dr.Swan
Ja pitäs lähtee liikenteeseen!
Onko vinkkejä mikä poistais väsymyksen????
Tämä on kauheata!- TrueLady
ilmotin että meen tork.. ei ku ruokatunnille! =)) Koitas pomo jaksaa vaan =)) Reipas ulkoliikunta vois auttaa... Jos ei muuta juostavaa, ni kantasiks vuorostas saunapuut klinikan rantasaunalle? =))) Mä kannoin eilen.. juu juu ja poltin ne kans... lauteil o nii kiva nukkua ku o kiuas kuumana =)))
- perskuti
TrueLady kirjoitti:
ilmotin että meen tork.. ei ku ruokatunnille! =)) Koitas pomo jaksaa vaan =)) Reipas ulkoliikunta vois auttaa... Jos ei muuta juostavaa, ni kantasiks vuorostas saunapuut klinikan rantasaunalle? =))) Mä kannoin eilen.. juu juu ja poltin ne kans... lauteil o nii kiva nukkua ku o kiuas kuumana =)))
En ole lukenut koko kejua, mutta pieni varoituksen sana..
Älkää hyvät Ihmiset menkö nukkumaan saunaan, etenkin jos on sähkösauna, sillä siellä hiipii
lämpö joka tekee Ihmisestä ylikypsää kinkkua arvaamattoman nopeasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675