Pari asiaa

Jaba_43

Sota natoa vastaan...? Mielenkiintoinen lähtökohta, kun minun mielestäni kyse ei ole Natosta, vaan keinoista lisätä Suomen turvallisuutta.

Jakamalla oikeaa tietoa päästään varmasti oikeaan lopputulokseen, mutta jos asenne on lähtökohtaisesti Naton vastustaminen, niin silloin on olemassa hyvin suuri vaara, että oikean tiedon valikoiminen ei ole mitään muuta kuin Nato-vastaista manipulaatiota.

Panoksena on ilman muuta maailmanrauha, sillä ei Suomenkaan tavoitteena ole Natoon liittymällä päästä sotimaan, vaan se, että vältyttäisi sodilta.

7

236

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin kaunis on maa

      Länsimaiseen tiedotuskulttuuriin kuuluu, että valtamediat jakavat hallituslähtöisesti suodatettua totuutta, kun kyse on jonkin asian läpi junttaamisesta. Näin pyritään keinotekoisesti saamaan kansan tuki päätökselle. Kyse on "taistelukunnon ajoittamisesta".

      Edellä mainitun asian tiedostaminen on keskeisen tärkeää. "Sota Natoa vastaan" ei sittenkään ole räikeä allegorinen ilmaus, onhan pelastusarmeijakin sodassa saatanaa vastaan.

      Maailmanrauha vai Nato ?
      Siinä meidän vaihtoehtomme.

      Jos Nato hajoaa, tarkoittaa se asiakirjojen mitätöimistä ja sota on voitettu.
      Jos maailmanrauha hajoaa, vaatii se pahimmassa tapauksessa miljardeja ihmisiuhreja ja sota on hävitty.

      Ihmiskunnan matkalla kohti ekologisesti kestävää maailmaa ja keskitettyä maailmanvaltaa on huolehdittava siitä, että lopputulos on demokratia eikä harvainvalta.

      __

      Pohjimmiltaan kyse on tulevaisuuden vähenevien luonnonvarojen jakamisesta ja pitkällä tähtäimellä siitä, onko ihmiskunnan toiminta ekologisesti kestävää.

      __

      Ideaalitilanne on, että hyvinvointi jakautuu tasan maapallolla. Tähän pyrimme. Tämä on päämäärämme. Naton pyrkimykset ovat toiset; varmistaa nykyisten teollisuusvaltioiden etuoikeutettu asema maailmassa, vieläpä valikoiden.

      • Jaba_43

        En kuitenkaan ole samaa mieltä. Perustelut löytyvät muista Suomen turvallisuutta ja natoa koskevista kirjoituksistani.

    • Ak47

      Että Suomi olisi osa natoa ja syylistyisi myös sotarikoksiin tai jopa osallistuisi 3. maailmansotaan ja että tähänkin olisi tiputettu ydinpommin

      • peloittelu

        on aina niin kovin hauska vastustajien fraasi!!! Teidän logiikkanne mukaan siis Viroon ja Norjaan pudotetaan ydinpommeja. Meinasitteko viettää mukavaa elämää erossa sodista, kun Viro ja sen mukana koko suomi tuhoutuu? Ota huomioon, että venäläiset ei voi käyttää ydinpommia Suomea, tai Viroa vastaan tuhoamatta myös Pietaria taivaan tuuliin! Epäilen, että venäläiset ei tee niin! Jos tekevät, niin tuhoudumme, vaikka emme kuuluisikaan NATO:oon. Typerää horinaa vastustajilta!!! Tiesitkö että suomalaisista rauhanturvaajista enää 4% on YK:n alla. Ylivoimainen enemmistö toimii NATO:n alla esim Afganistanissa. Olemme siis jo nyt mukana NATO:n operaatioissa!!!

      • Ak47
        peloittelu kirjoitti:

        Pietari tuhotaan 3. mailmansodassa ekana päivänä koska se on iso kaupunki ja tärkeä teollisuus alue ja jos sitä kerran on tuhottu toista kerta sitä ei voi tuhota. Eli pietari ei ole esteenä ydinpommeille. Toistaiseksi jos täällä on nato armeija niin tähän tiputetaan taktisia ydinpommeja.
        Vielä yksi argumentti natoa vastaan on se että naton liallinen laajentuminen voi rikkoa kauhuntasapainon kyl mä tiedän että suomella on naton rauhakumppanuus

      • kutinsa
        Ak47 kirjoitti:

        Niin miksi pitäisi olla liittymättä NATO:oon? Me siis tuhoudutaan kuitenkin jäseninä, tai ei. Vai kuulutko siihen samaan naurettavaan porukkaan, joka kylmänsodan aikana uskoi ihan oikeasti Suomen voivan olla ydinsodan ulkopuolella ja säilyä vahingoittumatta??? Valtaosa päättäjistämme uskoi silloin ihan oikeasti tuollaiseen sontaan. Armeijassa sitten opit tämän: "Ydiniskun sattuessa lähelle heittäydytään johonkin painanteeseen paineaallon ajaksi. Paineaalto kulkee ensin poispäin räjähdyskeskuksesta ja palaa sitten takaisin. Kun palaava aalto on mennyt ohi, noustaan poterosta ja rapsutetaan kuusen oksalla ydinlaskeuma pois vaatteista. Sitten jatketaan normaalia sotimista". Että näin!!!!

      • Ak47
        kutinsa kirjoitti:

        Jos tämä sattuu niin meillä ei oo mitään väliä olemmeks natossa vai ei niin miksi meidän pitäisi maksaa nato:lle. Jätetään nä kaikki liitot ja ydinsodat suurvalloille ei tehdä suomesta USA:n pelinappulan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      140
      10506
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      40
      4070
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3612
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2664
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1582
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1428
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1386
    Aihe