Saarna !

Eräänä päivänä, kun lähdin ulos kävelemään, satuin paikalle, joka on iäksi piirtynyt muistiini, sillä siellä näin tämän Ystävän, parhain ja ainoan Ysyäväni murhattuna. Näin, että hänen kätensä oli lävistetty karkeilla rautanauloilla ja hänen jalkonsa olivat haavoitetut samalla tavalla. Hänen kuoleilta kasvoiltaan kuvastui niin hirvittävä tuska, että saatoin, että saatoin tuskin katsoa niitä. Hänen ruuminsa oli nälän hiuduttama. Hänen selkänsä oli verihaavoista punainen, ja hänen otsallaan punoitti haavoja, josta näkyivät selvästi orjantappuran piikkien jäljet. Minua puistatti, sillä olin tuntenut tämän ystävän hyvin. Hänessä ei ollut moitteen sijaa, hän oli puhtaista puhtain ja pyhistä pyhin. Kuka oli saattanut vahingoittaa häntä? Sillä hän ei koskaan tehnyt pahaa kenellekään; koko elämänsä ajan hän "kulki ympäri maata ja teki hyvää". Hän oli parantunut sairaita, hän oli ruokinut nälkäisiä.hän oli herättänyt kuoleita;minkä teon tähden he surmasi hänet?Hän ei ollut henkinyt muuta kun rakkautta,ja kun min katsellin noita surullisia kasvoja, niin täynnä tuska ja silti niin täynnä rakkauta. Ihmettelin kuka kurja oli saattanut puhkaista tuollaisen ystävän kädet.
Sanoin itsekseni:"Missä nuo petturi voisivat asua?Keitä ovat ne, jotka ovat voineet lyödä tällaista ihmistä?" Jos he olisivat murhanneet sortajan, olisimme voineet antaa heille anteeksi; jos he olisivat tappaneet paheiden ja rikosten harjoittajan, se olisi voinut olla hänelle oikein; jos kyseisessä olisi ollut murhamies ja kapinoitsija, olisimme sanoneet: Haudatkaa hänen ruumiinsa sillä hän on vihdoin saanut oikeuden mukaan."
Mutta kun sinut surmattiin, paras Ystäväni, ainoa rakkaani, missä nu petturit asuivat? Kunhan vain saan heidät kiinni, he saavat kohdata kuleman. Jos voin aiheuttaa heille kärsymyksiä, he saavat totisesti kestää ne kaikki.
Oi, mitä vihaa ja koston halua tunsinkaan! Jospa vain löytäisin nämä nurhaajat, he saisivat tuntea kaiken nahoissaan! Ja kun katselin tuota ruumista, kuulin askeleet ja ihmettelin, mikä se oli. Kuuntelin ja tajusin selvästi, että murhaaja oli aivan lähellä. Oli pimeää, ja haparoin kädelläni häntä kohti. Huomasin, että jostakin syystä käteni ei koskaan tavoittanut häntä, sillä hän oli minua lähempänä kuin käteni saattoi tavoittaa. Viimein laskin käteni omalle rinnalleni "Nyt sain sut kiinni", sanoin; sillä voi, hän oli omassa sydämessäni; murhaaja piileksi minun povessani ja sieluni syvimmässä sopukoissa.
Ah! Silloin itkin katkerasti, että minä murhatun ja Mestarini parhaan Ystäväni edessä kätkin sisääni murhaajan, ja tunsin olevani syylistä syylisin, kun kumarruin hänen ruumiinsa yli ja lauloin valitusvirren:

Minun syntini, julmat syntini,
te olette piinaneet häntä.
Kaikki rikokseni olivat nauloja
ja epäuskoni oli keihäs.

Vuosia myöhemmin, syyskuussa 1855, kun Spurgeon jo oli kuuluisa, hän saarnasi Lontoon
itäosassa niityllä. Ilta oli kaunis . Noin 12000 henkeä kuunteli saarnaa, joka kesti lähes tunnin. Myöhemmin se painettiin otsikolla "Taivas ja helvetti"

Tällaista ihana aika oli silloin kuin Pyhä Henki saarnasi rakas veljemme Spurgeonin kautta ja tuli satatuhansia uskoon!!