Pääministeri, presidentti, ministerit puhuvat suu vaahdossa, ettei optioita voi jälkikäteen muuttaa, sillä elämme "sopimusyhteiskunnassa", jossa on sopimuksia kunnioitettava.
Jaa-a. Kummasti se "sopimusyhteiskunta" jousti, kun eläkeikää valtion toimesta päätettiin nostaa.
Jättioptioiden taustat on tutkittava. Miten muuten on mahdollista, että Fortumin hallituksen valvova elin (valtionvirkamiehet pääjehuna Virmanen) sallii optio ohjelman, jossa 350 yhtiön johtajaa palkitaan ruhtinaallisesti?
Epäilen, että valvova ja optioista päättävä elin on taloudellisesti ollut jäävi eli suomeksi sanottuna LAHJOTTU tavalla tai toisella.
Asia on selvitettävä perinpohjin!
Kaikki optioita päättämässä olleiden taloudelliset taustat on tutkittava!
FORTUM optioiden taustat tutkittava!
7
169
Vastaukset
- kansalainen Tapsa
Nykyisen oikeusministeri Luhtasen mies oli optioiden saajien joukossa kun Luhtanen oli hyväksymässä Fortumin optio-ohjelmaa. Uskomatonta, että vielä tämän jälkeen Luhtanen saa ja sillä on häpyä jatkaa oikeusministerinä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Suomessa ovat poliittinen ja taloudellinen valta kietoutuneet toisiinsa. Ei siinä mitään kansan tai Suomen etua ajatella, henkilökohtaista etua ainoastaan. Tässähän ei sinänsä ole mitään yllättävää. Pöyristyttävintä on se, että asialle ei tunnuta voitavan tehdä mitään. Kansa on joutunut oman etunsa ajajien armoille.
Jos esimerkiksi Saksassa tulisi vastaava tapaus julki niin oikeusministeri ja muut asiaan sekaantuneet lentäisivät ulos kuin leppäkeihäät eikä paluuta enää olisi. Suomessa valtioyhtiöiden hedelmistä ovat poliitikot perinteisesti olleet aina valmiita nauttimaan, mutta kun on tullut vastuunkannon aika niin kaikki ovat hetken aikaa syytelleet toisiaan ja sitten on jatkettu niin kuin ennenkin, samaan korruptoituneeseen gangsterityyliin. - vielä vaikka mitä!
Lahjottu tai kiristetty, sehän se on toinen tapa millä gangsterit saavat tahtonsa läpi! Olisko takana seksi-skandaalia? Sehän ainakin myisi iltapäivälehtiä. Pitäisikö pyytää Kaarinaa apuun?
- kansamanni
Optiorahat ryöstetty kansalta. kapitalismi on ajatunut suurteen kriisin. Siitä päästävä eroon, vaikka verisen vallankumouksen kautta. Päitä vadille. Muutoin ei meno muutu. Poliitikot ovat kaikki täysin korruptoituneita rikollisia. Yhtään rehellistä ja periaatteistaan kiinnipitävää poliitikkoa Susomessa ei enää ole. Luhtanen, Lipponen, Vanhanen ja Halonen etunenässä. Röyhkeitä valtion tuhoajia kaikki.
- ovat mitäänsanomattomia
sinisilmäisiä tyttösiä! Hyväksikäyttöä voi harrastaa vaikka näin: Määritellään ensin hoitotakuu. Sen jälkeen lääkärit alkavat luomaan suosituksia mitä ihmeellisimmistä (turhista) hoidoista ja seurantatutkimuksista. Kun kapasiteetti ei kunnallisessa hoidossa riitä, siirtyvät työt yksivastaanottojen (jopa samojen lääkäreiden, tilojen ja henkilökunnan) hoitoon.
Herätkää nyt jo näkemään että huijareita on liikkeellä joka saralla - Kränä
Kansan ryöstöstä pitäisi päästä eroon on totta. Mutta sen toteuttaminen lienee mahdotonta, sillä Suomessa on jo herrojen suojelu kehitetty sille tasolle, että erikoiskoulutettut poliisi-ja sotapoliisijoukot ovat kimpussamme, panssareiden ja hornettien tukemana, alta aikayksikön, sillä niistähän kaikessa hiljaisuudessa on lait laadittu ja päätetty, sekä stasin esimerkin mukaiset ilmiantajat joukkoomme ujutettu. Näinollen meidän on tyydyttävä kohtaloomme jotta voimme jatkaa elämää.
- robin good
20% sähkön hinnan nousu suoraan tulokseen!
riistoo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934