Kuten monet ovat varmasti jo lukeneetkin, on USA saavuttanut taas yhden virstanpylvään sodassaan, jota se omien sanojensa mukaan käy terroristeja vastaan. Saavutettu tavoite on nimittäin Geneven sopimuksen rikkominen uudella tavalla.
USA on jo monesti osoittanut, ettei se Geneven sopimuksesta juuri välitä. Siviilejä on tapettu sumeilematta, epäiltyjä on pidetty vangittuina ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä ja miehitettyjen maiden siviilejä kidutettu ylimmän sodanjohdon käskyn mukaissti.
Mitä mieltä olette, pitääkö sotaa käyvän maan kunnioittaa Geneven sopimusta? Entä voiko sopimusta systemaattisesti rikkova valtio kutsua itseään länsimaisten arvojen puolustajaksi?
USA ruumiita polttamassa
17
760
Vastaukset
- hitman-2
jenkit vielä jotain keksii miten rikkoa geneven sopimusta.
amerikan armeija on kuriton, sotilaat tekee mitä lystää esim. ampuu ohi meneviä siviilejä. - Hitman-1
Venäjä on puoliksi eurooppalainen valtio, joten ainakin sen pitäisi välittää Geneven sopimuksesta.
Tshetshenian sodassa ei kyllä sopimuksen noudattamisesta ole tietoakaan, koska Venäjä rikkoo lähes kaikkia sopimuspykäliä siellä.
Milloin siis saadaan Putin tai joku muu korkea-arvoinen venäläinen vastaamaan sotarikoksistaan Tshetsheniassa?
Venäjän pitäisi siis ehdottomasti kunnioittaa Geneven sopimusta jatkaessaan pienen naapurikansansa pahoinpitelyä Kaukasuksella!- z.x.c
Hitman-1 jälleen kerran sekoittaa Venäjän USA:ta koskevaan keskusteluun, koska ei keksi muutakaan selitystä USA:n sotarikoksille.
Kuinka monta kertaa se pitää sanoa, että toisen pahat teot eivät oikeuta toisen pahoja tekoja. - hitman-2
rikkonut enemmän geneven sopimusta? en ole hirveesti kuullu että venäjä olis rikkonu sopimusta. miks sä nyt taas vertaat venäjää usaan?
- osccar
Voisitko olla kirjoittamatta tähän ketjuun, ettei se taas mene asiattomaksi?
Voit tehdä oman avauksen Venäjästä. Ylläpidolle lähti tieto temppuilustasi. - Hitman-1
osccar kirjoitti:
Voisitko olla kirjoittamatta tähän ketjuun, ettei se taas mene asiattomaksi?
Voit tehdä oman avauksen Venäjästä. Ylläpidolle lähti tieto temppuilustasi.Enhän minä voi olla kirjoittamatta Venäjän sotarikoksista, kun sitä ei näköjään kukaan muu täällä tee.
Mikä ihmeen syntipukki USA on, että sen kaikki puutteet otetaan täällä esiin, mutta paljon karkeampia rikoksia tehtailevan Venäjän rikokset painetaan villaisella?
Suomalaiset ovat ainakin ennen olleet tunnettuja puolueettomuudestaan, ja tätä ominaisuutta yritän ylläpitää edelleen tällä palstalla, vaikka palstan pro-terroristit unohtavat tyystin muiden maiden rikokset keskittyessään USA:n haukkumiseen... - osccar
Hitman-1 kirjoitti:
Enhän minä voi olla kirjoittamatta Venäjän sotarikoksista, kun sitä ei näköjään kukaan muu täällä tee.
Mikä ihmeen syntipukki USA on, että sen kaikki puutteet otetaan täällä esiin, mutta paljon karkeampia rikoksia tehtailevan Venäjän rikokset painetaan villaisella?
Suomalaiset ovat ainakin ennen olleet tunnettuja puolueettomuudestaan, ja tätä ominaisuutta yritän ylläpitää edelleen tällä palstalla, vaikka palstan pro-terroristit unohtavat tyystin muiden maiden rikokset keskittyessään USA:n haukkumiseen...Tee Venäjän rikoksista oma aloitus. Tänne ne eivät kuulu, sillä vuoropuheluun kykenemättömänä et tuo niillä mitään uutta näkökulmaa asiaan.
- ironmikes
Mistä olet saanut tyhmään päähäsi, että Tshetseniassa soditaan? Koita jo painaa kaaliisi, että sellaista valtiota ei edes olemassa.
Ymmärrä myös, että lastentappajia ja kaappareita on kohdeltava kuten kapisia koiria. Putin pitää kuria omassa maassaan ja sillä sipuli. Siinä ei ole kenelläkään nokan koputtamista. - Hitman-1
ironmikes kirjoitti:
Mistä olet saanut tyhmään päähäsi, että Tshetseniassa soditaan? Koita jo painaa kaaliisi, että sellaista valtiota ei edes olemassa.
Ymmärrä myös, että lastentappajia ja kaappareita on kohdeltava kuten kapisia koiria. Putin pitää kuria omassa maassaan ja sillä sipuli. Siinä ei ole kenelläkään nokan koputtamista.Ei olekaan (vielä) sellaista itsenäistä valtiota, mutta Tshetshenian kansa on ollut olemassa jo ennenkuin esi-isäsi tulivat Suomeen -ties mistä tulivatkaan.
Kukin kansa taistelee itsenäisyydestään, kunnes se heille myönnetään.
Jos on tarpeeksi törppö isäntävaltio, se ei suin surminkaan haluaisi myöntää itsenäisyyttä pienille rajanaapureilleen.
Suomelle sen oli pakko v.1917 se myöntää, ja baltit saivat itsenäisyytensä uudestaan viime vuosikymmenen alussa.
Olisivatko ne ansainneet itsenäisyyttä, mitä Iron Mike arvelee? - osccar
Hitman-1 kirjoitti:
Ei olekaan (vielä) sellaista itsenäistä valtiota, mutta Tshetshenian kansa on ollut olemassa jo ennenkuin esi-isäsi tulivat Suomeen -ties mistä tulivatkaan.
Kukin kansa taistelee itsenäisyydestään, kunnes se heille myönnetään.
Jos on tarpeeksi törppö isäntävaltio, se ei suin surminkaan haluaisi myöntää itsenäisyyttä pienille rajanaapureilleen.
Suomelle sen oli pakko v.1917 se myöntää, ja baltit saivat itsenäisyytensä uudestaan viime vuosikymmenen alussa.
Olisivatko ne ansainneet itsenäisyyttä, mitä Iron Mike arvelee?"Ei olekaan (vielä) sellaista itsenäistä valtiota, mutta Tshetshenian kansa on ollut olemassa jo ennenkuin esi-isäsi tulivat Suomeen -ties mistä tulivatkaan."
Samalla perustein kai saamelaiset ja intiaanitkin anseitsevat oman valtion, eikös vain? - ironmikes
Hitman-1 kirjoitti:
Ei olekaan (vielä) sellaista itsenäistä valtiota, mutta Tshetshenian kansa on ollut olemassa jo ennenkuin esi-isäsi tulivat Suomeen -ties mistä tulivatkaan.
Kukin kansa taistelee itsenäisyydestään, kunnes se heille myönnetään.
Jos on tarpeeksi törppö isäntävaltio, se ei suin surminkaan haluaisi myöntää itsenäisyyttä pienille rajanaapureilleen.
Suomelle sen oli pakko v.1917 se myöntää, ja baltit saivat itsenäisyytensä uudestaan viime vuosikymmenen alussa.
Olisivatko ne ansainneet itsenäisyyttä, mitä Iron Mike arvelee?Mitään pakkoa ei ollut myöntää Suomelle itsenäisyyttä, eli puhut taas omiasi. Venäjän keisari antoi sen hyvää hyvyttään ja ilman mitään ulkoista pakkoa. Hän sääli pientä kansaamme. Nukuitko useinkin historian tunilla? Miksi kapinoiville lastentappajille pitäisi antaa vielä oma valtiokin?
- ironmikes
osccar kirjoitti:
"Ei olekaan (vielä) sellaista itsenäistä valtiota, mutta Tshetshenian kansa on ollut olemassa jo ennenkuin esi-isäsi tulivat Suomeen -ties mistä tulivatkaan."
Samalla perustein kai saamelaiset ja intiaanitkin anseitsevat oman valtion, eikös vain?Hieno oivallus, johon Hitman ei tietekään osaa vastata kunnolla.
- TieläjäL
ironmikes kirjoitti:
Mitään pakkoa ei ollut myöntää Suomelle itsenäisyyttä, eli puhut taas omiasi. Venäjän keisari antoi sen hyvää hyvyttään ja ilman mitään ulkoista pakkoa. Hän sääli pientä kansaamme. Nukuitko useinkin historian tunilla? Miksi kapinoiville lastentappajille pitäisi antaa vielä oma valtiokin?
Tsaariko itsenäisyyden antoi? Eihän tsaari ollut edes vallassa enää silloin. Autonomia on taas asia erikseen.
- Hitman-1
osccar kirjoitti:
"Ei olekaan (vielä) sellaista itsenäistä valtiota, mutta Tshetshenian kansa on ollut olemassa jo ennenkuin esi-isäsi tulivat Suomeen -ties mistä tulivatkaan."
Samalla perustein kai saamelaiset ja intiaanitkin anseitsevat oman valtion, eikös vain?Ei olisi ollenkaan hassumpi ajatus, että sekä jokin suuri intiaaniheimo että meidän saamelaisetkin saisivat oman valtion, tietenkin edellyttäen, että Venäjä suostuisi samalla antamaan tshetsheeneille heidän ansaitsemansa itsenäisen valtion.
Kai se sinulle ja Iron Mikellekin sopisi? - Hitman-1
ironmikes kirjoitti:
Hieno oivallus, johon Hitman ei tietekään osaa vastata kunnolla.
..ja hämmästy.
Olitko olenkaan varautunut tuollaiseen vastaukseen? - Hitman-1
ironmikes kirjoitti:
Mitään pakkoa ei ollut myöntää Suomelle itsenäisyyttä, eli puhut taas omiasi. Venäjän keisari antoi sen hyvää hyvyttään ja ilman mitään ulkoista pakkoa. Hän sääli pientä kansaamme. Nukuitko useinkin historian tunilla? Miksi kapinoiville lastentappajille pitäisi antaa vielä oma valtiokin?
Kai muistat Bobrikovin ampujan Eugen Schaumanin?
Joskus itsepäisille vallanpitäjille täytyy osoittaa itsenäisyyden halu kovillakin keinoilla... - Hitman-1
TieläjäL kirjoitti:
Tsaariko itsenäisyyden antoi? Eihän tsaari ollut edes vallassa enää silloin. Autonomia on taas asia erikseen.
Kaveri on tuskin vielä selvinnyt pieleen menneestä Bush-ennustuksestaan tai manalan lautturi- nimisähläyksestään, kun sinä jo ojennat hänen historian tietojaan -tosin aiheellisesti.
Iron Mike pinnasi koulussa ilmeisesti kaikki historian tunnit...
Keisari antoi Suomelle itsenäisyyden -v. 1917!???
Heh heh...
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926