Halonen kannatti julkisesti valtaisien optioiden myöntämistä Fortumin johtoportaalle. Samanaikaisesti Suomessa ajetaan hyvinvointivaltiota kovalla vauhdilla alas ja ihmiset jätetään raakojen markkinavoimien armoille. Se merkitsee sitä, että yhä suurempi joukko suomalaisia elää kurjuudessa. Nälkäongelmakin on jo totta Suomessa. Suomen valtiosta on tullut vain pienen eliitin etujenajojärjestö. Verovaroilla mässäilevät poliitikot eivät puolusta enää ihmistä. Piliitikot kuuluvat eliittiin ja puolustavat vain pienen eliitin etuja. Kyse on myös laajamittaisesta korruptiosta. Köyhä ei voi ostaa itselleen poliitikoita. Vain miljonäärit voivat ostaa ja ostavatkin rahoillaan itselleen mieluisia päätöksiä. Ylisuurissa optioissa on kyse myös päätösvallan siirtämisestä ännestäjien ulottumattomiin. Tämän vuoksi lähes kaikki poliitikkojen tekemät päätökset ovat kansan etujen vastaisia. Hammashuollon rapauttaminen on tästä vain yksi paljastava esimerkki. SDP:stä on tullut pienen eliitin etujen ajaja. SDP on suurtyöttömyyden ylläpitäjä.
Halonen Fortumin optioiden takana
palkkaa
1
110
Vastaukset
- kansakunnan kaapin alta
Vaalit tulossa.
Eihän Muumimamma voi betre-folke-eliittiä suututtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117