Stubb ja Piha yhden

kauden Meppejä

Pihan lailla omaan erinomaisuuteensa ja ainutlaatuisuuteesa rakastunut Stubb pyrki Mepiksi vain omaa uraansa edistääkseen. Piha kyllästyi nopeasti, kun huomasi ettei Brysselin media ollut tippaakaan kiinnostunut Pupu Söpön ajatelmista ja näppärästä pikkupolitikoinnista. Palasi äkkiä Suomeen, kun sai verkotettua itsensä suomalaisten juppilobbareitten kaveriksi, ja tehtyä omaa käyttörahaa Sakun miljoonien lisäksi.
Stubb on samasta puusta veistetty. Kyllästynyt jo nyt vaatimattomaan rooliinsa EU:ssa. Havitteli alusta alkaen huippupalkattua huippuvirkaa EU:n organisaatiossa. Lupautui kuitenkin kokoomuksen hätäpaskaksi kun sai kokoomukselta lupauksen ikuisesta tuesta edistää hänen urakehitystään.
Tuomiojan kavaltaminen oli epätoivoinen keino päästä myös eurooppalaiseen mediaan edistämään uraa. Suomalainen media onkin nuoleskellut Stubbia kaiken aikaa kuin lehmä uutta ämpäriä.

4

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gutta-Perkka

      ...noin katkeraa ja kitkerää tekstiä.

      Missä maailmassa oikein elät, jos sinulle jopa se, että joku vaikka pyrkii MEPiksi yhtenä pienenä harkittuna askeleena ja valintana edesauttaaksen omaa urakehitystään jotenkin pahana ja jotenkin jopa epäsuotavana.

      Olet sairas.

      Se on muuten kyllä Tuomioja, joka nuoleskelee Stubbia mitä iljettävimmällä tavalla tämän päivän kommenteissaan ja muka 'sanaharkassaan' Stubbin kanssa.

      En kyllä muuten epäile ollenkaan, etteikö Stubbkin olisi valmis nuoleskelemaan Tuomiojaa kunhan muka esittäää olevinaan jotenkin eri positiossa tuon terroristi-Tuomiojan kanssa mikä sinänsä on aika ikävää.

      • loukkasiko

        joku jalon ja nöyrän pikku kokkarin maailmankuvaa. Kateellinen ja katkera ovat ilmeisesti ensimmäiset sanat joita kokoomuslapsille nykyään opetetaan. Sanat esiintyvät tälläkin palstalla päivittäin.


      • kokoomuksen
        loukkasiko kirjoitti:

        joku jalon ja nöyrän pikku kokkarin maailmankuvaa. Kateellinen ja katkera ovat ilmeisesti ensimmäiset sanat joita kokoomuslapsille nykyään opetetaan. Sanat esiintyvät tälläkin palstalla päivittäin.

        uusin älykköehdokas EU-parlamenttiin. Tämä palsta puhuu hänen puolestaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5785
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3023
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2258
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2005
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1868
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1192
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe