Vaikka Vanha Neuvostoliitto on kuollut jo kuopattu ajat sitten on meillä omaksuttu aimo annos sen ikävintä syyttelykulttuuria.
Keskenään tiukasti kilpailevat iltapäivälehdet vielä lietsovat tätä tunkkaista menetelmää.
Huvittavinta oli lukea näiden juorukellolehtien lööpeistä jopa suomenranskalaisen mepin lastenkasvatustavoista.
Harvassa maassa syntyy myöskään kotikutoista syyteryöppyä ministerin lehtihaastattelussa. Sitä on kilvan selitelty kuin pirut raamattua.
Ja viestiä on viety rajojen ulkopuolelle kuin parhaaseen neuvostoaikaan
Hupia suupieleen nostaa täällä palstoilla esitetyt vaatimukset ministerin pikaisesta erosta, aivan kun meillä ei omaa perustuslakia olisikaan.
Meillä näyttää olevan yleisesti käytetty tahtotila, jonkunnäköisestä viikon vainotusta. Se kuuluu jokaiseen päiväämme kuin mummelin aamukahvi ja nikotinistin tupakki.
Ilman vakituista vainottua päivämme on harmaa ja raitilla asuu ikävä.
Mutta jotakin valopilkkuahan sitä on kohta alkavan kaamoksen hämärässä oltava.
Vai onko ?
Syyttelykulttuuri kukoistaa
2
79
Vastaukset
- demarien vihollinen no1
...mutta käytännössä hän tokaisee vähän välillä katkeroituneita vasurin letkauksia.
Ei se ihan mitätön lausuma ole, jos ulkopolitiikasta vastaava henkilö toteaa eu-parlamentin toiminnan olevan olennaisesti pielessä. siitten kuitenkin heti peruu puheensa.
Miksi ei mennyt Brysseliin puhetta pitämään ja kääntämään kritsointinsa voitoksi, jos sellaista mitenkään demari pystyisi tekemään, eli oliko hänen puheissaan mitään järkeä... - Vanha kokoomuslainen
...nootteja ihan urakalla. On siinä Neuvostoliittolaisia naurattanut...Että ihan omatoimisesti...Tämä on kieltämättä hupaisaa ja hauskaa..NeuvostoKeskustalaisuus ei kuollut Neuvostoliiton myötä.. Mutta näiden kanssa on vaan elettävä ja ei siellä pimeässä ole mörköjä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780