Paha juttu

Kaikki pahuus syntyy pelosta,
joten pahuus voitetaan rohkeudella.

Ahneus tulee tulevaisuuden pelosta.
Kostaja pelkää joutuvansa kärsimään uudelleen vääryyttä.
Kiusaaja pelkää joutuvansa joukon ulkopuolelle.
Kateellinen pelkää olevansa huonompi.
Naiset ovat miehiä pelokkaanpia,
vaistojensa vuoksi, siksi miehiä pahenpia.

Paha saa palkaksi kuolemanpelon,
koska kuoleman hetkellä aivoihin erittyvä
kemikaali dmt aiheuttaa aivojen 100 % toiminnan, joten ihminen kokee alämänsä kokonaisuutena,
ja joutuu arvioimaan itsensä.

Pahan kierteessä oleva joutuu
tekemään pahuutta pysyäkseen hengissä,
ja pahuutta tehdessään pelkää yhä enemmän kuolemaa
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Teoriasi vuotaa kuin seula heti alkulauseesta lähtien. Pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan rakkaus. Sitä seuraava kyhäelmä perustuukin sitten hatariin olettamuksiin ja yleistyksiin. Olen pahoillani, mutta metsään olet menossa.

Äänestä
  • Se ei muista, että se on turkyttänyt tota samaa juttua tänne ties kuinka monta kertaa. Ehkä se on se nahkasiipinen maailmanlopun viestintuoja.

    Äänestä

>Naiset ovat miehiä pelokkaanpia,
vaistojensa vuoksi, siksi miehiä pahenpia.

Ai vaistojen vuoksi?

Vaistoanpa että kun liikun keskiyön jälkeen kaupungilla minihameessa siitä ei hyvää seuraa kun tuo äijä tulee tuolta nurkan takaa esiin...

Voihan rotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskomatonta,mutta kirjoitti:

Kaikki pahuus syntyy pelosta,
joten pahuus voitetaan rohkeudella.

Ahneus tulee tulevaisuuden pelosta.
Kostaja pelkää joutuvansa kärsimään uudelleen vääryyttä.
Kiusaaja pelkää joutuvansa joukon ulkopuolelle.
Kateellinen pelkää olevansa huonompi.
Naiset ovat miehiä pelokkaanpia,
vaistojensa vuoksi, siksi miehiä pahenpia.

Paha saa palkaksi kuolemanpelon,
koska kuoleman hetkellä aivoihin erittyvä
kemikaali dmt aiheuttaa aivojen 100 % toiminnan, joten ihminen kokee alämänsä kokonaisuutena,
ja joutuu arvioimaan itsensä.

Pahan kierteessä oleva joutuu
tekemään pahuutta pysyäkseen hengissä,
ja pahuutta tehdessään pelkää yhä enemmän kuolemaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu