niin kannattako enää edes tehdä mitään. Kuten rukoilla itselleen aviomiestä. Jos ei kerkeä sitä saadakaan. Eikö olisi sama kuin menisi sänkyyn ja makaa siellä niin kauan kunnes aika koittaa lähteä. Jos mukaan pääsee.. Yksin on ikävä olla.. ja raskasta.
Jos lopunaika
6
299
Vastaukset
- ja kannustusta
Oma näkemykseni teemasta uudestisyntyneenä uskovana..
Eli siis ei ihmisen liikoja kannata pientä päätänsä vaivata noita "lopun aikoja" pohdiskelemalla.. ajan merkit ovat selkeästi nähtävissä ja kaikki tapahtuu Jumalan aikataulussa ja on samalla Hänen ISOSSA hyvässä kädessään.. siihen voimme luottaa enemmän kuin mihinkään.. vaikka pelko lisääntyy maailmassa voimme levätä Jumalassamme murehtimatta..
Elämää kannattaa elää ja siitä nauttia loppuun asti, loppujen lopuksi jokaisen ihmisen elämä on lyhyt kesti se sitten 60 tai 95 vuotta.. ei meitä missään nimessä ole tarkoitettu kätkeytymään johonkin bunkkeriin Herran toista tulemista odottamaan.. tai jäämään neljän seinän sisälle toimettomina.. paras periaate taitaa olla tässä "jos tiedät maailman loppuvan huomenna.. istuta tänään omenapuu"..
Eli kannustaisinkin Sinua jatkamaan hymyilemistä.. rukoilemista ja monipuolista elämää.. uskotaan, että Herramme kaikki rukouksemme kuulee ja niihin ajallaan myös vastaa.. ja jokaisen uskovan tarkoitushan on olla valona ja suolana maailmassa.. eikä piilossa pimeässä nurkassa käpristellen.. :) - Eräsvain...
Itse olen ottanut perjaatteen, että täällä eletään, se mitä eletään. Ei siitä mitään tule, jos pysähtyy ja jää lojumaan laiskan linnaan, vielä kun asioihin voi puuttua ja evankeliumia pitää viedä eteenpäin, niin kauan, kuin henki pihisee :)
- alk.raimo
että lähestyvän ahdingon tähden kannattaa olla naimattomana..(1.Kor 7:26-29)....silti niistä ajoista on kulunut jo liki kaksi vuosituhatta...Ei ihmisen ole hyvä olla yksin...Jeesus johdata tälle ystävälle aviomies, jonka kanssa hän saa vastaanottaa kaiken: hyvät ja pahat ajat...armon ja lohdutuksen ajat...vaikeat ajat ja kaikkinaiset hyvät ajat...ja kaiken läpi lopun ajankin...nimesi kiitokseksi...Amen!
- Nyyrikki
Jos et kykene muuhun, niin istuta vaikka omenapuu!!!
- Nyyrikki
Siellähän olikin jo nimimerkki "ja kannustusta" antanutkin saman ohjeen!
On siunaus, kun voi mennä naimisiin samalla tavalla uskovan kanssa. Silloin on omasta takaa sopimusrukouskumppani ja Jumalan valtakunnan työpari, kuten minulla Jumalan antama. Eli kyllä varmasti kannattaa mennä naimisiin, mutta on hyvä mennä samalla lailla uskovan kanssa. Tämä aika erottelee uskoviakin, toiset haluavat seurata Pyhää Henkeä, Pyhän Hengen ohjausta ja toiset tehdä mekaanisten tapojen mukaan. Kahden edellämainitun ihmistyypin yhteen meno ei kannata, mutta kylläkin samalla lailla uskovien!
Huomaa, että lopunajasta tulee kirkas ja Pyhän Hengen voitelema nille, jotka jo ovat tai haluavat antautua Pyhän Hegnen kosketettaviksi, ja puhdistettaviksi, jokaisesta sydämen sopukasta. Jumala tarvitsee työntekijöitä elopellolleen! Evankeliumi on julistettava kaikille kansoille ja sittne tulee loppu, kun pelastettujen luku on täynnä.
Siunausta sinulle. Rukoile vain puoliso itsellesi. Minulla on Jumalan antama kulta ja Jumalan valtakunnan työpari samalla, ja se on todella ihanaa. EI enää tarvitse tehdä rukoussopimuksia ympäri maailman sopien, vaan on se kumppani itsellä. Mahtava, ihana yhteinen palvelutehtävä yhdessä kultani kanssa. Jumalan armosta se on!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743