Demaripuolue tulee olemaan pahassa kusessa optioseikkailujensa ja se on oikein. Ainoastaan hölmöt äänestävät nykyisiä vapaamuuraridemareita. Lipponen teki demareista lopun ja nyt Heinäluoma laskee viimeisetkin veret pois. SDP on suurtyöttömyyttä ylläpitävä puolue. Demarit kannattavat myös pakkoruotsia eli sitä kieltä, jolla maamme suurta enemmistöä on aina sorrettu ja sorretaan yhä törkeämmin. Ilman ruostinkieltä suomalaiste eivät saa työtä eli tuhoutuvat köyhyyteen. Onko se oikein?
Demarit ovat kusessa
1
123
Vastaukset
- piikkiq
rähmä, tähänkö on tultu. Eikö Demari voi enää luottaa siihen että on lain yläpuolella. Voiko ihan tosissaan joku Sasi vaatia demareita vastuuseen tekemisistään. Jos Tuomioja nyt olisikin vähän töpeksinyt parin kolmin kertaisten optiojärjestelyjen kanssa niin se nyt on pientä joukkotyöttömyyteen verrattuna.
Ja nythän on vaara, että kohta joku vaatii työministeriä tilille siitä, että 15 viime vuoden aikana on saatu työttömät siihen kuntoon että heistä ei ole ottamaan vastaan tarjottua työtä, kun on pidetty "huolta" siitä ettei kukaan pidä osaamisestaan liikaa huolta ja tunge itseään väkisin työmarkkinoille liian aikaisin.
Ja pikku typeryyksien lausuminenkin otetaan silmätikuksi EUssa. Eihän tässä kohta voi mitenkään olla samalla demokraattinen ja varmistaa että puolueen jäsenille riittää kähmittävää. Jos EU-parlamentaarikot valittaisiin eduskunnan päätöksillä niin ei taatusti jotkun intialaiset tai brasilialaiset rupeis tunkee omia tuotteitaan suojatuille Eu markkinoille. Ja miten tässä nyt voi ylläpitää ylisuuria työvoimakustannuksia jos maailmalta voi tunkea halvalla tuotettuja tuotteita kilpailemaan...
täytyy kohta ruveta ajattelemaan ihan itse eikä kysellä aina kaikkea puoluetoimistolta...
on niin ankeat jat edessä...
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760