Niin kuin Paasikiven linja ymmärrettiin väärin, myös sitä jatkaneen UKK Kekkosen toimintaa syytetään liiasta neuvostomyönteisyydestä. Todellisille komufaneille koetti ulkoministeriön Keijo Korhonen turhaan selittää Paasikiven-Kekkosen linjan todellista tarkoitusta.
Paasikiven-Kekkosen linjan tavoitteena oli Suomen integroituminen läntisiin demokratioihin ja kauppasopimuksiin. Ulkopolitiikan ydinsisältö oli MUIDEN VALTIOIDEN TUNNUSTAMA PUOLUEETTOMUUS.
Pääministerinä ja presidenttinä toimineen Urho Kekkosen johdolla Suomi liittyi 1955 YK:n ja Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Pääpaino läntisessä integraatiossa oli taloudellisissa suhteissa. Sittemmin Kekkonen liitti Suomen EFTA:n, OECD:n ja lopulta EEC:n jäseneksi 1974.
ETYK 1975 oli lopullinen osoitus Suomen yleisesti tunnustetusta puolueettomuudesta ja kuulumisesta länteen.
UKK - lännettymisen mies
7
237
Vastaukset
- JormaKKorhonen
No, jos teki, nimenomaan hän ja yksin, niin sitten hän oli vielä suurempi diktaattori kuin Hitler, Stalin, Mao Zedong tai Kim Il Sung.
Kovin on hupaisa tuo esityksesi, mutta varmaan sopiva tiivistelmä uskonvahvistukseksi tuolle kepulaiselle saittikansalle, joka ei jaksa lukea mitään pitempää, josta saisi todellista tietoa, eikähän tuolle kansalle ole tärkeintä tiedon paikkansapitävyys, vaan sen on oltava "oikeata tietoa"!
Minulla olisi tuolla pitempi esitys, jossa sitä todellistakin tietoa olisi tarjolla, mutta et taida sinäkään olla lukumiehiä, eikä taida sinullekaan se totuus olla kovin tärkeää jonkin muun arvon rinnalla.- mustahattu
EEC- sopimusta. Satutteko muistamaan.
- kirjoituksesi
"On ylipitkä, fiktionomainen syytekirjelmä, joka kertoo enemminkin tekijänsä henkisestä tilasta kuin tutkimuksen kohteesta".
--Niin kuka se näin sanoikaan?
- Jaba_43
Kun jatkosodan rauhanehdot pakottivat Suomen yya-sopimukseen, oli varmaan tarpeen todistaa lännelle, että olimme siitä huolimatta puolueettomia suurvaltojen välisissä, poliittisissa ja sotilaallisissa ristiriidoissa.
Tuossa on Kekkosen elämäntyön positiivinen puoli, vaikkakin aika yksipuolisesti kuvattuna. ETYKiä olen oppinut pitämään arvossa, koska uskon sen vauhdittaneen NL:on hajoamista.- niinpä niin
On teidän jumalanne ja jutut ovat sen mukaisia. Todellisuuden kanssa ei mitään tekoa. Voi, voi!
- olla sinun
niinpä niin kirjoitti:
On teidän jumalanne ja jutut ovat sen mukaisia. Todellisuuden kanssa ei mitään tekoa. Voi, voi!
todellisuutesi kanssa? miten olisi jos kertoisi Oman versiosi totuudesta.
- oivahärkönen
... paitsi emme siinä tilanteessa voineet liittyä EFTAn emmekä EECn täysjäseneksi, mutta meillä oli erillissopimus noiden järjestöjen kanssa, jossa kaupallisissa asioissa olimme täysjäsenen vertaisia.
Joku KKK joutuu vaikean tilanteen eteen noiden tosiasioiden edessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756