SADDAMI HIRTETTÄVÄKSI ja TERRORISMILLE STOPPI !
Uskonnot ne sotia aiheuttavat kun monet
(hyvänä esimerkkinä islam) uskonnot vaativat
koko maailman tunnustavan vain yhtä uskontoa.
Itse ateistina en tunnusta mitään (valta)uskon
tokuntaa,en varsinkaan sellaista jonka hengissä
pysyminen on valheen,bisneksen ja provokaation
aikaansaannosta.
Uskontoja ei pitäisi saada "tyrkyttää" muille
ihmisille; esim. kadulla tulee joku tarjoamaan
sinulle Jeesusta ja pelastusta.(Vaikka ihmisen
omaan valinnanvapauteenhan niitten lappusten
ottaminenhan perustuu, silti tulee vain "tyrkyt
tämisen" fiilis tuollaista nähdessä ja kokiessa
Suomi voisi mielestäni aivan hyvin ottaa mallia
Ranskasta, jossa kiellettiin uskonnollisten sym
bolien käyttö kouluissa / julkisissa tiloissa.
Monet (valta)uskonnothan perustuvat siihen,
että ihmisiä hallitaan katumuksen ja pelon
voimin:
-jos et rukoile ja usko jumalaan (huom!
pienellä kirjoitus) joudut helvetin kiiras tuleen !
Sama pointti pätee myös nk. "taivaspaikkoihin"
-rukoile niin pelastut ja pääset taivasten
valtakuntaan !
- vain uskomalla jeesukseen pelastut
Kristinuskossa kielletään syntinä ihmisen inhi
millisyys.Seksuaalisuus/seksi on esimerkiksi suurta syntiä ennen "papinaamenta" !
(Jotkuthan tästäkin mielestäni varsin asiallisesta kannanotostanihan nostavat
ilman muuta äläkän.. ainahan noita on!
Pikkumaisia ihmisiä jotka takertuvat ties mihin: yli 2000-vuotiseen joukkovalheeseen,
tämän viestin oikeinkirjoitukseen (Vilpitön
anteeksipyyntö entiseltä äidinkielen opettajal
tani ;P! ) tai jostakin muusta... aiheita on
miljoonia !
Itse olen Dan Brownin "Da Vinci-koodin" lukenut
(ja olen aikeissa ostaa myös jatko-osan) ja ym
märrän kirjan olevan osittain fiktiivinen,
mutta osittaisesta fiktiivisyydestä huolimatta
piilee kirjoittajalla kuitenkin teoksessaan
järkiperäinen pointti.
Kristinuskossa ON valehdeltu ja peitelty asioita
Varsinkin jos on tullut ilmi jotain kirkon oppien ja ajatusmaailman vastaista tietoa pyrki
vät papisto ja paavit heti muuttamaan asian
kirkon kannalta myönteiseksi. Myös ihmisiä on
kylmästi murhattu kirkon toimesta inkvisition
aikaan ympäri Eurooppaa, koska nämä eivät ole
tunnustaneet kristinuskoa ja sen oppeja.
Ennen kristinuskon tuloa Suomi oli pakana uskoi
nen valtakunta. Toki se pitää kristinuskon saa
pumisesta sanoa että luku- ja kirjoitustaidon
yleistyminen eteni nopeasti, vaikka olisivathan
ihmiset keksineet täälläkin ne joka tapauksessa
;). Koulutusjärjestö ja opetus olisi kuitenkin
tulleet maahamme.
"Lalli"
- humanity was tried to protect in
Köyliönjärvi !

Vastaukset 3
Vanhimmat
henki pois saddamilta ja muilta, jotka terrorismista kiinni jää tai edes epäillään!
Valta pois vallanpitäjiltä, jotka pitää yllä sotaa, ajatuskaavaistutusta, ja globaalia markkinakoneistoorjuutta? Todellakin, valta pois globaalilta eliittivallalta - mutta tehdään se hallitusti ja rauhaisasti. Mitään mieltä ei ole riehua ja vaatia päitä vadille.
Yhteiskunnallisen reformin puolesta. - todellista hyvinvointia, kiitos; maa takaisin kansalle ja valtio irti yritysmaailmasta, näin kukaan ei ole enää orjana globaalille markkinataloudelle joka tuottaa maailmaan aseita, turhaa muovia, luonnontuhoa ja stressiä.
Babylon kusee.
Pitäshä sitä ihmisten ite löytää oma juttunsa sen suhteen että mitä kelailee jumalasta, ihmisyydestä, olemassaolosta, persoonasta, alkuperäisestä olemassaolosta, totuudesta, luonnosta, oikeudesta, sielusta, tahdosta, hengestä, olemuksesta, hyvästä ja pahasta yms. Ei niitä ainakaan kannata sulkea mielestään pois vaikka kirkko onkin joltain osin dogmatisoinut näitä sanoja. Kun puhutaan jumalasta niin miks siihen aina pitää heittää jotkut kirkon dogmien värittämät ajatuskaavat mukaan? Miksei ihmiset usko omaan intuitiiviseenvoimaan ja siihen että meiltä todellakin löytyy jokainen vastaus sisältä jos vain kuulee.
Yhteiskunta on joltain osin animoitu animaatio;
Animaattorit; bush, saddam, hitler, media...
sitten itse animaatio; hitler ja kansa ylistämässä häntä, sodat.. ja herrat nauramassa siinä samalal kun saivat taas huiputettua kansaansa propagandalla.
sitten on itse grand animaattori; the power of global elite. Kansan animointia/mielentilan muokkausta. Mikäs sen suurempaa valtaa - ja rahaa. Ahneudelle haiseva valtarakenne kun tämä hyvi nsuurelta osin on..
aini. saddam oli usa;n miehiä. Usa tökkäs hänet valtaan ja pahimpina hirmuhallitsijain aikoina usa vielä rahoitti/koulutti sen joukkoja ja armeijaa ja anto aseita. Samoin ku Alqaidan oli rahoittanu ja kouluttanu CIA. Aika paskasta peliä tuolla maailmalla pelataan ihmisten kustannuksella!