Keskustaa lähellä oleva Kainuun Sanomat, jota Keijo Korhonenkin taannoin päätoimitti, ilmentänee myös keskustassa muhivaa poliittista näkemystä, kun pitää liittymistämme Natoon jokseenkin varmana.
”Eräänä kauniina päivänä Venäjän presidentinvaalien 2007 jälkeen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kokoontuu presidentin johdolla, ja sen jälkeen kansalaisille ilmoitetaan, että läheinen ja pitkään jatkunut rauhankumppanuus Pohjois-Atlantin liiton kanssa on tarkoituksenmukaista nostaa täysjäsenyydeksi.”
”Ratkaisua perustellaan sillä, että vaikka Suomella ei ole varsinaista turvallisuusvajetta, täysjäsenenä Suomi pääsee vaikuttamaan päätöksentekoon ja saa myös kaiken mahdollisen informaation.”
”Samalla korostetaan sitä, että Naton jäsenyys on vain johdonmukainen osa Suomen pitkää länsi-integraation linjaa. Päätöstä perustellaan myös sillä, että EU:n turvatakuista vastaa joka tapauksessa Nato.”
”Kaikki Nato-argumentit ovat jo nyt keskustelussa. Silti jäsenyys torjutaan löysästi sanomalla, ettei meitä mikään nyt uhkaa. Huomaamatta, että samoin perustein voisimme lakkauttaa koko puolustusvoimat”.
Noin siis ”puolueista riippumaton keskustalainen”, Alma-mediaan kuuluva Kainuun valtalehti. (HS 19.5./Muut lehdet).
HS:ssa esitellään myös Hannu Lehtilän tekemä kirja Tarja Halosesta. Siinä todetaan mm., että ”Halosen kanta Suomen Nato-jäsenyyteen ei olekaan jyrkän kielteinen. Ovi on auki.”
Tarja sanoo: ”Todennäköisesti jonkin vuoden – joidenkin vuosien – päästä saatamme olla sitä mieltä, että te tarvitsette meitä ja me tarvitsemme teitä”.
Halonen lisää vielä, että ”Natoon liittyminen ei olisi mikään katastrofi. Ei se ole ollut sitä muillekaan maille”.
Joten hyvä tulee! Kun jutun vieressä on suu leveässä virneessä olevan Tarjan kuva, tekisi mieleni todeta asia kuivalla sotilashuumorilla: ”Hyvin menee, herrat nauraa”.
"Hyvin menee, herrat nauraa!"
25
959
Vastaukset
- Kanarialle
jospa Suomi liittyy sinä aikana Natoon ja jäät juhlallisuuksista osattomaksi.
- kepututkija
Tuosta hyvin menee herrat nauraa sloganista tuli mielee että joskus on sanottu Suomella oleen hyvä herraonni. Lienee tarkoitettu että yhteiskunnan johtopaikoille on valikoitunut asiansa osaavia ja vastuuntuntoisia ihmisiä.
Kyllähän tuo herraonni pitää pitkälti paikkansa ja siinä mielessä nykyisetkin päättäjät ovat kyllä Natoon meitä liittämässä, vaikkakaan eivät sitä suoraan uskalla sanoa.
Vaikka maatamme on siis kohdannut hyvä herraonni, niin suorastaan surullista katsottavaa on kepun taaperrus omien johtajiensa kanssa. Sillä suunnalla on totaalisesti tyritty.
Sukselainen ja Virolainen olivat kyllä miehiä paikallaan, mutta pahasti Kekkosen varjossa. Kekkosella on tietysti ansionsa mutta toimiminen NL:n sätlynukkena piettää nuo ansiot. Karjalainen oli pätevä mies mutta alkoholisoitui ja menetti otteensa. Väyrynen sai liikaa liian nopeasti eikä yönylinukkumisineen ja takinkääntöineen ole saavuttanut koskaan uskottavuutta. Aholla vähän sama ongelma, nopeasti huipulle, ylimielinen suhtautuminen muihin joka kärjistyi sanelupolitiikkana esitettyyn työreformiin. Jäätteenmäki - ei ansaitse edes analyysiä. Totaalinen katastrofi. Vanhanen - kuin Koiviston klooni, kun ei tee mitään ei tee virheitä. Ja kun toteuttaa muiden ohjelmia ja päämääriä ei saa vihollisia.
Milloinkahan kepun herraonni kääntyy ja näämme vastuullisia koko kansan etua ajavia kepujohtajia.
Vai onko tuo edes mahdollista?- Jaba_43
Analysoit hyvin keskustapoliitikkoja. Olen samaa mieltä paitsi Vanhasesta. Minun mielestäni Vanhanen on ollut niin vähän aikaa tehtävissään, ettei häntä voi arvioida, kun kokemuksia ja aineistoa ei ole riittävästi.
Jotain kyllä voi päätellä siitä, ettei Vanhanen ole koskaan sanonut mitään sellaista eikä puuttunut mielipiteillään mihinkään asiaan, josta voisi tehdä sen johtopäätöksen ettei hän olisikaan kaikessa samaa mieltä Lipposen ja SDP:n kanssa. - Otsikossa hymiö
...
- Jaba_43
Olen aina oillut sitä mieltä, että puolueisiin sitoutumaton Kainuun Sanomat on erinomaisesti toimitettu lehti ja sen kustantaja hyvin aikansa tasalla.
Sitaatteja oli mukava lukea myös siksi, että niissä oli tasan sama asia, jota olen itse koettanut tuoda täällä esiin jo kuukausien ajan, mutta tuossa muodossa toimittajan paremmin stilisoimina. ;-) - Lääkärit Jorman puolesta
Sinä joka olet määrätty Jorma Korhosen edunvalvojaksi: Katso tarkemmin holhokkisi perään. Ei Jorma tahdo Suomea murhamiesten käsiin, se vaan kiukuttelee. Osta sille ne EI-Natoon -alushousut joita se kinuaa. Ei se sitten enää vouhota.
- JormaKKorhonen
...ja suomalaisille vain kaikkea parasta, sillä Jorma on isänmaallinen suomalainen, joka suurimman osan elämästään on työskennellyt ja toiminut isänmaan puolesta. Omalta kannaltani katsoen saattaa olla yksi lysti, miten tuossa Nato-asiassakin käy, mutta olisin vastuuton, ellen pyrkisi vaikuttamaan jäsenyyden puolesta, sillä tässä iässä ihminen ajattelee jälkipolviaan enemmän kuin itseään.
Ja onneksi yhä useammat ovat ruvenneet ajattelemaan tässäkin asiassa siten kuin minä ja minua paremmat asiantuntijat jo kauan. Rohkaisevaa, että nyt Kainuun Sanomatkin ajattelee ja puhuu noin. Eli sinne sinun pitäisi sitä holhoojaa ohjata, mutta ei taitaisi onnistua.
- niin kaunis on maa
Terroristiyhteisö Nato on nujerrettava. Mitä nopeammin, sen parempi.
- Otsikossa hymiö
...
- niin kaunis on maa
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
Kansalliset Nato-vastaiset organisaatiot tulevat yhdessä kansainvälisten Nato-vastaisten organisaatioiden kanssa yksinkertaisesti nujertamaan Naton.
Kun jaamme oikeaa tietoa Naton tarkoitusperistä ja taustavaikuttajista, se murenee sisältä päin. Ensisijaisena tiedottamisen kohteena ovat USA:n kansalaiset. Jokainen Jenkki-operaatioissa kuollut amerikkalainen on valttikortti maailmanrauhan puolesta Natoa vastaan. Kun Naton tukipilari USA luopuu Natosta, koko järjestö romahtaa kasaan. Meidän ensisijainen tehtävämme on jakaa totuudenmukaista tietoa maailman sotilaallisesta voimatasapainosta ja sen vaikuttimista ja ennen kaikkea pitää valistamalla huoli siitä, että Suomi ei koskaan liity ydinterroristijärjestö Natoon. - Otsikossa hymiö
niin kaunis on maa kirjoitti:
Kansalliset Nato-vastaiset organisaatiot tulevat yhdessä kansainvälisten Nato-vastaisten organisaatioiden kanssa yksinkertaisesti nujertamaan Naton.
Kun jaamme oikeaa tietoa Naton tarkoitusperistä ja taustavaikuttajista, se murenee sisältä päin. Ensisijaisena tiedottamisen kohteena ovat USA:n kansalaiset. Jokainen Jenkki-operaatioissa kuollut amerikkalainen on valttikortti maailmanrauhan puolesta Natoa vastaan. Kun Naton tukipilari USA luopuu Natosta, koko järjestö romahtaa kasaan. Meidän ensisijainen tehtävämme on jakaa totuudenmukaista tietoa maailman sotilaallisesta voimatasapainosta ja sen vaikuttimista ja ennen kaikkea pitää valistamalla huoli siitä, että Suomi ei koskaan liity ydinterroristijärjestö Natoon....
- niin kaunis on maa
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
Kiistämätön fakta on, että Nato on USA:n käsikassara. Jenkit ovat käyttäneet ydinasetta siviiliväestöä vastaan ja doktriinit tuntien tiedän, että Naton politiikkaan kuuluu ydinaseilla uhkaaminen ja tarvittaessa niiden käyttö. Nato on kiistatta ydinterroristijärjestö.
- JormaKKorhonen
niin kaunis on maa kirjoitti:
Kiistämätön fakta on, että Nato on USA:n käsikassara. Jenkit ovat käyttäneet ydinasetta siviiliväestöä vastaan ja doktriinit tuntien tiedän, että Naton politiikkaan kuuluu ydinaseilla uhkaaminen ja tarvittaessa niiden käyttö. Nato on kiistatta ydinterroristijärjestö.
Sanot noin:
>> Nato on kiistatta ydinterroristijärjestö. - lähteellään?
JormaKKorhonen kirjoitti:
Sanot noin:
>> Nato on kiistatta ydinterroristijärjestö.Harvemmin on tarjolla yhtä projektiivista tekstiä kuin tässä:
>> Tiedätkö, mikä itse olet?
>> Hänen hölösuisuutensa on satakertainen hänen asiantuntemukseensa nähden.
>> Voi hän olla hieman yksinkertainenkin, ja muissakin asioissa yhtä tietämätön...
>> Tai sitten hän on vastoin parempaa tietoaan maallemme ja kansallemme pahalla tarkoituksella puhuva anarkisti, terroristi tai muu yhteiskunnalle vaarallinen ihminen.
Ei voi muuta kuin ihailla miten tarkasti kaivelet tällaiset määreet sielustasi. Mustetahrat totta totisesti toimivat. Vielä kun joskus itse opivaltaisit ketä kuvaat ja kenen kimppuun aina hyökkäät. Ei muuta kuin peilin eteen vain, mars mars. - meille...
JormaKKorhonen kirjoitti:
Sanot noin:
>> Nato on kiistatta ydinterroristijärjestö.... mikä Nato on. Mikä on sen strategia ja tavoitteet? Mitkä on sen arvot? Mikä on sen tapa toimia?
Lyhyesti kiitos! - Ymmärretään
JormaKKorhonen kirjoitti:
Sanot noin:
>> Nato on kiistatta ydinterroristijärjestö.Lue ylempää avauksessa "Natogallup", siellä hyvä keskustelu, erityisesti kohta nimimerkki "Oma apu "
Varoitus : älä pilaa sitäkin narsistisilla höpötyksilläsi. - JormaKKorhonen
meille... kirjoitti:
... mikä Nato on. Mikä on sen strategia ja tavoitteet? Mitkä on sen arvot? Mikä on sen tapa toimia?
Lyhyesti kiitos!Ei Natosta voida juuri lyhyemmin ja selkeämmin sanoa, kuin mitä tässä sanotaan selvällä suomen kielellä:
http://www.kadettikunta.fi/turvallisuus/nato/NATO_pahkinan_kuoressa.htm
Tässä hieman lisää:
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Ahtisaari: Nato keskustelu Suomessa onnetonta/1101981317419 - JormaKKorhonen
Ymmärretään kirjoitti:
Lue ylempää avauksessa "Natogallup", siellä hyvä keskustelu, erityisesti kohta nimimerkki "Oma apu "
Varoitus : älä pilaa sitäkin narsistisilla höpötyksilläsi....alkaisin keskustella kanssasi tuollaisen avauksesi jälkeen? En liioin tarvitse lukuvinkkejä sinun kaltaiseltasi, jota sanoisin älykääpiöksi, ellen olisi sivistynyt ihminen, upseeri ja herrasmies.
- vakuuta
JormaKKorhonen kirjoitti:
Ei Natosta voida juuri lyhyemmin ja selkeämmin sanoa, kuin mitä tässä sanotaan selvällä suomen kielellä:
http://www.kadettikunta.fi/turvallisuus/nato/NATO_pahkinan_kuoressa.htm
Tässä hieman lisää:
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Ahtisaari: Nato keskustelu Suomessa onnetonta/1101981317419Tarjoat vastaukseksi yhden henkilön mielipidettä ja jonkun sotilasporukan mainosta. Ei tule hullua hurskaammaksi.
- JormaKKorhonen
vakuuta kirjoitti:
Tarjoat vastaukseksi yhden henkilön mielipidettä ja jonkun sotilasporukan mainosta. Ei tule hullua hurskaammaksi.
...ja sitä lyhyemmin ei voi vastata, kuin tuossa "jonkun sotilasporuukan" eli Kadettikunnan, kadettiupseereja yhdistävän puolueettoman järjestön etusivun tiivistelmässä on. Sa antaa kuitenkin varsin hyvän kuvan siitä, mitä Nato on. Ja lisätietoja saat, kun menet sisälle pitemmälle.
Ja tuo yksi henkilö sattuu olemaan Martti Ahtisaari, todennäköisesti asian parhaiten tunteva ja maailmalla arvostetuin suomalainen.
Tässä siis tuo Kadettikunnan etusivun tiivistelmä siitä, mitä Nato on:
NATO pähkinänkuoressa
Poliittinen liitto
Sotilasliitto
Läntinen ”tavaramerkki” ja väline demokratian levittämiseen
Kriisinhallinnan toteuttaja
Väline, jolla jäsenmaat voivat kontrolloida toisiaan
Foorumin ratkoa jäsenmaiden välisiä ristiriitoja
Väline ajaa omia intressejään
Liittokunnalla ja sen toimilla on monia heijastusvaikutuksia jäsenmaiden talouteen ja jopa koko yhteiskuntaan - vakuuta
JormaKKorhonen kirjoitti:
...ja sitä lyhyemmin ei voi vastata, kuin tuossa "jonkun sotilasporuukan" eli Kadettikunnan, kadettiupseereja yhdistävän puolueettoman järjestön etusivun tiivistelmässä on. Sa antaa kuitenkin varsin hyvän kuvan siitä, mitä Nato on. Ja lisätietoja saat, kun menet sisälle pitemmälle.
Ja tuo yksi henkilö sattuu olemaan Martti Ahtisaari, todennäköisesti asian parhaiten tunteva ja maailmalla arvostetuin suomalainen.
Tässä siis tuo Kadettikunnan etusivun tiivistelmä siitä, mitä Nato on:
NATO pähkinänkuoressa
Poliittinen liitto
Sotilasliitto
Läntinen ”tavaramerkki” ja väline demokratian levittämiseen
Kriisinhallinnan toteuttaja
Väline, jolla jäsenmaat voivat kontrolloida toisiaan
Foorumin ratkoa jäsenmaiden välisiä ristiriitoja
Väline ajaa omia intressejään
Liittokunnalla ja sen toimilla on monia heijastusvaikutuksia jäsenmaiden talouteen ja jopa koko yhteiskuntaanJos käsityksesi mukaan Kadettikunta on sotilasliittoa koskevassa asiassa puolueeton, niin samalla tavalla murhaaja voisi toimia tuomarina omassa asiassaan.
Ahtisaarikaan ei ole esittänyt yhtään järkevää perustelua ellei sellaiseksi lasketa tuota imago- asiaa, joka on kyllä vuosisadan vitsi.
Puolustat niin innokkaasti Natoon liittymistä, että pystyt esittämään jotain konkrettistakin hyötyä, jota Suomi liittymisestä saisi.
- senkin takia
Teeret aivastelevat jo metsässä. Siis selvä merkki lintuinfulensasta.
SIINÄPÄ PAINAVA PERUSTE NATOJÄSENYYDELLE. - Keskustaporvari
Ja jotta saisimme Natoon liittymisestä kaiken mahdollisen imagohyödyn, meidän on pyrittävä järjestämään liittymisemme samaan aikaan Ukrainan kanssa :)
- Taidat olla hukassa
siis täysin hukassa, mutta ei se haitanne, koska nyt taas tullenee esiin sinun täysin itsekäs olemus kaiken valtiaasta, joka luulet olevasi ja lisäksi vielä ihmisistä täysin välittämätön suhtautuminen.
M.O.T.
Eihän tämä ole uutta, mutta aina vaan yhtä uskomatonta ja pahaa.
Palvotko edelleen ja miten, kerroppa se.,..
Ja kerropa itse asiassa se mitä halusit kertoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969