Kannattaa

   
Lintuinfluenssa ja muuttolinnut
Päivitetty 17.10.2005

Ei ole täysin selvää, kuinka ihmiselle vaarallinen, korkeapatogeeninen lintuinfluenssatyyppi (H5N1-virus) on levinnyt Kaakkois-Aasiassa, Venäjällä ja Mustanmeren alueella. On mahdollista, että luonnonvaraiset vesilinnut liittyvät viruksen leviämiseen. Vaikka luonnonvaraiset linnut olisivatkin osallisia viruksen leviämiseen siipikarjatilojen välillä, suomalaisilla luonnossa liikkujilla ei ole syytä huoleen. H5N1-viruksen ei tunneta koskaan tarttuneen suoraan luonnonvaraisesta linnusta ihmiseen. Lintuinfluenssan ehkäisyssä oleellisinta on pitää siipikarja erillään luonnonvaraisista linnuista.

On myös syytä muistaa, että lintuinfluenssaa on useita eri tyyppejä. Matalapatogeeniset lintuinfluenssavirukset ovat yleisiä luonnonlinnuissa, myös Euroopassa. Matalapatogeeniset lintuinfluenssavirukset eivät ole aiheuttaneet vaarallisia epidemioita. Oululaisista lokeista syksyllä 2005 löytynyt virus oli tällaista matalapatogeenistä lintuinfluenssaa.

Muuttolintuja ei ole tarvetta turhaan pelätä. Luonnossa on turvallista liikkua ja tarkkailla lintuja. Myös lintujen talviruokintaa voi harrastaa kuten aikaisempinakin talvina. Kuitenkin - jo muidenkin tautien välttämiseksi - kuolleita tai sairaita lintuja ei pidä käsitellä ilman hanskoja tai ainakin kädet olisi hyvä pestä käsittelyn jälkeen. Lintuinfluenssojen ja muiden eläintautien torjunnassa tärkeintä on estää luonnonvaraisten lintujen, etenkin vesilintujen, ja siipikarjan väliset kosketukset.
Lintuinfluenssavirukset
Lintuinfluenssaa esiintyy luonnonvaraisissa linnuissa, erityisesti vesilinnuissa, koko ajan. Viruskantoja on runsaasti erilaisia. Suurin osa kannoista on matalapatogeenisia ja ei-patogeenisia eli muotoja, jotka eivät aiheuta lainkaan tai aiheuttavat vain mitättömiä oireita linnuille.

Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa on herkästi tarttuva lintujen virustauti. Sen aiheuttajiksi on tähän mennessä todettu influenssa A-tyyppiin kuuluvat H5- ja H7-alatyyppien lintuinfluenssavirukset. Ne ovat aiheuttaneet maailmalla noin 20 siipikarjaepidemiaa vuoden 1959 jälkeen.

Normaaleissa luonnonoloissa viruksen ei uskota aiheuttavan varsinaista epidemiaa. Suurissa yksiköissä kasvatettava siipikarja on potentiaalinen virushautomo, koska ylitiheä populaatio ja epäluonnolliset olosuhteet aiheuttavat jatkuvaa stressiä ja vastustuskyvyn huononemista. Lisäksi monet siipikarjapopulaatiot poikkeavat luonnonlintujen populaatioista perinnöllisesti yksipuolisina ja elinkyvyltään selvästi luonnonvaraisia lintuja huonompina.
Viruksen leviäminen
Korkeapatogeenisen lintuinfluenssaviruksen päästyä kontaktiin sille herkän siipikarjapopulaation kanssa se alkaa levitä siipikarjapopulaatiossa. Siipikarjapopulaatioon levittyään virus leviää tiloilta toisille todennäköisimmin ilman luonnonvaraisia lintuja esimerkiksi käytettyjen välineiden, siipikarjan rehun tai siipikarjan siirtojen välityksellä.

Siipikarjan kuljetuksilla voi olla merkittävä rooli taudin leviämisessä. On myös mahdollista, että luonnonvaraiset linnut voivat levittää korkeapatogeenisen viruksen siipikarjatilalta toiselle ja alueilta toisille. Monin paikoin Aasiassa siipikarjaa tarhataan ulkona ja kotieläimet ovat jatkuvassa kontaktissa luonnonvaraisten lintujen kanssa. Suomessa luonnonvaraisten lintujen ja siipikarjan kontaktit ovat Aasiaan verrattuna erittäin vähäiset. Lisäksi luonnonvaraiset linnut, joista korkeapatogeenista lintuinfluenssaa on havaittu, ovat olleet useimmiten sairaita tai kuolleita. Sairastunut lintu ei pysty siirtymään pitkiä matkoja ja täten levittää virusta kauaksi.

Asiantuntijoiden (mm. WHO) mukaan on äärimmäisen epätodennäköistä, että luonnonvaraisten lintujen tappaminen pysäyttäisi taudin leviämistä. Tällaisella toiminnalla saattaa olla jopa täysin päinvastainen vaikutus, kun linnut lähtevät ampumista pakoon.

Lintuinfluenssan tartuntavaara yksittäisistä luonnonvaraisista linnuista ihmisiin on minimaalinen. Toistaiseksi ei ole tiedossa varmoja tapauksia, että näin olisi tapahtunut. Sen sijaan tartuntavaara tiheästä virusta kantavasta siipikarjapopulaatiosta ihmiseen on todellinen. Alueilla, joilla lintuinfluenssaa esiintyy siipikarjapopulaatioissa, pitääkin välttää kaikkia kontakteja siipikarjan kanssa. Tartuntaa ei voi saada asianmukaisesti kypsennetystä ja hygieenisesti tarjoillusta siipikarjanlihasta.

Korkeapatogeeniset lintuinfluenssat maailmalla
Korkeapatogeenisen viruksen aiheuttamia vakavia tautitapauksia siipikarjassa esiintyy ajoittain. Sitä on tavattu myös Amerikan ja Euroopan siipikarjoissa - mm. Hollannissa vuonna 2003. Hollannin epidemia johti yhden eläinlääkärin menehtymiseen sekä noin 43 miljoonan tuotantolinnun hävittämiseen.

Vuodesta 1997 lähtien Kaakkois-Aasiassa on todettu siipikarjapopulaatioissa säännöllisesti epidemioita. Aasiassa syksyllä 2003 alkoi nopeasti levitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssaviruksen alatyyppi H5N1. Tämän virustyypin on todettu voivan tarttua myös mm. sikoihin, kissaeläimiin ja ihmisiin.

EU:n alueella on vuodesta 2002 alkaen toteutettu vuosittain kartoitus lintuinfluenssavirusten esiintymisestä siipikarjassa ja useimmissa jäsenmaissa myös villilinnuissa.

Suomessa korkeapatogeenistä lintuinfluenssavirusta ei ole todettu.

Lähteinä käytetty lähinnä BirdLife Internationalin tiedotteita.


Lisätietoa
Lintuinfluenssa ja ihmiset: Kansanterveyslaitoksen (KTL) perustietosivut ja mahdolliset uusimmat tiedot KTL:n etusivulta.
Lintuinfluenssatutkimus ja -kartoitus Suomessa: Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos (EELA).
Siipikarjatilan tautiriskien hallinta: Eläintautien torjuntayhdistys ETT ry

Uusinta tietoa maailmalta: Reutersin bird flu -sivuthttp://www.birdlife.fi/suojelu/misc/lintuinfluenssa.shtml