Satuin kuulemaan radio Deitä ja sieltä oululaisen papin (Päivi Jussila?)puhetta Jumalasta. Hänen mielestään Jumala on yhtälailla äiti kuin isäkin. Sanoi jossain jo rukoiltavan Isä ja äiti meidän joka olet taivaissa. Hän sanoi jumalan synnyttävän lapsia. Luther kuitenkin, jonka kirkossa hän on pappina on sanonut: "Kenellä ei ole seurakunta äitinä maanpäällä sillä ei ole Jumala Isänä taivaassa." Luther on myös sanonut, että ulkopuolella seurakunnan ei ole yhtään autuutta.
Eli Lutherin opetuksen mukaan seurakunta on se, joka synnyttää lapsia Jumalalle. Seurakunnassa heitä hoidetaan Jumalan sanalla ja niillä kahdella penningillä, jotka laupias samarialainen jätti majatalon isännälle, eli Jeesuksen valmistamalla sovintotyöllä Getsemanessa ja Golgatalla.
Vaikka kuulunkin kirkkooon, niin en voi antaa sieluani sen hoidettavaksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
pappi
kuullut, että Jumalalla on isän ja äidin kasvot tarkoitan sillä Jumala on sekä että isällinen tai äidillinen puoli. Se on kyllä varmasti totta. Tämän kuulin erään miespuoliselta fanaatikolta saarnaajalta, pidän häntä Jumalanmiehenä.
Itse rukoilen Isää mitä raamattu itse käskee meidän rukoilevan "abbas" isää.
Siunausta
Kuka se ensimmäiseksi hyväksyi epäilyksen "onko Jumala todella sanonut niin".
Jatko toimii heidän kauttaan saman logiikan mukaan!!!
Sehän on kaikessa ollut heidän mukanaan ensimmäinen joka pitää ottaa esiin kun arvovallasta on kyse.
Nainenhan tekee jo siinä väärin sillä toimellaan, kun se panee sen papin kaavun ylleen, sehän ei oo enää uskottava...kyllä se sitten myös väärää puhetta puhuu, se tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi: "Ylensä heti"