Taivaan valtakunta

Mitähän se paratiisi/taivaan valtakunta oikein tarkoittaa, mistä Jeesus puhuu? Idän uskonnoissa sanotaan, että taivas/nirvana on se, kun minuus lakkaa olemasta ja sulautuu suurempaan Jumaluuteen. Tässä ei ole paljon eroa siihen, että elämä vaan päättyy ja minuus häviää samaan paikkaan missä se oli ennen syntymää, eli ei missään. Valitettavasti minun täytyy myöntää, että en usko Raamatun mukaiseen kertomukseen Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tähän on johtanut ajatukset siitä, että entisajan uskovaiset ja UT:n kirjoittajat ovat samanlaisia kuin tämänkin päivän uskovaiset, joilla on valtuus valehdella vahvistaakseen lähimmäisen uskoa.
Jos Taivaan valtakunta on tuo minuuden häviäminen, niin kyllähän silloin se piti paikkaansa, että ristillä olevat ryövärit olivat Jesuksen kanssa paratiisissa vielä samana päivänä. Minusta vähän tuntuu, että tuo muu lässytys kuolematomuudesta yms on uskovaisten toiveajattelua.

Tosiasia on se, että Taivaan valtakunnasta ei ole pienintäkään todistetta. Ne joka haluavat siihen uskoa Jumalan ohella, "pakottavat" itsensä uskomaan. Se joissain tapauksissa parantaa heidän elämäänsä, mutta pitää suuren osan maailman ihmisistä valheen iessä. Tästä johtuu tappaminen ja sotiminen - elämää ei pidetä ainutkertaisena.


Mutta mene ja tiedä,... minä ainakin tiedän sen, että *kaikki* uskovaiset pettävät itseään ja joukossa voidaan vahvistaa omaa *todistusta totuudesta*, elikkä kyseessä on joukkoitsepetos. En erottele mormonismia mistään muusta uskonnosta, pidän sitä jopa monella tapaa järkevämpänä kuin tätä Jeesustelijoiden mainostamaan "oikeaa kristinuskoa".

Ainoa mitä voimme tehdä ja mitä meidän kannattaa tehdä on seurata omaatuntoamme ja palvella lähimmäistämme. Turkkunen tuossa jokin aika sitten ehdotteli erästä hyväntekeväisyysjärjestöä, jonka kautta olisi voinut ostaa esimerkiksi lehmän tai vuohen Afrikan köyhien iloksi. Minä vähän asiasta innostuin, mutta vaimo toppuuteli ja sano, että johonkin muuhun ne rahat kuitenkin menee. Pyysin sitten ko järjestöltä viime vuoden tilinpäätöksen, ja niin se oli, että 1.7M euron tuloista se 0.7M euroa meni palkkoihin ja kuluihin (mm. matkustelua konferensseihin yms). Ei perkele, miten niitä murjaaneita voisi auttaa niin, ettei joku pallopää vie leijonanosaa rahoista? Sen selvittäjällä on selvä tie sinne taivaan valtakuntaan...
3144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

seurakunnilla kuljetella erilaisia kamppeita Venäjälle. Homma on tuntunut varsin hurskaalta, varsinkin kun papit, lukkarit, diakonit ja nuorisotyö ohjaajat ovat päässeet ikään kuin seiväs matkailemaan, - hieman irralleen kotikylän ympyröistä.

Kuinka siinä joku päällepäsmäri kysyi neuvoa minultakin, kun tiesi minun aikanaan työasioissa tuolla matkailleen.

Seurakuntalaiset kovasti pitävät siitä kun saavat julkisuutta rahdilleen ja seurakuntalehdissä voidaan kirjoitella lihavin otsikoin, - no tietysti se inhimillistä itsekkyyttä ruokkii kovasti. Naapurikin ovat tyytyväisiä saadessaan materiaalia businekselleen. Lopulta se kaikki, mitä sinne viedään, kyllä jotakuta palvelee.

Avuliaana annoin neuvon ainoasta tavasta, jolla avustus melkoisella varmuudella, - minun mielestäni saadaan perille, on ajella autolla pitkin Karjalan kyliä, ja aina kun sattuu näkemään kurjannäköisen resupekan, voi heittää YHDEN pienehkön nyssykän autosta, vauhtia hiljentämättä.

Kuorman tyhjennettyä voi palata suoraan takaisin rajalle ja Suomeen.

Nuo luvut mitä esitit, sopinevat mm. Punaisenristin toimintaan. Minä olen ajatellut käyttää Pelastusarmeijaa. Todellakin vaan ajatellut. Muutoin pidän tuota kummitoimintaa kyllä hyvänä. Huijareita vaan löytynee siitä niin kuin muistakin jutuista jossa rahaa liikkuu.

On se sellainen jumala tuo raha, että kaikki siihen uskovat.

Enemmän minäkin venäjänvaltakunnasta tiedän kuin taivaanvaltakunnasta

Turust

Äänestä

Tuo minuuden häviäminen tarkoittaa että ihmisessä oleva ego eli "minä" katoaa ja ihmisestä tulee valaistunut.mm.Buddhan veli Maitreya eli Boddhi-sattva koki valaistumisen.Maitreyahan syntyi sit-
temmin Jeesuksena.

Äänestä

Nooh, Qumranin kääröt kertovat että Jumalan valtakunta on ympärillämme, kaikessa minkä näämme.

Onhan se niinkin, kun Jumala on tämän kaiken luonut niin aika looginen juttu.

Virressä (563)lauletaan: "Jos vielä uuden päivän saan, lapsenas auta kasvamaan. Niin että Taivaan kirkas sää, täällä jo saisi lämmittää."

Kyllähän tämä elämä onpitkälti sitä mitä me itse siitä teemme.
Myrkytämmekö itsemme ja ympäristömme pahoilla sanoilla, olemmeko katkeria ja itsekkäitä?
Onko meille tärkeää raha ja tavara vai onni ja rauha?
Olemmeko vaativia vai vaatimattomia tavoissamme?
Mistä haemme lohtua: Jumalasta, tavarasta, viinasta, huumeista, seksistä?
Tavoittelemmeko nautintoa vai Kristuksen tarjoamaa mielenrauhaa?

Meillä on monta narua käsissämme ja valinnoillamme voimme tehdä kodistamme ja elinympäristöstämme Jumalan valtakunnan tai sitten ei...
Pisaroista tulee meri. Ei meidän tarvitse maailmaa muuttaa, vaan auttaa omien resurssien mukaan, vaikuttaa niin laajalle kuin paukut riittää.
JOtkut päätyvät asemaan jossa on mahdollisuus tehdä merkittäviä asioita, mutta turhan tavoittelu, ja epärealistiset odotukset ovat tuulen tavoittelua.

-Ei ole tarkoitus loukata ketään tällä tai arvostella, tämä ei ollut väittelyyn haaste.

=) X

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exmoro kirjoitti:

Mitähän se paratiisi/taivaan valtakunta oikein tarkoittaa, mistä Jeesus puhuu? Idän uskonnoissa sanotaan, että taivas/nirvana on se, kun minuus lakkaa olemasta ja sulautuu suurempaan Jumaluuteen. Tässä ei ole paljon eroa siihen, että elämä vaan päättyy ja minuus häviää samaan paikkaan missä se oli ennen syntymää, eli ei missään. Valitettavasti minun täytyy myöntää, että en usko Raamatun mukaiseen kertomukseen Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tähän on johtanut ajatukset siitä, että entisajan uskovaiset ja UT:n kirjoittajat ovat samanlaisia kuin tämänkin päivän uskovaiset, joilla on valtuus valehdella vahvistaakseen lähimmäisen uskoa.
Jos Taivaan valtakunta on tuo minuuden häviäminen, niin kyllähän silloin se piti paikkaansa, että ristillä olevat ryövärit olivat Jesuksen kanssa paratiisissa vielä samana päivänä. Minusta vähän tuntuu, että tuo muu lässytys kuolematomuudesta yms on uskovaisten toiveajattelua.

Tosiasia on se, että Taivaan valtakunnasta ei ole pienintäkään todistetta. Ne joka haluavat siihen uskoa Jumalan ohella, "pakottavat" itsensä uskomaan. Se joissain tapauksissa parantaa heidän elämäänsä, mutta pitää suuren osan maailman ihmisistä valheen iessä. Tästä johtuu tappaminen ja sotiminen - elämää ei pidetä ainutkertaisena.


Mutta mene ja tiedä,... minä ainakin tiedän sen, että *kaikki* uskovaiset pettävät itseään ja joukossa voidaan vahvistaa omaa *todistusta totuudesta*, elikkä kyseessä on joukkoitsepetos. En erottele mormonismia mistään muusta uskonnosta, pidän sitä jopa monella tapaa järkevämpänä kuin tätä Jeesustelijoiden mainostamaan "oikeaa kristinuskoa".

Ainoa mitä voimme tehdä ja mitä meidän kannattaa tehdä on seurata omaatuntoamme ja palvella lähimmäistämme. Turkkunen tuossa jokin aika sitten ehdotteli erästä hyväntekeväisyysjärjestöä, jonka kautta olisi voinut ostaa esimerkiksi lehmän tai vuohen Afrikan köyhien iloksi. Minä vähän asiasta innostuin, mutta vaimo toppuuteli ja sano, että johonkin muuhun ne rahat kuitenkin menee. Pyysin sitten ko järjestöltä viime vuoden tilinpäätöksen, ja niin se oli, että 1.7M euron tuloista se 0.7M euroa meni palkkoihin ja kuluihin (mm. matkustelua konferensseihin yms). Ei perkele, miten niitä murjaaneita voisi auttaa niin, ettei joku pallopää vie leijonanosaa rahoista? Sen selvittäjällä on selvä tie sinne taivaan valtakuntaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu