minä

Koska tänään on torstai, en kirjoita mitään politiikasta vaan uskonnosta. Olen siis uskova ihminen, kuten moni jo tietääkin. Ja olen ollut uskova ihminen aina, niin kauan kuin muistan, eli syntymästäni lähtien. Olen siis saanut syntymäni muassa uskonnolliseen uskoon perin vahvan taipumuksen sekä olemisen tilan, jota en kadu hetkeäkään, koska niin hyvä lahja se on ollut kaikenkaikkiaan ja niin monitahoiseksi ja mielenkiitoiseksi se on elämäni tehnyt.
Siksi en luovu uskostani milloinkaan.
Miten on teillä muilla ihmisillä uskonne suhteen?
29671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

" sekä olemisen tilan, jota en kadu hetkeäkään, koska niin hyvä lahja se on ollut kaikenkaikkiaan ja niin monitahoiseksi ja mielenkiitoiseksi se on elämäni tehnyt.
Siksi en luovu uskostani milloinkaan. "

Tunnen täysin samoin - oman uskoni suhteen. Hyvää torstaita!

Äänestä
  • Vaikka tallattavat polut kulkevatkin eri kautta, voi loppujen lopuksi päämäärä olla sama, mutta toiselle se näyttäytyy aikasemmin kuin toiselle.

    Äänestä

Minä puolestani olen syntymästäni, tai ainakin siitä saakka kun on muistikuvia, olen ajatellut että maailma on se, miltä se näyttää. Tietysti voi spekuloida asioilla, joita ehkä on mutta joilla ei ole vaikutusta mihinkään. Sellaisia asioita voi keksiä aivan rajattomasti ja kun ne kerran eivät ole vuorovaikutuksessa havaitsemamme kanssa, niin millä ihmeen keinolla voisimme seuloa niistä esiin ne, jotka mahdollisesti tosiaan ovat olemassa. Niinpä ei ole muuta järkevää keinoa kuin tyytyminen siihen mitä voi saada selville. Ja ollen uskoni voi kin tiivistää seuraavasti: Uskon sellaiseen, jota voi pitää nähdyn, kuullun yms. perusteella todennäköisenä.

Tähän mennessä näkemäni ja kuulemani eivät ole antaneet aihetta uskoa, että olisi jumalia tms. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Äänestä
  • Niin minäkin olen ottanut maailman vastaan sellaisena kuin se on kulloisellakin hetkellä näyttäytynyt ja jolta se on silloin tuntunut, ihan pienestä lähtien. Se on kai jokaiselle ihmiselle melko luonnollista tuokin. Eipä sen enenpää ole sanottavaa tuosta esittämästäsi näkemyksestä.

    Kaiken aineellisen olemisen takana on kuitenkin henki, siis tämän meidän maallisen tomumajan.
    Eikä sitäkään voi nähdä, eikä ottaa käteen tunnusteltavaksi, mutta kuitenkin se vain on.

    Äänestä

  • "Minä puolestani olen syntymästäni, tai ainakin siitä saakka kun on muistikuvia, olen ajatellut että maailma on se, miltä se näyttää."

    Usko ja tieto pohjaavat molemmat viimekädessä siihen, että voit luottaa aistiesi välittämän infon autenttisuuteen,
    eli
    uskoon ;D (Sanottakoon, että usko on eri asia kuin uskonto, mutta siitä ehkä taas joskus toiste.)

    Ilmiöt harvoin ovat vain sitä, miltä ne päältäkatsoen tai pinnallisesti näyttävät olevan, jo siksikin, että ilmiöt ovat suhteessa toisiin ilmiöihin.

    "Tietysti voi spekuloida asioilla, joita ehkä on mutta joilla ei ole vaikutusta mihinkään. "

    Kyllä suunnittelemalla, spekuloimalla ja mielikuvittelemalla voi muuttaa maailmaa raisustikin. Viittaan tässä nyt näihin teitokoneita ja niiden käyttöjärjestelmiä suunnitelleisiin insinööreihin. Verkottivat koko maailman.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    "Minä puolestani olen syntymästäni, tai ainakin siitä saakka kun on muistikuvia, olen ajatellut että maailma on se, miltä se näyttää."

    Usko ja tieto pohjaavat molemmat viimekädessä siihen, että voit luottaa aistiesi välittämän infon autenttisuuteen,
    eli
    uskoon ;D (Sanottakoon, että usko on eri asia kuin uskonto, mutta siitä ehkä taas joskus toiste.)

    Ilmiöt harvoin ovat vain sitä, miltä ne päältäkatsoen tai pinnallisesti näyttävät olevan, jo siksikin, että ilmiöt ovat suhteessa toisiin ilmiöihin.

    "Tietysti voi spekuloida asioilla, joita ehkä on mutta joilla ei ole vaikutusta mihinkään. "

    Kyllä suunnittelemalla, spekuloimalla ja mielikuvittelemalla voi muuttaa maailmaa raisustikin. Viittaan tässä nyt näihin teitokoneita ja niiden käyttöjärjestelmiä suunnitelleisiin insinööreihin. Verkottivat koko maailman.

    Ei kun tuossa luki niin jännästi että: Vastaa tähän viestiin, että oli ihan "pakko" sotkea taas, mutta ei minulla kyllä mitään sanottavaa ole, sehän on sinun oma asiasi!

    Äänestä

uskoa mihinkään, joka antaa jatkuvasti kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisuuden vallita. En voi uskoa mihinkään, joka vaatii täysin sokeaa palvontaa mitään kyseenalaistamatta. En voi uskoa mihinkään, joka vaatii kaiken, mutta ei anna takeita mistään. En voi uskoa mihinkään, joka sanoo etten saisi itse päättää omasta elämästäni. En vain voi.

Äänestä
  • mistä uskosta on kyse ? kenestä on kyse ? mistä palvonnasta on kyse ? mistä kaikesta on nyt oikeasti kyse ? kuka sanoo ja mitä sanoo ?

    Äänestä

  • Vertaisiasi on paljon - älä siis huolehdi suotta.

    Äänestä

  • mitä miksi milloin kirjoitti:

    mistä uskosta on kyse ? kenestä on kyse ? mistä palvonnasta on kyse ? mistä kaikesta on nyt oikeasti kyse ? kuka sanoo ja mitä sanoo ?

    Mistä uskosta on kyse? - Kaikista niistä.

    Kenestä on kyse? -Jokaisesta niistä kymmenista ja sadoista "jumalista".

    Mistä palvonnasta on kyse? -Milloin mistäkin, kuka kumartelee monta kertaa päivässä, kuka taas tekee jotain muuta vastaavaa.

    Mistä kaikesta nyt oikeasti on kyse? - Liian abstrakti kysymys tällä palstalla käsiteltäväksi.

    Kuka sanoo ja mitä sanoo? -Kts ed. vastaus.

    Äänestä

  • poikineen kirjoitti:

    Vertaisiasi on paljon - älä siis huolehdi suotta.

    En minä ole huolissani. Pitäisikö?

    Äänestä

  • kysyjälle kirjoitti:

    Mistä uskosta on kyse? - Kaikista niistä.

    Kenestä on kyse? -Jokaisesta niistä kymmenista ja sadoista "jumalista".

    Mistä palvonnasta on kyse? -Milloin mistäkin, kuka kumartelee monta kertaa päivässä, kuka taas tekee jotain muuta vastaavaa.

    Mistä kaikesta nyt oikeasti on kyse? - Liian abstrakti kysymys tällä palstalla käsiteltäväksi.

    Kuka sanoo ja mitä sanoo? -Kts ed. vastaus.

    miksi sitten viestit tänne ? kun se kerran turhaa on sinun kohdallasi !

    Äänestä

  • mutta miksi kirjoitti:

    miksi sitten viestit tänne ? kun se kerran turhaa on sinun kohdallasi !

    perustelet sen, että minun juttuni ovat sen turhempia kuin kenenkään muun? Miksi en viestisi tänne?

    Äänestä

  • Taatelinpolkija kirjoitti:

    perustelet sen, että minun juttuni ovat sen turhempia kuin kenenkään muun? Miksi en viestisi tänne?

    ei kai turhuutta tarvitse perustella kun se kerran turhuutta on ! vastausviestisikin ovat turhia .

    Äänestä

  • ne ovat kirjoitti:

    ei kai turhuutta tarvitse perustella kun se kerran turhuutta on ! vastausviestisikin ovat turhia .

    Kun en ajattele niinkuin sinä, olen turha. Herttaista. Kiitos ennakko-oletusteni vahvistamisesta.

    Äänestä

Koen että olen syntymästä asti ollut ateisti, teinikapinan yhteydessä menin täysillä uskontojuttuihin mukaan, mutta huomasin etten sittenkään usko. Eli olen periaatteessa aina ollut ateisti ja uskovaiskauttani lukuunottamatta olen ollut tyytyväinen elämääni.

Äänestä
  • Olen kuitenkin ymmärtänyt asianlaidan olevan näin, jotta aate täytyy erikseen osata valita tietoisesti, jotta voi sanoa olleensa jotakin jossakin vaiheessa elämäänsä tai nykyään.
    Mutta eihän sekään tee sinusta erilaista ihmistä ja ethän sinä minun vastakohtani ole, vaikka et omaa henkilökohtaista uskonnollista uskoa, eli luottamusta itseäsi korkeanpaan voimaan, joka minun tapauksessani on luomakunnan, ihmiskunnan
    Luoja, taivaallinen Isä. Joten et vain luota etkä usko Häneen ja sillä siisti. Ja tuokin on aivan yleismaailmallinen ilmiö ja valinta nyky- ihmisillä.

    Äänestä

Tein uskonratkaisuni aikuisena, olen kyllä jollakin tavalla sisimmässäni tainnut aina jonkinverran uskoa, mutta nuorena etsin vielä omaa tietäni. Vaikeuksien ja vastoinkäymisten jälkeen tulin uskoon, ja olen siitä kiitollinen Jumalalle.

Äänestä
  • Niin, tuo on tuttua, koska hän, ihmisen Poika, Kristus kutsuu Isänsä tyko kaikkia ihmisiä, myös rikkipoljettuja ja/tai jonkun ikeen alla olevia.
    Onneksesi, olet tehnyt hyvän valinnan. Josta myös kannattaa pitää kiinne hamaan loppuun asti.

    Äänestä

>>Miten on teillä muilla ihmisillä uskonne suhteen? luottamus kaikkeudellisen ja kaikkivoivan rakkauden ja hyvyyden ihannointiin omassa elämässä tekee siitä merkityksellisen ja arvokkaan,,, toki se että maailma päinvastaisuudellaan antaa hyvän kontrastin asioille ja osoittaa sen selvän suunnan johon ei ainakaan kannata ajattelevan ihmisen kulkea on myös voima kulkea tällä "tiellä".

Äänestä
  • Koskaan ei voi tietää sitä yllätystä, joka jo odottaa, ja siihenkin on oltava valmis edeltä käsin. Siksi myös joskus kuljemme kohtisuoraan maailman rankkoja tuulia päin.

    Äänestä

Olen koko elämäni ajatellut omilla aivoillani, enkä ole sekaantunut uskonnolliseen hapatukseen. Olen siitä kiitollinen vanhemmilleni, etteivät he ole altistaneet minua uskonnolliselle aivopesulle.

Äänestä
  • Minunkaan vanhempani eivät ole uskossa, ja se, että itse olen on Jumalan lahja josta voin olla kiitollinen.

    Äänestä

  • Jo vanhat luonnontieteen harjoittajat todistivat tuon olevan totta. Siksi en ole minäkään käynyt vielä koskaan ajattelemassa muiden aivoilla.
    Itse ihmisaivojen pesua en sensijaan ole kuullut harrastettavan kuin patologien toimesta. Minä olen puolestani kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he eivät koskaan altistaneet minua millekkään
    aattelliselle tai uskonnolliselle toimille tai niiden toiminnan kohteeksi.

    Äänestä

"Minäminäminäminäminä. Maailma pyörii minun napani ympärillä. Minä olen uskossa, tiedän mitä usko on"

Äänestä
  • tietysti kaikkien pitäisi osata kirjoittaa vain sinusta Mirka ! eikö niin ! :=D

    Äänestä

  • uskosta tietävä kirjoitti:

    tietysti kaikkien pitäisi osata kirjoittaa vain sinusta Mirka ! eikö niin ! :=D

    Ei muuta sitä asiaa että Trubaduurille ( = sinulle?) uskoakin rakkaampi asia on Trubaduuri itse.

    Paitsi jos uskosi on narsismi.

    Äänestä

  • Mirka minussa kirjoitti:

    Ei muuta sitä asiaa että Trubaduurille ( = sinulle?) uskoakin rakkaampi asia on Trubaduuri itse.

    Paitsi jos uskosi on narsismi.

    se ei sinua auta mirka parka vaikka yrität kuinka heijastaa oman sisimpäsi muihin kirjoittajiin ja vakuuttaa muita lukijoita jonkun uskovan ihmisen ominaisuuksista. koska sinussa on ne kaikki piirteet vain esillä joita muille tarjoilet täällä jokikinen päivä aamusta iltaan. siispä tuo nihilistinen narsismi kukkii just parhaiten vain sinussa ja sillä sipuli. pidä ne hyvänäsi. samoin kuin tuo vainoharhasikin.

    Äänestä

  • Älä korosta itseäsi ihan nuin rajusti. Olisi siinä kyllä muutamakin sana riittänyt. Et vaan kerro sitä, kaikkein oleellisenpaa tietoa, jotta mitä uskontoa edustat. En lähde sitä tässä nyt arvailemaan, vaikka aavistelenkin
    vähän sen olevan jotakin tiettyä suuntausta, joka ei ole ollenkaan sama kuin omani. Muuten kyllä viesti oli yksinkertaisuudessaan kaunis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Trubaduuri kirjoitti:

Koska tänään on torstai, en kirjoita mitään politiikasta vaan uskonnosta. Olen siis uskova ihminen, kuten moni jo tietääkin. Ja olen ollut uskova ihminen aina, niin kauan kuin muistan, eli syntymästäni lähtien. Olen siis saanut syntymäni muassa uskonnolliseen uskoon perin vahvan taipumuksen sekä olemisen tilan, jota en kadu hetkeäkään, koska niin hyvä lahja se on ollut kaikenkaikkiaan ja niin monitahoiseksi ja mielenkiitoiseksi se on elämäni tehnyt.
Siksi en luovu uskostani milloinkaan.
Miten on teillä muilla ihmisillä uskonne suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu