SADDAM HUSSEIN - EHDOTON VALTA?

Saddamin ja hänen lähipiirinsä teki 30-vuoden aikana asioita jotka eivät ole puolustettavissa minkään maan lailla. Kysymyksessä on kansanmurha, joka kuuluu kansainväliselle oikeudelle, mutta ensisijaisesti Irakille. Vaikka hän korostaa olevansa kaikkien lakien yläpuolella Irakin syrjäytettynä diktaattorina se ei pois pyyhki noin miljoonan irakilaisen teurastusta

Saddamin pitäisi muistaa, että hän on tuomittavana eri Irakissa kun se jonka hän jätti lähtiessään vastuutaan pakoon maaseudulle. Ilman vallasta suistamista ei ketään diktaattoria saada vastuuseen teoistaan, ei Saddamia eikä muitakaan. Heitä poikkeuksetta suojaa maansa laki , siis laki jonka he itse ovat asettaneet suojaamaan koskemattomuuttaan ja rajatonta valtaansa.

Jos syytetty, kuten Saddam on selvästi pakoillut vastuutaan on kai itsestään selvää, että mies on vangittava, tuskin hän sinne vapaaehtoisesti tulisi. Hän selittää olevansa syytön, Irakin ainoa virallisen presidentin ominaisuudessa ja näin ”maallisten” lakien yläpuolella. Täytyy myös muistaa, että Saddamin tuomitsevat ensisijaisesti irakilaiset, siis he joihin kansanmurha kohdistui ei tämä ole jenkkien, juutalaisten eikä Mr. George W. Bush´in asia.

Saddamille on tietenkin toimitettu, materiaalia, tietoa ja sotatarvikkeita 30-vuoden aikana lähes kaikista teollistuneista maista Suomi mukaan lukien. Täytyy myös muistaa tasapuolisuuden nimissä, että entinen Neuvostoliitto oli sotamaterian määrässä kaikkein suurin tavaran/-tiedon toimittaja Saddamin armeijalle. Ei nämä toimitukset tee ketään ulkopuolisia tahoja osasyyllisiksi maan sisällä tehtyyn kansanmurhaan, koska "ehdoton käskyvalta oli yksin vain Saddam Husseinilla".
4294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On oikein, että Saddam asetetaan oikeuteen kansanmurhista.

Miksi ei kuitenkaan ole asetettu Vietnamin joukkomurhista ja noin 3 000 000 ihmisen kuolemasta ketään USA:laista oikeuteen??

Äänestä
  • Niin on myös muistettava intiaanisodat ja jenkkien tappamat sakut ja japsit...tätä kai tarkoitit....mailma hyvä jenkki paha.

    Äänestä

  • Nimi M. Erkki kirjoitti:

    Niin on myös muistettava intiaanisodat ja jenkkien tappamat sakut ja japsit...tätä kai tarkoitit....mailma hyvä jenkki paha.

    No sakuihin ja japseihin taisi olla syytäkin, mutta kuolleet ja vammautuneet vietnamilaiset pelkän politiikan erimielisyyksien takia on kyllä liikaa. Tai USAn takapihan sotkut kun näistä ei aikaakaan ole kuin n10v enemmän kuin Saddamin vierailusta kurdikylään, joten nämä kyllä kuuluisi samaan kategoriaan.

    Äänestä

  • Nimi M. Erkki kirjoitti:

    Niin on myös muistettava intiaanisodat ja jenkkien tappamat sakut ja japsit...tätä kai tarkoitit....mailma hyvä jenkki paha.

    järjestelmällisesti unohdetaan ettei USA hyökännyt vietnamiin vaan meni auttamaan hädänalaista etelävietnamia pohjois vietanmin brutaalilta hyökkäykseltä kun Ranska ei siinä onnistunut kuten ei sittemmin USA:kaan.

    Sama tilanne kuin sitä ennen Koreassa P(aska)-Korea teki törkeän brutaalin hyökkäyksen Etelä-koreaan ja oli vähällä jopa onnistua koko niemimaan kurjistamisessa mutta onneksi sillä kerralla USA onnistui tavoitteessaan ja nyt meidän ei tarvitse jakaa ruoka-apua koko Korean nimimaalle ainoastaan P(aska)-Koreaan, johon itse kyllä olisin valmis lopettamaan kaikenlaiset avustustoimet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimi M. Erkki kirjoitti:

Saddamin ja hänen lähipiirinsä teki 30-vuoden aikana asioita jotka eivät ole puolustettavissa minkään maan lailla. Kysymyksessä on kansanmurha, joka kuuluu kansainväliselle oikeudelle, mutta ensisijaisesti Irakille. Vaikka hän korostaa olevansa kaikkien lakien yläpuolella Irakin syrjäytettynä diktaattorina se ei pois pyyhki noin miljoonan irakilaisen teurastusta

Saddamin pitäisi muistaa, että hän on tuomittavana eri Irakissa kun se jonka hän jätti lähtiessään vastuutaan pakoon maaseudulle. Ilman vallasta suistamista ei ketään diktaattoria saada vastuuseen teoistaan, ei Saddamia eikä muitakaan. Heitä poikkeuksetta suojaa maansa laki , siis laki jonka he itse ovat asettaneet suojaamaan koskemattomuuttaan ja rajatonta valtaansa.

Jos syytetty, kuten Saddam on selvästi pakoillut vastuutaan on kai itsestään selvää, että mies on vangittava, tuskin hän sinne vapaaehtoisesti tulisi. Hän selittää olevansa syytön, Irakin ainoa virallisen presidentin ominaisuudessa ja näin ”maallisten” lakien yläpuolella. Täytyy myös muistaa, että Saddamin tuomitsevat ensisijaisesti irakilaiset, siis he joihin kansanmurha kohdistui ei tämä ole jenkkien, juutalaisten eikä Mr. George W. Bush´in asia.

Saddamille on tietenkin toimitettu, materiaalia, tietoa ja sotatarvikkeita 30-vuoden aikana lähes kaikista teollistuneista maista Suomi mukaan lukien. Täytyy myös muistaa tasapuolisuuden nimissä, että entinen Neuvostoliitto oli sotamaterian määrässä kaikkein suurin tavaran/-tiedon toimittaja Saddamin armeijalle. Ei nämä toimitukset tee ketään ulkopuolisia tahoja osasyyllisiksi maan sisällä tehtyyn kansanmurhaan, koska "ehdoton käskyvalta oli yksin vain Saddam Husseinilla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu