asiasta ei saa sitten keskustella. Halonen itse aloitti keskustelun kaappihomoista. Eikö hänen lausunnoistaan saa keskustella? Mitä?
Halonen leimaa virkamiehiä
5
192
Vastaukset
- äläkä...
...anna kiukun sumentaa ajatustoimintaa. Alla sitäpaitsi on asiasta avaus. "keskustele" toki.
- lue juttu
IltaSanomat:
Presidentti Tarja Halonen avaa sanaisen arkkunsa Seta-vuosistaan Hannu Lehtilän uudessa kirjassa Tarja Halonen - Yksi meistä. Halonen muistelee Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n puheenjohtajuusvuosiaan 1970-luvulla.
- Tunnen ison kasan kunniallisia virkamiehiä, jotka ovat kaappihomoja. Siis jotka eivät koskaan uskaltaneet tehdä itse mitään, mutta olivat tyytyväisiä, kun me hoidimme heidän asioitaan, Halonen sanoo kirjassa.
Hän kertoo olevansa pettynyt kaappihomoihin siksi, koska monet heistä olivat avusta tyytyväisiä, mutta eivät itse osoittaneet suvaitsevaisuutta.
Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) oudoksuu Halosen tapaa esittää asia.
- On vähän äidillistä suhtautua sillä tavalla, että kun ne pelokkaat homot ja lesbot eivät itse aja asiaansa, niin me hyvät ihmiset puolustetaan niitä, Tynkkynen ihmettelee.
Hänen mielestänsä on jokaisen oma asia, haluaako tulla kaapista ulos.
Itsekin aikoinaan homouttaan uransa takia piilotellut ex-kansanedustaja, Setan ex-puheenjohtaja Jorma Hentilä ymmärtää Halosen tietynlaista pettymystä.
- Hän laittoi itsensä likoon pienen lapsen äitinä, vaikka ei itse kuulunut siihen vähemmistöön, Hentilä sanoo.
_________________________________________________
Halonen laittoi itse itsensä alttiiksi lesbottelulle ja kiusaamiselle, vaikka ei edes kuulunut vähemmistöön. Presidentillämme on selkärankaa, onko sinulla vai jatkuuko lesbottelu? - Johnny Walker
Virkamieskunnassa arkoja homoja. Vahvasti leimasi Suomen Tasavallan Presidentti valtakunnan virkamiehiä. Herää kaksi kysymystä: 1. Keitä hän tarkoitti? ja 2. Tarkoittiko hän myös lesboja.
Joka tapauksessa: täydellinen rimanalitus.- niin se..
....olet Sinä. IltaSanomien juttuhan menee näin:
"Presidentti Tarja Halonen avaa sanaisen arkkunsa Seta-vuosistaan Hannu Lehtilän uudessa kirjassa Tarja Halonen - Yksi meistä. Halonen muistelee Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n puheenjohtajuusvuosiaan 1970-luvulla.
- Tunnen ison kasan kunniallisia virkamiehiä, jotka ovat kaappihomoja. Siis jotka eivät koskaan uskaltaneet tehdä itse mitään, mutta olivat tyytyväisiä, kun me hoidimme heidän asioitaan, Halonen sanoo kirjassa.
Hän kertoo olevansa pettynyt kaappihomoihin siksi, koska monet heistä olivat avusta tyytyväisiä, mutta eivät itse osoittaneet suvaitsevaisuutta.
Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) oudoksuu Halosen tapaa esittää asia.
- On vähän äidillistä suhtautua sillä tavalla, että kun ne pelokkaat homot ja lesbot eivät itse aja asiaansa, niin me hyvät ihmiset puolustetaan niitä, Tynkkynen ihmettelee.
Hänen mielestänsä on jokaisen oma asia, haluaako tulla kaapista ulos.
Itsekin aikoinaan homouttaan uransa takia piilotellut ex-kansanedustaja, Setan ex-puheenjohtaja Jorma Hentilä ymmärtää Halosen tietynlaista pettymystä.
- Hän laittoi itsensä likoon pienen lapsen äitinä, vaikka ei itse kuulunut siihen vähemmistöön, Hentilä sanoo."
------------------------------------------------
Juuri kaltaistesi kiusaajien vuoksi joidenkin on yhä vaikea tulla "kaapista", reppana.
- J_Julistaja
Halonen vetää mattoa alta omilta vanhoilta tukijoiltaan. Taas se nähtiin, että demari pettää aina.
Hienoa, että presidentti mokailee näin, niin saadaan se kannatus kunnolla putoamaan. Toivottavasti hän haukkuu seuraavaksi feministejä ja yksinhuoltajia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018844- 695805
- 245377
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni415271Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385114Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h835020- 624533
- 434207
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on543515- 493185