Aikaisemmin 5:ksi kolonnaksi katsottiin taistolaiskommunistit jotka röyhkeilivät sisäpolitiikassa Moskovan muskeleiden avulla. SDP:llä ja RKP:llä oli tapana liata omaa pesää Ruotsin kautta. Paljon syytelty Keskusta on kuin puhdas edellämainittuihin verrattana. Kekkonen oli luja, puolensa pitävä presidentti joka mm. lennätti muutaman nenille hyppineen neukku-suurlähettilään ulos maasta kuin leppäkeihään.
Nyt tämä Suomen etua vahingoittava ”juoruämmäily” on herännyt jälleen eloon. Ei Stubbin tapaus ole suinkaan ensimmäinen kerta. Stubbista voisi tehdä varoittavan esimerkin jottei ryömäilystä tule jälleen ”maan tapa.” Varoitukseski sopisi esim. puolen vuoden disponibiliteetti. Eli Suomi ilmoittaisi, että Alexander Stubb ei ole valtuuksia toimia Suomen edustajana EU-parlamentissa määrätyllä aikavälillä.
------------------------------------
Vaikka Stubb on onnistunut saamaan saksalaisparlamentaarikot sekaantumaan Suomen sisäiseen, presidentinvaaleja koskevaan poliittiseen keskusteluun, se tuskin aikanaan vaikeuttaa Suomen puheenjohtajuutta.
Enemmän kuin Suomen ja Euroopan parlamentin suhteista, keskustelu kertoo kokoomuksen matalamielisestä tavasta tehdä politiikkaa. "Iso veli" huudetaan apuun heti, kun jäädään poliittisessa sanailussa alakynteen.
Jos kokoomus aikoo jatkossakin hälyttää ulkomaisia voimia tukkimaan muiden suomalaispoliitikkojen suita ja tukahduttamaan vapaata kotimaista keskustelua, näköala on suorastaan pelottava.
Taistolaiskommunistien Moskovassa harrastamaa ilmiantopolitiikkaa pidettiin epäisänmaallisena toimintana. Miksiköhän kokoomuksen toimintaa Brysselissä pitäisi kutsua?
http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=12
A. Stubbia rangaistava
13
362
Vastaukset
- se siitä
....Stuppilla on hyviä rääväsuisia aatetovereita kokoomus puolueessa kuten mm Sasi ja "Syskovitsi".
Tällaiset poliittiset asvaltti lampaat käyvät hyvin kaupaksi pääkaupunki seudulla.
Kataisella ei ole muuta mahdollisuutta,kuin hiljaa ja häpeillen katsoa näiden herrojen toimintaa läpi sormiensa- J.Jyrkkä
Vaikka tämä on Keskustan palsta, kokoomuksesta voisi sanoa sen verran, että puolueessa on uskottavuusvaje. Se tulee jatkumaan niin kauan poliittiset pellet, kuten Ben Z., Kimmo S. saavat jatkaa puolueen näkyvimpinä keulakuvina.
Kokoomuksen johtoon pitäisi saada MIES, kuten: http://www.eduskunta.fi/Koskinen_Jari
- Jaba_43
Kun entinen sadankomitealainen ja nykyinen attac-aktivisti, ylimielinen vasemmistososialisti, Erkki Tuomioja, unohtaa olevansa ulkoministeri ja puhuu löysiä, jotka tulkitaan EU:ssa Suomea vahingoittavalla ja Suomen asemaa heikentävällä tavalla, niin se, joka sai aikaan, että pääministeri korjasi ulkoministerin virheet, ansaitsee palkinnon.
Stubb toimi täysin oikein. Tuomioja tyri jälleen kerran. Tästä tulisi Vanhasenkin jo tehdä johtopäätökset ja miettiä onko Tuomioja riittävän pätevä jatkamaan tehtävissään enää Suomen EU-puheenjohtajakaudella. - Että silleen
-
Stubb omalla nettisivullaan:
"Kansallisella tasolla käytävää keskustelua seurataan Euroopan parlamentissa tarkasti. Saamme joka aamu erilaisia kansainvälisiä lehdistökatsauksia. Lausunnon kantautuminen parlamentin korviin ei voinut tulla Tuomiojalle yllätyksenä. "- J.Jyrkkä
Stubbin olisi pitänyt puolustaa oman maansa ulkoministeriä eikä ryhtyä haukkumaan häntä yhdessä saksalaisten kanssa.
Hyi helvetti mikä ryömäläinen, Stubbilta pitäisi peruuttaa Suomen kansalaisuus! - Jaba_43
J.Jyrkkä kirjoitti:
Stubbin olisi pitänyt puolustaa oman maansa ulkoministeriä eikä ryhtyä haukkumaan häntä yhdessä saksalaisten kanssa.
Hyi helvetti mikä ryömäläinen, Stubbilta pitäisi peruuttaa Suomen kansalaisuus!Harvoin nimittäin ketkään muut kuin kepulaiset ovat tuota mieltä kuin sinä edellä.
Nythän tilanne oli se, että Tuomioja tyri pahasti, mikä nosti kohun EU:ssa, johon Stubb puuttui tavalla, joka herätti Vanhasen puhelinsoitollaan korjaamaan Tuomiojan aiheuttaman vahingon.
En voi kuvitella mitään typerämpää kuin se, että kansaninvälisessä yhteistyössä mentäisi puolustamaan töpeksivää ulkoministeriä, joka on väärässä.
Onneksi Vanhanen ei ole niin kepulainen kuin sinä. - J.Jyrkkä
Jaba_43 kirjoitti:
Harvoin nimittäin ketkään muut kuin kepulaiset ovat tuota mieltä kuin sinä edellä.
Nythän tilanne oli se, että Tuomioja tyri pahasti, mikä nosti kohun EU:ssa, johon Stubb puuttui tavalla, joka herätti Vanhasen puhelinsoitollaan korjaamaan Tuomiojan aiheuttaman vahingon.
En voi kuvitella mitään typerämpää kuin se, että kansaninvälisessä yhteistyössä mentäisi puolustamaan töpeksivää ulkoministeriä, joka on väärässä.
Onneksi Vanhanen ei ole niin kepulainen kuin sinä.A.Stubb valittaa nettipäiväkirjassaan demarien ryhtyneen hyökkäämään hänen henkilöään vastaan ja itse asia sivuutetaan. Hän ei ilmeisesti pidä omaa hyökkäystään Suomen ulkoministeriä kohtaan henkilökohtaisena.
Tapa jolla Stubb toimii ei ole hyväksyttävä. Ei olisi pitänyt käydä oman maan ulkoministerin kimppuun yhdessä saksalaisten kanssa. Tuomiojan kolumnista ei olisi noussut mitään kansainvälistä kohua jos Stubb olisi pysynyt nahoissaan. -Aika paha moka - toivottavsti hän ottaa opikseen - kykyjä miehellä kyllä on.
Itse yritän olla käymättä kanssakeskustelijoiden persoonaan kiinni. Olen huomannut Sinun suosittelevan samaa käytäntöä. - väärässä
Jaba_43 kirjoitti:
Harvoin nimittäin ketkään muut kuin kepulaiset ovat tuota mieltä kuin sinä edellä.
Nythän tilanne oli se, että Tuomioja tyri pahasti, mikä nosti kohun EU:ssa, johon Stubb puuttui tavalla, joka herätti Vanhasen puhelinsoitollaan korjaamaan Tuomiojan aiheuttaman vahingon.
En voi kuvitella mitään typerämpää kuin se, että kansaninvälisessä yhteistyössä mentäisi puolustamaan töpeksivää ulkoministeriä, joka on väärässä.
Onneksi Vanhanen ei ole niin kepulainen kuin sinä.Et ymmärrä tilannetta ensinkään. Tuomiojan lausunto alkoi herättämään huomiota vasta, kun Stubb sai saksalaiset ryhmäläisensä mukaan asiaan. Saman kaltaisia lausuntoja antavat muiden maiden ministerit päivittäin. Tässä kunnostautuvat eritoten britit ja gallit.
Valitettavasti Stubb pelaa tilanteen demarien pussiin. Vaan, jos on tyhmä ja ahkera, niin näinhän siinä usein käy. - Jaba_43
J.Jyrkkä kirjoitti:
A.Stubb valittaa nettipäiväkirjassaan demarien ryhtyneen hyökkäämään hänen henkilöään vastaan ja itse asia sivuutetaan. Hän ei ilmeisesti pidä omaa hyökkäystään Suomen ulkoministeriä kohtaan henkilökohtaisena.
Tapa jolla Stubb toimii ei ole hyväksyttävä. Ei olisi pitänyt käydä oman maan ulkoministerin kimppuun yhdessä saksalaisten kanssa. Tuomiojan kolumnista ei olisi noussut mitään kansainvälistä kohua jos Stubb olisi pysynyt nahoissaan. -Aika paha moka - toivottavsti hän ottaa opikseen - kykyjä miehellä kyllä on.
Itse yritän olla käymättä kanssakeskustelijoiden persoonaan kiinni. Olen huomannut Sinun suosittelevan samaa käytäntöä.Koetat pimittää sen tosiasian, että kohun aiheutti Tuomiojan lausunnon sisältö, ei Stubb.
Miksi puolustelet tyrivää Tuomiojaa, jos olet kepulainen? - Jaba_43
väärässä kirjoitti:
Et ymmärrä tilannetta ensinkään. Tuomiojan lausunto alkoi herättämään huomiota vasta, kun Stubb sai saksalaiset ryhmäläisensä mukaan asiaan. Saman kaltaisia lausuntoja antavat muiden maiden ministerit päivittäin. Tässä kunnostautuvat eritoten britit ja gallit.
Valitettavasti Stubb pelaa tilanteen demarien pussiin. Vaan, jos on tyhmä ja ahkera, niin näinhän siinä usein käy.Tuo selittely ei muuta miksikään sitä, että kohun aiheutti Tuomiojan lausunnon asiasisältö.
Stubbin syyttely on alhaista politikointia Tuomiojan mokien peittelemiseksi.
- J.Jyrkkä
Asia siis oli niin kuin Vanhanen rauhallisesti korjasi: ”En pyytänyt anteeksi”.
”…Kokouksessa parlamentin suurinta ryhmää eli konservatiiveja edusti Ville Itälä (kok). Hänen mukaansa Borrell kertoi englanninkielisen tulkkauksen mukaan Vanhasen pyytäneen parlamentilta Tuomiojan sanomisia "anteeksi". Borrellin tiedottajan mukaan Vanhanen ei kuitenkaan käyttänyt tätä sanaa, vaan että pääministerin puhelu oli "korjaava" ja tilannetta "selkiyttävä".
Itälän, samoin kuin muidenkin puolueryhmien edustajat, olivat Borrellin tapaan tyytyväisiä Vanhasen selvitykseen. Aiemmin suunnitelmissa oli, että asiaa olisi käsitelty europarlamentin täysistunnossa ensi viikolla, mutta nyt tälle ei ole enää tarvetta…”
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Europarlamentti tyytyi Vanhasen anteeksipyyntöön/1101981350710- Jaba_43
Anteeksipyynnöstä kinaaminen ei ole relevanttia sen suhteen, että Tuomiojan lausunto oli harkitsematon, koska se kyseenalaisti sen, mitä linjaa Suomi EU:ssa valtiona ajaa.
- mikä mies
Jaba_43 kirjoitti:
Anteeksipyynnöstä kinaaminen ei ole relevanttia sen suhteen, että Tuomiojan lausunto oli harkitsematon, koska se kyseenalaisti sen, mitä linjaa Suomi EU:ssa valtiona ajaa.
Sähän käyttäydyt kuin täysi kahjo.
Ei siitä Stuppista(korpista) tule valkoista vaikka jankuttaisit yli yön- ja vielä huomennakin samaa urautunutta levyäsi. Stuppi oli valmis puoluepoliittisten syiden takia vaarantamaan maan edun ja Suomen mahdollisuudet toimia EU-puheenjohtajana kaudella täysipainoisesti.
Osoitti käytännössä juuri sitä vastuuttomuutta mistä Tuomioja oli huolestunut ja josta Stuppi oli aiemmin itse muita osoitellut, vastaavan tasoisella foorumilla kuin Tuomiojakin teki.
Mielipide vapaus on demokratian kulmakivi, se olisi hyvä EU- parlamentissa halpahintaista myyräntyötä tekevän kokoomus kyylänkin tajuta.
EU-parlamentin toiminnasa on paljon tyhjänpäiväistä saivartelua , josta on syytä käydä kriittistä mielipiteen vaihtoa myöskin oikeistopiireissä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934